Aasa Arvostaa: Shang-Chi and the Legend of Ten Rings

Black Widowin ja Spider-Man: No Way Homen välissä olevat uudet Marvel Cinematic Universen elokuvat ovat ne joita odotin eniten, sillä ne perustuvat hahmoihin joista tiedän vain välikäsien kautta jotain. Esimerkiksi Shang-Chi ei ole hahmona minulle tuttu juuri millään tavalla. Olen lukenut pari sarjakuvaa joissa hän on ollut mukana, mutta hänen omat tarinansa ovat minulle tuntemattomia, ja veikkaisin että en ole yksin tässä, ainakaan kotimaisten sarjisharrastajien kanssa. Kuulemani mukaan Shang-Chi oli suositumpi hahmo Ruotsissa, jossa hänen edesottamuksiaan julkaistiin suhteellisen suosituissa käännösarjakuvissa kasarina. Shang-Chi on myös siitä erikoinen tapaus, että hänen hahmogalleriassaan on hahmoja jotka eivät ole Marvelin omia; tarinoissa Shang-Chin etäinen isä on Fu-Manchu, kirjailija Sax Rohnerin luoma hahmo ja monella tapaa ongelmallinen jäänne pulp-kirjallisuuden aikakaudelta. Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings luonnollisesti poistaa tämän yhteyden, ja samalla korjaa muita suht tunnettujen aasialaisten hahmojen stereotypioita sarjakuvissa tyylikkäästi:

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings 

Tarina: Vuosisatojen ajan on Xu Wenwu (Tony Leung) riivannut maailmaa Kymmenen Renkaan Armeijan johtajana, käyttäen voimakkaita artefakteja valtansa laajentamiseksi. Hänen etäinen lapsensa Shang-Chi (Simu Liu) ajautuu takaisin isänsä suunnitelmiin tämän koittaessa käyttää renkaiden mahtia yhdistämään hajonneen perheensä. Shang-Chin on korjattava menneisyyden virheensä, löytää liittolaisia ja pysäyttää isänsä, ennen kuin tämä tekee jotain peruuttamatonta.

Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsin on ohjannut Destin Daniel Cretton, japanilas-amerikkalainen ohjaaja jonka surumielisen kaunis lakihuonedraama Just Mercy oli syy siihen miksi olin innoissani tästä elokuvasta. Tämä into ei jäänyt lunastamatta, sillä Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings on yhtä iloa; toiminnan täytteinen seikkailu täynnä värikkäitä ja muistettavia hahmoja, luovia toimintakohtauksia täynnä nousevia panoksia ja raskaita teemoja perheen ja erityisesti perheen odotusten kannalta. Shang-Chistä on kehkeytymässä yksi isoimmista englanninkielisistä elokuvista jossa on lähes kokonaan aasialainen näyttelijäkaarti suhteellisen tuntemattomalla tähdellä, ja jokaisen illuusion siitä että tällaiset elokuvat eivät myy pitäisi tuhoutua viimeistään tämän myötä. Muutaman legendaarisen näyttelijän lisäksi Shang-Chi on myös alusta uusille kyvyille, joista tulemme kuulemaan vielä tulevaisuudessa paljon.

Simu Liun roolisuoritus titulaarisena sankarina on yhtä iloa. Shang-Chi (tai Shaun, kuten häntä amerikassa kutsutaan) on elokuvan alussa suhteellisen huoleton elämästä nauttija, joka pitää työstään ovimikkona, juhlii ystävänsä Kathyn (Awkwafina, tämän elokuvan Darcy) kanssa ja muutenkin ottaa suhteellisen rennosti. Tämän tuhoutuessa Kymmenen Renkaan tulon myötä alkaa Shang-Chi ottamaan vastuuta menneisyydestään ja joutuu kohtamaan sekä oman menneisyytensä huonona isoveljenä ja sen miten paljon hän yhä pelkää isäänsä. Shang-Chin sisko Xialing (Meng'er Zhang) on sen verran merkittävä pelaaja elokuvassa että elokuvan nimi olisi voinut olla myös Shang-Chi and Xialing, ja uusi tulokas Zhang on ehdottomasti tuleva tähti yhdessä Simu Liun kanssa. Kuten Shang-Chi, myös Xialing on luonut oman elämänsä isänsä ulkopuolelle (jossa on mukana myös pettämätön Ronny Chieng) ja pyrkinyt pääsemään eteenpäin menneisyydestään, mutta niin kauan kuin Wenwu hallitsee Kymmentä Rengasta, ei kukaan saa rauhaa - vähiten hän itse. 

Elokuvan ehdoton tähti on kuitenkin loistava Tony Leung, joka nostaa Wenwun MCU:n pahisgallerian uudeksi tähdeksi. Cretton, käsikirjoittajat ja Leung saivat eteensä vaikean tehtävän; miten tuoda niinkin stereotyyppinen ja rasistisiin mielikuviin perustuva hahmo kuin Mandariini nykyaikaan? Tässä tehtävässä kuitenkin onnistuttiin hienosti. Xu Wenwun kanssa on helppo sympatisoida; hänen vuosisatoja kestäneen elonsa huippukohta oli perheen perustaminen, ja sen hajottua on hän hieman hukassa, palaten takaisin vanhoihin julmuuksiin. Wenwu on narsisti joka näkee lapsensa vain itseensä jatkeena (ja tyttärensä kohdalla oikeastaan äitinsä jatkeena, kohdellen Xialingia kuin ilmaa tämän poistumisen jälkeen) ja luulee pystyvänsä korjaamaan kaiken vain kokoamalla perheensä yhteen, koska hänelle se tarkoittaa onnea ja muiden mielipiteet eivät juuri Wenwua kiinnosta. Leungin roolisuoritus tekee tästä kaikesta käsinkosketeltavan aidon tuntuista, ja hänen kaipuunsa olla yhdessä elämänsä kenties ainoan rakkauden kanssa on ymmärrettävää. Leung on myös uhkaava omassa rentoudessaan miten hän kävelee tilanteisiin, ja elokuva ottaa myös kantaa Iron Man 3:en Mandariiniin fiksulla ja huvittavalla tavalla. 

Myös tapa miten Mandariinin kymmenen sormusta (ten rings) muutettiin
muistuttamaan hun gar -harjoitusrenkaita oli erittäin kekseliästä ja fiksua. 

Visuaalisesti Shang-Chi and the Legend of Ten Rings on myös yksi MCU:n kauneimpia. Varsinkin toimintakohtaukset kehittyvät ja muuttuvat värimaailmaltaan useaan otteeseen; taistelu bussissa San Fransiscossa RAZOR FISTIN (Florian Munteanu) kanssa on koko ajan liikkessä oleva sarja eskalaatioita, macaolaisen pilvenpiirtäjän sisällä mainostaulujen valot ja bambuiset rakennustelineet luovat uusia haasteita ja loppua myöten alkaa meno mennä entistä fantastisemmaksi ja yliampuvammaksi - ehkä jopa liiankin. Sen tarkemmin kertomatta yksityiskohtia totean, että kenties loppu olisi voinut olla hillitympi ja samalla sitoa se paremmin hahmoihin spektaakkelin sijaan. Pidin siitä mitä se oli - tällaista hulvattomuutta ja meininkiä minä haluan nähdä supersankarielokuvissa muutenkin enemmän - mutta se tuntui hieman antiklimaattiselta verratuna siihen mitä sitä ennen oli. Kuvauksesta elokuvassa vastasi alan konkari Bill Pope (Matrix, lieneekö tarve sanoa muuta) ja hänen silmänsä alla ja koreografien hienon työn myötä toimintakohtaukset ovat ehdottomasti elokuvasarjan parhaimmistoa. Sama väriskaala-ongelma näkyy (varsinkin lopussa) mutta Pope nostaa silti työllään elokuvan MCU:n huipulle, ja kuvaus kertoo tarinaa siinä missä dialogikin; taistelut eivät ole vain fyysisiä mittelöitä, vaan hahmojen tapa keskustella ja näyttää tunteitaan ja Pope tuo tämän esiin kauniisti.

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings rakentuu paljolti perheen ympärillä liikkuvien teemojen ympärille; perheen perintö, vanhempien toiveet lasten suhteen, perhetraumat ja oman paikan löytäminen vanhempien varjosta. Nämä ovat teemoja jotka ovat syvästi linkittyneitä aasialaisiin perhekokemuksiin, mutta Shang-Chi käsittelee niitä kuitenkin hyvin samaistuttavalla tasolla. Lukemieni kommenttien ja artikkelien perusteella on Shang-Chi kuitenkin resonoinut juuri aasialaisten katsojien kanssa sen huolellisen rakennuksen, hienovaraisten viittausten ja kielen käytön kautta. Shang-Chi and the Legend of Ten Rings on ehdottomasti yksi MCU:n parhaimmista elokuvista juuri tämän huolellisen työn takia. Hahmot ovat mielenkiintoisia, heidän väliset suhteensa monimutkaisia ja aidon tuntuisia ja toiminta näyttää upealta ja kantaa mukanaan tarinaa sen sijaan, että toiminta pysäyttäisi juonen paikoilleen. Black Widow tuntui monellakin tapaa vielä perinteiseltä MCU-elokuvalta, mutta Shang-Chissa näkyvä tekijän ääni ja luovuus lupailee hyvää hieman persoonallisemmasta elokuvasarjasta. Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings on nyt elokuvateattereissa, ja voin suositella sitä sekä elokuvasarjan faneille että niille, jotka eivät tähän mennessä ole vaivautuneet. Tässä on hieno elokuva jonka kautta hypätä mukaan maailmaan. 

Aasa T

Spoiler stuff below!

- Minua kiinnostaa paljon tarina siitä miten Wong (Benedict Wong) on etunimi-läheinen Emil Blonskyn eli ABOMINATIONIN kanssa?

- Seuraava Shang-Chi elokuva (tai ehkä jopa Kostajat, who know) on mitä luultavammin Fin Fang Foom -elokuva (renkaat ovat sarjakuvissa hänen luomuksensa ja stingerissä "ne lähettävät signaalia jollekin") mutta toisaalta toivoisin että Xialing järjestää Kymmenen Renkaan uutena pomona kamppailulaji-turnauksen jossa voitaisiin nähdä kaikkia hauskoja Marvelin kamppailulaji-hahmoja; Echo, Temujin, Black Tarantula, Hopeasamurai, Tiger's Beautiful Daughter, White Tiger, Bride of Nine Spiders, Fat Cobra, Ikari - myös hieno mahdollisuus tuoda Netflixin sarjojen hahmot kuten Iron Fist, Daredevil, Steel Serpent ja Elektra mukaan toimintaan! 

- Pitkästä aikaa koin aidon yllätyksen elokuvateatterissa, luoja siunatkoon Ben Kingsleyta.