Uskomatonta, että olen pyörittänyt tätä blogia kohta 10 vuotta mutta en ole arvioinut vielä yhtäkään Bond -leffaa, tai kirjoittanut niistä ylipäätänsä yhtään mitään. Kyse ei ole siitä ettenkö olisi elokuvasarjan fani. Kuten monet muutkin, olen katsonut Bond- leffoja lapsesta lähtien ja minulta löytyy omat suosikit sekä elokuvien että Bondin näyttelijöiden joukosta. Mutta Bondit (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) eivät ole kutkuttaneet juuri analyysi-aivojani ja minun mielipiteeni elokuvasarjasta eivät ole kovin mielenkiintoisia tai poikkeavia laajemmista mielipiteistä. Enkä usko että tulen No Time To Dien jälkeen tällaista tekstiä tekemäänkään. Kontekstiksi; pidän Daniel Cragin Bondista, Casino Royale ja Skyfall ovat parhaimpien Bond- leffojen joukossa, Quantum of Solace ja Spectre ovat lähinnä tylsiä. Entäs No Time To Die?
No Time To Die
Tarina: James Bond (Daniel Craig) on jättänyt agentin uran taaksensa, viettäen yhteistä elämää tohtori Madeleine Swannin (Lea Deydoux) kanssa. Mutta vaikka kuinka Bond koittaa kuvitella toisin, menneisyys ei ikinä lopeta kummitteluaan ja pian Bond on takaisin salaisten agenttien ikuisessa kissa ja hiiri -leikissä. Mutta maailma on muuttunut, metodit kehittyneet ja panokset ovat korkeammat kuin koskaan aiemmin.
Cragin ajan Bond-leffat ovat olleet aikamoinen vuoristorata. Casino Royale oli täydellinen reboot hahmolle Pierce Brosnanin tähdittämien leffojen hypätessä hain yli niin että heilahti, tehden Bondista aidomman ja inhimillisemmän agentin. Quantum of Solace on tavanomaisempi tarina, jossa paha mies koittaa hankkia paljon rahaa ja henkilökohtaiset panokset tuntuvat vähäisiltä. Skyfall on mestariteos Bondien parissa, tutkien agenttien maailman raakuutta ja tuoden tämän raakuuden hinnan etualalle, ja Spectre on vain outo. Tässä on kiva kaava, sillä joka toinen Craigin Bondeista toimii ja joka toinen ei. Tämä pitää toden myös No Time To Dien kanssa. No Time To Die on rohkea, erilainen, epätäydellinen, pitkä, epätasainen ja erittäin viihdyttävä päätös Craigin Bondille, joka jopa tekee kaikkensa tehdäkseen Spectrestä jollain tavalla merkityksellisen elokuvan. Ohjaaja Cary Joji Fukunaga tunnetaan yhä ehkä parhaiten HBO:n hittisarja True Detectiven ensimmäisestä kaudesta, ja on ensimmäinen ei-englantilainen ohjaaja Bondin parissa (sekä ensimmäinen ei-valkoinen ohjaaja). Jotain tämä voisi varmasti pelottaa, mutta Fukunaga toi juuri oikenalaista visiota ja halua muuttaa Bond -elokuvien asetelmaa, ja tässä oli apuna myös kanssakäsikirjoittaja Phoebe Waller-Bridge (Fleabagin luoja ja tähti), jota Craig pyysi tarkistamaan käsikirjoituksen. Lopputuloksena on Bond joka tuntuu erilaiselta lähinnä hyvällä tavalla.
Olen aina pitänyt siitä, miten Craig näyttelee Bondia. Suosikkini Craigin jälkeen kaikista Bondin näyttelijöistä on Timothy Dalton, jonka Bondissa oli samanlaista kylmyyttä ja ammattimaista asennetta. Craig ei kuitenkaan näyttele Bondia minään tunteettomana monoliittina; Casino Royalessa Bondin hahmokehitys oli sidottu vahvasti tämän tunteellisten sitoumusten ympärille, ja tästä muodostui myöhemmin teema tämän Bondin ympärille; kuinka monta ihmistä kuolee Bondin ympäriltä tämän ja muiden tekojen takia? Casino Royalen jälkeen ei Craig ole juuri päässyt ottamaan kiinni samanlaisesta tunteellisesta pathoksesta, mutta No Time To Die korjaa tämän hyvin nostamalla Bondin ihmissuhteet merkittävään asemaan. Kun Bond luulee edes pienen hetken verran että Vesper Lyndin historia on toistumassa Madeleinen kanssa, hän eristäytyy taas ihmisistä. No Time To Diessa Bond kamppailee sekä läheisten tuomien suhteiden että tarpeettomuuden kanssa, ja Craig tuo parastaan rooliin. Craig ei myöskään esitä olevansa nuorempi miltä hän näyttää, vaan ajan paino näkyy myös hänen harteillaan. Samoin (kiitos kuulemma Waller-Bridgen) Craig saa kaiken tämän raskaan tematiikan keskellä olla myös hauska, mikä sopii Craigin pirtaan oikein hyvin. No Time To Die tarjoaa sen päätähdelle paljon monipuolista tekemistä ja erilaisia tunteellisia hetkiä, ja Craig tarttuu näihin kiinni joka kerta taidolla. Lopputuloksena on ehkä Craigin paras roolisuoritus Bondina sitten Casino Royalen.
Bond-elokuvien sivuhahmot ovat usein juuri niitä, sivussa olevia hahmoja jotka harvoin pääsevät olemaan omia hahmojaan Bondin ulkopuolella. Tämä on totta myös No Time To Dien kohdalla, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Luonnollisesti Bondin mielitetty Madeleine saa enemmän tilaa hengittää, ja Madeleinen ja Bondin suhde toimii yllättävän hyvin, ainakin huomattavasti paremmin kuin Spectressa jossa hahmo ensimmäisen kerran esiteltiin. Vesper Lyndia lukuunottamatta niin sanotut "Bond-naiset" saavat harvoin yhtä isoa roolia laajemmassa narratiivissa. Elokuva alkaa Madeleinen traumaattiselle kokemuksella, ja tämä kokemus sitoutuu myöhemmin koko tarinaan perinpohjaisesti. Toivotin myös ilolla takaisin loistavan Jeffrey Wrightin ja Felix Leiterin, joka on hahmo josta olen aina pitänyt. Leiter esiintyi kahdessa Craigin ensimmäisessä Bondissa, ja Casino Royalessa hän antoi asetelman hahmolle; avulias ja fiksu agentti joka tuntee rajansa, mutta jonka hymyn takana tuntui olevan joku joka osasi pelata agenttipeliä yhtä hyvin kuin Bond itse. No Time To Diessa Leiterin ja Bondin suhdetta kuvaillaan veljelliseksi, ja kiitos Craigin ja Wrightin tämä toimii, mutta se olisi ollut vahvempi jos Wrightin hahmo ei olisi kadonnut kahden massiivisen Bond- tarinan ajaksi narratiivista kokonaan. Elokuvan uusissa hahmoissa Lashana Lynchin uusi 007 -agentti Nomi ottaa kaiken irti näyttelijän luontaisesta karismasta ja kemiasta Craigin kanssa, mutta hahmo ei oikein pääse omilleen elokuvassa.
Sama ongelma koskee myös elokuvan pahista. Paperilla Rami Malek on oiva valinta tähän rooliin, ja tämä tarkoittaa paljon kun minä sanon näin sillä en juuri perusta Malekista. Malek on erittäin hyvä olemaan erittäin ärsyttävä ja hänen ulosannissaan on jotain kylmää, ja tämän hyvin ilmeikkäät kasvot sopivat erinomaisesti tuomaan erikoisia hahmoja eloon valkokankaalla. Lyutsifer Safin (get it) on kuitenkin pahiksena hieman...ontto. Hänessä ei ole Le Chiffren kylmää charmikkuutta ja epätoivoisuutta, ei Silvan elekkyyttää ja raivoa eikä edes Ernst Stavro Blofeldin (Christoph Waltz) henkilökohtaista kosketusta. Hän on, kuten Bond asian ilmaisee, "yksi lisää pienten, surullisten ja vihaisten miesten historiassa". Malek osaa olla uhkaava ja hiljaisen karmiva, mutta Bond- pahis tarvitsee hieman enemmän lihaa luidensa ympärilleen ollakseen myös viihdyttävä. Safin omaa enemmän narratiivista suhdetta Madeleinen kanssa, ja Bond nyt vain sattuu olemaan hänen kanssaan. Mietin kyllä elokuvan aikana, että kun tarina on niin keskittynyt Bondiin ja tämän kamppailuihin niin ulkoisten uhkien kuin sisäisten vaikeuksien kanssa, niin Safin on enemmän häiritsijä kuin antagonisti, jotain joka on vain osa Bondin maailmaa ja niin kauan kun hän on tässä työssä, ei maailmasta lopu pienet, suruliset ja vihaiset miehet jotka kokevat olevansa väärinymmärrettyjä visionäärejä sen sijaan että menisivät vain terapiaan. Olenko muuten ainoa, joka odotti koko ajan paljastusta että Safin olisi Craig- ajan uudelleentulkinta Tohtori No'sta? Hänessä on samaa näköä, saaritukikohta, arpeutunut ulkomuoto ja naamari jota Safin käytti on japanilainen noh- naamio. Kenties tämä oli suunnitelma jossain vaiheessa, mene ja tiedä.
No Time To Die loistaa sen teknisessä toteutuksessa ja visuaalisuudessa. Parhaat Bond -elokuvat ovat globaaleja seikkailuja joissa maailma kierretään kahdessa tunnissa, ja No Time To Die on juuri tätä. Fukunagalla on oiva silmä toiminnalle, luoden kineettisesti eläviä toimintakohtauksia hyvin erilaisissa ympäristöissä, ottaen kaiken irti myös sijainneista joissa toiminta tapahtuu. Takaa-ajo italialaisessa kaupungissa, tulitaistelu Kuubassa (jossa mukana aina ihastuttava Ana de Armas, jonka haluan nähdä toiminnassa uudestaan) ja ahdistava metsästys norjalaisessa metsässä nousevat erityisesti mieleen. Linus Sandgrenin kuvaus on erinomaista, luoden vahvan tunnelman jokaiseen kohtaukseen valaistuksen käytön kautta. Mukana on myös erittäin vaikuttava pitkä otto, joka päinvastoin kuin Spectren vastaavassa, ei kutsu huomiota itseensä ja tuntuu näin hieman luonnollisemmalta. Elokuvassa on lukuisia lokaatioita jotka ovat omiaan luomaan uniikin Bond -henkistä tunnelmaa, mutta omalla twistillä; Spectren jäsenten juhlat jota isännöi silmä, Safinin saaritukikohta ja aiemmin mainittu norjalainen metsämaisema ovat tunnelmaltaan hyvin erilaisia mutta mielenkiintoisia lokaatioita. En muista koska viimeksi Bond oli juossut ihan tavallisessa metsässä - nämä tarinat ovat usein hyvin urbaaneja ja matkakohteet ovat lähempänä päiväntasaajaa, ja tutumman näköiset metsämaisemat olivat kivaa vaihtelua.
Kun No Time To Die päättyi (2h ja 43 minuuttia, jotka menivät yllättävän ripeästi), niin ajatukseni oli että emme ehkä tarvitse enään yhtään lisää Bond -elokuvia. Ei siksi että No Time To Die olisi ollut huono, tai että se päättyi täydellisesti. Bond -elokuvia on tehty kohta 60 vuotta. Craigin ajan Bondit toivat elokuvasarjaa lähemmäs karua todellisuutta lennokkaampien Brosnan -elokuvien jälkeen, ja mikä suunta on nyt kun Craig löi hanskat naulaan ja hänen mukanaan melkein kaikki muutkin sarjan näyttelijöistä? Mennä takaisin campiin? Se on nähty jo, ja muut elokuvat tekevät sitä tällä hetkellä paremmin kuin Bondit. Craigin ajan Bondien viehätys ei ollut lopulta kuitenkaan niiden karuudessa, vaan Bondin inhimillisyydessä jonka Craig toi esiin jokaisessa elokuvassa jollain tavalla. No Time To Diessa tämä inhimillisyys on käsin kosketeltavaa, Bondin kutsuessa itseään "vanhaksi hylyksi" ja tehden valintoja oman tulevaisuutensa ja hänelle rakkaimpien turvallisuuden väliltä. No Time To Die on epätäydellisen täydellinen Bond -elokuva; se on viihdyttävä, toiminnan täytteinen, aika ajoin camppia kosiskeleva, tunteikas ja suuri, mutta myös tahditukseltaan epätasainen, välillä turhantärkeä ja jumissa omassa maailmanrakennuksessaan. No Time To Die on lopulta kuitenkin erinomainen, rohkea, luova ja osuva päätös Craigin uralle Bondina, ja ansaitsee paikkansa tämän nyt päättyneen ajan elokuvien paremmalla puolella.
Aasa T
PS. No Time To Dieta lykättiin paljon, alunperin sen piti tulla 2020 mutta globaalin pandemian takia tätä siirrettiin - ja hyvä niin, sillä nyt maaperä ei ole ihan yhtä tulenarka elokuvalle, jossa suurin uhka on ihmisten läheisyydessä leviävä tappava infektio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti