Antakaa tuon painautua mieleen. jos 2014 tuntui oudolta, entäs sitten tämä? Jotenkin sitä uskoisi että tuollaisen vuosiluvun koittaessa olisi maailma hieman erillainen. Mutta monet asiat eivät ole muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Vieläkään ei autot lennä, ei ole outoja-sci-fi haalareita kaikilla eikä uusia elämänmuotoja ole löytynyt avaruudesta. Mutta sentään onnistuttiin laskemaan luotain komeetan päälle. On sekin jotain. On kulunut 15 vuotta ensimmäisestä X-Men leffasta, 14 vuotta WTC-iskuista ja ensimmäisestä Taru Sormusten Herrasta-leffasta ja 10 vuotta viimeisimmästä Star Wars-leffasta. Tuntuu oudolta, että kadulla tallaa teinejä joille WTC on historiaa- asia joka on tapahtunut ennen heidän syntymäänsä. Tältäkö tuntuu kun tajuaa vanhentuvansa?
Paljon pahaa on kyllä mahtunut yhteen vuoteen. Ukrainan kriisi, ISIS, Gaazan tapahtumat, Ebola, matkustajakoneiden katoamiset. Mutta on sitä tullut hyvääkin. Suomen tasa-arvoisen avioliittolain eteneminen, USA:n ja Kuuban välien lämpeneminen, tieteelliset edistysaskeleet kuten Rosetta-luotaimen matkan onnistuminen ja muuta. Ja minä pääsin opiskelemaan! ja oikein yliopistoon, of all places. Nykyään Porissa jatkuu elämä siis, digitaalisen kulttuurin alan opiskelijana. Rahatilanne on mikö on, mutta siitä on päästy ylitse koska takana on ehkä viihde-tasolla paras vuosi miesmuistiin. Mahtavaa musiikkia, mahtavia leffoja ja koukuttavia sarjiksia sekä paljon työtunteja Tampereen Fantasiapeleissä- asia, jostka en voi olla kiitollisempi. On mahtavaa tehdä töitä loistavien tyyppien kanssa firmassa, jonka asiakkaana on ollut yli 20 vuotta. On erityisen hienoa olla Atte. Mutta kun kaikkea mahtavaa on mahtunut yhteen vuoteen, mikä on ollut parasta? Take it away, it's time for a Year in Review!
Materiaalista mahtavuutta
Vuoden Elokuva:
Kuten Nerdist asian ilmaisi- tämä oli paras leffakesä sitten 80-luvun. Näin montaa hyvää leffaa ei ole tullut pitkään aikaan: Captain America: Winter Soldier, Lego Movie, Amazing Spider-Man 2, Godzilla, Dawn of the Planet of the Apes, X-Men: Days of Future Past, Edge of Tomorrow, Guardians of the Galaxy, How to Train your Dragon 2 ja Hobbit: Battle of Five Armies. On erityisen raastavaa valita vuoden parasta elokuvaa. DotPoA oli erittäin pysäyttävä jatko-osa loistavalle esikoisosalle ja oli rohkea valinnoissaan, Winter Soldier taasen oli aikuisin ja tyylikkäin supersankari/vakooja/noir-elokuva ja ehdoton parannus Marvelin jatko-osien parissa, Guardians of the Galaxy taasen oli mahtava viihdepläjäys ja paras sci-fi-seikkailuleffa sitten alkuperäisten Star Wars-leffojen. Ja kyllä se Guardians of the Galaxy voiton viekin. Indiana Jonesin ja Star Warsin tyylinen rehellinen seikkailuleffa näytti Marvelin osaavan tehdä hyviä leffoja ilman ykkösluokan hahmoja.
Vuoden Roolipeli:
Nythän taomme eteenpäin Paizon Wrath of the Righteous-seikkailupolkua, ja se on ollut varsin muikeata, mutta eniten hauskaa pöydän ääressä silti oli tänä vuonna Ropeconissa Siege of Diamond Cityn parissa. Oli erittäin hauskaa pelata monta tuntia tuntemattomien tyyppien kanssa, jotka olivat kaikki mahtavia ja PJ:llä oli sana ja seikkailu hallussa. Monesti PFS:ssä tuntuu olevan onnistuminen tärkeintä, ja roolipelaus jää jalkoihin. Ei tässä pöydässä! Paras PFS-seikkailu ikinä!
Vuoden Peli
Dragon Age Inquisition: Ei vaadi syvällisempää analyysiä tämä valinta. Monet tämän vuoden pelit ovat olleet vähän pettymyksiä: Watchdogs ei vakuuttanut, eikä myöskään Elder Scrolls Online. Inquisition taasen oli juuri sitä mitä toivoin. Ensi vuoden puolella tulee pitempi arvio, kunhan saan toisen läpipeluun suoritettua!
Vuoden Albumi:
Valinta oli hankala kahdon hyvän välillä: Jonne Järvelän esikoisalbumi Jonne oli mahtava, mutta voiton vie Tuomas Holopaisen Life and Times of the Scrooge McDuck. Täydellisyys saavutettu. Don Rosan sarjakuvan "soundtrackiksi" tarkoitettu levy on kaunis ja mahtava teos, josta huokuu rakkaus neron työtä kohtaan. Suosittelen kaikille.
Vuoden Sarjakuva:
Monta hyvää, aivan liian monta. Elfquestin komea omnibus, Sagan uusimmat osat, Ryhmä-X.än jumalainen vuosikertapainos ja tappavan hauska Rat Queens. Voiton vie kuitenkin G. Willow Wilsonin ja Adrian Alphonan hauska ja mahtava Miss Marvel 1: No Normal. Paras Marvelin sarjakuva aikoihin, ja asiallinen ja tyylikäs läpileikkaus New Jerseyläisen muslimiteini Kamalan arkeen, ja kuinka tästä tuli supersankari Miss Marvel. En voi suositella liikaa, hankkikaa ja rakastukaa.
Vuoden TV-sarja:
Uusi kategoria! Mahtavia tv-sarjoja alkoi ja jatkui taas tänä syksynä, kuten Agents of Shield, Arrow, The Flash ja Gotham. The Flash on ollut kyllä yhtä sarjakuvafanin unelmaa. On erityisen hienoa nähdä Kapteeni Pakkanen, Professori Zoom, Säävelho ja Arrow-crossoverissa tullut henkilökohtainen suosikkini Kapteeni Bumerangi. Ensi viikolla jatkuu!
Vuoden Häppening:
Huijataan: En valitse vain yhtä tapahtumaa, vaan monien tapahtumien summan: Marvel- ryhmäcosplay-porukkamme moninaiset seikkailut. Oikeasti ihan paras juttu ikinä. Ootte mahtavia!
Vuoden Pettymys:
Mitään Iron Man 3:en tasoista raastavaa pettymystä ei tapahtunut, mutta paljon pikkuisia pettymyksiä. Ehkäpä Elder Scrolls Onlinen sieluttomuus sopisi tähän hyvin.
Se tästä vuodesta! Entäs ensi vuosi? Voi herranjumala mikä vuosi taas tulossa: Big Hero 6, Birdman, Avengers: Age of Ultron, Ant-Man, Mad Max: Fury Road, Jurassic World ja uskomattomalta kuin se tuntuukaan, Star Wars Episode 7: Force Awakens. Ensi vuonna tavataan!
Joulukuu tuli ja meni yhdessä hujauksessa. Vuorossa siis toinen osa Marvel-arviosarjastani ja vuorossa onkin siis kronologisesti kaksi seuraavaa elokuvaa: Iron Man 2 ja Thor.
Iron Man 2
Taustaa:Justin Hammer on yksi Tony Starkin vaarallisimmista ja vanhimmista vihollisista. Englantilainen bisnespamppu ja Hammer-yhtiöiden johtomies, Justin Hammer kadehti Tony Starkin menestystä, ja alkoi rahoittaa lukuisia superrikollisia Hammer-yhtiöiden resurssien avulla. Justin Hammer on ollut piikkinä Tonyn lihassa Iron Man #120 (1979) -lehdestä lähtien.
Anton Vankon kylä ja vanhemmat kuolivat Rautamiehen hyökkäyksessä- kyseessä oli tosin varastettu haarniska. Anton vannoo kostoa Starkille ja tämän perinnölle. Rikollisen Rautamiehen haarniskan hajonneista osista Anton rakentaa voimavaljaat ja kaksi energiaruoskaa ja käy Tony Starkin kimppuun kolmantena Mustana Ruoskana. Elokuva: Tony Stark on elämänsä huipulla. Rautamies on maailmankuulu sankari, ja kuuluisuus ja yhtiö rullaa oikeaan suuntaan. Stark-näyttely avataan ja elämä hymyilee- paitsi että hänen kaarireaktori-sydämensä myrkyttää hänet hitaasti. Kun Ivan Vanko/ Musta Ruoska-niminen rikollinen käy hänen kimppuunsa ja osoittaa maailmalle tämän haavoittuvaisuuden, alkaa kaikki kuitenkin mennä alamäkeen. Ystävät hylkäävät hänet, poliitikot ovat rautamies-haarniskan perässä ja kilpailija Justin Hammer suunnittelee tämän syräjyttämistä. Tony Starkin on kehitettävä taitojaan ja itseään ihmisenä selviytyäkseen siitä, mitä elämä heittää hänen eteensä.
Iron Man 2 on hyvin samanlainen elokuva kuin ensimmäinen Iron Man-elokuva. Taistelut ja toiminta ottaa yhä takapenkin ihmisten välisen dialogin ottaessa etusijan. Elokuvassa on kaksi oikeaa taistelukohtaista, yksi alussa ja yksi lopussa. Elokuva keskittyy hahmoihin, joskin ongelmaksi nousee se että IM2:sta uupuu Jeff Bridgesin tasoinen näyttelijäkyky. Vaikkakin Justin Hammer (Sam Rockwell) on erittäin hauska ja viihdyttävä hahmo, ei se korvaa Bridgesiä. Mickey Rourken Ivan Vanko on visuaalisesti vaikuttava, mutta loppujen lopuksi tylsä vihollinen. Mutta elokuvan pelastaa Downey. Tony voisi puhua vaikka puupölkylle ja saisi sen kuulostamaan mielenkiintoiselta. Tarina on varsin perinteinen, ja hieman ennalta-arvattava. Poliittiset lausunnot ja komiteat eivät loppujen lopuksi ole kovin mielenkiintoisia ensimmäisen elokuvan terroristileireihin verrattuna.
Yksi huomattava ero on James Rhodesin näyttelijän Terrence Howardin vaihtuminen Don Cheadleen, joka oli mielestäni huomattava parannus. Downey on edelleen loistava. Moniongelmaisen Starkin seuraaminen on yhtä mielenkiintoista ja hauskaa kuin edellisessäkin elokuvassa. Myös tuleva kestosuosikki Natasha Romanoff (Scarlett Johansson) liittyy hahmokaartiin, ja on mainio lisä. Scarlett on täydellinen Musta Leski, tuoden hahmon taidot ja kauneuden suoraan sarjakuvista valkokankaalle. Sam Rockwell on mahtava, mutta tosin hieman turhan komedinen hahmo. Verrattuna alkuperäiseen sarjakuvapahikseen on elokuvan Hammer kovin heikko hahmo. Tähän asiaan palaan myöhemmin Iron Man 3-arviossani. Siiigh.
Iron Man 2 on vioistaan huolimatta erittäin viihdyttävä ja näyttävä elokuva. Downey on elokuvan voimahahmo yhä, ja tietyt näyttelijät tukevat tämän suoritusta. Elokuvan haittapuolina on tylsät viholliset ja arvattava juoni, mutta visuaalinen puoli tekee Iron Man 2:sta silti katsomisen arvoisen elokuvan.
Thor
Taustaa: Thor, Odinin poika, oli Asgardin prinssi ja suuri sankari, joka saatuaan Mjölnir-vasaransa kasvoi röyhkeäksi ja ylpeäksi. Tämän lähes aiheutettua sodan jääjättiläisten maan Jotunheimin ja Asgardin välille, Odin karkoitti poikansa maan päälle ja siirsi tämän Donald Blake-nimisen ramman lääkärin kehoon opettaakseen tälle nöyryyttä. Blake avasi praktiikan New Yorkiin ja rakastui sairaanhoitaja Jane Fosteriin. Ollessaan jumissa luolassa Norjassa (??) hän löi kävelykeppinsä maahan voimalla ja Odinin taika raukesi, ja tämä muuttui Thoriksi, ukkosen jumalaksi. Hänestä tuli myöhemmin Kostajien perustajajäsen ja taisteli lukuisia vihollisia vastaan, kuten mustien haltioiden johtajaa Malekith Kirottua, asgardilaisilla aarteilla varustettua Romutusryhmää sekä omaa veljeään Lokia, kaaoksen ja pahuuden jumalaa vastaan. Suomessa Thor esiintyi ensimmäisen kerran Ihmesarja-lehden numerossa 30 (1968).
Elokuva: Jane Fosterin (Natalie Portman) johtama tutkijaryhmä törmää New Mexicon aavikolla outoon sääilmiöön, sekä aavikolla vaeltavaan outoon mieheen, jota he luulivat juopoksi. Todellisuudessa kyseessä oli Thor, Asgardin Prinssi ja "jumala" jonka isä Odin oli karkottanut Asgardista tämän aiheutettua röyhkeydellään ja ylpeydellään sodan. Mahtavan Mjölnir-vasaran Odin lähetti maahan mukanaan loitsu, "Kuka tätä vasaraa pitääkään, jos on sen arvoinen, saa Thorin voimat." Thorin koittaessa saada Mjölniriä takaisin ja palata maasta Asgardiin, hänen veljensä Loki suunnittelee dramaattista vallanjakoa juonimalla niin jääjättiläisten kanssa. Onko Thor vasaran voiman arvoinen, ja pääseekö Asgardin prinssi palaamaan kotiinsa ennen Lokin suunnitelmien toteutumista?
Eppua lainatakseni: "Thor on kaikista Marvel-leffoista kaikkein Marvelein." Se on hyvä elokuva, mutta ei mitään ihmeellistä. Se on lisäää alkusoittoa Kostajat-elokuvalle ja esittelee lähinnä kaksi tulevien MCU-leffojen kiintiöhahmoa: Chris Hemsworthin Thorin ja Tom Hiddlestonen Lokin. Tarina on hyvin tavallinen "fish out of water" -tarina, jossa Iron Man-leffojen tyyliin ei ole kuin kaksi oikeaa taistelukohtausta, sillä pääpaino on kahden maailman tapahtumien painottelussa ja Thorin kokemusten käsittelyssä. Natalia Portmanin hahmo Jane on ihan passaava dialogipari Thorille, mutta monesti toivoin että Thor puhuisi enemmän Erik Selvigin (Stellan Skarsgård) kanssa. Selvigin kokemus ja varovaisuus sekä skeptismi oli mielestäni hyvässä tasapainossa Thorin puhtaan uskon kanssa. Thor voisi olla henkilökohtainen suosikkini, jos siinä oltaisiin otettua Ylivertaisista mallia. Entäs jos elokuvassa ei näytettäisi Asgardia ennen kuin vasta aivan lopussa? Thorin höpinät jumalista ja Asgardista olisivat vailla todistetta. Loki olisi ns. juonessa mukana, ja esittäisi tämän veljeä joka haluaisi vain tämän tajuavan asgardin ja muun olevan vain hallusinaatiota. Toimi Ylivertaisissa, ja voisi toimia myös elokuvissa.
Mutta arvattava tarina ja tylsähkö dialogi on toissijaista, sillä elokuvasta hyvän tekee loistavat näyttelijät. Hemsworth on mahtava Thorina. Ulkonäkö, ääni ja asenne. Chris rokkaa. Sama pätee Tom Hiddlestoniin. Loki oli välitön hitti, ja nousi uuteen suosioon sarjakuvien sivuillakin. Lokin hymy on juuri sellainen kuin kierolla jumalalla pitääkin olla. Kaikki Asgardilaisten näyttelijät on valittu huolella ja ovat rooleissaan täydellisiä, varsinkin Odin (Anthony Hopkins) ja Heimdall (Idris Elba). Yksi roolisuoritus tosin hämmentää minua: Jane Fosterin kollega Darcy. Darcy on raivostuttava, hauska ja täysin turha komediakevenne. Mutta Kat Dennings on aivan hulvaton roolissa, ja ei voi tehdä pahaa millekkään elokuvalle olemassaolollaan.
Thor on erittäin standardi Marvel-elokuva. Sen katsoo aina silloin tällöin, mutta ei ole klassikko jonka katsomisesta löytää joka kerta jotain uutta. Thor oli elokuvateatterissa erittäin vakuuttava ja upean näköinen, mutta kotona telkkarista katsellessa taikuus väheni huomattavasti. Thor teki kuitenkin tehtävänsä- toi Thorin ja Lokin MCU:hun ja antaen Marvel-faneille passelin filmatisoinnin ilman virheitä.
Hyvää Joulua! Tammikuussa vuorossa Kapteeni Amerikka ja Kostajat. Hyvää Joulua kaikille!
Ah! Tämä on oikea aika olla Marvel-fani. Avengers: Age of Ultron tulossa keväällä ja traileri lupailee erittäin viihdyttävää ja eeppistä leffaa, ja Marvelin viimeisimmässä tiedotteessa saimme kuulla idon liudan elokuvia joita on luvassa tulevaisuudessa; Doctor Strange (2016), Captain America: Civil War (joka kuulostaa tutulta blogin lukijoilleni) (2016), Thor: Ragnarok (2017), Black Panther (2017), kauan odotettu Avenger; Infinity War Parts 1-2 (2018-2019) sekä monia muita. Luvassa on siis toivottavasti monta Captain America: Winter Soldierin ja Guardians of the Galaxyn kaltaisia hittejä eikä enään yhtäkään Iron Man 3:sta.
Sitten mieleeni juolahti ajatus. Kun kuitenkin tulen katsomaan jo tulleita elokuvia uudestaan ja uudestaan, voisin yrittää yhdistää sen johonkin luovaan. Kuten arvioiden tekemiseen. Monet jotka tuntevat minut ovat perillä siitä faktasta että pidän lähes poikkeuksetta jokaisesta supersankarielokuvasta jonka näen, ja en myöskään osaa pitää turpaani kiinni niistä. Joten kanavoidaanpa tätä sitten tänne: Seuraavien kuukausien ajan katson uudelleen ja arvioin jokaisen Marvel Cinematic Universen leffan järjestyksessä, tarkoituksena saada tämä tehtyä ennen Avengers: Age of Ultronin tuloa elokuvateattereihin. Kaksi kuussa-tahdilla aikataulu näyttää tältä:
Marraskuu: Iron Man ja The Incredible Hulk
Joulukuu: Iron Man 2 ja Thor
Tammikuu: Captain America: The First Avenger ja The Avengers
Helmikuu: Iron Man 3 ja Thor: The Dark World
Maaliskuu: Captain America: The Winter Soldier ja Guardians of the Galaxy
Tarkoituksenani olisi myös löytää uusia näkökulmia näihin leffoihin. Yritän katsoa niitä vähän uusista näkökulmista, yrittäen olla lankeamatta "faniarvosteluun" mutta myöskin pysymällä pois pikkutarkasta detaljien syynäyksestä.Spoilereita tiedossa, mutta ketä kiinnostaa.
Mutta aluksi niille jotka eivät tiedä- mikä on Marvel Cinematic Universe? MCU-termin alla olevat elokuvat
tapahtumat omassa jaetussa universumissa. Se mitä tapahtui Thorissa tai Iron
Manissa ovat siis tapahtuneet samassa tarinassa, mutta eri aikaan ja eri
paikassa. Näiden tarinoiden kulmiutumispisteenä on Avengers-leffat joissa
Kostajat pistetään kokoon taistelemaan yhdessä. Tämän lisäksi niitä yhdistää elokuvastudio Marvel Studios, joka on toiminut kaikkien näiden tuottajan (vain co-tuottaja muissa Marvel-leffoissa). Eli siis Spider-Manit, X-Menit ja Fantastic Fourit eivät ole osa tätä universumia vaan omia itsenäisiä elokuviaan omissa jatkumoissaan. Ainakin vielä- Sony on lähestynyt Marvelia yhdistääksensä Amazing Spider-Man-elokuvauniversuminsa Marveliin. Haluan vain että Wolverine taistelee Hulkkia vastaan, onko se liikaa vaadittu?
Mutta aloitetaanpa. Ensimmäisenä vuorossa on elokuva, joka aloitti tämän kaiken. Tämä kyseinen elokuva toi kaksi miestä takaisin oman kastinsa huipulle, ja näytti oman tapansa tehdä supersankarielokuvia- ja jos näyttelijöitä on uskominen- improvisoitiin: kysykää vaikka Jeff Bridgesiltä. Kyseessä on tietenkin:
IRON MAN (2008)
Historiaa: Tony Starkeli Rautamies ilmestyi ensimmäisen kerran Tales of Suspense #39 -lehdessä maaliskuussa 1963, luojinaan Stan Lee, Larry Lieber, Don Heck ja Jack Kirby. Tony Stark oli lahjakas mekaanikko joka peri edesmenneeltä isältään Stark Industriesin, menestyvän asealan yrityksen. Vietnamin sodan aikana hän oli tutkimassa asetilannetta rintamalla, mutta joutui Vietkongin väijytykseen ja haavoittui. Vietkongin johtaja lupasi pelastaa Tonyn hengen, jos tämä suostuisi rakentamaan tälle aseita. Tony suostuu pelatakseen aikaa, ja yhdessä kiinalaisen tiedemiehen Yinsenin kanssa hän luo haarniskan jolla paeta, ja jossa on tahdistin pitämään hänet hengissä. Suunnitelma paljastuu, ja Yinsen kuolee mutta Tony pääsee pakoon, ja alkaa käyttämään keksintöään viattomien suojeluun supersankarina nimeltä RAUTAMIES. Rautamies taistelee muita industrialisteja kuten Obadiah Stanea ja Justin Hammeria, Neuvostoliiton agentteja kuten Purppuradynamoa ja Titaanimiestä sekä pahinta arkkivihollistaan Mandariinia vastaan lukuisissa seikkailuissa ja on Kostajien perustajajäsen. Suomessa Rautamies ilmestyi ensimmäisen kerran Ihmesarja-lehden numerossa 8 (1967),
Elokuva: Tony Stark (Robert Downey Jr.) on Stark-yhtiöiden johtotähti ja maailmankuulu playboy-miljonääri-nero, joka elää elämää vailla huolia, juhlien ja naisia kaataen. Tämä kuitenkin muuttuu kun työmatkalla Afganistanissa hän joutuu väijytykseen ja haavoittuu, sekä joutuu terroristien vangiksi. Hänen henkensä pelastaa Yinsen-niminen tiedemies ja kanssavanki, joka asentaa autonakkuun viritetyn magneetin tämän rintaan estääkseen kranaatinsirujen pääsemisen Tonyn sydämeen. Terroristijärjestö Kymmenen Sormusta haluaa Tonyn rakentavan heille uusia ja tehokkaita ohjuksia, mutta Tony rakentaakin prototyypin haarniskasta jonka avulla hän pakenee terroristien luota. Kotona hän päättää alkaa uudistamaan Stark-yhtiön linjauksia pois asekaupasta, välittämättä bisneskumppani Obadiah Stanen (Jeff Bridges) tai parhaan ystävänsä James Rhodeyn (Terrence Howard) vastustelusta, ja alkaa myös samalla rakentamaan uutta versiota haarniskastaan. Mikä on Tony Starkin tulevaisuus juonien paljastuessa, ja onko hänen suurin keksintönsä maailman suurin uhka?
Iron Man oli syntyjään klassiko, jota pidetään yhä parhaimpiin kuuluvana supersankarileffana. Sen omintakeinen huumori toimii juuri oikealla tavalla salamannopeana syöttönä, ja hyvin poikkeuksellisesti supersankarielokuville siinä on oikeastaan vain kaksi oikeaa taistelukohtausta. Paljon keskitytään kertomaan hahmoista ja heidän motivaatioistaan. Robert Downey Jr on kuin luotu tähän rooliin ja sopii yhtä hyvin Rautamieheksi kuin Hugh Jackman Wolverineksi. Leikittelevä ja nopea huumori, karisma ja tilanteisiin sopiva totisuus- Downey ei vain heitä leukaa tässä roolissa. Myöskin Jeff Bridgesin hahmo Obadiah Stane/Iron Monger on varsin mainio kaikessa yliampuvuudessaan (Jeff Bridgesin perusmoodi) mutta on pahiksena ehkä hieman yksiulotteinen ja ennalta-arvaavattavissa. Tony Starkin avustaja Pepper Pots on kirjoitettu hyvin, ja hahmon itsenäisyyttä ja bisneskykyä painotetaan lisää vielä tulevissa elokuvissa, mutta Gwyneth Paltrowin roolisuoritus on jotenkin tönkkö välillä. Toimintakohtaukset on tehty hyvin. Rautamiestä on ilo katsella lentämässä ja taistelemassa, samoin loppuvihollinen Iron Monger on varsin komea näky. Uuden katselukerran jälkeen oli hauska nähdä Phil Coulson (Clark Gregg) ensimmäisen esiintymisen- mieshän on sitemmin tullut vakinaamaksi Marvel-mediassa ja myöhemmin myös otettu mukaan sarjakuviinkin. Lopputekstien jälkeinen kohtaus on jo klassikko omassa genressään, pieni lisä joka aloitti elokuvasarjan vyöryn joka ei näytä hidastuvan.
Kun aloin katsomaan tätä leffaa, odotin löytäväni paljonkin mitä kritisoida. Ainoa mikä jäi vahvasti mieleeni oli se, että soundtrack ei ole mitenkään mieleenpainuva, lukuunottamatta alun AC/DC-rallia. Tottakai voisin tehdä argumentin "White Man saves people from evil Afghan people" mutta mitä minä mistään tiedän. Rautamies on aina taistellut ulkomaisia uhkia vastaan oli ne sitten Neuvostoliitosta, Kiinasta tai Maklu IV:ltä. Iron Man on edelleen erittäin hyvä ja näyttävä sekä älykäs sarjakuvaleffa, joka ei lankea jokaiseen sudenkuoppaan ja jonka argumentit ovat hyviä ja fiksuja. Myöskin Kymmenen Sormuksen tuonti jo alussa oli mainio tapa pedata Rautamiehen arkkivihollisen saapumista.
Oy vey.
The Incredible Hulk (2008)
Historiaa: Bruce Banner eli Hulk koki päivänvalon The Incredible Hulk-lehden ykkösnumerossa 1962, luojinaan Stan Lee ja Jack Kirby. Bruce Banner oli tiedemies, joka kehitteli USA:lle gammaenergia-pommia, mutta onnettomuudessa altistui itse tappavalle gamma-säteilylle. Mutta hän ei kuollut, vaan muuttui lihaskimpuksi hirviöksi, joka oli myöskin hyvin yksinkertainen ja aggressiivinen. Hän oli muuttunut HULKIKSI. Hulkkia ei varsinaisesti voi kutsua supersankariksi tämän väkivaltaisen luonteen ja arvaamattomuuden takia, mutta on ollut Kostajien ja Puolustajien jäsen-mutta on myös taistellut melkein kaikkien supersankarien kanssa. Hulkin tunnetuimpia vihollisia on USA:n armeijan Kenraali (ja Brucen naisystävän Bettyn isä) Thaddeus "Thunderbolt" Ross, gammasäteistä voimansa saanut liskomainen hirviö Kuvotus ja gammasäteilylle altistunut ja sitä kautta neroksi muuttunut entinen talonmies Johtaja, Hulkin vaarallisin vihollinen. Suomessa Hulk ilmestyi ensimmäisen kerran Ihmesarja #5-lehdessä 1967.
Elokuva: Altistettuaan itsensä Gammasäteilylle, Bruce Banner (Edward Norton) muuttui Hulkiksi, pysäyttämättömäksi voimanpesäksi. Oltuaan pitkään karussa Kenraali Rossilta (William Hurt), Bruce on päätynyt Brasiliaan jossa hän yrittää keksiä keinoa poistaa Hulk itsestään. Ross kuitenkin löytää hänet, ja yhdessä ammattisotilas Emil Blonskyn (Tim Roth) kanssa he ajavat Bannerin taas karkuteille. Salaperäisen yhtesistyökumppaninsa Mr Bluen ja vanhan rakkautensa Betty Rossin (Liv Tyler) avulla Bruce koittaa saada hirviön pois kehostaan, mutta tarvitseeko maailma enemmän Bruce Banneria vai Hulkkia, kun armeija käynnistää projektin luoda supersotilaita uudestaan?
Hulk-elokuvat eivät ole olleet mitään kansan suosikkeja. Ang Leen Hulk (2003) oli surkuhupaisa taidonnäyte, eikä Incredible Hulk yltänyt Iron Manin tasolle. Mutta onko se huono elokuva? Ei. Onko se hyvä? Ei oikeastaan. Se on hyvin keskinkertainen. Edward Norton on kyvykäs ja mielenkiintoinen näyttelijä, mutta auttamattoman eksyneen oloinen ja tylsä Bruce Bannerina. Sama pätee Liv Tyleriin- en tiedä onko hänellä vain tuollainen omintakeinen tapa näytellä, mutta kuiskausdialogi ja "tunteettomuus" ei oikein toimi vauhdikkaassa supersankarielokuvassa. Myöskin jotkut hahmojen valinnat ihmetyttävät- esim. Bannerin valinta asua Brasialaisessa slummissa- ei kuulosta kovinkaan rauhalliselta paikalta asua jos haluaa välttää kiihtymistä. Samoin Bettyn poikaystävän Leonard Samsonin (sarjakuvissa väkivahva Doc Samson) unohtaminen heti kun Bruce palaa kuvioihin oli Bettyltä lievästi sanottuna outo ja häiritsevä. Heidän ei näytetä puhuvan enään kertakaan, saatika edes tapaavan. Mutta kai senkin voi panna "elokuvien tosirakkauden" piikkiin, mutta en sitä silti niele.
Mutta on elokuvassa hyvääkin. William Hurt on mainio Kenraali Ross. Hänen syynsä metsästää Hulkkia on esillä hyvin, ja vaikka onkin suurimman osan ajasta Hulkin vastustaja, ei hän ole paha varsinaisesti. Sitä varten meillä on Blonsky eli Kuvotus. Roth on Blonskyna tehokkaan ammattisotilaan mallitapaus, ja Kuvotuksena erittäin vaikuttava ja Rothilla on selkeästi hyvin hauskaa leikkiä motion capturella. Myöskin Tim Blake Nelsonin Samuel Sterns oli mainio ja yllättävä lisä elokuvaan, pedaten vahvasti tulevaa (jota saadaan yhä odottaa). Myöskin taistelukohtaukset ja tunnelman luonti on onnistunut. Hulk näyttää taisteluissa vaikuttavalta, mutta vieläkään eivät Hulkin kasvot vakuuta- Nortonin kasvot paistavat lävitse ja saavat vihreän lihaskimpun näyttämään välillä turhankin komealta. Myös Soundtrack on hyvin unohdettava. Lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa Tony Stark käy tapaamassa Rossia, ja mainitsee tälle että he ovat kokoamassa kasaan ryhmää, pedaten lisää Kostajia Iron Manin hengessä.
Kaiken kaikkiaan, Incredible Hulk on hyvin keskinkertainen mutta silti viihdyttävä elokuva. Edward Norton läksi mäkeen tämän elokuvan jälkeen, ja hänen manttelinsa tulevissa leffoissa sai Mark Ruffalo. Onko Ruffalo tarpeeksi hyvä nostamaan hiljaista kuolemaa tekevän Hulk-elokuvan ylös haudastaan ja muuntaa sen Iron Manin kaltaiseksi hitiksi? Ei ainakaan kovinkaan pian, sillä Hulk-elokuvaa ei ole tiedossa ainakaan ennen vuotta 2019. Entäs kuinka Ruffalo selviää Hulkin roolista Avengers-leffassa? Palataan siihen Tammikuussa.
Kaksi takana, 8 edessä. Mistä te piditte näissä elokuvissa, vai ovatko kauheaa tuubaa molemmat? Joulukuussa vuorossa Iron Man 2 ja Thor. Siihen asti, Exelcior ja niin pois päin, True believers!
Sain palautetta, jossa kysyttiin miksi arvostelemani asiat ovat sellaisia, joista pidän. Miksi en arvostele roskaa tai varoita ihmisiä paskasta? Kaverit sanovat välillä että tykkään kaikesta tai standardini ovat matalat. Totuus on, että puhun mieluummin asioista joista pidän. Haluan jakaa hyvää eteenpäin, ja toisinaan löydänkin hyvää sieltä mistä muut eivät sitä löydä. Kyllä minäkin inhoan huonoja elokuvia (Iron Man 3, Your Highness) ja sarjakuvia (Frank Miller, Rob Liefeld) mutta en jaa inhoani ihmisten kanssa. Puhun mieluummin siitä mistä pidän ja jaan hyvää mieltä mielipahan sijaan.
Nyt kun tuo on saatu alta pois, on aika puhua elokuva/tv-franchisesta joka on nopeassa ajassa noussut yhdeksi suosikeistani. Se on hauska, jännittävä, koskettava ja päätä huimaavan näyttävä. Puhun tietenkin How To Train Your Dragon-tai suomeksi Näin Koulutat Lohikäärmesi-elokuvasarjasta. Cressida Crowellin kirjasarjaan löyhästi perustuva ja Dean DeBloisin ohjaama elokuvasarja alkoi 2010, sai jatkoa televisio-sarjalla ja 2014 jatko-osalla. Tämä voi kuulostaa absoluuttiselta, mutta nämä ovat täydellisiä esimerkkejä mitenkä elokuva pitää tehdä.
How to Train Your Dragon 1
Tapaa Hiccup, nuori viikinki Berkin kylästä. Elämä ei ole Berkillä helppoa-lunta sataa 10 kuukautta vuodessa ja loput kaksi sataa räntää. Ja heillä on tuholaisongelma-lohikäärmeet. Vuosisatoja ovat viikingit ja lohikäärmeet taistelleet, ja kummatkaan eivät anna periksi. Hiccup ei ole mikään malliviikinki-pieni ruipelo, jolla on paha taipumus sotkea kaikki asiat isänsä ja kylän päällikkö Stoickin murheeksi. Kukaan ei pidä Hiccupista, eikä häntä ole liiemmin siunattu ystävillä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun lohikäärmehyökkäyksen aikana Hiccup onnistuu tiputtamaan lohikäärmeen taivaalta metsään. Mutta kun Hiccup löytää pedon- harvinaisen Nightfury-lajin edustajan- ei tämä kykene petoa surmaamaan, vaan vapauttaa tämän ansastaan ja alkaa tutkimaan lohikäärmettä. Pojan ja pedon välille syntyy voimakas ystävyyssuhde,kun Hiccup tajuaa lohikäärmeiden olevan rauhanomaisia, älykkäitä ja säyseitä olentoja. Mutta mikä ajaa ne ryöstelemään? Mutta vielä pahempaa, mitä tapahtuu jos isä saa tietää Hiccupin ja Toothlessin (lohikäärmeen nimi) kielletystä ystävyydestä?
Juonihan on aika klassinen valehtelijapaljastus-nörttinuori tulee suosituksi-isä ei usko poikaansa-stoori. Mutta kun elokuvan katsoo, tuntuu kuin kuulisi tämän tarinan vasta ensimmäisen kerran. Ohjaaja ja animaattorit ovat ottaneet asiaksensa näyttää jokaisen valinnan ja teon jäljet hahmoissa. Jos elokuvaohjaajan ykkössääntö on "Show, don't tell" niin täällä on osattu käyttää tätä oikein. Animaation taso on myöskin hulppea. Kaikki lohikäärmeet ovat vähän erillaisia, ensimmäisen elokuvan jakaessa heidät 7 eri lajiin ja useisiin eri väreihin. Lentokohtaukset lohikäärmeillä on tehty uskomattoman hyvin. Elämäni suurimpia katumuksia on se, että en ikinä nähnyt tätä elokuvaa 3D-teatterissa. Kun katselee lohikäärmeiden sulokasta ja yksityiskohtaista lentoa tulee fiilis joka tuntuu kuin lentäisit itse. Myöskin ääninäyttelijätyö on loistavaa. Vaikka vanhemmat viikingit kaikki puhuvat skottiaksentilla (Gerard Butler Stoick-isänä ja Craig Ferguson Gobber-seppänä) mutta lapsilla on amerikkalaiset aksentit ei tämä oikeastaan edes häiritse- teinit puhuvat eri lailla kun vanhempi sukupolvi-kirjaimellisesti tässä tapauksessa. Näyttelijäkaarti on mielenkiintoinen. Hiccupia näyttelevä Jay Baruchel ei koskaan ollut mikään kummoinen näyttelijä mielestäni, mutta hänen äänessä on jotain, mikä tuo sielun Hiccupin hahmolle. Sama koskee sivuosissa pyöriviä Jonah Hillia ("koulukiusaaja" Snotlout) ja Christopher Mintz-Plassea (kanssanörtti Fishlegs)- ääninäyttelijöinä molemmat ovat mahtavia. America Ferreran näyttelemä soturineito Astrid toimii, kuten myös pelottavat kauhukaksoset Ruffnut ja Tuffnut (Kristen Wiig ja TJ Miller). Myös David Tennantilla on pieni rooli Sontloutin isänä Spitelouttina.
Siinä tuli namedropattua paljon hahmoja. Hiccup ja Toothless päähahmoina ovat erittäin hieno parivaljakko. Elokuvan aikana voit nähdä molempien kehityksen hahmoina, ja kehitys ei tapahdu myöskään liian nopeasti tai tule puun takaa. Vaikka Stoick on klassinen isähahmo, on hänessä myös surullisia piirteitä. Mitään mitä hän sanoo tai tekee ei jätetä vain siihen, vaan näytetään miltä se tuntuu isässä pienien ilmeiden avulla. Vaikka muut teineistä jäävät vähän varjoon, nousee kuitenkin Astrid ylitse muiden. Astrid on aivan mahtava. Hän on kova soturi, joka kokee vastuuta kylän soturiksi kasvamisessa. Hän tekee kaiken tosissaan, ja ei omaa aikaa pelleilyyn tai flirttailuun kenenkään kanssa. Hänen ja Hiccupin välinen suhde on rakennettu hyvin, pienten kohtausten ja -taas jälleen- tunteiden näyttämisen avulla. Astrid on oma itseinäinen hahmonsa, ja ei tarvitse toista hahmoa peilaamaan itseänsä. Ja se on aika hyvin nykyajan lastenanimaation "love interest"-hahmolta.
John Powellin musiikki on elokuvalle erittäin olennaista. Joissakin elokuvissa musiikki tuo toki tunnelmaa, mutta ei ole erityisen mieleenjäävää. Not here! Tämä soundtrack vainoaa sinua täydellisyydellään. Kun kuuntelet kappaletta, tiedät välittömästi missä kohtaa juuri tämä raita tuli elokuvassa. Kohtaukset tuntuvat voimakkaammilta. Powell käyttää tehokkaasti hyväksensä erillaisia kelttisoittimia, varsinkin säkkipillejä. Paras esimerkki kohtauksesta jossa musiikki ja kuva menevät täysin yksi yhteen on kappale "Forbidden Friendship" eli kohtaus jossa Hiccup ja Toothless tulevat ystäviksi. Kaunista niin silmille kuin korvillekkin.
Näin koulutat Lohikäärmeesi oli ensimmäisella katselukerralla pysäyttävä kokemus. En ollut mikään iso Dreamworks-fani-inhosin itse asiassa monia heidän elokuviansa- mutta tämä on esimerkki siitä, kuinka kaikille pitää antaa mahdollisuus. Näin Koulutat Lohikäärmeesi on kaunis tarina ystävyydestä, mutta paljon syvempi ja katsojansa huomioon ottavampi kuin tuhat tusinatarinaa jotka on tehty aikaisemmin.
How to Train Your Dragon 2-Näin teet jatko-osan
Tälläkin hetkellä elokuvissa pyörivä Näin Koulutat Lohikäärmeesi 2 on esimerkki elokuvantekijöille siitä mitenkä tehdään hyvä jatko-osa. En tiedä onko tehty yhtäkään jatko-osaa animaatioleffalle joka olisi ollut yhtä hyvä tai parempikin kuin edeltäjänsä, mutta nyt se on tehty.
On kulunut 5 vuotta edellisen elokuvan tapahtumista. Sota lohikäärmeiden kanssa on historiaa, ja viikingit ja lohikäärmeet elävät Berkillä yhdessä ja rauhassa. Hiccup ja Toothless kartoittavat lähiseutuja, ja lohikäärmekisat ovat suosiossa. Astrid ja Hiccup ovat tasaisessa parisuhteessa, ja Stoick on antamassa päällikön paikkaansa pojallensa, kun uusi uhka saapuu. Drago Bludvist-niminen muukalainen haalii lohkäärmeitä armeijaksi, ja paikalle saapuu myöskin tuntematon lohikäärmeratsastaja. Hiccup uskoo rauhan olevan mahdollinen, mutta onko kaikki samaa mieltä hänen kanssansa?
Sanotaan tämä saman tien- tämä on elokuva, joka sai minut itkemään elokuvateatterissa ensimmäisen kerran. Se on aika paljon minulle. Tarina on hauska, jännittävä, käänteitä ja yllätyksiä täynnä, koskettava ja palkitsee katsojansa. En viitsi mennä kauheasti detaljeihin, sillä suosittelen kaikille- menkää katsomaan tämä vielä kun kerkeätte! En voi painottaa tarpeeksi kuinka paljon pidin tästä elokuvasta. Tämä vain tuntui aidolta. Kun saman elokuvan aikana saat kylmänväreitä upeasta animaatiosta, yrität pidätellä röhönauruasi ja niiskutat kyyneliä on jotain tehty oikein. En ole missään muussa elokuvassa kokenut tällaista. Ennen HTTYD2:sta koskettavin elokuvakohtaus minulle on ollut joko Mufasan kuolema Leijonakuninkaasta (spoilers?) tai Frodon lähteminen Kuninkaan paluussa. Jäävät varjoon.
Animaatiosta: Paras CGI-animaatioelokuva koskaan. Usein tuntuu että animaattorit eivät tiedä mitä tehdä varjoilla. HTTYD2:ssa on pyritty realismiin. Kaikki näyttää niin aidolta. Varjot laivan kannella, aurinko pilvien lomassa siintyy lohikäärmettä vasten näyttäen realistisemmalta kuin mestareiden maalaukset. Animaation taso on huipussaan, ja 3D rakastaa tätä. Kuten edellisessä, 3D on mahtavaa ja ratsastuskohtaukset tuntuvat aidoilta ja saavat kylmänväristyksiä kaikessa upeudessaan. Elokuva tuo taas liudan uusia lohikäärmeitä, ja taaskin kaikki näyttävät erillaisilta ja uniikeilta, aina suunnattomasta Bewilderbeastista sulavaan Cloudjumperiin-kuten lohikäärmeetkin, elokuva on massiivinen.
Kaikki ääninäyttelijät palasivat edellisestä elokuvasta, ja hyvä niin, sillä osa on parantaneet aikaisemminkin hyvästä suorituksestaan hupputasolle. On vaikeaa näytellä uskottavaa itkuun sortuvaa ääntä kuulostamatta liioitellulta, mutta Jay Baruchel tekee sen vailla ongelmia. Myöskin elokuvasarja sai kolme uutta tuttavuutta- Lohikäärmestäjä Eret Eretinpojan, äänenä Game of Thronesista tuttu Kit Harrington joka tekee mahtavan debyytin ääninäyttelijänä, "lohikäärmevaras" Valka, äänenään Cate Blanchett ja isopaha Drago Bludvist, ääninäyttelijänä Djimon Honsou. Kaikki kolme tekevät huikean roolin, varsinkin Djimon Honsou jonka ääni on täydellisen kova, matala ja "outo" HTTYD:n maailmassa.
Animaatio kehitti myös hahmoja, sillä viisi vuotta on teinien elämässä pitkä aika. Muutokset ovat sulavia-kaikki hahmot näyttävät samalta, mutta kasvun merkit ovat selvät. Hiccupin "Neville Longbottommainen" muodonmuutos on sulava-hän on yhä ruipelo verrattuna muihin, mutta on ryhdikkäämpi ja komeampi. Astrid on myöskin muuttunut tytöstä naiseksi, ja jopa Stoickin parrassa on harmaata. Toothless on sama suloinen itsensä, mutta muistuttaa katsojaa ja vihollisia miksi hän on pelätyin kaikista lohikäärmeistä. Toothlessin ja Hiccupin suhde on yhä tärkeimpiä osia elokuvassa, mutta myös Hiccupin suhde vanhempiinsa on nostettu isommalle alustalle.
Spoiler Starts-
Hiccupin ja hänen äitinsä suhde on suloista seurattavaa, mutta kun Stoick tapaa vaimonsa-jonka hän luuli kuolleen-ensimmäisen kerran 20 vuoteen, ovat sanat jotka hän sanoo tilanteeseen aivan täydelliset. Hiccupin ilmeistä näkee pojan, jonka vanhemmat ovat yhdessä pitkän ajan jälkeen-kuten pojalla jonka vanhemmat olisivat eronneet mutta olivat nyt yhdessä taas. Elokuvassa on myös erittäin koskettava laulukohtaus, joka kuvastaa heidän rakkauttaan täydellisesti.
Spoiler ends
Ja Astrid. Astrid on vielä parempi kuin hän oli edellisessä elokuvassa. Hän on Hiccupin rinnalla kun tämä häntä tarvitsee, ja hän osaa tehdä päätöksiä itsenäisesti, ajatella nopeasti ja ei tarvitse Hiccupia pelastamaan itseänsä. Hänen suhteensa Hiccupiin on miellyttävää seurata-se ei tunnut pakotetulta, vaan kuvastaa selkeästi kahden ihmisen rakkautta toisiinsa ilman sen kokoaikaiseta hokemista. Sen näkee ensimmäisestä kohtauksesta lähtien.
John Powell palaa musiikin pariin, ja tekee samanlaista taikaa kuten viimeksikin. elokuvan pääteema toimii sankarillisena nosteena, synkempi musiikki säkkipilleillä on voimakas tunnelmanluoja ja oli myöskin tehokasta käyttä Jonsin kappaletta "Where No One Goes" lentokohtauksessa. Musiikki ja musiikkisuunnittelu kulkevat käsi kädessä, ja kuten edellisessä elokuvassa, tekevät voimakkaista kohtauksista voimakkaampia. Mieleenpainuvimmat lienee laulukohtaus "For the Dancing and Dreaming" ja uskomattoman kaunis "Flying with Mother."
Näin Koulutat Lohikäärmeesi 2 on esimerkki siitä, mitenkä jatko-osa pitää tehdä. Koskettava, kaunis mutta samaan aikaan hauska ja hurja. Se Hype mitä Frozen sai omaksensa tuntuu jokseenkin liioitellulta, sillä tämä elokuva tekee kaiken paremmin jokaisella saralla. Kun Pixar tekee Lentsikat-elokuvia mielikuvituksen puutteen iskiessä, ja Disneyn Frozen oli hyvillä lauluilla kyllästetty mutta muuten jokseenkin laimea elokuva, on hienoa nähdä että Dreamworks on nostanut tasoaan tasaisesti vuosien aikana, ja Näin Koulutat Lohikäärmeesi 2 on elokuva, joka pesee kaikki tämän vuoden tähänastiset elokuvat kepeästi. Se ei tunnu vain elokuvalta- se tuntuu oikealta ja aidolta.
Dragons-Riders/Defenders of Berk
Kun HTTYD oli menestys, päätti Dreamworks kalastaa tällä menestyksellä. Niinpä pistettiin kasaan franchise nimeltä Dreamworks Dragons, joka sai kaksi kautta TV-sarjaa joka oli yllätyksekseni hyvin tehty ja elokuvien henkinen. Vaikka ääninäyttelijöistä ei saatu mukaan kuin Jay Baruchel, America Ferrera, Christopher Mintz-Plasse ja TJ Miller, on muita korvaavat näyttelijät juuri sopivia ja kuulostavat samalta. On sarjassa uusiakin hahmoja, kuten Outcast islandin pomo Alvin Petollinen (Mark "Jokeri" Hamill), kärttyinen vanhus Mildew (Stephen Root) ja täysin sekaisin oleva berserkkien johtaja Dagur the Deranged (David "Mako" Faustino). Vaikka sarjalla on tiettyjä heikkoja jaksoja ja vanhoja kliseitä, on se silti yllättävän fiksu ja viihdyttävä animaatiosarja. Juoni keskittyy Hiccupin vetämän Dragon Trainging Academyn tehtäviin ja arkeen, joka koostuu muiden ratsastajien treenaamisesta, kylän ongelmien ratkomisessa ja uusiin lohikäärmelajeihin tutustuessa. Sarja ottaa taas kaiken irti lähdemateriaalista, sillä monet lohikäärmeet ja hahmot ovat tulleet Cressida Crowellin kirjasarjassa ensimmäisen kerran. Animaatio, jos ei ihan yhtä tasokasta kuin elokuvassa, on silti erittäin tyylikästä ja hienoa seurattavaa. Sarjan paras puoli lienee kuitenkin se, että vaikka Hiccup on päähenkilö, iso osa jaksoista keskittyy muihin teineistä. Jaksot jotka keskittyvät kaksosiin Tuffnutiin ja Ruffnutiin ovat erityisen hauskoja ja fiksuja.
Näin Koulutat Lohikäärmeesi-franchise on esimerkki siitä, kun kaikki tehdään oikein. Hahmot toimivat, juoni toimii ja huumori ei perustu pop-kulttuuriviittauksiin ja ei ole sidekick-huumorihahmoja pakotettuna mukaan. Kaikilla on paikkansa, ja katsojaa ei aliarvioida. Animaattori Don Bluth sanoi aikoinaan "Lapsille voi käytännössä näyttää vaikka kuinka pelottavia asioita jos tarinalla on onnellinen loppu." Uskon että Dean DeBlois on samalla kannalla. Elokuvat on tehty oikeasti koko perheelle, sillä tästä voi nauttia kaikki monista syistä. On hienoa nähdä että animaatioelokuvia voidaan tehdä vielä klassisella kaavalla ja ilman nykyaikaista huumoria ja silti olla relevantti ja ennen kaikkea, erittäin viihdyttävää. Nämä elokuvat ovat mielestäni täydellisiä, ja suosittelen tutustumista kaikille, ja useampaa katselukertaa. Ette tule pettymään.
Atte T
ps. Ei hitto, pitääpä katsoa ykkösleffa tänään taas. :D
Elokuvissa, televisiossa, videopeleissä ja sarjakuvissa pääosassa on aina sankarit. Sankarit, tai protagonistit, ovat ne joidenka puolesta me hurraamme ja kehenkä me lukijoina samaistumme. Teräsmies, Batman, Luke Skywalker, Commander Shepard, Doctor- suuret sankarit ovat median ykköshahmot ja minkä takia me seuraamme niitä.
EI!
Nostalgia Critic oli ehdolla.
Sankarin vastakohta on aina mahtava vihollinen. Superrikollinen, diktaattori, sekopää, hirviö- kaikki sankarit tarvitsevat pahiksen. Muuten ei ole ketään ketä vastaan taistella. Kaikki pitävät hyvästä vihollisesta, vaikka sitä ei aina tajuakkaan. Huonon antagonistin tunnistaa heti, mutta hyvä, oikea paha jää mieleen pitkään ensikohtaamisen jälkeen. Pahan tahto, motiivit ja muut painuvat mieleen ikuisiksi ajoiksi ja jättää mielikuvan millainen pahan pitää olla. Ja kun tein tuon 10-listan eilen TV-ja elokuvasarjahahmoista, niin ajattelin tässä puhua hieman omista suosikkipahiksista. Bear with me-kaikki eivät pidä listoista, mutta tämä on minulle myös vähän kirjoitustreeniä. Tämä on siis minun Top 10 Pahista elokuvista, peleistä ja sarjakuvista.
Huom! En laittanut tähän Disney-pahiksia (paitsi yhden, ehehheh) sillä he ansaitsevat tulevaisuudessa oman listan.
!SPOILER ALERT! Punainen varoittaa spoilereista.
10. Francisco Scaramanga (Man with the Golden Gun -1974)
Ei listaa ilman Bond-pahiksia. Sir Christopher Leen esittämä Scaramanga on pahis allekirjoittaneen mielestä parhaassa James Bond-elokuvassa. Hän on loistava salamurhaaja jonka perässä James Bond juoksee kyseisessä elokuvassa. Man with the Golden Gun on Bond-leffa jonka voin katsoa aina kun se tulee tv:stä, ja suurimmaksi osaksi tämä johtuu Scaramangasta. Murhistaan saaduilla rahoilla hän asustelee Kiinan lähistöllä olevalla saarella, ja kaikki hänen ei-salamurhausasiansa hän hoitaa apulaisensa Nick Nackin kautta. Hän ei lankea jokaiseen Bond-pahiksen kliseeseen, ja jopa hänen lopun jossakin mielessä outo gauntletti on toimiva. Tappavan tehokas salamurhaaja, joka arvostaa kuitenkin vastapariaan Bondia hyvin paljon- eikä mikään ihme, sillä he muistuttavat toisiaan hyvin paljon. Scaramanga on James Bond jolla ei ole uskollisuutta tai Bondin tiettyjä moraaleja. Katsojille annetaan kuva, että hän olisi Hai Fatin alainen, mutta pian on selvää että Scaramanga ei ole kenenkään apulainen. Kukaan ei väitä vastaan hänelle, hän ei tottele ketään ja harva alkaa väittämään vastaan hänelle. Christopher Lee on sanonut tämän olleen hänen lempiroolejansa, ja ei mikään ihme. Scaramanga on paras kaikista Bond-vihollisista- hän omaa taidot taistella Bondia vastaan tasavertaisesti, mutta hän omaa myös diabolisen älyn ja karismaa.
"Ours is the loneliest profession, Mr. Bond."
9. Amon (Legend of Korra- 2012)
Amon (äänenään mahtava Steve Blum) Legend of Korra-animaatiosarjan ensimmäisen kauden pääpaha. Republic Cityssä nousseen anti-bender kampanjan päähahmo, tämä naamioitu mies on pelkkää karismaa. Vaikka Amon on pelottava taistelija ja kyvyiltään uskomaton, mutta Amonista pitää hänen charminsa takia. Hän kiihottaa kansanjoukkoja nousemaan bendereiden ylivaltaa vastaan rauhallisella ja matalalla äänellä, tarjoten kuitenkin vastapuolelle mahdollisuuden puhua myös. Amon on poliittinen mahtitekijä samalla kun hän on yksi Legend of Korran maailman vaarallisimmista miehistä. Ja kuten parhailla puheiden pitäjillä, hän osuu todella usein asian kantaan. Benderit OVAT syyllisiä jokaiseen suursotaan jota maailma on nähnyt, ja poistamalla elementtejä tahdollaan muokkaavat pois maailmasta toisi oikean tasapainon ja oikeuden maailmaan. Avatar: the Last Airbender tv-sarjan (jonka tarinan jatkaja Legend of Korra on) katsoneena tämä näkemys tuntuu välillä pelottavan fiksulta. Bendereillä ON voima alistaa kaikki normaalit ihmiset, benderit hallitsevatkin maailmaa Avatarin tapahtumien aikaan. Ja kun aika vielä paljastaa Amonin taustan ja menneisyyden, on tämä naamioitu anarkisti vielä kiistanalaisempi hahmo
"I am still the Solution."
8. Arvuuttaja (Batman)
Arvuuttaja on Batmanin pitkäaikainen vihollinen (ensiesiintyminen 1948) ja varmasti yksi tunnetuimmista superrikollisista. Arvuuttaja on varmasti yksi oudoimmista rikollisista ja kaikki sarjakuvafanit omaavat jonkun mielipiteen Arvuuttajasta- joko hän on tyhmä, oudon näköinen ja typerällä gimmickillä varustettu friikki, tai tyylikäs, Batmanin älyn veroinen shakkimestari joka erikoistuu älyn mittelöihin ihmisten hengistä joka on oman hulluutensa rampauttanut nero. Itse kuulun jälkimmäiseen kerhoon. Arvuuttaja, oikealta nimeltään edward Nygma/ Edward Nashton on narsisti. Kukaan ei saa kyseenalaistaa Arvuuttajan älyä ja haastaa alati Gothamin kansalaisia ja Batmania älyn haasteisiin. Vaikka Arvuuttaja jää aina kiinni omasta syystään-pakonomaisesta tarpeesta jättää arvoituksia rikospaikoille jolla Arvuuttaja saadaan kiinni- ei hän aina edes välitä. Hänelle tämä on leikkiä ja kisailua, jossa Batman on vain hänen kilpakumppaninsa-joskus Batman on samaa mieltä, mutta viime vuosina Arvuuttaja on pitänyt muuttaa omaa tyyliänsä, kun kanssa-rikolliset pilkkaavat häntä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on Arvuuttajasta tullut taustapiru moniin isompiin rikoksiin. Arvuuttajasta on olemassa monta versioita, ja olen pitänyt lähes kaikista- aina klassisesta Frank Gorshinista ei niin klassiseen Jim Carrey-versioon. Arvuuttaja on älykäs rikollinen, joka päinvastoin kuin Jokeri, Kaksinaama tai Pingviini ei nauti ihmisten satuttamisesta vaan heidän älyllisestä haastamisestaan. Arvuuttajalle tämä kaikki on vain peliä. Älykäs rikollinen on aina mielenkiintoisempi seurata kuin psykopaatit murhaajat. (Irony incoming)
"Riddle me this!"
7. Loghain Mac Tir (Dragon Age -2009)
Loghain Mac Tir, ystäville "Loghain", vihollisille "Se paskiainen". Dragon Age: Origins pelissä esiintyvä Loghain on ääninäyttelijä Simon Templemanin vaikuttavimpia rooleja. Loghain on Gwarenin maakunnan hallitsija ja tunnettu veteraani sekä sotasankari. Loghain vuosia sitten menetti perheensä (ja koiransa) Orlaisin miehitettyä Fereldenin. Loghain liittoutui kapinasankari Maricin kanssa ja ajoivat Orlaisin miehitysjoukot pois, ja nousi kansan suureksi sankariksi. Kun vuosia myöhemmin darkspawnit hyökkäävät peli alussa, on Loghain eturivin komentajana ja uuden kuninkaan Cailanin, Maricin pojan, neuvonantaja. Loghain vastusti Grey Warden-armeijan tuomista Fereldeniin, sillä monet Wardenit ovat Orlaisilaisia, joita Loghain vihaa. Loghain näkee uuden miehityksen tulossa, ja päättää toimia. Hän päättelee että Ferelden ei pärjää Cailanin johtajana, ja päättää uhrata tämän maansa tulevaisuuden vuoksi. Loghain jättää Ostagarin taistelussa hyökkäämättä, ja jättää näin Fereldenin wardenit sekä parhaan ystävänsä pojan ja kuninkaansa. Loghain saa kuitenkin Fereldenin yhä puolellensa, koska hän on yhä kunnioitettu sotasankari. Loghain on täydellinen esimerkki kuinka mahtavatkin voivat langeta ja kuinka rankasti. Loghainin ajatusten takana on aina tehdä mikä on parasta Fereldenille- vaikka se tarkoittaisi massamurhaavien darkspawnien lähes täydellistä unohtamista. Loghain on vaikuttavan näköinen, kuuloinen ja pelin oikea päävihollinen. Toki on darkspawneja eteenpäin ajava Archdemon, mutta Archdemon on luonnonvoima joka ei puhu. Loghain on koko pelin ajan tuntuva paha, joka on aina joka käänteessä. Loghainin teoissa on paljon pahaa, mutta kun Loghainin historia on tuttu, on Loghainia kohtaan helppo tuntea myötätuntoa- Orlaisin tapettua ja raiskattua tämän äidin, sodan kauhut Orlaisin kanssa ja kateus Maricia kohtaan. Lisätäänpä tähän vielä se, että Loghain luopui rakkkaudesta velvollisuuden vuoksi. Loghain on toiseksi paras videopelivihollinen, jota kohtaan tunnen kunnioitusta niin pelin aikana kun sen jälkeenkin. Häntä sekä vihaa että rakastaa yhtä aikaa.
"I AM FERELDEN. "
6. The Illusive Man (Mass Effect 2-3)
Jos Loghain on toiseksi paras, niin Illusive Man on paras. Äänenään Martin Sheen, Illusive Man ei aloita edes pahiksena, vaan päähenkilö Shepardin liittolainen Mass Effect 2:ssa. Cerberus on järjestö, joka tukee ihmisten oikeuksia ja ihmisten asemaa galaxin rotujen joukossa-ja Illusive Man on tämän järjestön enigmaattinen johtaja. Hän rahoittaa Shepardin henkiinherättämisen, jotta hän voi käyttää Shepardin hyvää mainetta ja kykyjä omiin tarkoituksiinsa- eli estääkseen collectors-nimisiä alieneita kaappaamasta ihmiskunnan jäseniä Terminus-systeemin planeetoilta jossa ihmiskunnan armeija tai galaktinen neuvosto ei vaikuta. That's...evil? Toki Illusive Man ei toimi normaalin moraalin mukaisesti ja omaa vahvat taustamotiivin. Hän huijaa Shepardia, johdattaa tämän paikkoihin jokta hän tietää ansoiksi ja omaa hyvin hämärän menneisyyden johonka kuuluu mm. lapsien kiduttamista. That's Evil. Mutta Illusive Manin tietojen, teknologian ja apulaisten avulla Shepard pelastaa päivän ja miljoonien ihmisten hengen. That's..evil?
Mutta lopussa hän näyttää todellisen luonteensa, kun hän haluaa Reaperien tiedot ja taidot itsellensä kohottaakseen ihmiskunnan galaksin herraroduksi. Mass Effect 3-pelissä hän on jo täysin paha. Cerberus on täysiverinen terroristijärjestö jotka hän on alsitanut Reaper-hirviöiden aivopesulle, muuttaa vihollisiaan Husk-zombeiksi ja haluaa hallita Reaperien voiman avulla galaxia. Viehätys Illusive Manissa on hänen imagossaan. ME2:sen aikana hän ei tee muuta kuin istuu tuolissaan maailman hienoimman ikkunan edustalla, juo viskiä ja polttaa tupakkaa. Mutta kaiken takana hän vetelee langoista, juonii ja manipuloi. Martin Sheenin ääni tuo outoa turvallisuuden tunnetta hahmoon, hän ei näytä pahalta-paitsi ME3:ssa vakavan korruption jälkeen. Myöskin fakta että häntä ei nimetä pelin aikana, hän on vain Illusive Man. Illusive Man on paha, mutta hän on pakollinen paha ennen ME3:sta. Hän ei näytä pahalta, hän ei käyttäydy antagonistin tavoin mutta hän on kuitenkin Mass Effect-sarjan tähti.
"Salvation comes with a cost."
5. Kaksinaama (Batman)
Kaksinaama on erittäin outoon ideaan perustuva Batman-vihollinen. Kaksinaama on kokenut monia uudelleenkirjoituksia, mutta tunnetuin on seuraava: Harvey Dent oli Gothamin yleinen syyttäjä ja Bruce Waynen ystävä. Käydessään taisteluun Gothamin järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan Harvey ei anna periksi, mutta samalla hänen henkilökohtainen psyykkeensä hajoaa. Vanhat agressio-ongelmat ja lievä skitsofrenia nostavat päätään, mutta Harvey pitää ongelmat sisällään. Kun gangsteri Maroni oikeudenkäynnissä heittää happoa Harveyn kasvoille. Puolet Harveyn naamasta arpeutui pahasti, tehden hänestä epämuodustuneen. Tämä johtaa Harveyn sekoamiseen, ja hänen logiikkansa syntyy- rikolliset kävelevät ulos vankiloista, lahjovat tuomareita ja koko oikeussysteemi ei toimi. Yhtä hyvin voisi heittää kolikkoa. Niinpä Kaksinaama alkaa tappamaan mafiosoja, jonka jälkeen hän siirtyy korruptoituneiden poliitikkojen kimppuun. Aina ennen hän heittää kolikkoa (vanha kaksipuolinen raha, jonka hän arpeutti toiselta puolelta) puhdas puoli-elät, arpeutunut puoli-blam. Kaksinaama on monipuolinen superrikollinen. Hän on Batmanin suuri epäonnistuminen ja ikuinen muistutus kuinka hyvätkin voivat langeta taistelussa rikollisuutta varten. Kaksinaama vaihtelee Batmanin kaltaisesta mutta pahemmasta vigilantesta klassiseen pankkirikolliseen ja pidemmälle. Oli tarina mikä tahansa, hän on aina tarinaa vahvasti synkentävä hahmo. Hän ei ole vain Batmanin pahimpia vihollisia, mutta myös Robinin- Kaksinaama pieksi nuoren Robinin aikoinaan pahasti. Kaksinaama on joskus täysin paha, mutta välillä taas hän on vain erittäin vakavasta jakomielisyydestä kärsivä hahmo, joka on koko ajan taistelussa itsensä kanssa- Bruce Wayne on käynyt Arkhamissa pelaamassa shakkia Harveyn kanssa. Jokaisen ison päätöksen kolikonheitolla, mikä tarinoissa tuo aina tiettyä jännitystä. Kolikonheitto sarjakuvaruudulla ei luulisi olevan kovin jännää, mutta holy fuck-joka kerta kun se kolikko lentää ilmaan, olen jähmettynyt lehden ääreen. Kuten Arvuuttaja, tämäkin superkonna on joka kerta hieno. Aaron Eckhartin Kaksinaama oli upea, mutta valitettavan lyhytikäinen. Paras lienee Batman-animaatiosarjan Harvey. Pidin jopa Batman Forever-leffan versiosta kaikessa hassuudessaan.Tiesittekö että Clint Eastwoodin piti näytellä Kaksinaamaa 60-luvun Batman tv-sarjassa! Kaksinaama on Batmanin vihollinen, joka muistuttaa koko ajan hänen epäonnistumisestaan.
"Heads, I shoot you in the gut. Tails, I shoot you in the head."
4. Magneto (X-Men)
"Road to hell is paved with good intentions."
Magneto on Ryhmä-X:än pitkäaikaisin vihollinen. Puolalainen Erik Lensherr on erittäin synkän menneisyyden tulos. Hänen vanhempansa kuolivat Auschwitzin keskitysleirillä, ja Erik näki tuolloin ihmiskunnan pahan potentiaalin. Magneettisillä mutanttivoimilla varustettu Erik huomaa mutanttien olevan vainon ja ennakkoluulojen kohteina, ja näkee hänelle hyvin tutun kuvion edessänsä, eikä halua enään koskaan olla sellaisen maailman asukas. Mutantit eivät ole syyllisiä tähän, vain ihmiset. Niinpä Magneto on syntynyt, ihmiskunta vapiskoon hänen edessään. Magneto on kaikin puolin monipuolinen hahmo. Hän on terroristi, jonka tavoitteena on ihmiskunnan tuhoaminen, mutta tärkeintä hänelle on vainottujen mutanttien suojeleminen. Magneto on oppikirjaesimerkki hyvän tahdon korruptoivasta voimasta. Magneto haluaa auttaa, mutta ei usko Xavierin ja Ryhmä-X:än rauhallisuuden tiehen. Se ei auttanut viimeksikään. Magnetosta pitää juuri tämän vuoksi. Hänen menneisyytensä on rankka, ja se on tapahtunut oikeasti. Keskitysleireillä kuoli lukemattomia ihmisiä, ja tällaisen ajattelumaailman syntyminen ei kuulosta mahdottomalta. Hän on mutanttivoimiaan lukuunottamatta täysin mahdollinen hahmo. Magneto on kokenut takinkäännöksen ja maailmansa sortumisen, ja nykyään on Ryhmä-X:än jäsen- ja nyt vaikuttaa että hänen läsnäolonsa on saanut Kykloopin ajattelemaan samalla tavalla. Kuinka moni rikollinen vaikuttaa sankareihin NÄIN vahvasti? Magnetoa on näytellyt monet näyttelijät, mutta vaikuttavimmat ovat sir Ian McKellenin ja Michael Fassbenderin vanha ja nuori Magneto. McKellenin vanha versio on arvostettava mutanttiveteraani, josta näkyy viisaus mutta samalla myös julmuus. Fassbenderin nuori versio taasen on vielä uransa alussa, ja nuorempi raivokkuus paistaa hänestä ja katsojan on helppo kuvitella vanhana olevan McKellen. Magneto on antagonisti, joka ei halua rahaa, valtaa tai voimaa-ainoastaan estää mutanttivainot ja historian, jota ei saa unohtaa, toistumisen.
Never. Again.
3. Jokeri ja Vihreä Menninkäinen (Batman ja Spider-Man)
Okei, mainitsin että pidän älykkäästä rikollisesta enemmän kuin psykopaatti-murhaajista mutta nämä ovat molempia. Jokeri ja Vihreä Menninkäinen ovat kaksi superkonnaa, josta en ikinä osaa päättää kummasta pidän enemmän! Kun aloin asiaa oikein miettimään, päädyin seuraavaan lopputulokseen: Jokeri on hauska, tappavan vaarallinen hekottava psykopaatti ja Batmanin arkkivihollinen. Vihreä Menninkäinen on hauska, tappavan vaarallinen hekottava psykopaatti ja Hämähäkkimiehen arkkivihollinen. See something similiar? Menninkäisillä ja Pelleilä ei ole edes yhteistä historiaa Hämähäkkien ja Lepakkojen kanssa mistä voisi ottaa materiaalia- ne ovat vain niin hyvin tehtyjä hahmoja. Jokeri oli alunperin pikkurikollinen, joka yhden päivän aikana menettää vaimonsa, lapsensa ja putoaa tankkiin kemikaaleja - ja loppu on historiaa. Hänen nimeä ei tiedetä, täysin varmaa ei ole se mistä hän tuli- hän on luonnovoima. Jokeri on hauskimpia hahmoja sarjakuvissa. Hän tekee hirveitä asioita mutta tekee sen hymy huulilla ja levittää naurua lukijoihinkin. Hirveinkin massamurha voidaan ohittaa kikattamalla Jokerin jutuille. Koitappa lukea Jokerin teoista jättämällä vitsit pois. Jokeri on värikäs, hauska ja hymyilevä Batmanin synkkään, vakavaan imagoon. Jokerista ei ole huonoa versiota olemassakaan.
Vihreä Menninkäinen on oikeasti Norman Osborn, Peter Parkerin parhaan ystävän Harryn isä. Hän tuli sarjaan alunperin vain sivuhahmona, jonka kautta kerrottiin Osbornien perheen vaikeuksista. Kun Menninkäinen tuli ensimmäisen kerran kuvioihin, ei yhteyttä Osbornin ja hänen välillä tehty kuin vasta pitkän ajan päästä. Menninkäinen hyökkää Hämähäkkimiehen kimppuun tappaakseen hänet. Usein viholliset käyvät Hämiksen kimppuun vasta tämän tullessa heidän tiellensä. Menninkäinen päättää hoitaa hänet pois kuviosta välittömästi. Monie yhteenottojen jälkeen Menninkäinen paljastuu Osborniksi, Peter onnistuu voittamaan hänet ja Norman menettää muistinsa. Peter ei halua hajottaa ystävänsä perhettä, ja luottaa siihen että Menninkäinen on poissa. Mutta pian on selvää, että Menninkäinen ei ole vain puku, vain osa Normanin hulluutta. Hän palaa, ja Peter maksaa kovimman hinnan. Legendaarisessa numerossa Vihreä Menninkäinen tappaa Gwen Stacyn, Peterin rakkaan tyttöystävän. Menninkäinen kuolee pian tämän jälkeen päättäen legendaarisen tarinakaaren. Myöskin hänen animaatio-ja filmiversionsa ovat erittäin hyvin tehtyjä, vaikkakin Dafoen moottoripyörä-puku oli vähän urpo. Menninkäinen on Jokerin kanssa hyvin samanlainen- hän tekee hirveitä asioita, mutta tekee sen hymy naamallaan ja nauru sydämmessään. Jokerin ollessa välillä logiikkaa vailla oleva hullu, Menninkäinen on uskomattoman älykäs, strateginen mieli ja tehokas tiedemies. Toki Jokerikin on älykäs ja taktinen juonittelija, mutta Menninkäisellä nämä ominaisuudet ovat paljon näkyvämmät. Molemmat ovat myöskin loppujen lopuksi aika oudon ja hassun näköisiä, mutta kun nämä herrasmiehet alkavat toimia, he ovat pelkkää kauhua. Menninkäinen ja Jokeri yhdessä olisivat sarjakuva jonka lukisin mielelläni. Nähdä nämä kaksi hirviötä ja huumorimiestä ovat aina naurattamassa ja pelottamassa lukijaa mahtavilla tavoilla.
Ahhahahhahahahahhahehhhehehhehehh!
2. Morgoth (Silmarillion)
Morgoth on J.R.R Tolkienin kirjasarjojen suuri paha ja julmin olento jota on koskaan elänyt. Alunperin yksi luojajumala Erun luomista enkeleistä "Valareista", Morgothia kutsuttiin tuolloin vielä Melkoriksi ja hän oli mahtavin Valareista, "Hän joka nousee voimassa." Erun laulaessa maailman olemaan, oli Melkor riitasointu. Pian tämä karkotetaan paratiisista, ja maailman olentojen syntyessä hän otti niistä osan ja alkoi korruptoimaan niitä ja sammutti maailman valot. Muut Valarit vangitsivat hänet, ja lojuttuaan vankilassa aikakauden hänet vapautetaan parannuksen toivossa (jeaaaaaah....). Melkor huomaa haltioiden tulleen maailmaan, ja alkaa vihaamaan näitä vallankaappaajina ja hänen mahtinsa haastajina. Niinpä hän varastaa haltioiden työn huipun, Silmarilit ja pimeyden lukki Ungoliantin kanssa he tuhoavat maailmaa valaisevat puut. Haltiakuningas Feänör kiroaa Melkorin ja nimeää hänet Morgothiksi, maailman mustaksi viholliseksi. Alkaa sota, joka kestää yli aikakausien.
Morgoth on Tolkienin versio Saatanasta. Hän korruptoi kaiken mihinkä koskee, viettelee ihmisiä ja haltioita pahuuteen-mutta harvoin suoraan. Hän toimii vuosisatojen takaa, näkee ihmisten heikkoudet ja haltiakuninkaiden ahneuden silmarilejä kohtaan ja käyttää sitä hyväksi armotta. Hän on mustuuden varjo, joka korruptoi maan ympärillään, ja on sekä ääretön pohjolan kylmyys ja tulivuorten polttava tuli. Morgoth on pahuuden perikuva. Hänen luomuksiinsa kuuluvat myös örkit, peikot, balrogit ja pahinta, Sauronin. Kaikki tulevat tapahtumat sormusten sodassa ovat hänen syytänsä. Lopulta hänet pysäytetään, mutta silloinkin tehdään selväksi, että niin kauan kun on pahaa maailmassa, on Morgothia mahdoton tuhota. That is Evil.
Morgothin ja Haltiakuningas Fingolfinin taistelu
1. Darth Vader (Star Wars)
Darth Vader. Lordi Vader oli, on ja tulee aina olemaan minulle pahiksen arkkityyppi. Minun ei tarvitse edes selittää tästä hahmosta mitään, kaikki tuntevat Darth Vaderin. Hänen ensiesiintymisensä on paras sisääntulo ikinä, hänen teemansa on paras biisi ikinä ja hänen äänensä on mahtava. Ylistän usein tiettyjä ääninäyttelijöitä paljon, kuten Simon Templemania ja Steve Blumia, ja James Earl Jones kuuluu samaan poppooseen. Jos pahiksella on matala, rahiseva ääni olen heti myyty. Toki pidän Jokerin kaltaisista korkeaäänisistä kikattajista, mutta voi hyvä luoja Jonesin Vader on ainoa oikea ääni maailmassa. Musta haarniska yhdistettynä kyberneettisiin osiin ja viittaan luo vaikuttavan mielikuvan välittömästi. Ja se hengitys. Tottakai nauru on pahiksella pelottavaa- mutta Darth Vader ei ikinä naura. Hän vain hengittää rahisten konemaisesti. Hrrr.
Mutta Vader on myös traaginen hahmo, jossa näkyy korruption ja liiallisen voiman vaikutus. Hänen suhteensa poikaansa Lukeen on mielenkiintoinen. Hän ei halua tappaa Lukea, vaan tahtoo liittoutua tämän kanssa, olla isä hänelle. Tottakai Vader yrittää tappaa tämän tajutessaan tämän unelman ollessa mahdoton. Vaikka Imperiumin Vastaisku on lempi Star Wars-leffani, lempikohtaukseni on Luken ja Vaderin viimeinen taistelu Jedin Paluussa. Luken lopulta saadessa voiton, musiikit yhdistettynä keskusteluun ja tilanteeseen mikä on kehittynyt kahden elokuvan ajan, Holy shit that is good and sad.
"I have altered the deal. Pray I do not alter it any further."
Darth Vader on vaikuttavin vihollinen koskaan. Täydellinen osoitus vallan korruptiosta ja kaikkien mahdollisuudesta toiseen tilaisuuteen, Lordi Vader on vain täydellinen.
Ahh, Villains. You are so perfect. Mitä ajattelette? Oletteko samalla kannalla, vai olenko ihan mauton? Kertokaa kommenttinne! Tässä hyvä kappale lopuksi tunnelmaa luomaan:
Listalta pois jäivät eliminoinnin vuoksi: Pingviini, Venom, Ozymandias, Karzoug the Claimer ja Tohtori Mustekala sekä Dalekit.
Satuinpa katsomaan videon jossa Doug Walker listasi 10 omaa suosikki TV-ja elokuvahahmonsa, ja ajatus jäi pyörimään päähän ja kasasin itsekkin samassa hengessä listan. Tässä on siis minun Top10 lempi tv-sarja ja elokuvahahmoani järjestyksessä.
10. Tony Stark (Iron Man-elokuvasarja)
Aluksi ajattelin jättää hahmot jotka ovat esiintyneet sarjakuvissa alunperin pois listalta, mutta tajusin että en pidä sarjakuvien Rautamiehestä puoliksikaan yhtä paljon kun pidän Robert Downey Jr. näyttelemästä Tony Starkista. Se vain on loistava. Ensimmäinen Iron Man-elokuva varsinkin takoo tämän perille. Elokuvasta vain hyvin pieni osa vietetään puvun sisällä tai taisteluissa- mikä on hyvää vaihtelua hyvin toimintamättö-pohjaisille supersankarileffoille. Tony on hauskaa seurattavaa, mutta voi muuttaa huumoripuolensa salamannopeasti vakavaksi, ja pian taas vaihtaa ulkoista habitustaan. Iron Man 2 ja Iron Man 3- elokuvien ainoat hyvä puolet ovatkin juuri Downeyn uskomattomat suoritukset, kuinka itsevarma ja ylpeä mies muuttuu näiden elokuvien aikana nöyräksi. Joissakin elokuvien kohtauksissa näyttää siltä että Tony ei edes haluaisi olla supersankari- se on velvollisuus hänelle silti, ja Avengers-elokuvassa tämä näkyy vahvasti erään ystävänä kuoltua. Se kohtaus on varmasti paras mitä Tony Starkilta löytyy. Kuolemanpelko, ystävän menetys ja yritys pitää hänelle ominaista rentouden ilmapiiriä yllä, mutta epäonnistuen siinä. Rautamies on supersankari, mutta ilman Tony Starkia, se on vain kasa rautaa.
"Truth is, I am Iron Man."
9. Amon (Legend of Korra-tv sarja)
Ainoa oikea rikollinen tällä listalla. Amon (äänenään mahtava Steve Blum) Legend of Korra-animaatiosarjan ensimmäisen kauden pääpaha. Republic Cityssä nousseen anti-bender kampanjan päähahmo, tämä naamioitu mies on pelkkää karismaa. Vaikka Amon on pelottava taistelija ja kyvyiltään uskomaton, mutta Amonista pitää hänen charminsa takia. Hän kiihottaa kansanjoukkoja nousemaan bendereiden ylivaltaa vastaan rauhallisella ja matalalla äänellä, tarjoten kuitenkin vastapuolelle mahdollisuuden puhua myös. Amon on poliittinen mahtitekijä samalla kun hän on yksi Legend of Korran maailman vaarallisimmista miehistä. Ja kuten parhailla puheiden pitäjillä, hän osuu todella usein asian kantaan. Benderit OVAT syyllisiä jokaiseen suursotaan jota maailma on nähnyt, ja poistamalla elementtejä tahdollaan muokkaavat pois maailmasta toisi oikean tasapainon ja oikeuden maailmaan. Avatar: the Last Airbender tv-sarjan (jonka tarinan jatkaja Legend of Korra on) katsoneena tämä näkemys tuntuu välillä pelottavan fiksulta. Bendereillä ON voima alistaa kaikki normaalit ihmiset, benderit hallitsevatkin maailmaa Avatarin tapahtumien aikaan. Ja kun aika vielä paljastaa Amonin taustan ja menneisyyden, on tämä naamioitu anarkisti vielä kiistanalaisempi hahmo.
"I am the Solution."
8. Sokka ja Toph Beifong (Avatar: The Last Airbender-tv sarja)
Sokka on huumorihahmo, komedinen kevenne ja vakavasti otettava hahmo sarjassa Avatar: The Last Airbender. Äänenään Jack DeSena, Sokka ja hänen siskonsa Katara ovat yhdessä avatar Aangin sekä Toph Beifongin kanssa sarjan primääriset protagonistit. Sokka on klassinen "butt monkey". Hän joutuu koko ajan ongelmiin, slapstick-huumorin kohteeksi ja jakaa vitsejä ympäriinsä. Mutta tämä ei ole hänen ainoa puolensa, sillä kuten monilla vitsiniekoilla, hänkin peittelee jotain alla- nimittäin painetta olla oman heimonsa viimeinen soturi. Sokkan isän lähdettyä sotaan ja kadottua jäi tään velvollisuudeksi olla heimon suojelija ja soturi.
Sokka on myöskin hyvä taistelija. Sarjan alussa hän lähinnä heitteli bumerangiaan ohitse, mutta kuten kaikki jotka epäonnistuvat tarpeeksi kauan, Sokkakin onnistuu kasvamaan taidoissaan. Sokalla ei ole bender-kykyjä kuten muilla ryhmässä, ja niinpä hän joutuu käyttämään kaikkia omia taitojaan vastaamaan yli-inhimillisiä kykyjä mitä muilla on. Sokka on myös taktikko ja loistava strategi ja johtajaluonne. Jakso missä Sokka jätti ryhmän hetkeksi, eivät muut saaneet mitään aikaiseksi ja heidän elämänsä oli tylsää on jäänyt vahvasti mieleen. Sokka tarjoaa huumoria, mutta hän on myös dynaaminen johtajaluonne.
Toph Beifong pääsi tasoihin Sokkan kanssa.Äänenään Jessie Flower, Toph on samasta sarjasta oleva earthbender, joka opettaa Aangille kyseistä taitoa. Toph on 12-vuotias tyttö ja sinä et halua ryppyillä hänelle. Toph on kovis- hän ei peseydy, hänelle ei ole käytöstapoja nimeksikään ja hänen ratkaisunsa moniin ongelmiin on väkivalta. Toph on myöskin sokea. Nämä yhdistelmät tekevät Tophista erittäin viihdyttävän hahmon, joka vaikuttaa katsojakunnan eri osiin voimakkaasti. Toph on kovis ja pärjää yksin mutta ei halua olla yksin. Hänellä on joitakin kohtauksia, jossa hänkin kaikessa mahtavuudessaan on avuton, ja silloin on täysin erillainen Toph paikalla. Tophin ja Sokkan väliset kohtaukset tekevät tästä parivaljakosta juurikin niin mahtavan, että saivat listallani jaetun sijan.
"Giant mushroom cloud! Maybe it's friendly!"
"ALL HAIL MELON LORD"
7. Tim Bisley (Spaced-tv sarja)
Tim Bisley (näyttelijänä Simon Pegg) on hahmo, johon minulla oli helppo samaistua. Tim on sarjakuvakaupassa työskentelevä laiskuri joka asuu vuokra-asunnossa Daisy Steiner-nimisen toimittajanalun kanssa esittäen pariskuntaa vuokraemännälle, joka ei muuten olisi vuokrannut asuntoa heille. Spaced on jokseenkin surrealistinen tv-sarja josta puuttuu kaikki normaalit narratiivit. Toki sen kantava osa on Timin ja Daisyn välinen suhde, mutta silti. Tim on harras Star Wars-fani, sarjakuvapiirtäjä, videopeli-harrastaja ja Whedon-fani. Tim viettää päivät pelaillen konsolipelejä, piirtäen tai sarjakuvakaupassa työskennellen ja avoimesti vihaten Star Warsin prequel-leffoja. Timin paras ystävä Mike (Nick Frost, tottakai) on aina mukana, ja he kohottavat harvoin (jos koskaan) ääntä toisilleen- he ovat parhaat kaverit vaikka ovatkin hyvin erillaisia omissa outouksissaan. Tim on hahmo johonka olen samaistunut enemmän kuin lähes kehenkään muuhun. Hän lähestyy monia tilanteita samalla asenteella kuin minä ja omaa yhtä vahvan kiinnostustason maailman tapahtumiin.. Hänellä on ystäviä jotka ovat kaikki erilaisia, ja viettävät aikaa yhdessä luultavasti Timin ansiosta. Vaikka Tim tekee virheitä, on välillä todella töykeä ja ilkeäkin, hän aina palaa takaisin jollakin tavalla-hän tajuaa virheensä ja osaa pyytää anteeksi. Hän on positiivinen ja realistinen kuvaus "nörtistä", mitä nykypäivän tv-sarjat kuten Big Bang Theory yrittävät saavuttaa, mutta jäävät mestarin varjoon ja pahasti. Tim on paras geek-hahmo jota on koskaan ollut tv-ruudulla, nyt tai luultavasti koskaan.
"You are so blind! You so do not understand! You weren't there at the beginning! You don't know how good it was, how important! This is it for you! This jumped-up firework display of a toy advert! People like you make me sick! What's wrong with you? Now, I don't care if you've saved up all your 50p's, take your pocket money and get out!" -aiheena Jar Jar Binks
6. Doc Brown (Back to the Future-elokuvasarja)
Ahh, Doctor Emmet Brown. Näyttelijänään mahtava Christopher Lloyd, Doc Brown on aikakone-Deloreanin keksijä Back to the Future-elokuvissa. Doc Brown on Marty McFlyn kanssa elokuvian protagonistit, ja vaikka Marty on hieno hahmo, olen aina pitänyt Doc Brownista enemmän. Hänen tukkansa, vaatteensa ja Lloydin over-the-top näyttelijätyö ovat ensimmäisestä hetkestä lähtien polttaneet muiston mieleeni. Hän on hauska, hän on vaikuttava ja ennen kaikkea, hän on viisas. "If you put your mind on it, you can accomplish anything"- on hyvä viisaus nuorelle katselijalle joka halusi olla vähän kaikkea. Brown ei anna periksi, ja yrittää niin kauan kuin onnistuu. Vaikka hän alunperin on innoissaan aikakoneen antamista mahdollisuuksista, hän elokuvien aikana tajuaa aikamatkustuksen mahdollisuudet hyvässä ja pahassa, ja kuinka pienetkin asiat voivat vaikuttaa merkittävästi. Hän on nuoruuden ja lapsuuden intoa pakattuna vanhan miehen viisauden ja kokemuksen kanssa-hahmo, jonka kaltaisia näkee aivan liian harvoin nykyajan elokuvissa. Doc Brown löytää myös vanhalla iällä rakkauden elämäänsä-vuodesta 1885, mutta silti. Doc Brown on puhdasta elämänvoimaa, ja osoittaa että kaikki on mahdollista.
"Great Scott!"
5. Han Solo ja Indiana Jones (Star Wars/Indiana Jones-elokuvsarjat)
Okei, ehkä huijausta laittaa taas kaksi samaan, mutta hear me out. Harrison Fordin hahmot ovat molemmat minulle se seikkailijan arkkityyppi. He menevät minne muut eivät uskalla, ja pääsevät mistä tahansa kiperästä tilanteesta pois. Han Solo on rikollisempi versio, joka ei alun perin halua olla missään tekemisissä Kapinaliiton ja Keisarikunnan sodassa, mutta kasvaa elokuvien aikana Kapinaliiton merkittäväksi jäseneksi ja muuttuu elokuvien aikana muistuttaamaan enemmän Indiana Jonesisa. Indiana Jones on arkeologi-seikkailija joka matkustaa vaarallisiin paikkoihin ympäri maailmaa pelastamaan artefakteja ja ihmeitä niin natseilta kuin kultisteilta. Indiana Jones on rohkeuden perikuva joka kuitenkin pelkää moniakin asioita-perheenjäsentensä menetyksiä ja käärmeitä ainakin. Oikeaa rohkeutta on siltikin painaa eteenpäin, peloista huolimatta saadakseen asiat taas järjestykseen. Indiana Jones ja Han Solo ovat Seikkailijoita isolla S:llä ja lapsuuteni sankarit.
"I have a bad feeling about this."
4. Malcolm "Mal" Reynolds (Firefly-tv sarja)
Firefly on minun mielestäni paras tv-sarja mitä on koskaan näytetty. Sen päähenkilö Kapteeni Malcolm Reynolds (näyttelijänä Nathan Fillion) on sotaveteraani, joka sodan hävinneenä osapuolena siirtyi kipparoimaan avaruusalusta rahdin kuljettamiseen. Oikea syy tähän oli kuitenkin se, että Malcolm ei halunnut elää voittajiensa armon alla, vaan lentää vapaana avaruudessa, ilman Liittouman lakeja ja määräyksiä. Salakuljettaja, varas, rahtikuski-Mal tekee mitä tahansa pysyäkseen Serenity-aluksellansa ja pysyäkseen lentämässä. Mal voi olla julma, ahne ja öykkärimäinen, mutta hyvin pian sarjan alettua näkyy mikä on hänelle tärkeintä- Serenityn miehistö. Hän ei anna kenenkään uhkailla heitä, ja ei anna armoa niille jotka käyvät heidän kimppuunsa-vaikka hän ei sitä ulospäin aina näytäkkään. Lopulta Malin omatunto voittaa aina. Vaikka Mal pitää yllä kovaa, moraalittoman rikollisen ilmapiiriä on hän sisimmissään kuitenkin oikeudentajuinen, ja osaa nöyrtyä tarpeen tullen jopa Liittouman edessä jos se tarkoittaa miehistön selviämistä. Hän joutuu kaksinkamppailuihin, kidutettavaksi ja nöyryytetyksi-mutta jos sillä tavalla saadaan homma hoidettua, hän tekee sen. Mal on lainsuojaton, mutta se ei tarkoita etteikö hänellä olisi kunniaa senkin edestä.
"I aim to Misbehave"
3. Tyrion "Peikko" Lannister (Game of Thrones-tv sarja)
Vaikka tutustuinkin Tyrioniin alunperin kirjojen parissa, pidän silti tv-sarjan versiosta enemmän, osittain Peter Dinklagen näyttelijätyön vuoksi. Tyrion on selviytymisen ja pärjäämisen arkkityyppi. Syntynyt kääpiöksi maailmassa, jolloin tuo kohtalo ei ole suotuisa millään tavalla, Tyrion nousee kuitenkin maineeseen ja asemaan omien taitojensa avulla. Hän on älykäs, taktinen ja hurmaava, ja sen sijaan että hänen kokonsa olisi hänen heikkoutensa, on hän tehnyt siitä kilven ja täysin eliminoinut mahdollisuudet pilkata häntä sen kautta. Vaikka Tyrion onkin antagonistisen Lannister-perheen jäsen ja täysin lojaali perheellensä, on hän kuitenkin hyvä sisimissään. Hän puolustaa Sansa Starkkia siskonpojaltansa Kuningas Joffreylta ja auttaa rampaa Brania ratsastamaan. Mutta hän ei ole aina armomielinen. Hän karkottaa, vangitsee ja tappaa ihmiset joihin hän ei luota, lyö siskonpoikaansa (impslap! hehhe) ja on luotu poliittisen juonittelun maailmaan. Asiaa ei auta yhtään se, että ainoa paikka mistä hän löytää jonkilaista läheisyyden tunnetta on huorat. Hänen perheensä (veljeä lukuunottamatta) vihaa häntä koska Äiti-Lannister kuoli Tyrionin synnytykseen. Tyrion kestää lähes loputonta kiusaa ja vähättelyä, ja saavuttaakin välillä huipun ollessa Kunkaan Koura, mutta lopulta hän vajoaa taas hovin pohjalle. Kun hänelle tarjotaan vaihtoehtoa poistua, elää onnellisena rakkautensa kanssa, hän ei valitse sitä. Miksi? Vaikka häntä kuinka potkitaan päähän ja vihataan, hän silti pitää poliittisesta valtapelistä-hän on hyvä siinä ja hän tykkää siitä. Tyrion on kasvanut rooliinsa manipuloijana ja juonittelijana että ei kykene enään olemaan muuta. Tyrion Lannister on esimerkki siitä, kuinka ketään ei pidä aliarvioida ja kaikki on mahdollista, jos on tarpeeksi ovela.
"Turns out, far too much has been written about great men and not nearly enough about morons. Doesn't seem right."
2. Dr. Gregory House (House-tv sarja)
House on näyttelijä Hugh Laurien tunnetuin ja paras rooli. House on eksentrinen lääkäri, joka ei halua katsoa potilaita ihmisinä vaan tapauksina. Hän on lääkäreiden Sherlock Holmes. Loistava diagnostikko, joka kärsii vakavasta jalkavammasta jota hän hoitaa vicodin-kipulääkeaddiktiolla ja olemalla ilkeä, päätäänaukova mäntti. Mutta hän on loistava lääkäri, vaikka valitseekin tapauksensa oireiden mielenkiinnon mukaan. House on uskomattoman hauskaa seurattavaa, joka voi muuttua jakson aikana hauskasta kujeilijasta huutavaksi ja pelottavaksi addiktiksi. Vaikka House-tv sarja seuraa samaa kaavaa lähes koko ajan, on House kuitenkin kausi kauden jälkeen hieman erillainen. Hän pääsee eroon addiktiostaan, mutta palaa siihen. Hän palaa yhteen Lisa Cuddyn kanssa, mutta eroaa lopulta. Kuten Holmes, muut eivät ymmärrä aina hänen maailmankatsomustaan ja tämä on johtanut moniinkin ongelmiin sarjan aikana. House on erillaisuuden ja mukautumiskyvyn puutteen perikuva, joka katkeaa ennen kun taipuu. House on esimerkki siitä kuinka omasta erillaisuudesta ei tarvitse luopua, mutta sen täydellinen omaksuminen voi johtaa pahoihin ongelmiin. Hän jakaa saman piirteen listani ykkösen kanssa-hän ei halua satuttaa ketään, mutta ei anna minkään pysäyttää häntä saadakseen kaiken kuntoon. Sen kaltaisia hahmoja tarvitaan enemmän esikuviksi.
"I worship Santa. Or is it Satan? I always mix them up. "
1. The Doctor (Doctor Who-tv sarjasta)
Kyllä, tämä on lempi tv/elokuvahahmoni. Tohtori on pitkäaikainen televisiohahmo, jota on vuosien varrella näytellyt nyt 12 näyttelijää, ja kolmastoista on tulossa. Tohtori on muinaisen Time Lords-rodun edustaja ja aikamatkustaja, joka seikkailee ympäri galaksia eri ajassa Tardis-aikakoneella joka näyttää brittien poliisi-puhelinkopilta. Mutta Tohtori on harvoin yksin, ja hänen mukanaan kulkee usein joku tavallinen ihminen, tuomassa humaaninpaa näkemystä tämän seikkailuihin. Tohtori taistelee myös ajan ja avaruuksien pahoja voimia vastaan, kuten Dalek-avaruusolentoja ja Cyberman-kyborgeja vastaan. Mutta tämä sankari ei kanna asetta, vaan äänimeisseliä, jolla voi avata ovia, korjata rikkoutuneita ja tutkia outoja objekteja. Tohtorilla on myöskin nykyisillä kausilla synkkä menneisyys, sillä suuressa Aikasodassa hän tuomitsi oman kansansa ja Dalekit tuhoon pelastaakseen maailmaan. Tohtori on mahtava. Hän ei ratkaise ongelmia väkivallalla, inhoaa aseita ja on aina etsimässä ratkaisua joka auttaa kaikkia. Täysin ennakkoluuloton, hyväksyvä ja aina valmis auttamaan. Mutta Tohtori ei silti ole missään nimessä avuton, voi hyä luoja ei. Viimeinen asia maailmassa mitä haluat, on tehdä Tohtori vihaiseksi.
Kun hahmosta on näin monta inkarnaatiota, on hahmo joka näyttelijän käsissä erillainen ja jokaisella Whovianilla lempitohtori,enkä ole poikkeus. Minun lempitohtorini on Christopher Ecclestonin näyttelemä Tohtori eli 9.tohtori. Lempijaksoni ovat tuolta ajalta, ja visuaalisuus joka hahmosta huokuu yhdistettynä Tohtorin leikkisään luonteeseen luo hyvä kontrastin ja Ecclestonin aksentti sopii hyvin kuvaan. (Lots of places have north!) Tohtori on hyvä esikuva kaikille-Steven Moffat tietää sen:
"When they made this particular hero, they didn’t give him a gun, they gave him a screwdriver to fix things. They didn’t give him a tank or a warship or an x-wing fighter, they gave him a call box from which you can call for help. And the didn’t give him a superpower or pointy ears or a heat ray, they gave him an extra heart. They gave him two hearts. And that’s an extraordinary thing; there will never come a time when we don’t need a hero like the doctor."
"Fantastic!"
Tohtori on paras asia mitä on tapahtunut televisiolle ja elokuvalle koskaan, ja se on paljon se.
Nämä ovat minun top10 parasta tv-ja elokuvahahmoa! Näiden hahmojen tullessa televisioruudulle on maailmassa kaikki oikein, ja ulkopuoliset häiritsijät katoavat täysin mielestäni. Mitkä ovat sinun lempihahmosi?
