Numero 100 spesiaali: San Diego Comic-Con 2016 parhaat!

Hehhei! Se on sitten niin että tämä teksti jota luette on minun 100# blogikirjoitukseni! Jos ollaan rehellisiä, olin aika yllättynyt että sain sata kirjoitusta aikaiseksi. Välillä oli pitkiäkin taukoja kirjoitusten välissä ja varhaisimmat tekstini ovat vähän, noh, huonoja. Mutta vähä vähältä sain tasoani nousemaan ja kun huomasin että perhana, näitähän lukee joku aloin taas inspiroitumaan lisää. Eli tässä kohtaa kiitokset ja kumarrukset teille, arvoisat lukijani. Te motivoitte minua kirjoittamaan lisää eri aiheista ja jatkamaan vaikka kommenttiosastolla onkin hiljaista. Jos mieleenne tulee jotain mitä voisin tehdä toisin tai mistä haluaisitte lukea, kertokaa se ja pannaan se toteutukseen seuraavan sadan aikana!

Tämän juhlan kunniaksi päätin tehdä jotain erikoista. Viime viikonloppuna oli San Diego Comic-Con eli SDCC, maailman isoin mediatapahtuma. Alunperin sarjakuvatapahtumana alkunsa saanut SDCC on nykyään paisunut Hollywoodin ansiosta uskomattommiin mittoihin ja siitä on tullut eri elokuvastudoiden, pelifirmojen ja tv-kanavien suosima esittelyalusta uusille projekteille. Joka vuosi juurikin SDCC:ssä julkaistaan uutiset Marvelin ja DC:n uusista elokuvista ja sarjoista sekä iso joukko trailereita. Olen jo kauan unelmoinut sinne pääsemisestä, mutta kallis hinta ja hyvin kysytyt liput eivät ole tehneet tästä vielä mahdollista. Joku vuosi vielä....

Tänään käsittelen ja esittelen minun suosikkejani näistä uutisista ja trailereista joita olen jo jakanut hullun lailla viimeisen kolmen päivän ajan sosiaaliseen mediaan. Ja koska blogini tapa on järjestellä asioita mielivaltaiseen arvojärjestykseen, teen sen myös tänään. Tämä on minun Top 10 parasta SDCC-uutista!

10. Legendaryn tuottama Lovecraft-tv sarja.

Olen H.P Lovecraftin kauhukirjallisuuden vannoutunut rakastaja. Olen lukenut lähes jokaisen hänen novelleistaan ja romaaneistaan ja omistan miehen unipäiväkirjankin. Nille jotka eivät tunnista nimeä Lovecraft, hän on kaveri Cthulhun takaa. Howard Philips Lovecraft on yksi mielenkiintoisimpia ihmisiä joita on koskaan elänyt. 1890 syntynyt Providenceläinen kirjailija eli vaatimattomissa oloissa lyhyen mutta erittäin tuotteliaan elämän. Häntä riivasi painajaiset ja lapsuuden traumat, sillä hänen isänsä oli kuollut Howardin ollessa vasta lapsi mielisairaalaan pedillä ja myös hänen äitinsä lukittiin mielisairaalaan. Lovecraftin töiden kantava teema oli tuntemattoman pelko, kosminen kauhu jonka rinnalla ihminen ei ole mitään. Muinaisille avaruuden ääreissä elävillä jumalille ihminen on vain vitsi, virhe joka on kasvanut suuruudenhulluuden nimissä. Mahdottomat olennot lepattavat yöntaivaalla ja epäeuklidiset ja geometrisesti mahdottomat rauniot ovat täynnä paljastuksia maailman todellisesta luonteesta jotka ajavat lukijansa hulluuteen. Stephen King on saanut innoittetta omiin kirjoihinsa juurikin Lovecraftin töistä.

Hän teki ajatuksen UUDESTA VÄRISTÄ pelottavan.

Miksi tämä on näin "matalalla?" Koska tuotantotiimi ei vakuuta. Kirjoittaja Matthew Francis Wilson on vielä varsin kokematon isolla mittakaavalla ja tuottajana oleva Bonaventura tunnetaan lähinnä...Transformereista. Rakastan Lovecraftin työtä ja idea sarjasta joka ammentaa tapahtumansa suoraan edesmenneen mestarin kirjoista on loistava, mutta haluan myös että tuotantopuoli tajuaa mikä on tehnyt Lovecraftista niin menestyneen. Ei hirviöt, ei hauskat paikannimet tai kosmiset kauhut. Tunnelma. Tuntematon. Mahdottomuus.



9. The LEGO Batman Movie-traileri

Nauroin niin paljon. Lego Elokuva (2014) oli erittäin positiivinen yllätys kaikin puolin, ja sen parhaimpia osuuksia oli legendaarinen Will Arnet Batmanina. Kävi ilmi että en ollut ainoa joka rakasti tätä Batmania ja hän sai oman elokuvansa. Ensimmäinen traileri oli hauska. Uusi traileri on hulvaton. Komedia toimii samalla kaavalla kuin edellisessä Lego-elokuvassa ja Arnetin näyttely on löytänyt uuden tason. Jopa Michael Cera kuulostaa todella hyvältä, ja on ilo nähdä DC-materiaalia joka ei ota itseään liian tosissaan. Voin jo nähdä itseni kuolemassa nauruun elokuvateatterissa.

"LIFE DOESN'T GIVE YOU SEATBELTS!"


8. Fantastic Beasts and Where to Find Them-traileri

Ensimmäisen trailerin pyörähtäessä esiin tämä projekti alkoi vaikuttamaan hyvältä. Harry Potterin maailma on aina ollut mielestäni mielenkiintoisempi kuin sen hahmot. Kysymykset kuten velhot ja taikuus eri aikakausina, rasismi, seksismi, sodat ja muut ovat aina kiinnostaneet minua. Nyt saan sitä mitä olen halunnut- periodielokuva Yhdysvalloissa jossa on päähenkilönä mielenkiintoinen zoologi-velho. Tämä uusi traileri sai minut toden teolla innostumaan tästä elokuvasta. Hyvät näyttelijät, Harry Potterin tunnelma ja tyyli mutta uudella twistillä, erittäin hienon näköisiä hirviöitä ja taikaolentoja, hauska ja viihdyttävä perusidea joka johtaa juurikin näihin yllämainittuihin tilanteisiin? Kyllä kiitos nyt ja heti. Ja loppuun Harry Potterin teemamusiikin mukaelma? SOLD!

"I wanna be a wizard."


7. MCU-detaljien paljastukset. 

"I may look like angel on the outside..."

Marvelin perinteinen megapaneeli sisälsi kaikkea hauskaa ja parhaimpiin paloihin pääsemme listan kärkipäässä. Pienemmät mutta ah niin herkulliset uutiset tulivat kuitenkin tältä scifimmältä puolelta MCU:ta. Guardians of the Galaxy Vol 2:sta kerrottiin että Yondun (Michael Rooker) johtamat Ravagerit ovat isommassa osassa, samoin Ronanin kätyri Nebula (Karen Gillan). Aina vain parempi, sillä molemmat olivat ensimmäisessä elokuvassa mahtavia. Paneelin esittelijä Rooker oli lavalla puketuneena Yonduksi, ja hänen pääharjansa oli entistä korkeampi mikä sai hymyn nousemaan suupieliin. Mutta isoin uutinen oli Kurt Russelin roolin paljastus. Kurt Russelin hahmo on:

Ego, Elävä Planeetta. Rakastan sinua, James Gunn.

Tämän lisäksi tulijättiläinen Surtur tulee olemaan osa Thor: Ragnarökin tapahtumia ja Korppikotka on Spider-Man: Homecomingin pääpahis. Kaikin puolin 2017 vaikuttaa erittäin hyvältä MCU:n kattauksen kannalta!

Please be Keaton.

6. Luke Cage, Iron Fist ja Defenders-Netflix tarjoilee!

Olen ollut hyvin kärsimätön näkemään Luke Cagen trailerin, sillä sarja alkaa Syyskuussa ja emme ole nähneet vielä paljon mitään! Nyt kuitenkin saimme sen, vaikkakin se jäi hieman lyhyeksi. Jessica Jones-sarjassa esitelty Luke Cage näyttää mahtavalta ja sarja tyyli jatkaa Netflixin sarjojen synkkää ja maanläheistä perinnettä. Luken supervoimat ja toiminnallisuus takaavat sen että tulemme näkemään hauskoja taistelukohtauksia kosolti. Ja näimme lopussa myös Cottonmouthin, kaikkein vähiten mielenkiitoisen pahiksen Netflixin MCU-sarjoissa tähän mennessä.

Saimme myös maistiaisen Danny Randin aka Rautanyrkin ensimmäisestä live-esiintymisest ikinä. Rikas Randin suvun perijä Danny joutui onnettomuuteen jossa hän menetti vanhempansa. K'un Lunin, Kung-fun kaupungin munkit pelastivat Dannyn ja kasvattivat hänestä Rautanyrkin, Kung-fun mestarin. Danny sitten palaa takaisin New Yorkiin sukunsa luokse ja kaikki menee pieleen. Finn Jones (Loras Tyrell GoT:ista) on hyvä näyttelijä ja odotan kaikkea hieno kung-fu toimintaa innolla! Saimme myös pienen teaserin Defenders-sarjasta jossa Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage ja Rautanyrkki kaikki yhdistävät voimansa takoakseen Käsi-ninjaklaania turpaan. Oh yes.


5. Kong: Skull Island- traileri.

Olen isojen hirviöleffojen häpeilemätön ystävä, ja King Kong on ehdottomasti näistä hirviöistä parhaimpia. Godzilla (2014) oli elokuva minun makuuni ja kun kuulin että tarkoitus on tehdä uusi Tohei-tyylinen yhtenäinen hirviöleffojen sarja innostuin hyvin paljon. Toinen elokuva tässä sarjassa on ensi vuonna ilmestyvä Kong: Skull Island joka luonnollisesti keskittyy King Kongiin. Pääosissa Tom Hiddleston, Brie Larson, John Goodman ja Samuel L Jackson, tämä elokuva tapahtuu 70-luvulla ja kertoo tutkimusmatkasta tuntemattomalle saarelle...jossa hirviöt hallitsevat. Elokuva huokui samaa tunnelmaa kuin Godzillan trailerit ja tyylin jatkaminen on merkki siitä että Universal on selkeästi omistautunut asialleen. Jos tämä johtaa King Kong vs Godzilla-leffaan, en voisi olla iloisempi. Kong on suurempi kuin koskaan ja en malta odottaa maaliskuuta.

CINEMATOGRAPHY <3

4. Justice League- materiaalia. Ei traileri, materiaalia.

Tästä on oltava tarkka. Se mitä näimme ei ollut DC:n mukaan traileri vaan "elokuvamateriaalia". En tiedä mikä tarkoitus tällä erotuksella oli koska trailerina kaikki siitä puhuvat. Tämä oli mielenkiintoinen piristysruiske BvS:än aiheuttaman alennustilan jälkeen. Ehdin olla monta kertaa skeptinen ja epäileväinen koko projektin suhteen, mutta tämä oli jotain mitä en osannut odottaa. Hauska, mutta ei naurettava. Synkkä, mutta omalla tavallaan. Hyvin....rakentava. Samat vanhat ongelmat ovat yhä silti näkyvissä: yritetäänkö tässä mennä liian nopeasti, vai onko DC:llä jokin salainen suunnittelma? Oli miten oli, tämä oli mahtava yllätys. Salama näytti hyvältä ja tykkään paljon puvusta jolla on tehty selkeä ero tv:n Salamaan. Kyborgi oli uskomaton näky ja Vesimies, hyvä luoja Vesimies. Jason Momoa tulee olemaan tämän elokuvan huippukohtia aivan varmasti. Pitkää, ensimmäistä traileria odotellessa!

Teinititaani.

3. Doctor Strange-traileri

Ensimmäinen traileri oli todella lupaava ja vihjaili hyvin erilaisesta MCU-elokuvasta. Tämä traileri on trippi, psykedeelinen näky joka tulee varmasti muuttaman MCU:n maailmankuvaa vahvasti. Taikuutta jota ei voidan Thorin tapaan selittää tieteellä tai pienillä silmänkääntötempuilla! Kaukosiirtoa, taisteluliikkeiden tuomista arkaanisiin loitsuihin, Tohtori Outo koko komeudessaan ja aina yhtä karmiva Mads Mikkelsen vihdoinkin esillä! Madsin hahmo on minullekkin täysin tuntematon joten yllätyksiä piisaa varmasti. Musiikki, tunnelma, maisemat, hahmot- koita jo, oi Marraskuu!

*swish!*

2. Wonder Woman-traileri

VIHDOIN! Tämä oli todella tiukka valinta etteikö olisi mennyt ykkösuutiseksi mutta näillä mennään. Ihmenainen, maailman ensimmäinen naissupersankari saa vihdoin ja viimein oman elokuvansa ja nyt odotuksen jälkeen meillä on traileri ja voi pojat ja tyttäret tämä on upeaa. Themysciran paratiisisaari näytti juuri oikealta, taistelevat amatsonit mahtavilta, Ihmenainen 1910-luvun yhteiskunnassa on hauska ja ajatuksia herättävä idea ja Diana, voi Diana olet täydellinen. Yksi isohko syy oli miksi tämä ei saanut kuitenkaan ykkössijaa oli se että tämä oli ehkä turhankin toiminnan täytteinen. Ihmenainen on kuitenkin muutakin kun vain supervahva ja taitava soturi. Haluan nähdä myös sitä myötätuntoista, lämmintä ja diplomaattista Dianaa, ja sitä ei tämä traileria vielä minulle näyttänyt tarpeeksi. Mutta siitä huolimatta, huh huh mikä pätkä. Mikä mahdollisesti voisi olla parempi uutinen kuin tämä?

WONDER WOMAAAAN

1. Brie Larson on Kapteeni Ihme.

Oh I will.

FUCK. YES. Mikään ei ole ollut niin piinaavaa kun odotus siitä että kuka näyttelee Kapteeni Ihmettä. Koko projekti on leijunut ilmassa niin kauan että monia alkoi jo huolettaa että mitenkä tässä edes käy. Carol Danversin pitkäaikainen kirjoittaja Kelly Sue DeConnick sanoi että hän on epäileväinen niin kauan kunnes näkee jotain vedenpitävää. Nyt, Oscar-voittaja ja tämän vuoden suosikkielokuvani tähän mennessä (Room) pääosan esittäjä Brie Larson kiinnitettiin Kapteeni Ihmeen alias Carol Danversin rooliin.  Kivi putosi sydämmeltäni ja ilo täytti sen, sillä Brie on yksiä parhaimpia näyttelijöitä tällä hetkellä ja hän näyttelemässä yhtä omista suosikki-supersankareistani kautta aikojen on unelmien täyttymys. Marvel Studiosin pomon Kevin Feigen mukaan Ihme on MCU:n voimakkain supersankari, ja kun puhutaan maailmasta jossa on Thorin, Hulkin ja Rautamiehen kaltaisia kanuunoita, on tämä paljon sanottu. Tämä toi helpotuksen huoleen, iunnostuksen tulevaan ja kiinnit yhden omista suosikkinäyttelijöistäni yhden suosikkisankareistani rooliin. Tämä on oppikirjaesimerkki unelmaroolituksesta.

Fan art.

San Diego Comic-Con tarjoili uutisia jotka kattavat ihanuutta monen vuoden puolesta. Nämä elokuvat ja tv-sarjat ovat unelmakamaa ja tälläiset uutiset saavat innostumaan niistä entistä enemmän. Mikä SDCC:n traileri tai uutinen oli sinun suosikkisi? Oliko listalla jotain mikä oli mennyt ohitsesi? Kommentoikaa ja jakakaa fiiliksiä!

Kiitoksia kaikille lukijoille kiinnostuksesta, nostan maljan tulevalle! Nyt, menen katsomaan nämä kaikki videot vielä kymmenen kertaa uudestaan.

Atte T

Kunniamaininnat:

- King Arthur: Legend of the Sword. Ummmmm, joo. Jaahas. Mitäs tästä pitäisi ajatella. Aika hemmetin hauskan näköistä ainakin. Todella typerän, mutta hauskan. Guy Ritchie on vähän semmoinen.

- Legion: Ryhmä-X:ää television puolella? Kelpaa! Charles Xavierin sekopäinen poika päähenkilönä? Kelpaa! Erittäin outo ja ahdistava ilmapiiri unohtamatta vitsejä? Kelpaa!

- Ben Affleck ohjaa, käsikirjoittaa ja näyttelee pääroolin seuraavassa soolo Batman-leffassa. Wuhuu!

- Suicide Squadin viimeinen traileri. RAKASTAN TÄTÄ. Bumerangi, sinä rasistinen renttu olet ihan mahtava. Mutta kahden ihan hemmetin hyvän trailerin jälkeen tämän hehkutus tuntuu jo hieman turhalta. ENÄÄN ALLE KAKSI VIIKKOA TÄHÄN HYVÄÄN!

Atte Arvostaa: Ghostbusters

Vihdoin se on täällä. Tämän vuoden puhutuin elokuva (ainakin peppukipeyden mittapuulla) on saapunut Suomen elokuvasaleihin ja en viipyillyt hetkeäkään. Paukkasin perjantaina heti ensimmäiseen näytökseen innokkaana. Kuten monet saattavat muistaa, minä rakastan alkuperäistä Ghostbusters-leffaa. Se on Top10 parasta elokuvaa-listallani ja katselen sen uudestaan aina vähintään kerran vuodessa. Mutta päinvastoin kuin monet muut jotka jakavat tämän rakkauden, olin itse avoin uudelle Ghostbusters-elokuvalle koko ajan. Pidin näyttelijävalinnoista, Paul Feig on hyvä ohjaaja ja trailerit näyttivät ookoolta. Joten menin katsomaan tätä avoimin mielin.

Ghostbusters

Elokuva: Fyysikko Erin Gilbertin (Kristen Wiig) tavattua etääntyneen ystävänsä Abby Yatesin (Melissa McCarthy) ja insinööri Holtzmannin (Kate McKinnon) ajautuu hän takaisin aaveiden ja kummittelujen maailmaan. Yhdessä metrotyöntekijä Patty Nolanin (Leslie Jones) kanssa heistä tulee Haamujengi, paranormaalien ilmiöiden pahimmat viholliset! Jokin saa aaveet New Yorkissa valloilleen, ja on heidän tehtävänsä pysäyttää se ennen kuin on liian myöhäistä.

Ghostbusters toimii ja hyvin, ja sen suurin voimavara on juuri siinä mistä jengi eniten valitti: päänelikossa. Se on hauska, jännittävä, välillä jopa karmiva elokuva joka onnistuu mielestäni taltioimaan samaa tunnelmaa kuin alkuperäisessä elokuvassa. Se ei kuitenkaan ole täydellinen, ja sen ongelmat ovat osasyy siihen miksi tämä ei välttämättä ole elokuva kaikkien makuun. Paul Feig on elokuvaohjaajana hyvin mielipiteitä jakava, joskin itse nautin Morsiusneidoista ja The Heatista. Mutta Feigin huumori on sellaista että ymmärrän täysin jos se ei uppoa jokaiseen. Yleisö jossa itse olin kuitenkin tuntui nauravan kanssani monta kertaa ja näin hyvin en ole nauranut elokuvissa sitten Deadpoolin. Juoni on tietyssä mielessä samanlainen kuin alkuperäisessä: Aave näyttäytyy, kolme tutkijaa löytävät sen, perustavat Haamujengin ja neljäs jäsen liittyy mukaan. Taustalla pahuus nousee ja lopussa pelastetaan päivä. Mutta pienet muutokset muokkaavat kaavaa tarpeeksi. Elokuva ei tuhlaa aikaa montaaseihin aaveiden nappaamisesta, tämä aika käytetään siihen mikä on tärkeää-hahmojen väliseen vuorovaikutukseen. Idea pahiksen takana on myöskin hyvä, joskin se ei kuulu valitettavasti elokuvan vahvoihin puoliin. Hetket jolloin Erin, Abby, Holtzmann ja Patty ovat yhdessä tekemässä mitä tahansa ovat elokuvan vahvin puoli.

Vaikka elokuva mainostaa neljää päänaistaan kaikkia yhtä paljon, on juoni silti Wiigin ja McCarthyn ympärillä. Wiigin hahmo Erin on katalysti joka pistää juonen liikkeelle ja paljon elokuvan alkua ja loppua käytetään Erinin ja Abbyn ympärillä, sillä hahmojen yhteinen menneisyys on jokseenkin hankala. Wiig on ehdottomasti yksiä omia lempinäyttelijöitäni ikinä ja hän on taaskin hulvaton kun tilanne sen sallii. McCarthy on taas niitä näyttelijöitä jota yleensä joko vihaa tai pitää ihan hyvänä, itse kuulun jälkimmäiseen leiriin. Mutta elokuvan kaksi kirkkainta tähteä ovat Leslie Jones ja Kate McKinnon. Jonesin hahmo Patty vaikutti aluksi hyvin stereotyyppiseltä mustalta naishahmolta mutta tämä on hänen vahvuutensa. Samaan tapaan kuin Luis Ant-Manissa hänen kuorensa alla on paljon muutakin. Hän on toimintavalmis, rohkea kun tilanne sitä häneltä vaatii ja lojaali loppuun saakka. Ja Leslie on luonnostaan hauska ja hänellä on kemiaa kaikkien kanssa...varsinkin McKinnonin. McKinnonin Holtzman on elokuvan paras osuus heittämällä. Hän on arvaamaton, karismaattinen, hieman arveluttava nero. Jos Egon Spangler ja Peter Venkman saisivat lapsen, Holtzmann olisi se. Hänen reaktionsa kaikkeen ovat aina yllättäviä ja joka kerta kun hän on ylittänyt itsensä tekee hän sen uudestaan, varsinkin elokuvan lopussa. Jopa kohtaukset jotka tuntuvat paperilla kornilta tai nololta McKinnon saa tuntumaan hauskoilta ja luovilta. Hatunnosto myös Chris Hemsworthin suuntaan: Ghostbusters oli vihdoinkin todiste siitä että Chris osaa olla hauska ilman Thoria ja hänen idioottimaisuutensa on hulvatonta seurattavaa. Kaikilla näillä viidella näyttelijällä on keskenäistä karismaa ja he ovatkin syy miksi koko homma toimii niin hyvin. He eivät ole täydellisiä ja he tekevät virheitä ja omaavat vakavia luonneoikkuja mutta he ovat aitoja.

Elokuvan heikoin osuus loppu ja pahis sen ympärillä. Lopputaistelu kymmeniä erilaisia haamuja vastaan on innovatiivinen ja hauska, mutta sen tasoa lähtee valitettavasti laskemaan loppupuolella. Tähän syynä on elokuvan pääpahis ja fokus hänessä. Antagonistin idea oli hyvä, tietynlainen anti-Erin/Abby joka vihaa New Yorkia ja tämä idea olisi ansainnut hieman lisää aikaa kehiteltäväksi. Mutta näin ei ole, ja lopussa homma menee turhan lähelle alkuperäisen elokuvan kliimaksia. Jokainen vitsi ei myöskään saavu maaliin asti, alun puolella varsinkin olin hieman huolissani tämän vuoksi. Myös osa vitseistä nojasi vahvasti alkuperäiseen elokuvaan, ja nämä eivät toimineet joka kerta. Bill Murrayn, Dan Aykroydin ja Ernie Hudsonin cameot olivat hauskoja, joskin hieman päälle liimatun oloisia. Kaksi muuta yllätyscameota toimivat huomattavasti paremmin, mutta ei niistä sen enempää. Elokuvan kolmannen osuuden alkaessa Erin erotetaan porukasta tavalla jota ei millään selitetä, mikä tuntui hyvin tönköltä ja oli sielä vain jotta hän voisi pelastaa muut myöhemmin. Ideana tämä oli hyvä, mutta toteutus oli surkea. 

Tämän elokuvan vastustajat olivat äänekkäästi Ghostbustersia vastaan heti alusta alkaen. Ilmaan nostetiin kaikki syyt miksi tämä on huono idea: naisvetoinen näyttelijäkaarti, Paul Feig, Melissa McCarthy, Ghostbustersin asema, Ghostbustersin merkitys vastustajalle ja tämän lapsuudelle, Sonyn vastustaminen, reboottien vastustus ja niin pois päin. Kaikki nämä oli täysin turhaa kitinää ennen kuin elokuvaa oli kukaan edes nähnyt. Kun Dan Aykroyd kehui elokuvaa sen nähtyään, sanotiin että Sonyn oli täytynyt maksaa hänelle siitä. Kaikki tämä on monellakin tapaa naurettavaa ja jos tässä kohtaa joku valittaa vielä näyttelijävalinnoista ilman että on edes nähnyt Ghostbustersia saa luvan lopettaa saman tien. Tämä on hauska elokuva ja piristysruiske elokuvien kattavassa valikoimassa samoja, kovanaamaisia äijiä. Wiig, McCarthy, McKinnon ja Jones ovat kaikki loistavia ja haluan nähdä jo nyt mitä tämä porukka saa jatkossa aikaiseksi. Ghostbusters on visuaalisesti näyttävä ja erilaiset aavedesignit vaihtelevat klassisesta kammottavaan hyvinkin nopeasti, ja 3D toimii haamujen kanssa hyvin. Jos pidät alkuperäisestä elokuvasta, voin suositella tätä ja jos et ole koskaan nähnyt yhtäkään Ghostbusters-elokuvaa, suosittelen tätä silti. Ghostbusters ei nouse alkuperäisen tasolle, mutta sitä en siltä odottanutkaan. Halusin nähdä hauskan ja viihdyttävän elokuvan hyvillä näyttelijöillä jotka toisivat jotain uutta koko sarjaan, ja sain juuri sen mitä halusin. I ain't afraid of no ghost!

Atte T

ps. Jotkut (miehet) ovat alkaneet valittamaan siitä, että kaikki miehet Ghostbustersissa ovat joko idiootteja tai limaisia nilkkejä. Minun kehotukseni on hankkia huumorintaju.

pps. Pysykää lopputekstien loppuun. You won't regret it.

Supersankarikuoleman kuolema

Koska kesä on kauneimmillaan, tarkoittaa se sitä että Marvel on taas uuden kriisissarjakuvan parissa. Isoista kriisisarjakuvista on tullut vuosien varrella juurikin kesän myyntitykkejä, jolloin taas syksyllä voidaan julkaista joukko uusia sarjakuvia kriisistä syntyneeseen uuteen status quoon. Toissa vuonna se oli Original Sin, viime vuonna Secret Wars (joka nollasi lehtien numerot ja toi uuden status quon Marvelille) ja tänä vuonna se on Civil War II, jossa taas Marvelin supersankarit hakkaavat toisiaan poliittisten ja ideologisten syiden vuoksi superrikollisten sijaan. Tällä kertaa ideologinen dilemma koskee epäinhimillistä poikaa nimeltä Ulysses jonka supervoima on ennustaminen. Carol Danvers aka Kapteeni Ihme haluaa käyttää Ulysseksen kykyjä saadakseen taktisen edun taisteluissa, kun taas Tony Stark pitää tätä sankarien rajojen ylittämisenä. Kun Carol johtaa joukon sankareita taistelemaan Thanosta vastaan ennustusten perusteella, päättyy taistelu katastrofiin. Rautamies ja Kapteeni Ihme haluavat molemmat suojella kollegoitaan, mutta eri tavoilla ja supersankarit ryhmittäytyvät toisiaan vastaan.

Tähän mennessä James Rhodey aka Sotakone, Jennifer Walters aka Hulktar ja Bruce Banner aka Hulk ovat menettäneet henkensä taistelussa.

Ja vaikka kuinka typerä koko kiista on ja kuinka järjetön tuo puolijakauma on (Kapteeni Amerikka puoltamassa "isoveli valvoo"- osapuolta, sehän kiva), Civil War ei ole aiheemme tänään. Ei, tämän päiväinen aiheemme on supersankarien kuolema. Näiden kriisien oikea traditio ja dramaattinen paino on jo vuosien aikana ollut kuolemassa. Toki kuolemaa tapahtuu näiden kriisienkin ulkopuolella, mutta harvemmissa väärin kukaan tärkeä tulee kuolemaan lehdessä jolla on tietty oma lukijakuntansa. Kuolemat säästetään nykyään kesän isoihin kriiseihin jolloin muut lehdet ovat tauolla ja pääkriisilehti ja sen sivulehdet ovat ainoat lehdet missä tapahtuu mitään. En inhoa isoja kriisejä sinänsä, mutta kaikkella on rajansa. Nykyään tuntuu että yksittäiset tarinat ovat vain ajanviettoa isojen tapahtumien välissä, päinvastoin kuin ennen jolloin nämä isot kriisit olivat vähän niinkuin Avengers-elokuvat: isoja kesärymistelyjä jossa supersankarit eri lehdistä pääsevät yhdessä taistelemaan ja pelastamaan maailman. Oikea hahmokasvu ja persoonalliset tarinat tapahtuvat omissa julkaisuissa. Seuraavan kriisin mainostus alkaa melkein samantien uuden loputtua ja sen lyhyen määrän mitä lehti on ehtinyt tulla keskeytetään kesäksi, ja syksyllä aloitetaan alusta. 

She-Hulkin mielenkiintoinen hahmokehitys? Pfft, kuole pois!

Supersankarien kuolema on nykyään niin yleistä että siitä on tullut vitsi. Kuolema ei ole enään uutinen, sillä lähes kaikki supersankarit ovat kuolleet ja palanneet takaisin: Teräsmies, Vihreä Nuoli, Batman, Vihreä Lyhty, Salama, Vesimies, Jason Todd, Marsilainen Metsästäjä, Haukkamies, Haukkanainen, Tulimyrsky, Terästyttö, Teräs ja Haukka DC:ltä ja Kapteeni Amerikka, Thor, Haukasilmä, Vision, Muurahaismies, Painajainen, Jean Grey, Bucky Barnes, Wolverine, Hämähäkkimies, Ihmemies, Professori X ja Stature Marvelilta näin esimerkiksi, puhumattakaan superrikollisista. Sankarien kuoleman käyttäminen juonen pääkohtana tuli muotiin 1992 tapahtumassa nimeltä Death of Superman, jossa tapahtumaa varten keksitty pahis tappoi Teräsmiehen maailman tylsimmässä nyrkkitappelussa. Death of Superman ja sitä seurannut Reign of Supermen tappoi aluksi Kapun isossa taistelussa jonka alussa mukana oli myös Oikeuden Puolustajat. Kun Tuomiopäivä ja Teris tappoivat sitten toinen toisensa, ei kestänyt kovinkaan kauaa kunnes Teräsmies palasi takaisin elävien kirjoihin. Ja tätä kuolemaa mainostettiin, ISOSTI. Lehden jossa Teräsmies kuoli (Superman #75) kansi oli musta jossa oli vain Teräsmiehen logo vuotamassa verta. Lehteä myytiin uskomattomia määriä ja tapahtuma rikkoi uutiskynnyksen isosti. Ja kun Teris sitten palasi, pidettiin koko tarinaa pelkkänä huijauksena ja Action Comics-lehden myynti ei koskaan noussut entiselle tasolle.

Ja tästä alkoi hirveä teurastuksen ja resurrektion sarja. Supersankarit ovat kuolleet, palanneet henkiin ja kuolleet uudestaan vuosien aikana lukemattomia kertoja turtumiseen asti. Ainoa esimerkki tapauksesta jolloin joku tuntui edes vähän välittävän supersankarin kuolemasta oli kun Kapteeni Amerikka kuoli 2007, palaten takaisin paria vuotta myöhemmin. Pahin kaikista supersankarien kuolemaa käsittelevistä sarjakuvista oli Jeph Loebin hirveä Ultimatum, jossa lähes kaikki Marvelin Ultimate-sarjan sankarit kuolivat turhat, yltiöväkivaltaiset kuolemat. Ei kestänyt kauaakaan kun supersankarin kuolemasta tuli pelkkä turtunut tapa ja koko homma vedettiin vitsiksi. Mutta markkinointi on kavalaa ja tunteetonta duunia. Internetin myötä lehtien mainostus ja julkisuus on noussut aivan uudelle tasolle. Viikkoja ja kuukausia etukäteen tuli informaatiota lehtien sisällöstä, juonesta, kuvituksesta ja hahmoista. Tämä nosti uutta hypeä lehtien lukijoiden parissa ja ennakkotilaukset ja muut alkoivat nostaa lehtien myyntiä ennestään. Kuolema on yksi hyvä myyntikikka. Toki lukijaa ärsyttää jos hänen lempihahmonsa tulee kuolemaan, mutta mielenkiinto siihen MITEN hahmo kuolee on isompi. Kuolema on halpaa sarjakuvissa, mutta lehdet eivät ole ja firmat tietävät tämän.

Keep it classy.

Teräsmiehen kuolema ei johtanut vain ikonisen supersankarin kuolemaan vaan myöskin KUOLEMAN kuolemaan. Kuolema ei ole enään mitään sarjakuvissa, pelkkä turtunut vitsi. Kun Nerdist-uutissivu teki uutisen Bruce Bannerin kuolemasta Civil War II:en taisteluissa, luki uutisessa seuraavasti:

"But don't worry, comic fans. There are no deaths that can't be eventually reversed in superhero fiction!"

Minulle tämä ei ole lohtu, vaan esimerkki supersankaribisneksen stagnaatiosta. Kirjoittajat saavat tehdä ihan mitä tahansa  ilman että heidän teoillaan on mitään vaikutusta pitkällä kantamalla. "Dööööh, voin tapppaa kenetkä tahansa vaikka kuinka väkivaltaisesti, ei se kuitenkaan ole lopullista." Kirjoittajalla on myös vastuunsa ja kuolemaa ei voi jakaa kuvittelemalla että kyllä ne sieltä palavat. Monia supersankarien perheenjäseniä ja ystäviä on tapettu koska kuolema on niin yleistä että siitä on tullut hyväksyttävää. Sue Dibny, Lian Harper, Raya Vestri ja Katma Tui eivät ole palanneet takaisin (ja kaikki ovat naisia, hmmm) ja heidät tapettiin vain draaman vuoksi. Isoja draamaattisia tarinoita voi kirjoittaa ilman ruumiitakin. DC:n JLA/Titans: Technis Imperative on koko DC:n universumin kattava eeppinen sci-fi rymistely jossa yksikään sankari ei kuollut, joku jopa palasi henkiin. Marvelin alkuperäinen Secret Wars tempasi kaikki maapallon vahvimmat supersankarit toiselle planeetalle taistelemaan Galactusta ja Marvelin muita vahvimpia ja vaarallisimpia superkonnia vastaan- eikä kukaan kuollut. Myös aikoinaan mainostamani Annihilation sopii tähän, sillä vaikka supersankari saa surmansa tarinassa nousee uusi täyttämään hänen paikkansa. Kvasaari kuoli sankarin kuoleman, yrittäen pelastaa kokonaista planeettaa Tuhon aallolta, ei taistellessaan toista supersankaria vastaan. Eikä kuolema sinänsä ole pahasta- kuolema on kuitenkin osa elämää. Mutta jos kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta tai oikeaa muutosta tarinaan on se vain turhaa draamaa. Supersankarit, kuten muutkin fiktiiviset hahmot, ovat sellaisia joihin voi muodostaa vahvankin tunnesiteen. Fanien uskollisuus hahmoja kohtaan ja tunnesidos jonka lukija muodostaa hahmoon on syy miksi lehdet kuten Starman, Mighty Thor ja New Teen Titans kestivät vuosia. Nykyään kun lehdet kestävät ehkä vuoden kerrallaan ja sankarit voivat kuolla kesällä, miksi haluaisin luoda minkäänlaista tunnesidosta hahmoon? En ole surullinen Brucen, Rhodeyn ja Jenniferin kuolemista Civil War II:ssa. Olen väin ärsyyntynyt. Kuolema on kuitenkin jo kuollut.

Atte T

DCEU ja MCU- fanina kahden välissä

Yksi asia joka on alkanut suuremmissa määrin ärsyttämään on uutta Ghostbusters-elokuvaa ympäröivä kalabaliikki ja "keskustelu". Tässä kuussa ilmestyvä Ghostbusters-reboot on kerännyt paljon huomiota sosiaalisessa mediassa, ja äänekkäimmät äänet ovat tuominneet tämän elokuvan etukäteen. Osan mielestä oli huono idea tehdä jatko-osaa Ghostbustersille, osan mielestä idea elokuva naishahmoilla on huono idea. Kaikki tämä on tietysti täysin turhaa spekulointia ennen kuin elokuva on ilmestynyt. Mutta koska keskustelusta niin suuri osa on keskittynyt sen naisvetoiseen hahmokaartiin, on se torpedoinut mahdollisuuden rehelliseen kritiikkiin ja keskusteluun elokuvasta. Jos arvioija kehuu elokuvaa, niin se johtuu siitä että hän tukee "feminatseja" ja ylivaltaista poliittista korrektiutta. Jos arvioija haukkuu elokuvan, tukee hän silloin sovinistien ja lapsuuttaan yhä elävien mieslasten halua pitää kiinni vanhasta elokuvasta joka muuten tuhoutuisi. Toki ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan ja nähdä tämän typerän hunnun lävitse, enkä usko että omassa lukijakunnassani tämä ei tule olemaan ongelma. Tulen itse arvioimaan elokuvan heti sen ilmestyttyä.

Tämä toimi mukavana aasinsiltana tämänpäiväiseen aiheeseen: DC:n ja Marvelin elokuvasarjojen fanitukseen ja tasoon. 

Usein osaan sanoa mitä pidin elokuvasta hyvinkin pian. Joskus mielipiteeni muuttuu jonkin verran, mutta harvoin menen tykkäämisestä inhoamiseen. Nyt on kuitenkin päässyt näin käymään. Okei, inhoaminen on aika vahva sana, mutta minulla on hyvin paljon vihaisia ongelmia Batman v Superman: Dawn of Justicen kanssa. Kun astelin ulos elokuvateatterista rakastin elokuvaa. Silloin minulla oli hyvin vähän isoja ongelmia elokuvan kanssa. Tämä ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, sillä viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta nämä ongelmat ovat alkaneet ärsyttämään yhä enemmän. Tietyt näyttelijät, juonenkäänteet, hahmokohtalot ja valinnat muuttavat elokuvan jonka olisi pitänyt olla supersankarielokuvien historian merkittävin teos vain ihan ookooksi, ongelmien täytteiseksi elokuvaksi. Pidän yhä tietyistä elementeistä siinä ja odotan mielenkiinnolla millainen Snyderin pidennetty versio on. En vain voi enään seistä oman arvosteluni takana jonka elokuvasta tein, ja toivon että olen oppinut jotain tämän kautta hieman kriitikkona olemisesta. 

I made Ben sad

Mutta koitappas kritisoida Dawn of Justicea netissä ilman että saat hirveän määrän paskaa niskaasi siitä hyvästä elokuvan faneilta. Keskustelu tämän elokuvan tiimoilta sen fanien kanssa on täysin mahdotonta ilman että se menee sormella osoitteluun tai toisen armottomaan mollaamiseen. Toki tämäkin on internetin ihmeellisessä maailmassa odotettua, mutta tähän kuuluu jotain muutakin. Tässä ei ole enään varsinaisesti kyse Marvel-faneista ja DC-faneista. Monet jotka vihasivat elokuvaa palavalla innolla olivat DC-faneja (mikä tekee järkeä) ja elokuvien fanien joukossa on myös Marvel-faneja. Ei, kyse on siitä kuinka Marvel Cinematic Universe-fanipojat eivät vain ymmärrä Batman v Supermania koska se ei ole lapsellinen Marvel-elokuva, Batman v Superman on älykkäämpi kuin tuotantolinjalta tulevat Marvel-leffat. Ja pahimpana kaikista, se on aikuisempi.

Aikuisempi. Siinä on mielenkiintoinen termi jota näkee niin usein väärinkäytettävän. Yleensä se yhdistetään väkivaltaisuuteen, paljaaseen pintaan ja synkempiin teemoihin, ja tämä on totta. Kaikki nämä ovat yleisesti aikuisia teemoja, mutta siihen kuuluu jotain muutakin. Se on tarinankerrontaa fiksusti ja sulavasti, katsojan aliarvioimisen välttämistä ja tapa tuoda esille aiheita joita ei välttämättä näe aina muissa elokuvissa. Batman v Superman ei ole mitään noista. Batman v Supermanin aikuisuus keskittyy sen synkkään värimaailmaan, väkivaltaan ja kaikenlaisen mielikuvituksellisen värikkyyden katoamiseen mitä DC:n sarjakuvat ovat yleensä täynnä. Jimmy Olsen kuolee elokuvan alussa väkivaltaisesti koska Zack Snyderin mielestä se oli "hauskaa".  Teräsmiehellä ei ole merkittävää luonnetta, saatikka sitten Clark Kentillä. Batman on ainoa joka saa mitään aikaiseksi, paitsi silloin kuin Teräsmies tappaa itse itsensä. En ole varma pitääkö Zack Snyder edes Teräsmiehestä, ja käsikirjoittaja David Goyerin sarjakuvanäkemykset tiedetään. Batman v Superman ei ollut aikuisempi elokuva, se oli vain synkempi. DC on tehnyt aikuisempia elokuvia kuin tämä animaatiopuolellaankin: Batman- Mask of The Phantasm on jokaisella osa-alueella aikuisempi ja parempi elokuva kuin tämä.

Onko Marvel sitten lapsellinen? Ei mielestäni. Marvel Cinematic Universe on ottanut riskejä ja luottanut tarinoiden alkuperäisiin elementteihin sen sijaan että olisi tehnyt niistä geneerisiä toimintaelokuvia. Civil War lienee paras esimerkki, sillä samaan tapaan kuin Batman v Superman se perustuu alkuperäiseen sarjistarinaan joka ei ole niin hyvä kuin kaikki muistavat. MCU otti parhaat osat tarinasta ja teki fiksun elokuvan jossa sen poliittisia teemoja käsiteltiin ilman että yhtä puolta konfliktissa nostettiin oikeaksi vastaukseksi. Se käsitteli vakavia teemoja, sisälsi paljon synkkiä hetkiä mutta myös Jättiläisen, värikkään ja hauskan Hämähäkkimiehen ja paljon vitsejä. Ja tasapaino ei järkkynyt lainkaan. Guardians of the Galaxy oli hauska avaruusooppera, mutta myös käsitteli henkilökohtaisten menetysten painoa ja kuinka sen ei pidä antaa muuttaa sinua erakoksi. Iron Man 3, kaikesta inhostani huolimatta, otti kantaa ovelasti mediaan ja terrorismiin todella yllättävällä twistillä ja toteutuksella. Riskeistä Marvel tietää jo aika paljon, ainakin tarinankerronnallisesta näkökulmasta. S.H.I.E.L.D on ensimmäisestä MCU-elokuvasta lähtien ollut sankarien tukena- Winter Soldier paljasti Hydran vallan järjestön sisällä ja S.H.I.E.L.D johonka tutustuimme elokuvissa katosi lähes kokonaan. MCU:n alkuperäinen iso kohokohta oli Avengers, elokuva jossa ensimmäisen kerran joukko aikaisemmin omissa elokuvissaan olleet sankarit kokoontuivat yhteen. Elokuva oli huippumenestys ja poiki loistavan jatko-osan. Viimeisin MCU-elokuva perustui sen hajottamiseen, ja lopussa toimintakuntoisia Kostajia ei enään ole kuten me heidät muistimme. Koko pilari minkä varaan menestys rakennettiin on poissa, ja elokuva oli suosituin kaikista MCU-leffoista tähän mennessä. Kyseessä oli iso riski, sillä jos tekijät olisivat epäonnistuneet olisi koko homma mennyt piloille. Mutta riski oli sen arvoinen.

Olen sanonut sen aiemminkin: Marvelia ja DC:tä ei pitäisi verrata toisiinsa, enkä halua että DC:n elokuvat näyttävät samalta kuin Marvelin elokuvat, ovathan niiden maailmatkin erilaiset. Mutta Marvelilta voisi ottaa mallia kyllä tarinankerronnasta ja jaetun elokuvauniversumin luomisessa. Marvel otti aikansa luodessaan maailmansa. Iron Man keskitti aikansa päähahmonsa esittelyyn ja The Incredible Hulk laajensi tämän maailmaa. Iron Man 2 toi ensimmäisen kerran esille idean ryhmästä ja heitti kysymyksen voiko tämä edes toimia Tonyn luonteen takia ja Thor näytti maailman olevan isompi kuin mitä me näemme. Captain America: First Avenger näytti supersankarien ja superrikollisten olevan osa historiaa ja kaikki tämä kulminoitui Avengersissa. DCEU esitteli maailmaaa ja Teräsmiehen Man of Steelissä. Batman v Superman lähti laajentamaan tätä maailmaa, esittelemään uusia hahmoja, jatkamaan Teräsmiehen hahmon rakentamista, kehittämään Batmania, luomaan ideaa ryhmästä ja näyttämään supersankareilla olevan historiaa maailmassa. DCEU:lla on niin kiire kilpailemaan Marvelin kanssa että se koitti tehdä yhdessä elokuvassa jotain mitä Marvel teki viidessä... ja epäonnistui melkein kaikessa. Itse toki ymmärsin monet pienet ja isot viittaukset ja ennekuvat tulevasta (Salama, Vesimies, Kyborgi olemassa, Darkseid tulossa, Steppenwolf etunenässä.) mutta suuri yleisö ei ole lukenut sarjakuvia yhtä paljon kuin minä. Marvel on ottanut aikansa, rakentaen hahmoja ja metajuontaan ja pamauttanut isot pommit vasta kun yleisö on tutustutettu maailmaan. Tämä on jotain josta voisi ottaa opikseen kuka tahansa joka haluaa tehdä elokuvia jaetussa universumissa.

Tämän tuloon kesti 8 vuotta. NIIN sen arvoista.

Vaikka Batman v Superman ei ollutkaan mieleeni, ei tämä tarkoita ettenkö odottaisi DCEU:n tulevia elokuvia innolla ja mielenkiinnolla. Suicide Squad ilmestyy seuraavana 5 elokuuta, ja se itseasiassa on tämän vuoden odotetuimpia elokuvia, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Vuoden päästä kesällä tulee vihdoin ja viimeinen Wonder Woman, Ihmenaisen ensimmäinen oma elokuva ja en voisi olla innostuneempi. Myös projektit kuten Aquaman ja Shazam ovat sellaisia joita odotan innolla ja haluan nähdä miltä nämä klassiset hahmot näyttävät elokuvissa. DC on aloittanut myös jonkinlaisen uuden tuulen elokuvatuotannossaan. Ben Affleck on tuottamassa Justice League-leffaa ja käsikirjoittamassa seuraavaa Batman-leffaa. DC:llä maineikkaan uran tehnyt Geoff Johns on laitettu DC:n studioiden johtoon. Geoff on tehnyt töitä Richard Donnerille, ja hän on häpeilemätön sarjakuvien Hopea-Ajan fani. Geoffin käsissä tämä on mahdollista, joskin joitakin haavoja on vaikea parantaa jälkikäteen. Vaikka DCEU tulisikin saamaan itsensä kuntoon ja tulevat elokuvat ovat yhtä hyviä tai parempia kuin MCU:n elokuvat, menneisyyden arvet ovat yhä näkyvillä ja tiettyjä tekoja ei saa tekemättömäksi.

Tai ehkä voisi saada...

Atte T