Tämä toimi mukavana aasinsiltana tämänpäiväiseen aiheeseen: DC:n ja Marvelin elokuvasarjojen fanitukseen ja tasoon.
Usein osaan sanoa mitä pidin elokuvasta hyvinkin pian. Joskus mielipiteeni muuttuu jonkin verran, mutta harvoin menen tykkäämisestä inhoamiseen. Nyt on kuitenkin päässyt näin käymään. Okei, inhoaminen on aika vahva sana, mutta minulla on hyvin paljon vihaisia ongelmia Batman v Superman: Dawn of Justicen kanssa. Kun astelin ulos elokuvateatterista rakastin elokuvaa. Silloin minulla oli hyvin vähän isoja ongelmia elokuvan kanssa. Tämä ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, sillä viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta nämä ongelmat ovat alkaneet ärsyttämään yhä enemmän. Tietyt näyttelijät, juonenkäänteet, hahmokohtalot ja valinnat muuttavat elokuvan jonka olisi pitänyt olla supersankarielokuvien historian merkittävin teos vain ihan ookooksi, ongelmien täytteiseksi elokuvaksi. Pidän yhä tietyistä elementeistä siinä ja odotan mielenkiinnolla millainen Snyderin pidennetty versio on. En vain voi enään seistä oman arvosteluni takana jonka elokuvasta tein, ja toivon että olen oppinut jotain tämän kautta hieman kriitikkona olemisesta.
 |
| I made Ben sad |
Mutta koitappas kritisoida Dawn of Justicea netissä ilman että saat hirveän määrän paskaa niskaasi siitä hyvästä elokuvan faneilta. Keskustelu tämän elokuvan tiimoilta sen fanien kanssa on täysin mahdotonta ilman että se menee sormella osoitteluun tai toisen armottomaan mollaamiseen. Toki tämäkin on internetin ihmeellisessä maailmassa odotettua, mutta tähän kuuluu jotain muutakin. Tässä ei ole enään varsinaisesti kyse Marvel-faneista ja DC-faneista. Monet jotka vihasivat elokuvaa palavalla innolla olivat DC-faneja (mikä tekee järkeä) ja elokuvien fanien joukossa on myös Marvel-faneja. Ei, kyse on siitä kuinka Marvel Cinematic Universe-fanipojat eivät vain ymmärrä Batman v Supermania koska se ei ole lapsellinen Marvel-elokuva, Batman v Superman on älykkäämpi kuin tuotantolinjalta tulevat Marvel-leffat. Ja pahimpana kaikista, se on aikuisempi.
Aikuisempi. Siinä on mielenkiintoinen termi jota näkee niin usein väärinkäytettävän. Yleensä se yhdistetään väkivaltaisuuteen, paljaaseen pintaan ja synkempiin teemoihin, ja tämä on totta. Kaikki nämä ovat yleisesti aikuisia teemoja, mutta siihen kuuluu jotain muutakin. Se on tarinankerrontaa fiksusti ja sulavasti, katsojan aliarvioimisen välttämistä ja tapa tuoda esille aiheita joita ei välttämättä näe aina muissa elokuvissa. Batman v Superman ei ole mitään noista. Batman v Supermanin aikuisuus keskittyy sen synkkään värimaailmaan, väkivaltaan ja kaikenlaisen mielikuvituksellisen värikkyyden katoamiseen mitä DC:n sarjakuvat ovat yleensä täynnä. Jimmy Olsen kuolee elokuvan alussa väkivaltaisesti koska Zack Snyderin mielestä se oli "hauskaa". Teräsmiehellä ei ole merkittävää luonnetta, saatikka sitten Clark Kentillä. Batman on ainoa joka saa mitään aikaiseksi, paitsi silloin kuin Teräsmies tappaa itse itsensä. En ole varma pitääkö Zack Snyder edes Teräsmiehestä, ja käsikirjoittaja David Goyerin sarjakuvanäkemykset tiedetään. Batman v Superman ei ollut aikuisempi elokuva, se oli vain synkempi. DC on tehnyt aikuisempia elokuvia kuin tämä animaatiopuolellaankin: Batman- Mask of The Phantasm on jokaisella osa-alueella aikuisempi ja parempi elokuva kuin tämä.
Onko Marvel sitten lapsellinen? Ei mielestäni. Marvel Cinematic Universe on ottanut riskejä ja luottanut tarinoiden alkuperäisiin elementteihin sen sijaan että olisi tehnyt niistä geneerisiä toimintaelokuvia. Civil War lienee paras esimerkki, sillä samaan tapaan kuin Batman v Superman se perustuu alkuperäiseen sarjistarinaan joka ei ole niin hyvä kuin kaikki muistavat. MCU otti parhaat osat tarinasta ja teki fiksun elokuvan jossa sen poliittisia teemoja käsiteltiin ilman että yhtä puolta konfliktissa nostettiin oikeaksi vastaukseksi. Se käsitteli vakavia teemoja, sisälsi paljon synkkiä hetkiä mutta myös Jättiläisen, värikkään ja hauskan Hämähäkkimiehen ja paljon vitsejä. Ja tasapaino ei järkkynyt lainkaan. Guardians of the Galaxy oli hauska avaruusooppera, mutta myös käsitteli henkilökohtaisten menetysten painoa ja kuinka sen ei pidä antaa muuttaa sinua erakoksi. Iron Man 3, kaikesta inhostani huolimatta, otti kantaa ovelasti mediaan ja terrorismiin todella yllättävällä twistillä ja toteutuksella. Riskeistä Marvel tietää jo aika paljon, ainakin tarinankerronnallisesta näkökulmasta. S.H.I.E.L.D on ensimmäisestä MCU-elokuvasta lähtien ollut sankarien tukena- Winter Soldier paljasti Hydran vallan järjestön sisällä ja S.H.I.E.L.D johonka tutustuimme elokuvissa katosi lähes kokonaan. MCU:n alkuperäinen iso kohokohta oli Avengers, elokuva jossa ensimmäisen kerran joukko aikaisemmin omissa elokuvissaan olleet sankarit kokoontuivat yhteen. Elokuva oli huippumenestys ja poiki loistavan jatko-osan. Viimeisin MCU-elokuva perustui sen hajottamiseen, ja lopussa toimintakuntoisia Kostajia ei enään ole kuten me heidät muistimme. Koko pilari minkä varaan menestys rakennettiin on poissa, ja elokuva oli suosituin kaikista MCU-leffoista tähän mennessä. Kyseessä oli iso riski, sillä jos tekijät olisivat epäonnistuneet olisi koko homma mennyt piloille. Mutta riski oli sen arvoinen.
Olen sanonut sen aiemminkin: Marvelia ja DC:tä ei pitäisi verrata toisiinsa, enkä halua että DC:n elokuvat näyttävät samalta kuin Marvelin elokuvat, ovathan niiden maailmatkin erilaiset. Mutta Marvelilta voisi ottaa mallia kyllä tarinankerronnasta ja jaetun elokuvauniversumin luomisessa. Marvel otti aikansa luodessaan maailmansa. Iron Man keskitti aikansa päähahmonsa esittelyyn ja The Incredible Hulk laajensi tämän maailmaa. Iron Man 2 toi ensimmäisen kerran esille idean ryhmästä ja heitti kysymyksen voiko tämä edes toimia Tonyn luonteen takia ja Thor näytti maailman olevan isompi kuin mitä me näemme. Captain America: First Avenger näytti supersankarien ja superrikollisten olevan osa historiaa ja kaikki tämä kulminoitui Avengersissa. DCEU esitteli maailmaaa ja Teräsmiehen Man of Steelissä. Batman v Superman lähti laajentamaan tätä maailmaa, esittelemään uusia hahmoja, jatkamaan Teräsmiehen hahmon rakentamista, kehittämään Batmania, luomaan ideaa ryhmästä ja näyttämään supersankareilla olevan historiaa maailmassa. DCEU:lla on niin kiire kilpailemaan Marvelin kanssa että se koitti tehdä yhdessä elokuvassa jotain mitä Marvel teki viidessä... ja epäonnistui melkein kaikessa. Itse toki ymmärsin monet pienet ja isot viittaukset ja ennekuvat tulevasta (Salama, Vesimies, Kyborgi olemassa, Darkseid tulossa, Steppenwolf etunenässä.) mutta suuri yleisö ei ole lukenut sarjakuvia yhtä paljon kuin minä. Marvel on ottanut aikansa, rakentaen hahmoja ja metajuontaan ja pamauttanut isot pommit vasta kun yleisö on tutustutettu maailmaan. Tämä on jotain josta voisi ottaa opikseen kuka tahansa joka haluaa tehdä elokuvia jaetussa universumissa.
Vaikka Batman v Superman ei ollutkaan mieleeni, ei tämä tarkoita ettenkö odottaisi DCEU:n tulevia elokuvia innolla ja mielenkiinnolla. Suicide Squad ilmestyy seuraavana 5 elokuuta, ja se itseasiassa on tämän vuoden odotetuimpia elokuvia, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Vuoden päästä kesällä tulee vihdoin ja viimeinen Wonder Woman, Ihmenaisen ensimmäinen oma elokuva ja en voisi olla innostuneempi. Myös projektit kuten Aquaman ja Shazam ovat sellaisia joita odotan innolla ja haluan nähdä miltä nämä klassiset hahmot näyttävät elokuvissa. DC on aloittanut myös jonkinlaisen uuden tuulen elokuvatuotannossaan. Ben Affleck on tuottamassa Justice League-leffaa ja käsikirjoittamassa seuraavaa Batman-leffaa. DC:llä maineikkaan uran tehnyt Geoff Johns on laitettu DC:n studioiden johtoon. Geoff on tehnyt töitä Richard Donnerille, ja hän on häpeilemätön sarjakuvien Hopea-Ajan fani. Geoffin käsissä tämä on mahdollista, joskin joitakin haavoja on vaikea parantaa jälkikäteen. Vaikka DCEU tulisikin saamaan itsensä kuntoon ja tulevat elokuvat ovat yhtä hyviä tai parempia kuin MCU:n elokuvat, menneisyyden arvet ovat yhä näkyvillä ja tiettyjä tekoja ei saa tekemättömäksi.
Tai ehkä voisi saada...
Atte T
Aikuisempi. Siinä on mielenkiintoinen termi jota näkee niin usein väärinkäytettävän. Yleensä se yhdistetään väkivaltaisuuteen, paljaaseen pintaan ja synkempiin teemoihin, ja tämä on totta. Kaikki nämä ovat yleisesti aikuisia teemoja, mutta siihen kuuluu jotain muutakin. Se on tarinankerrontaa fiksusti ja sulavasti, katsojan aliarvioimisen välttämistä ja tapa tuoda esille aiheita joita ei välttämättä näe aina muissa elokuvissa. Batman v Superman ei ole mitään noista. Batman v Supermanin aikuisuus keskittyy sen synkkään värimaailmaan, väkivaltaan ja kaikenlaisen mielikuvituksellisen värikkyyden katoamiseen mitä DC:n sarjakuvat ovat yleensä täynnä. Jimmy Olsen kuolee elokuvan alussa väkivaltaisesti koska Zack Snyderin mielestä se oli "hauskaa". Teräsmiehellä ei ole merkittävää luonnetta, saatikka sitten Clark Kentillä. Batman on ainoa joka saa mitään aikaiseksi, paitsi silloin kuin Teräsmies tappaa itse itsensä. En ole varma pitääkö Zack Snyder edes Teräsmiehestä, ja käsikirjoittaja David Goyerin sarjakuvanäkemykset tiedetään. Batman v Superman ei ollut aikuisempi elokuva, se oli vain synkempi. DC on tehnyt aikuisempia elokuvia kuin tämä animaatiopuolellaankin: Batman- Mask of The Phantasm on jokaisella osa-alueella aikuisempi ja parempi elokuva kuin tämä.
Onko Marvel sitten lapsellinen? Ei mielestäni. Marvel Cinematic Universe on ottanut riskejä ja luottanut tarinoiden alkuperäisiin elementteihin sen sijaan että olisi tehnyt niistä geneerisiä toimintaelokuvia. Civil War lienee paras esimerkki, sillä samaan tapaan kuin Batman v Superman se perustuu alkuperäiseen sarjistarinaan joka ei ole niin hyvä kuin kaikki muistavat. MCU otti parhaat osat tarinasta ja teki fiksun elokuvan jossa sen poliittisia teemoja käsiteltiin ilman että yhtä puolta konfliktissa nostettiin oikeaksi vastaukseksi. Se käsitteli vakavia teemoja, sisälsi paljon synkkiä hetkiä mutta myös Jättiläisen, värikkään ja hauskan Hämähäkkimiehen ja paljon vitsejä. Ja tasapaino ei järkkynyt lainkaan. Guardians of the Galaxy oli hauska avaruusooppera, mutta myös käsitteli henkilökohtaisten menetysten painoa ja kuinka sen ei pidä antaa muuttaa sinua erakoksi. Iron Man 3, kaikesta inhostani huolimatta, otti kantaa ovelasti mediaan ja terrorismiin todella yllättävällä twistillä ja toteutuksella. Riskeistä Marvel tietää jo aika paljon, ainakin tarinankerronnallisesta näkökulmasta. S.H.I.E.L.D on ensimmäisestä MCU-elokuvasta lähtien ollut sankarien tukena- Winter Soldier paljasti Hydran vallan järjestön sisällä ja S.H.I.E.L.D johonka tutustuimme elokuvissa katosi lähes kokonaan. MCU:n alkuperäinen iso kohokohta oli Avengers, elokuva jossa ensimmäisen kerran joukko aikaisemmin omissa elokuvissaan olleet sankarit kokoontuivat yhteen. Elokuva oli huippumenestys ja poiki loistavan jatko-osan. Viimeisin MCU-elokuva perustui sen hajottamiseen, ja lopussa toimintakuntoisia Kostajia ei enään ole kuten me heidät muistimme. Koko pilari minkä varaan menestys rakennettiin on poissa, ja elokuva oli suosituin kaikista MCU-leffoista tähän mennessä. Kyseessä oli iso riski, sillä jos tekijät olisivat epäonnistuneet olisi koko homma mennyt piloille. Mutta riski oli sen arvoinen.
Olen sanonut sen aiemminkin: Marvelia ja DC:tä ei pitäisi verrata toisiinsa, enkä halua että DC:n elokuvat näyttävät samalta kuin Marvelin elokuvat, ovathan niiden maailmatkin erilaiset. Mutta Marvelilta voisi ottaa mallia kyllä tarinankerronnasta ja jaetun elokuvauniversumin luomisessa. Marvel otti aikansa luodessaan maailmansa. Iron Man keskitti aikansa päähahmonsa esittelyyn ja The Incredible Hulk laajensi tämän maailmaa. Iron Man 2 toi ensimmäisen kerran esille idean ryhmästä ja heitti kysymyksen voiko tämä edes toimia Tonyn luonteen takia ja Thor näytti maailman olevan isompi kuin mitä me näemme. Captain America: First Avenger näytti supersankarien ja superrikollisten olevan osa historiaa ja kaikki tämä kulminoitui Avengersissa. DCEU esitteli maailmaaa ja Teräsmiehen Man of Steelissä. Batman v Superman lähti laajentamaan tätä maailmaa, esittelemään uusia hahmoja, jatkamaan Teräsmiehen hahmon rakentamista, kehittämään Batmania, luomaan ideaa ryhmästä ja näyttämään supersankareilla olevan historiaa maailmassa. DCEU:lla on niin kiire kilpailemaan Marvelin kanssa että se koitti tehdä yhdessä elokuvassa jotain mitä Marvel teki viidessä... ja epäonnistui melkein kaikessa. Itse toki ymmärsin monet pienet ja isot viittaukset ja ennekuvat tulevasta (Salama, Vesimies, Kyborgi olemassa, Darkseid tulossa, Steppenwolf etunenässä.) mutta suuri yleisö ei ole lukenut sarjakuvia yhtä paljon kuin minä. Marvel on ottanut aikansa, rakentaen hahmoja ja metajuontaan ja pamauttanut isot pommit vasta kun yleisö on tutustutettu maailmaan. Tämä on jotain josta voisi ottaa opikseen kuka tahansa joka haluaa tehdä elokuvia jaetussa universumissa.
 |
| Tämän tuloon kesti 8 vuotta. NIIN sen arvoista. |
Vaikka Batman v Superman ei ollutkaan mieleeni, ei tämä tarkoita ettenkö odottaisi DCEU:n tulevia elokuvia innolla ja mielenkiinnolla. Suicide Squad ilmestyy seuraavana 5 elokuuta, ja se itseasiassa on tämän vuoden odotetuimpia elokuvia, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Vuoden päästä kesällä tulee vihdoin ja viimeinen Wonder Woman, Ihmenaisen ensimmäinen oma elokuva ja en voisi olla innostuneempi. Myös projektit kuten Aquaman ja Shazam ovat sellaisia joita odotan innolla ja haluan nähdä miltä nämä klassiset hahmot näyttävät elokuvissa. DC on aloittanut myös jonkinlaisen uuden tuulen elokuvatuotannossaan. Ben Affleck on tuottamassa Justice League-leffaa ja käsikirjoittamassa seuraavaa Batman-leffaa. DC:llä maineikkaan uran tehnyt Geoff Johns on laitettu DC:n studioiden johtoon. Geoff on tehnyt töitä Richard Donnerille, ja hän on häpeilemätön sarjakuvien Hopea-Ajan fani. Geoffin käsissä tämä on mahdollista, joskin joitakin haavoja on vaikea parantaa jälkikäteen. Vaikka DCEU tulisikin saamaan itsensä kuntoon ja tulevat elokuvat ovat yhtä hyviä tai parempia kuin MCU:n elokuvat, menneisyyden arvet ovat yhä näkyvillä ja tiettyjä tekoja ei saa tekemättömäksi.
Tai ehkä voisi saada...
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti