Atte Arvostaa: Free Fire

Viimeisin elokuva jonka arvostelin blogissani oli scifileffa Ghost in the Shell, jonka juoni keskittyi mittavan salaliiton paljastamiseen ja hahmojen taustojen paljastamiseen. Ensi viikolla arvosteluvuorossa on Guardians of the Galaxy Vol 2, jossa Marvelin scifisankarit pääsevät taas valloilleen kosmisessa seikkailussa jossa panoksena, luultavasti, on taas galaksin kohtalo. Isot ja monitahoiset juonet ovat kyllä kivoja ja niissä piisaa yllätyksiä, mutta joskus on ihan kiva katsoa jotain yksinkertaista. Vaikkapa pistämällä kymmenkunta kusipäätä varastoon, ja jokaisella on ase sekä jotain hampaankolossa:

Free Fire

Elokuva: 70-luku ja Boston. Joukko irlantilaisia terroristeja saapuu ostamaan aseita hylättyyn tehdasrakennukseen etelä-afrikkalaiselta asekauppiaalta. Mukana on myös joukko Bostonilaisia kovanaamoja sekä diilin välittäjä Justine (Brie Larson). Pinna on kaikilla kireällä, persoonat ottavat mittaa toisistaan ja ennemin tai myöhemmin, tuli on vapaa....

Tämä on taas niitä elokuvia, josta tullaan sanomaan että se on hyvä, mutta siinä ei ole juonta. Tämä ei välttämättä ole väitteenä väärä, mutta kuten monet kaltaisensa elokuvat Free Fire  vain poistaa tarinastastaan kaiken ylimääräisen ja keskittyy kertomaan tarinansa toiminnan kautta. Ja tämä toimii hyvin, sillä Free Fire on hyvin viihdyttävä elokuva. Ohjaaja Ben Wheatley ei keskity leikkimään ampumakoreografioilla tai isoilla toimintapläjäyksellä, vaan palaa genrelajinsa juurille. Tämä ei ole hyperaktiivinen sotatanner vaan hidas, tuskainen ryömintä luotien viheltäessä ja kimpoillessa. Juuri kukaan päähenkilöistä ei ole ampujana juurikaan mistään kotoisin ja haavojen, stressin ja väsymyksen kasvaessa on jännitys jokaisessa laukauksessa mukana.

Free Fire olisi huomattavasti tylsempi jos siinä ei olisi näin mukaansatempaavaa ja taidokasta näyttelijäkaartia. Cillian Murphy ja Michael Smiley ovat mainioita irlantilaisina terroristeina, Noah Taylor ja Jack Reynor paikallisina kovanaamoina ovat molemmat mieleenjääviä ja kaiken katalystina toimiva Stevo (Sam Riley) on surkea raukkaparka ja ihmissaasta joka jaksaa naurattaa alusta loppuun, vaikka hänelle nauraminen välillä tuntuukin vähän pahalta. Elokuvan kuitenkin ryöstää kolme isoa nimeä, eli asekauppias Vern (Sharlto Copley), tämän lihas Ord (Armie Hammer) ja aiemmin mainittu välittäjä Justine. Sharlto Copley antaa 100% "Sharlto Copley-limanaama" esityksen, jossa häntä vihaa ensimmäisestä hetkestä lähtien. Hän on narsisti pelkuri jolla on uskomattoman suuret luulot itsestään ja hänestä irtoaa elokuvan parhaimmat naurut. Armie Hammer liittyy Ryan Reynolds & Channing Tatum- kerhoon todistaessaan olevansa parempi komedianäyttelijänä kuin hollywood-toimintasankarina ja Brie Larson esittelee skaalaansa hienosti Justinena, joka alusta lähtien on 100% lopen kyllästynyt miesväen pikkumaisiin riitoihin eikä jaksa kuunnella paskaa juuri keltään.

Komediasta puheen ollen, kyllä, tämä on komedia. Mitä muuta voisikaan tältä premissiltä odottaa? Iso syy miksi tämä toimii niin hyvin on tilannekomedia mikä syntyy ampumataidottomien, luonnevikaisten kusipäiden osuessa toisiaan vasten. Vittuilua puolelta toiselle, puolien unohtamista taistelun venyessä ja epätoivoisen kaahimisen esittämistä taistelutaitona- tämä on kaikki kovin hauskaa, mutta myös suhteellisen realistista. Tulitaistelut eivät ole tyylikkäitä tapahtumia joissa jokainen osuma on varma ja kuolema on siistiä. Wheatley ei glorifoi ampumista lainkaan, päinvastoin. Hän maallistaa sen niin matalalle tasolle että aseiden uhka on mielenkiintoisesti esillä elokuvassa. Jokaista hahmoa ammutaan ainakin pariin otteeseen, mutta kun joku lopulta menettää henkensä on se brutaalia ja sitä tajuaa että mitä on tapahtumassa. Käsiaseilla paukutellaan ohitse lippaita kerrallaan ja väsymys mikä syntyy verenhukasta ja loputtomasta ryömimisestä tomun ja rojun seassa tuo tietyn inhorealistisen tunnelman elokuvaan. Suhteessa elokuvan premissiin ja ideaan ammuskelu-komediana tämä realismi on yllättävää mutta toimivaa.

Free Fire käyttää myös musiikkia taidokkaasti. On pitkiä pätkiä joissa ainoa musiikki on luotien kimpoilun ääni, mutta aina kun homma eskaloituu astetta isommaksi, myös musiikki kasvaa vastaamaan tätä ja se on vähintää yhtä kaoottista jazz-sekoilua. Ben Salisburyn ja Geoff Barrowin soundtrack on villi ja erikoinen, ja sopii jokaiseen kohtaukseen todella hyvin. Ei Free Fire kuitenkaan tyylipuhdas suoritus ole. Sen idea ja toteutus on hyvä, mutta se on puolitoista tuntiseksi leffaksi melkein liian pitkä omalle idealleen. Loppua kohten mentäessä aloin itse jo hieman odottamaan jotain ylimääräistä tai jotain isoa lopetusta, mutta onnekseni elokuva ei jatkunut sen pidempään vaan lopetti tyylikkäästi siihen. Se on hyvin oman ideansa vanki, ja jos katsoja ei syty tälle idealle tai pidä siitä, niin Free Fire voi olla tylsä elokuva. Mutta jos idea jaksaa innostaa ja se mitä elokuva tarjoaa sinulle on tarpeeksi, on Free Fire oikein viihdyttävä pätkä. Se on intensiivinen musta komedia, jossa puolet, näkökulmat ja tunnelma vaihtuu alati ja hauskat hahmot kimpoilevat toisistaan. Joskus pieni on kaunista, ja tämä on todiste siitä. Katsokaa ja nauttikaa.

Atte T