Atte Arvostaa: Ghost in the Shell

Mikään ei saa internetin keskustelupalstoja ja kommenttiketjuja räjähtämään keskusteluun kuin sanat "whitewashing" ja "kulttuurillinen omiminen." Jos nämä ovat puheenaiheena, voi olla varma että piakoin kyseinen keskustelu menee rumaksi, syytteleväksi ja henkilökohtaisuuksiin. Yksi viime aikojen nimekkäimpiä aiheita tämän keskustelun tiimoilta on ollut juuri ensi-iltaan tullut Ghost in the Shell, ja sille annetut syytteet japanilaisten hahmojen valkopesusta. Syytöksiä on heitelty puolelta toiselta, vahvoja ja vähemmän vahvoja argumentteja jaettu, mutta konsensus on ollut saavuttamattomissa. Omasta mielestäni päähahmon nimen ollessa Motoko Kusanagi ja hahmon juurien ollessa niin vahvasti sidottuja sen syntymämaahan, olisi tämä ollut vähintäänkin reilu paikka antaa Hollywoodissa aliedustetuille aasialaisille näyttelijöille pääroolin ja kenties jopa elokuvasarjan johdettavaksi. Mutta tämä on valitettavasti nyt toiveajattelua, sillä elokuva on valmis. Millainen on lopputulos?

Ghost in the Shell

Elokuva:  Tulevaisuudessa, kybertekniikkaa on kaikkialla. Majuri (Scarlett Johansson) on tämän teknologian huipentuma, ihmisen aivot kyberneettisessä kehossa. Sektori 9:än palveluksessa hän metsästää hakkereita, kriminaaleja ja terroristeja. Uusin uhka kuitenkin iskee lähelle Majurin syntypaikkaa, Hanka Roboticsiin, tarkoituksenaan tuhota tämä korporaatio.

Niille jotka eivät tiedä, Ghost in the Shell perustuu Masamune Shirown samannimiseen mangasarjaan ja animaatioelokuvaan. Tämä sarja on lähes universaalisti rakastettu, innoittunut monia tekijöitä ja sitä pidetään (syystäkin) kyberpunk-genren merkkiteoksena. Tässä piilee osittain elokuvan ongelma; sen pinnalliset kortit on käytetty loppuun kymmenissä muissa, paremmissa elokuvissa ja sarjakuvan alkuperäinen syvällisyys ei ole missään nähtävillä. Ghost in the Shell on, ironisesti, vain ontto kuori alkuperäisestä. Visuaalisesti se on erittäin kaunis, yksityiskohtainen ja kohtaukset suoraan alkuperäisestä elokuvasta näyttävät huikeilta. Mutta jopa tämä visuaalisuus on köyhää paikkapaikoin, sillä vaikka kaupunki on upea, on se eloton ja sen kaduilla ei liiku juuri ketään. Täydet kadut täynnä elämää tuovat kohtauksiin tunnelmaa ja olisivat tehneet Ghost in the Shellin maailmasta edes hieman elollisemman tuntuisen.

Scarlett Johansson on  tämän hetken ja oman sukupolvensa parhaimpia näyttelijöitä, tätä ei käy kiistäminen. Hetket kun Majurin epäinhimillistä syntyperää ja olintilaa halutaan korostaa onnistuu Johansson näissä kertaheitolla. Hänen uniikin matala äänensä ja taidokas kehonkielen käyttö on prikulleen ja juuri oikea "epäinhimillisyys" paistaa hänestä. Tämä on hyvä, sillä hahmo joka hänelle on annettu ei ole kovinkaan moniulotteinen tai syvällinen. Käsikirjoitus ei anna hänelle juurikaan mitään merkittävää sanottavaa ja tunnettavaa, ja yksittäiset, syvällisiksi pohdiskeluiksi tarkoitetu kohtaukset tuntuvat irrallisilta. Pilo Asbaek suoriutuu ookoosti elämää isomman Batoun roolissa, mutta hän ei esitä hahmoa, vain kokoelmaa luonteenpiirteitä. Pääporukasta parhaiten tonttinsa hoitaa kuitenkin legendaarinen Takeshi Kitano päällikkö Daisuke Aramakina, mutta osa tästäkin johtuu vain Kitanon ainutlaatuisesta karismasta ja ulosannista. Elokuvan ainoa "fuck yeah" momentti on Kitanon käsissä, ja se tuntuukin aika siistiltä.

Suurin osa elokuvaa edeltävästä valkopesu-keskustelusta käsitteli Scarlett Johanssonia ja Majuria, mutta elokuvassa on myös toinen hahmo jonka rotu on jostain syystä vaihdettu japanilaisesta valkoiseen. Antagonisti Kuzea näyttelee  Michael Pitt, joka antaa Scarletin tapaan uniikin ja siistin roolisuorituksen, mutta tuntuu vielä enemmän häiritsevältä ja oudolta nimensä vuoksi. Elokuvan ns. "twisti" näistä hahmoista naurettavan ennaltanähtävä. Tämän lisäksi koko twisti on myös koko elokuvan huomioon ottaen jokseenkin huonolla maulla tehty. Hanka Roboticsin johtoportaassa pyörivät Juliette Binoche, Peter Ferdinando ja Michael Wincott antavat kaikki vuorostaan pelkistetyt ja yksiulotteiset roolisuoritukset. Majuria ja Kuzea juuri ja juuri lukuunottamatta kaikki hahmot ovat joko yksiulotteisia tai vain käymässä elokuvassa.

Japanilainen kulttuuri ja sen visuaaliset elementit ovat usein käytössä elokuvissa jotka haluavat antaa tulevaisuuden miljöölle erilaisen ja eksoottisen kuvan tai muuten vaan päästä irti länsimaalaisesta visuaalisuudesta. Usein näissä elokuvissa kuitenkin päähenkilöinä on yhä valkoiset hahmot, jotka ovat omaksuneet japanilaisen kulttuurin omakseen. Ghost in the Shell ei eroa tästä millään lailla, ja Kitanoa lukuunottamatta merkittävät japanilaiset hahmot loistavat poissaolollaan (teillä oli Rila Fukushima mukana ja teitte hänestä statistin, te hirviöt!) tai ovat lahdattavia pahiksia. Elokuvan näyttelijävalintoja olisi voinut jopa käyttää oikean, merkittävän sanoman kertomiseen, eli aasialaisen identiteetin tuhoamisesta ja korvaamisesta "kulttuurillisella vakiolla" eli länsimaisella. Mutta Ghost in the Shell on valitettavasti vain toimintaelokuva joka tiputtelee hauskoja ideoita (kuinka paljon ihmistä voi korvata kyberillä ennen kuin ihmisyys katoaa, mikä määrittää ihmisyyden jne) mutta ei tee näillä yhtään mitään. Se tiputtelee ideoita, teemoja ja maailmanrakennuksen palikoita, mutta koska mihinkään näistä ei tartuta uudestaan, jäävät ne vain yksittäisiksi koristeiksi. Kauniilla ulkokuorella varustettu Ghost in the Shell on visuaalisesti siisti ja hyvillä näyttelijöillä kuorrutettu toimintapätkä ilman, että sillä on mitään ajattelemista tai pohtimista aiheuttavaa sisältöä. Tämä voi riittää osalle, mutta mielestäni tämä alkuperäismateriaali olisi ansainnut paljon parempaakin.

Atte T
   

Ps. Mahdollisia Majurin näyttelijöitä: Rila Fukushima, Rinko Kikuchi, Karen Fukuhara. Ehkä oli vain loppujen lopuksi hyvä, että heitä ei raahattu tähän mukaan. Viikon päästä kukaan ei edes muista nähneensä Ghost in the Shellia.