Thor- mytologisesti oikein

Noniin, eiköhän palata ruotuun. Worldcon-huuma on yhä ylläni, ja eräässä paneelissa tuli esille taas kauan jo minua häirinnyt väärinymmärrys. Puheena oli Marvelin Thor, ja mytologiset väärinymmärrykset tämän tarinassa. Kyseessä oli tällä kertaa pienempi skisma, ääntämisestä ja sen sellaisesta. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Thor-sarjakuvien ja elokuvien valintoja ja ratkaisuja ollaan kritisoitu "väärinymmärryksinä" ja "taruihin sopimattomina". Mikäs siinä, mutta tämä argumentti tai valituksenaihe ei oikein tee mitään järkeä, sillä Marvelin Thor ei lähtökohtaisestikkaan ole suora adaptaatioa muinaisskandinaavisesta uskosta.

Ei, se on Shakespearen adaptaatio pohjolan myyteistä.

Ei vaadi kovinkaan suurta analyysia varhaisimmista Stan Leen ja Jack Kirbyn Thor-tarinoista aina Jason Aaronin moderniin Thoriin ja Chris Hemworthin tähdittämään leffasarjaan huomata, että juurikin William Shakespearen tyyli on se, mikä näkyy teemoissa, juonessa ja hahmoissa. Käykäämme siis läpi suoraan ja vuorotellen, mitenkä Thor on Shakespearelainen tarina ennemin kuin pohjalainen mytologia.

Hahmot

Kutein useimmat jumalat eri maiden taruissa, skandinaavinen pantheon muodostuu erillisistä perheyksiköistä. Odin on isä, ja osa jumalista ovat hänen poikiaan ja tyttäriään. Tämä on kuitenkin vain tapa linkittää tämä hahmot yhteen, ja päinvastoin kuin kreikkalaisten taruissa, perhedraama ei ole niin yleistä. Marvelin jumalperhe muistuttaa huomattavasti enemmän kuninkaallista hovia ja perhedraamaa Hamletista ja Othellosta. Odin on kuningas, Thor kuninkaan perijä, Loki veli joka himoitsee valtaistuinta. On vaimoja, rakastettuja, uskottuja ja ystäviä. Loki ei taruissa himoitse Odinin paikkaa, Thor ei ole Odinin perijä eikä heidän välinen skismansa liity tähän mitenkään. Tämä muutos antaa enemmän rakennetta kirjoittajille, jännitettä sekä jotain mitä odottaa tulevaisuudessa. Tuleeko Thor saamaan Odinin paikan? Onko Odinin päivät luetut? Mitä kaikkea Loki voi koittaa saadakseen paikan? Ketkä ovat ystäviä, ketkä vihollisia?

Thor itse on klassinen prinssihahmo ennemin kuin jumala. Hän on klassinen ylpeä, mutta urhea prinssi jonka täytyy oppia nöyryyttä Tämä on niin iso osa Thorin hahmoa, että tämä on yhä kiinteä osa tämän tarinoita, yli neljänkymmenen vuoden jälkeenkin. Tämä on myös keskeisin osa Thor-elokuvan juonta- Thor lähetetään maahan ilman voimiaan oppiakseen nöyryyttä ja arvostamaan voimiaan ja sitä, mitä hän voi niillä tehdä. Thor on myös Jason Aaronin kynän alla saavuttanut kuninkaan paikkansa, ja tämä kuningasperhe-asetelma on jatkunut yhä sielä, joskin erilaisesta näkökulmasta. Aaronin Thor on niin pitkä, hyvin rakennettu ja eeppinen kokonaisuus että haluan käsitellä sitä joskus kokonaisen artikkelin muodossa.

Nuori ja ylimielinen, sankari, kuningas

Loki on myöskin Thorin tapaan hyvin perinteinen hahmo, jonka yhtäläisyydet Claudiuksen tai Iagon kanssa ovat huomattavia. Häntä ajaa eteenpäin kateus Thoria kohtaan ja vallanhimo. Tätä ollaan sitemmin laskettu pois hahmosta, ja häneen on lisätty paljon enemmän elementtejä klassisesta Lokista; moraalisesti harmaa ulkokuori, juonia niin pahisten kuin hyvistenkin pään menoksi ja hän on alati muutoksen ja puolenvaihdoksen tiellä. Hänen kilpailuasemansaa Thorin kanssa on kadonnut, mikä on hieman ryöstänyt sarjakuvalta tietyn keskeisen asetelman, ja hänestä on tehty enemmän sankari kuin konna. Loki on hahmoista se, joka on eniten irtaantunut Shakespearelaisesta alkuasetelmasta.

Odin on jumalten kuningas, paino sanalla kuningas. Hän hallitsee Asgardia ja vain Asgardia- muilla mailla ja maailmoilla on omat ruhtinaansa. Alunperin Odin oli lähes arkkityyppinen "viisas kuningas" - hän puhui suuria viisauksia ja antoi ohjeita Thorille. Myöhemmin hänelle on annettu lisää luonteenpiirteitä, kuten ylimielisyyttä ja aggressiivisuutta, jotka myöskin peilaavat hieman enemmän tämän mytologisia juuria. Mutta yhä Odin on kuningas enemmän kuin jumala. Vaikka Odin onkin Marvelin vahvimpia hahmoja, ei hän ole omnipotentti eikä häntä kiinnosta ihmisten maailman asiat pätkän vertaa. Odin on ylimielinen kuningas, joka ei välitä kansastaan, ja sopii paremmin Thorin asemaan supersankari-prinssinä joka suojelee taas tavallista kansaa. Tämä luo ristiriitaa ja konfliktia, jota alkuperäisissä taruissa ei ollut.

Teemat

Tarujen jumalten seikkailut ovat skenaarioita, joissa jumalat joutuvat outoihin sattumuksiin joidenka lopputuloksilla joko opetetaan jotain tai koitetaan selittää luonnonilmiöitä kuten vuorovettä tai ukkosta.  Sarjakuvien seikkailut keskittyvät enemmän Thorin ympärille, ja tämän sankaritekoihin suojellessaan ihmisten maailmaa ja Asgardia eri vihollisilta. Eri tahot- Loki, Malekith, Karnilla, Surtur, Lumoajatar, Hela- haluavat hallita Asgardia. Thor on vastahakoinen prinssi- hän rakastaa liikaa maata ja sen asukkaita keskittääkseen kaiken huomionsa Asgardiin tai ollakseen sen hallitsija, joten pyrkyreitä valtaistuimelle riittää. Nämä viholliset ovat toinen toistaan huonompia virkaan, julmia ja ylenkatsovia muita kohtaan. Thor on alituisesti eri velvollisuuksien riepottelemana. Jos hän ottaa Asgardin hallittavakseen, jättää hän maan oman onnensa varaan. Jos hän kääntää selkänsä kodilleen, on valtaistuin vapaa Lokin kaltaisille tyranneille. Vallan paino, velvollisuus ja hallintaoikeus on yleinen teema Shakespearen poliittisissa näytelmissä, ja tämä onkin Thorin keskeisimpiä elementtejä.

Myös teatraalisuus ja yliampuva visuaalisuus juontaa juurensa Shakespeareen. Toki jumaltarut ovat täynnä näitä elementtejä myös, sitä ei käy kieltäminen. Mutta kukaan ei muinaisissa taruissa puhu kuin Thor: 

Romuttaja, #1 Marvel Pahis Jota Emme Näe Leffoissa.

Calm thy tits, Thor.

Thorin- ja monen muun maan ulkopuolisen hahmon- puheenparsi muistuttaa paljon Shakespearen suosimaa, jambista pentametria muistuttavaa puhetapaa. Paljon "thou", "thine" ja "dost" sanoja, jotka antavat kuvan muinaisesta puheenparresta. Tällä ei tietenkään ole mitään yhteistä muinaisten saagojen kanssa, jotka seuraavat täysin erilaista kerrontatapaa, joka ei puolestaan sovi sarjakuvalliseen kuvakerrontaan. Mutta Shakespearen kerrontatapa yhdistettynä jumalten taisteluihin avaruudessa? Tämä on taivaallinen yhdistelmä, jossa kumpikin tekijä tukee toisen eeppistä menoa. Myös tämä puhetapa erottaa Thorin muista supersankareista-hän ei ole ihminen, hän ei ole kuten he. Ikuinen muistutus Thorin tietystä ulkopuolisesta asemasta jopa rakkaiden aseveljiensä keskuudessa. 

Thor juontaa toki juurensa skandinaavisiin taruihin; tätä ei käy kieltäminen. Stan Lee on itse sanonut, että hän katsoi kohti pohjoismaisia taruja koska hänen mielestään sarjakuvat olivat jo täynnä kreikkalaisia taruja ja niiden jumalia. Kreikkalaiset tarut ovat olleet kauan jo ennen ensimmäisen Thor-sarjakuvan ilmestymistä olleet tunnettuja popkulttuurissa. Thor on asiaesimerkki kulttuuriperinnön ja vanhojen uskomusten uudelleenkäytöstä ja onnistuneesta adaptaatiosta. Thorin ei ole ikinä ollut tarkoitus olla suora adaptaatio tai uudelleenkerronta vanhoista taruista. Se on vain adaptaatio (hei, vanha aihe josta aion kirjoittaa taas uudestaan tulevaisuudessa), ja kaikissa kunnon adaptaatioissa muutoksia tehdään jotta se sopisi paremmin taidemuotoon. Thor ei ole tarkka kerronta taruista, eikä se ole mitään velkaa kenellekkään. Se ei ole ymmärtänyt mitään väärin tai tehnyt virheitä, sillä se on lähtökohtaisesti täysin eri kuvakulmasta ja kontekstista kerrottu tarina. Shakespearelainen tarinankerronta, sankarimytologia ja pohjalaiset tarut yhdistyvät täydellisesti Thor-sarjakuvissa, oli tekijänä Walt Simonson, Jack Kirby tai Jason Aaron. Thor on moderneista sarjakuvista kekseliäimpiä, antaen täysin erilaisen version legendaarisista taruista sarjakuvamuodossa, ja se vain kärsii siitä että sitä suotta verrataan negatiivisesti alkuperäisiin legendoihin tai taruihin. Se on mytologisesti oikein, koska sen ei tarvitse välittää kuin omasta mytologiastaan sarjakuvana.

Atte T