Atte Arvostaa: Atomic Blonde

Tällä viikolla tuli kolme elokuvaa josta piti valita mitä arvostelen; Stephen King- adaptaatio Musta Torni, kotimainen draamaleffa Miami ja Atomic Blonde, jossa Charlize Theron esittää agenttia kylmän sodan berliinissä, pieksemässä KGB:n koviksia yksi kerrallaan lasarettiin. Ei ollut kovinkaan vaikeaa valita, minkä menen katsomaan.

Atomic Blonde

Elokuva: Berliini, 1989. Muurin murtumiseen ei ole enään kuin viikkoja aikaa, mutta kaupunki on valmiina räjähtämään. Tähän ruutitynnyriin lähetetään MI6-agentti Lorraine Broughton (Charlize Theron), tehtävänään etsiä kuolleelta agentilta jäänyt lista peitetöissä olevista agenteista ja tappaa petturi Satchel, joka on myynyt tietoja kaikille puolille. Kylmästä kaupungista tuli juuri hieman kylmempi....

Tein itselleni ja muille karhunpalveluksen kuvaillessani tätä elokuvaa "John Wickiksi, mutta Charlize Theronilla." Tuo ei ole kovinkaan reilua tarinaa kohtaan, ja vielä monessa mielessä valheellinen kuvaus elokuvasta. Atomic Blonde on kaukana John Wickin sliikistä, ammattimaisesta väkivallasta ja hienostuneesta menosta. Atomic Blonde on potkimista, puremista, puukotusta ja veren yskimistä- ja kuten John Wick, tämä meno on koko rahan arvoista. Sarjakuvaan The Coldest City perustuva leffa on vuoden parhainta toiminta-antia ja tyylikkäimpiä aikansa kuvauksia. Elokuvan on ohjannut toinen John Wickin ohjaajista, stunttilegenda David Leitch, ja hyvin paljon samoja toteutustapoja ja tyylejä on nähtävillä Atomic Blondessa. Elokuvan iso setpiece- kohtaus on lähes kymmenminuuttinen jatkuva turpasauna toteutettuna yhdellä leikkauksella, ja kun lopussa Lorraine hädin tuskin jaksaa kävellä, tuntuu se aidommalta kuin pitkään aikaan.

Charlize Theron on aivan mahtava jälleen. Hän huokuu karismaa ja uhkaavuutta, jollaiseen ei pysty moni hollywoodissa. Arpien ja mustelmien peittämä Lorraine on elänyt agenttielämää kauan, ja tämä elämä ei ole siistiä eikä siloteltua; hän pärjää viinan, kipulääkkeiden ja loputtoman päättäväisyyden avulla. Hän on hieman vihainen ja aggressiivinen kaikkia kohtaan, mutta hänen kylmässä maailmassaan tämä on elinehto; älä luota kehenkään, älä pistä uskoasi kehenkään- olet vain pelinappula. Sofia Boutellan esittämä ranskalainen agentti Delphine ei ole vielä sisäistänyt tätä elämäntapaa, ja hän luo mielenkiintoisen vastaparin Theronin kokemusta ja traumoja täynnä olevalle Lorrainelle. Kaikkien trailerien mainostama herkkä hetki näiden välillä on myös kohtaus, joka alunperin vaikutti silkalta markkinoinnilta, joka kuitenkin palvelee tarkoitusta elokuvassa laajemmin.

Toinen syy Theronin lisäksi katsoa elokuva on aina loistava James McAvoy,  joka esittää Berliinissä vuosia brittiagenttina toiminuttta David Percivalia. Percival, ja McAvoyn roolisuoritus, on aikamoinen asia nähtäväksi. Percivalista ei näy mitään merkkiä perinteisesti romantisoiduista agenteista; hän on syntiensä ajama mies, joka vaihtaa informaatiota Jack Daniels-pulloihin ja muuhun itäblokissa vaikeasti saataviin tuotteisiin, ryyppää ja käy huorissa minkä kerkeää. Hän on myös loistava ja erittäin uhkaava agentti, ja juurikin McAvoyn uniikki karisma saa tämän kombon toimimaan todella hyvin. Percival voi hyvinkin olla yksiä realistisimpia kuvauksia agenttibisneksen raadollisuudesta ja inhorealismista.

Atomic Blonde on aikakausikuvaus siinä missä se on brutaali rekonstruktio agenttibisneksestä. 80-luvun hitit pauhaavat soundtrackilla, jota muuten hallitsee bassokuviot ja synapimputus. 99 Luftballons, Fight the Power ja London Calling saavat vuoron perään jalan vispaamaan teatterissa, ja elokuvan yleinen estetiikka on onnistunut luomaan hyvän kun 80-luvun lopun Berliinistä; graffitit seinillä, haalistuneetn keltaiset ja oranssit hallitsevat värimaailmaa ja elokuvateatterissa pyörii Tarkowskin Stalker. Atomic Blonde on kuitenkin myös brutaali dekonstruktio agenttileffoista yleensä. Agentit eivät pidä pukuja, he eivät ole kohteliaita tai komeita. Kysymykset kuten lojaalius ja petturuuden mitta ovat paljon esillä elokuvassa. Taistelut ovat rajuja ja inhottavia katsoa ja kaikki eivät pääse elossa kotiin. En tohdi kertoa enempää, sillä Atomic Blonden suhteellisen yksinkertaisen ja lähes kliseisen premissin takana on hyvä kokoelma selkäänpuukotuksia, salajuonia ja muuta agenttivehkeilyä. Atomic Blonde on raju, väkivaltainen ja menevä toimintaleffa, joka tarjoaa erilaisen kuvan kylmän sodan viime hetkien agenttibisneksestä sen viimeisinä hetkinä, ja sitä vetää eteenpäin päätähti jonka suoritus on upea ja kaikessa fysikaalisuudessaan henkeäsalpaava. Suosittelen lämpimästi.

Atte T