Atte Arvostaa: Valerian ja Tuhannen Planeetan Kaupunki

 Tämän päiväinen arvostelu on elokuvasta, jota olen odottanut koko pitkän vuoden. Kyseessä on Luc Bessonin adaptaation legendaarisesta scifi-sarjakuvsta Avaruusagentti Valerian. Nämä ssarjakuvat ovat syystää rakastettuja; niissä on vauhtia, upeaa taidetta, hemmetin outoa scifi-hienoutta joka makuun mutta myös aina hyvä tarina, jossa on aina jotain pinnankin alla. Sarjan loivat kirjoittaja Pierre Christin ja kuvittaja Jean-Claude Mezieres. Valerian ja Tuhannen Planeetan Kaupunki seuraa tarkasti Mezieresin taiteen visuaalista ilotteilua, mutta valitettavasti jättää Christinin kirjoitukset taka-alalle.

Valerian ja Tuhannen Planeetan Kaupunki

Elokuva: Avaruusagentit Valerian (Dane Dehaan) ja Laureline (Cara Delavigne) suorittavat jälleen onnistuneen tehtävän, ja saavat haltuunsa sukupuuttoon kuolleen eläinlajin viimeisen edustajan. Pian kuitenkin he tajuavat, että tuntematon taho on tämän eläimen perässä, historian salaisuudet paljastuvat ja vaakalaudalla on Alphan, tuhannen planeetan kaupungin, kohtalo.

Tämän elokuvan alku on uskomattoman kaunis. Se näyttää avaruuden valloituksen historian kauneimmat hetket, jolloin globaalit projektit yhdistävät maan asukkaat yhteisen tavoitteen nimissä. Vuodet vierivät, suunnaton avaruusasema jatkaa kasvamistaan kunnes ihmiskunnan joukkoon liittyy myös lukuisat muukalaisrodut. Se on täynnä toivoa, esittäen sen kuinka me ihmiskuntana voisimme kehittyä ja kukoistaa jos osaisimme unohtaa maailmankaikkeuden mittapuulla naurettavat poliittiset kismamme. Ja tätä kaikkea kaunistaa vielä yksi David Bowien hienoimpia kappaleita, Space Oddity. Tämä on Bessonin kauneinta työtä. Ja sitten tulee loput elokuvasta, ja taso valitettavasti laskee ja paljon. Valerian ja Tuhannen Planeetan Kaupunki ei ole huono elokuva, mutta ei se kyllä ole kauhean hyväkään. Mezieresin taide on se mikä näkyy elokuvasta eniten kun alkuperäismateriaalia miettii. Avaruusalukset, kirjavat muukalaisrodut ja psykedeelinen ja eroottinen tunnelma ovat mukana, ja isoin kehu minkä voin antaa elokuvalle on sen mielikuvituksessa; jokainen kohtaus on täynnä uskomattoman näköisiä olentoja, ideoita ja visuaalista ilotulitusta joka on kekseliäämpää ja upeamman näköistä kuin yksikään muu elokuva tänä vuonna. 

Dane Dehaan ja Cara Delavigne ovat kuitenkin valitettavasti ongelma elokuvan nautinnon kohdalla. Dehaan on hyvä näyttelijä, mutta tämä ei valitettavasti ollut rooli hänelle. Dehaanin poikamaiset kasvonpiirteet iskevät jotenkin ikävästi yhteen Valerianin pulp-sankari-bravadon kanssa. Toki tämä on osa hänen hahmoaan- hän pitää yllä tällaista asennetta vaikuttaakseen Laurelinen silmissä sankarilta. Ongelma on se, että hänellä ja Cara Delavignella ei ole juurikaan- jos lainkaan- yhteistä kemiaa. Delavigne oli minulle suurempi pettymys näistä kahdesta. Hän näyttää Laurelinelta, ja välillä hän on kuin suoraan sarjakuvan sivuilta, mutta hän on aivan liian kärsimätön, aggressiivinen ja kylmä. Toki Laureline on sarjakuvissakin ollut aggressivinen- punapää ja kaikkea- mutta tässä hän on koko ajan reunalla, vihainen melkein jokaiselle vastaantulijalle ja Delavigne ei saa vedettyä itseään tarpeeksi koville että hänestä näkyisi jonkinlaista aitoa tunnetta välillä. 

Muuta hahmot selvisivät jotenkuten paremmin. Pidin paljon shinguz-vakoojista* jotka olivat kuin suoraan sarjakuvan sivuilta jaetulla puhetavallaan ja selkeällä ihastumisellaan Laurelineen. Clive Owen esittää Valerianin ja Laurelinen pomoa Komentaja Aurun Filittiä, ja Owenilla ainakin tuntuu olevan hauskaa kovapäisen ja lievästi armottoman sotilaskomentajan roolissa. Minulle kuitenkin paras osuus elokuvassa oli pearlit, enigmaattiset muukalaiset jotka toimivat elokuvan "alkuperäiskansa" analogina. Heidän designinsa on todella tyylikäs, ja he eivät ole vain pitkiä ihmisiä vaan liikkuvat, elävät ja toimivat eri lailla kuin muut humanoidit tarinassa. Rihanna oli vetävä muodonmuuuttaja-burleskitanssija Bubblesina, mutta hän ei ole hahmo vaan juonen työkalu, ja kun häntä ei enään tarvita poistetaan hänet typerimmällä tavalla pois tarinasta jonka olen nähnyt vähään aikaan.     

Elokuvana Valerian on kokoelma erinnäisiä toimintakohtauksia, jotka tuntuvat kestävän toinen toistaan kauemmin. Tämä yhdistettynä sen 137 minuutin pituuteen jättää kaikki tärkeät, hiljaiset ja hahmoille elintärkeät hahmohetket valitettavan taka-alalle. Ensin on hyvä intro josta puhuin aiemmin jo, sitten pitkä alustuskohtaus, sitten pitkä toimintakohtaus, sitten hetken tauko, jota seuraa uusi toimintakohtaus joka jatkuu suoraan toiseen. Jokainen toimintakohtaus esittelee joka kerta jotain uutta maailmasta ja tapahtuu täysin erillaisessa ympäristössä, mutta ne ovat kaikki pitkiä ja niitä oltaisiin helposti voitu tiivistää, antaa sen sijaan tilaa lisää Laurelinelle ja Valerianille kehittää hahmojaan ja näyttää, mitä he tekevät kun eivät pelasta maailmaa. Toiminta itsessään oli hyvin tehtyä, ja molemmat päähenkilöt saavat suorittaa vuorotellen siistejä juttuja, mutta tämä ei korvaa sitä että molemmat jäivät hahmoina hyvin torsoiksi.

Valerian kuuluu samaan valitettavaan kategoriaan John Carterin ja Ghost in the Shellin kanssa. Kaikki kolme ovat vaikuttaneet länsimaisen popkulttuurin kehitykseen ja muotoihin uskomattoman paljon, ja elementit niistä ollaan kaluttu lukuisissa niitä seuranneissa elokuvissa, sarjakuvissa ja peleissä. Ja kuten nuo kaksi muutakin elokuvaa, nyt kun on vihdoin alkuperäisen ja parhaan vuoro, tuntuu että sen pintapuoliset aspektit ovat vanhoja ja kulutettuja eikä tekijöillä ollut pokkaa mennä sarjakuvan esoteerisimmille alueille. Valerianin maailmassa aikamatkustus, mielenhallintalinnut, maailmoja tuhoavat monoliitit, pukugangsterit, supersankarit, jumalat ja paholaiset ovat kaikki vuorotellen käyneet  esittäytymässä, ja antaneet sarjakuville elämää suuremman tunnelman. Christinen kirjoitus on täynnä politiikkaa, mielipiteitä ja kritiikkiä kaikkea kohtaan, aina militarismista kolonialismiin ja kapitalismiin. Ja vaikka Valerian ja Tuhannen Planeetan Kaupunki onkin visuaalisuudeltaan lähes täydellinen versio sarjakuvasta, on se tarinaltaan ja sisällöltään köyhä, ennalta-arvattava ja kliseinen. Valerian on valitettavasti vain uskomattoman kaunis elokuva, jossa on hyvien ideoiden ja roolisuoritusten sirpaleita ilman että mikään liimaisi sitä kasaan koherentiksi kokonaisuudeksi. 

Atte T

*= Jostain syystä shinguzien ja muutaman muunkin muukalaisrodun nimet oltiin muutettu elokuvaan. En tiedä miksi. 

Ps. Tiedän, olen itse suurin vastustaja ajatukselle, että alkuperäismateriaalia pitäisi seurata kirjaimellisesti ja orjallisesti elokuvissa. Mutta jos muutoksia tehdään, toivoisin että ne muutokset olisivat joko selitetty tai tekisivät hahmoista mielenkiintoisempia tai parempia. Tässä ei tehty kumpaakaan.

Pps. Hyvä juttu elokuvassa: Pearlit. En voi lainkaan ylisanoa kuinka hitosti pidin näistä avaruushaltiahipeistä. Heidän liikkensä, läheisyytensä toistensa kanssa ja elämäntapansa olivat elokuvan parasta antia heittämällä. Ja heidän mukanaan tuli jopa jotain ihan varteenotettavaa sisältöä- anna anteeksi, mutta älä unohda.