War for the Planet of the Apes
Elokuva: Maailma on kaaoksen ja sekasorron vallassa. Apinoiden ja ihmisten välien tuhouduttua, johdattaa Caesar (Andy Serkis) apinansa turvaan metsän syvyyksiin, kauas ihmisistä. Mutta kun psykoottisen Everstin (Woody Harrelson) johtama hyökkäys aiheuttaa Caesarin maailman tuhoutumisen, ei hänelle jää muuta vaihtoehtoa kuin etsiä Eversti ja kostaa tälle. Mutta vetääkö Caesar apinansa mukanaan koston mustaan kuiluun, ja onko tällä planeetalla enään asukkaita kaiken jälkeen?
On lähes hämmentävää, kuinka tämän Apinoiden Planeetta- rebootin elokuvat onnistuvat olemaan vuosi toisensa jälkeen kesän parhaimpia toimintaleffoja ja fiksuja scifi-tarinoita samaan aikaan. Rise of the Planet of the Apes oli pienistä asioista ja satunnaisita ilmiöistä alkunsa saanut trilleri lääketieteen mahdollisuuksista, Dawn of the Planet of the Apes taasen raju toimintatrilleri joka käsitteli johtajuuden painoa ja pelon aiheuttaman vihan kanssa tasapainoilua. War for the Planet of the Apes taasen on hyvin brutaali, raskas sotavankielokuva ihmisyyden rajoista kostonhimon hirvittävyydestä, ja se tekee sen erittäin hyvin. War ei ole ainoastaan elokuvasarjansa paras elokuva, vaan myös tämän kesän hienoimpia elokuvia. Dawnin kohdalla mukaan tullut ohjaaja Matt Reeves tekee hienoa työtä jälleen kerran, ja on yhä uskomatonta nähdä kuinka paljon Reeves uskaltaa jättää hiljaisten kohtausten ja ilmeiden sekä eleiden varaan tarinankerronnassa. Apinoista ei vieläkään osaa suoranaisesti puhua kuin pari Caesarin lisäksi, mutta heidän ilmeensä, eleensä ja reaktionsa kertovat tarinaa paremmin kuin dialogi edes voisi.
Andy Serkis olisi mielestäni ansainnut Oscarin tästä elokuvasarjasta jo ensimmäisen elokuvan jälkeen. Caesar ei ole ainoastaan hyvin tehty motion capture-apina, vaan yksi parhaimmista science fiction-protagonisteista vuosiin. Caesar on kulkenut pitkän matkan, ja tämä matka on muuttanut häntä. Kaikkien tapahtumien, verenvuodatuksen ja menetettyjen mahdollisuuksien paino alkaa näkyä vanhenevassa apinassa. Caesarin edesmenneen kilpailijan Koban (Toby Kebbel) muisto painaa häntä, ja Caesarin suurin pelko on muuttua tämän kaltaiseksi; vihan ja anteeksiantamattomuuden sokaisemaksi. Ja ennen kaikkea- hän tekee yhä virheitä, isoja sellaisia. Hän on hyvä johtaja, mutta alati epäilee itseään ja messiaanista asemaansa apinoiden johtajana. Serkis tekee taas jälleen todella upean roolisuorituksen, ja yhteistyö tämän ja motion capture-ryhmän sekä ohjaajan välillä on saumaton.
Myös muut apinat pääsevät loistamaan, merkittävimpinä oranki-filosofi Maurice (Karin Konoval) ja erakko simpanssi Tuhma Apina (Steve Zahn). Maurice saa hieman aktiivisemman roolin elokuvassa otettuaan huoltaansa mykän pikkutytön (Amiah Miller), jonka hän myöhemmin nimeää Novaksi. Amiah Miller tekee myöskin hyvää työtä roolissaan, ja hän auttaa hämärtämään apinoiden ja ihmisten välistä rajaa, ennen kuin elokuva tiputtaa pienen pommin jolloin tämä raja muuttuu hieman synkemmäksi. Tuhma Apina on elokuvan pääasiallinen naurunlähde. Hän ei ole kotoisin San Fransicon laboratorioista, vaan kauempaa etelästä, antaen muistutuksen siitä kuinka (loppujen lopuksi) pienten piirien tapahtumista oli ollut kyse tähän mennessä. Tuhman Apinan ulkopuolisuus siis selittää sen, kuinka hän on koko ajan kauhuissaan ajatuksesta vastustaa ihmisiä. Caesarin heimon kokemukset ovat olleet raskaita, ja ympäristö on muokannut heistä selviytyjiä.
Dawn of the Planet of the Apes toi mukanaan ensimmäisen, selkeän pääantagonistin Gary Oldmanin pelokkaan sotilasjohtajan muodossa. Tämä johtaja ei varsinaisesti vihannut apinoita, enemminkin pelkäsi koko ajan niiden hyökkäystä ja hän oli aidosti huolissaan ihmistensä selviämisestä. Woody Harrelson taasen on, sanalla sanoen, hirviö. Eversti on ehkä poliittisesti suorin hahmo koko elokuvasarjassa; kalju militaristinen sotahullu, joka tekee ristinmerkkiä sotilaiden ylle ennen kun he menevät pieksemään ja kurittamaan apinoita. Eversti on, kuten apinatkin, ympäristönsä ja tapahtumien muokkaama. Sota ja yhä vihamielisempi maa on tehnyt hänestä mielipuolen, joka ei usko mihinkään muuhun kuin aseelliseen voimaan ratkaisuna ongelmiin. Hän veisi kaikki mukanaan helvettiin, jos se johtaisi hänen vihollistensa kuolemaan. Mukana on myös uusi elementti- ihmisten puolelle siirtyneitä Koban sotureita, jotka uskovat että Caesar johdattaa apinat kuolemaan. Tämä on hyvin karu ja kovin realistinen elementti, joka sopii hyvin elokuvan sotavankila/keskitysleiri-tilanteeseen pelottavalla tavalla.
Musiikeista vastasi Michael Giacchino, joka Spider-Man: Homecomingin pettymyksen jälkeen muistuttaa taas, miksi hän on elokuvamusiikin moderni mestari. Musiikki on iso tekijä elokuvassa, sillä juuri Giacchinon sävellysten voimalla elokuva kertoo myöskin tarinaansa hiljaisina hetkinä. Ja nämä hiljaiset hetket ovat hartaita, ajatuksia herättäviä ja saa miettimään, kuinka elokuva apinoista tuliaseiden kanssa hevosten selässä voi olla näin kaunis, fiksu, raadollinen mutta toiveikas. War for the Planet of the Apes on todella upea elokuva. Tulen myöhemmin puhumaan laajemmin koko elokuvatrilogiasta ja siitä mitä ne ovat tehneet tarinalla ja hahmoilla, mutta sanon sen jo nyt että War for the Planet of the Apes on täydellinen päätös Caesarin tarinalle. Vaikka War for the Planet of the Apes onkin raju, ahdistava ja loppujen lopuksi traaginen tarina, on sen loppu koskettava positiivisessa mielessä. War for the Planet of the Apes on kesän hienoimpia elokuvia; jännittävä, toiminnantäytteinen, tunteikas ja fiksu elokuva sodasta, kostosta ja kaiken tämän turhuudesta.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti