Atte Arvostaa: Baby Driver

Tämä on merkittävä päivä nuoren blogini historiassa. Tänään arvostelussa on ensimmäinen Edgar Wrightin ohjaama elokuva tässä blogissa. En ole vielä puhunut paljoa Edgar Wrightista täällä, mutta vakuutan teille että tämä ei johdu siitä ettenkö pitäisi hänestä, päinvastoin. Wright on hyvin lähellä oman suosikkiohjaajani titteliä, eikä syystä. Shaun of the Dead, Hot Fuzz, Scott Pilgrim vs. The World, The World's End sekä loistava TV-sarja Spaced ovat kaikki erinomaisia, ja jokainen Edgar Wright-projekti on aina hyvä uutinen. Tänään on vuorossa tämän uusin elokuva, joka on myös tämän elokuvavuoden kehutuimpia leffoja.

Baby Driver

Elokuva: Baby (Ansel Elgort) on loistava kuski, ja jokaista ratinkääntöä ja takaa-ajoa tahdittaa musiikki. Menneiden virheidensä vuoksi hän on velkaa rikollispomo Docille (Kevin Spacey), ja toimiikin nyt tämän palkkaamien rikollisten pakokuskina. Mutta kaikki muuttuu, kun epäonnistunut keikka uhkaakin yhtäkkiä häntä, hänen vapauttaan ja hänen rakkaitaan.

Edgar Wright saa paljon kehuja loistavana komediaohjaajana ja tämän nopeatahtinen ja rytmitetty tyyli saa myös usein ansaittua huomiota. Mutta kaiken tämän keskellä on Edgar Wright myös todella hyvä toimintaohjaaja, ja tämä näkyy Baby Driverissa. Baby Driver on hillitön, adrealiinia ja energiaa puskeva toimintaleffa, ja samalla todella hyvin rakennettu ja mestarillisesti kuvattu hahmoelokuva enigmaattisesta Babysta. Wrightin kynäilemä tarina on hyvin jännä; tarina käytännössä lyödään tiskiin hyvin pian, ja loppu on isoja, hyvin tehtyjä ja kauniita toimintakohtauksia jonka välissä eri hahmot reagoivat Babyyn ja tämän vaikeasti määriteltävään hahmoon. Tarinan fokus on, kuten Edgar Wrightin elokuvissa aina, päähenkilö. Hän ei ole vain seuraamassa tapahtunutta, vaan käänteet ja valinnat ovat hänen kauttaan tapahtuvia ja välillä jopa tämän syitä. Wrightin mukana tuli myös tämän ystävä ja legendaarinen kuvaaja Bill Pope, jonka kuvaustyötä on ilo seurata niin Babyn musikaalisten kahvireissujen kuin nollasta sataan kiihtyvien takaa-ajojenkin kohdalla.

Ja tämä aiemmin mainitsemani rakenne toimii, koska Ansel Elgort on loistava pääroolissa. Hän ei näytä tämän tyylisten toimintaleffojen päätähdeltä, ja se on hieman pointtikin. Baby on mysteerinen päähenkilö ei ainoastaan katsojille vaan myös muille rikollisille, jotka selkeästi eivät tajua mikä Babya "vaivaa." Häntä haukutaan vajakiksi ja sekopääksi, hahmojen suhteet häneen vaihtelevat romanttisesta isälliseen ja kateellisen uhkaavaan. Baby huokuu samaan aikaan kerubimaista viattomuutta, alitajuntaista uhkaavuutta ja outoa vieroksuntaa suurinta osaa ihmiskuntaa kohtaan. Tämä ei ole helppoa kenellekkään näyttelijälle, mutta Elgort vie homman kotiin todella tyylikkäästi. 

Kevin Spacey rikollispomona on aika peruskamaa, mutta tämän kovasanainen ja jyrkkä asenne on hyvin peilauksessa muihin rikollisiin. Buddy ja Darling (John Hamm & Eiza Gonzalez) ovat elokuvan Bonnie & Clyde-parivaljakko, toisiaan jumaloiva pari rikoksen huumasta eläviä vapaita sieluja. Jamie Foxx vetää kunnolla överiksi Seko-nimisenä rikollisena, joka elää alati reunalla ja toimii koko ajan impulsiivisesti ja väkivaltaisesti, oli kyse sitten purkan hakemisesta tai asekaupoista. Hän ajaa kaikkia mukanaan kohti reunaa ja aggresiivisemmiksi, ja tätä ärsyttää suunnattomasti Babyn olemassaolo. Ja lopulta kun yksi näistä rikollisista napsahtaa, ja on lopulta se yksi jota Babyn pitää päästä karkuun, on se hyvin tehty ja rakennettu koko elokuvan ajan.

Hieman elokuvan heikommalla puolella on Lily Jamesin esittämä Babyn mielitietty Deborah. Hän ei ole huono roolissa, ei todellakaan ja hänellä ja Elgortilla on paljon yhteistä kemiaa. Mutta hahmona hän tuntuu olevan merkittävä vain loppupuolella, ja siinä hän on hieman kliseisessä roolissa "päähahmon tyttöystävänä" jota hänen pitää suojella pahikselta. Tämä ei ole iso miinus, mutta tämän kliseisyys hieman pistää silmään muuten niin fiksussa leffassa. Elokuvassa on muutenkin yllättävän paljon kliseitä jotka tuntuvat oudoilta lähinnä juuri ohjaajan vuoksi. Babyn taustatarina ei ole kovinkaan uniikki, Deborah ja Darling ovat molemmat suhteellisen kliseisiä naishahmoja toimintaleffassa ja niin pois päin. Toisaalta, klise ei ole aina pahasta ja se on vain yksi työkalu jota ohjaaja voi käyttää. Klise voi toimia välikätenä, helppona tapana antaa katsojille tietoa ilman että tähän kuluttaa määrättömästi aikaa. Baby Driverin tahdin ollessa nopea kuin pakoauto, on ymmärrettävää että osa hahmoista jää aika torsoiksi. Tämä ei varsinaisesti pelasta tai poista näitä ongelmia, mutta se ei myöskään pilaa muuta elokuvaa.

 Wrightin kokoama soundtrack elokuvaan on erittäin rokkaava, svengaava ja osuu kohtauksiin loistavasti, kuten on tarkoituskin. Musiikki on iso osa elokuvaa, ja kuten Guardians of the Galaxy musiikilla on tarinassa merkitys joka saa sen tuntumaan aidolta, isolta ja tärkeältä myös katsojille. Baby Driver on vuoden parhaimpia elokuvia. Loputtoman viihdyttävä, hauska, nerokkaasti kuvattu ja leikattu mestariteos, joka puhtaassa viihdearvossa ja taiteellisessa toteutuksessa muistuttaa paljon Mad Max: Fury Roadia mutta on paljon tätä pienempi, henkilökohtaisempi ja arvaamattomampi. Baby Driver on varmasti kesän varmimpia valintoja viihteen puolella, suosittelen lämpimästi.

Atte T