Atte Arvostaa: Raatteen Tie

Sarjakuva-arviota pukkaa, tällä kertaa vuorossa tämän syksyn uutuuksiin kuuluva kotimainen teos. Suomi 100-vuonna olemme saaneet itseasiassa huomattavan vähän mitään kovinkaan merkittävää kotimaista sarjakuvajulkaisua joka liittyisi aiheeseen jotenkin. Juuri julkaistu Heikki Paakkasen ja Timo J. Tuikan Suomi sata vuotta ja risat on yksi, ja Pekka Lehtosaaren ja Hannu Lukkarisen Raatteen Tie on ehdottomasti toinen. Tänään arviossa on juurikin Lehtosaaren ja Lukkarisen teos:

Raatteen Tie

Tarina: 30.11.1939 Neuvostoliitto pommitti Suomea ilman sodanjulistusta. Tästä alkoi 105 päivän sota, joka toimi alkutahteina ja esinäyttelynä edessäpäin näkyvälle toiselle maailmansodalle. Mitä pieni ja mitätön Suomi mahtaa muka suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle?

Me olemme kaikki kuulleet talvisodasta ja jatkosodasta koko ikämme eri medioiden kautta. Elokuvat ja TV-sarjat ovat kuvastaneet Suomalaisia sodassa jo kauan, ja lopputulokset usein vaihtelevat vakavasta antisotaelokuvasta draaman rintamalla ja sen takana. Lehtosaaren ja Lukkarisen teos on jotain siltä väliltä, joskin se nojaa enemmän sodan marttyyrien kunnioittamiseen kuin varsinaiseen antisota-viestiin. Se on hyvin asiansa tunteva teos, joka kertoo lähes historiankirjamaisesti talvisodan tapahtumista, niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. 

Sarja rakentuu usean eri kehyskertomuksen varaan. Alussa esitellään  pariskunta Taisto ja Rauha (subtle, this one ain't) jonka elämä katkeaa täysin sodan alkaessa. Taisto siirtyy rintamalle ja Rauhan kodin tuhouduttua hän ryhtyy Lotaksi. Marsalkka Mannerheim aloittaa Suomen puolustuksen suunnittelun sen jälkeen kun hallitus nimesi hänet ylipäälliköksi. Neuvostoliiton lentäjä-ässä Ivan Ivanovits tekee pakkolaskun Suomen puolelle ja aloittaa paluumatkan kotiin. Josif Stalin ylenkatsoo Suomen puolustusta, ja suunnittelee jo itsevarmana tulevia sotia ja valloituksia. Tässä on useita hyviä ideanpoikasia kasassa, mutta koska nämä kaikki ovat mukana n. 70-sivuisessa sarjakuvassa, ei niistä mihinkään keskitytä kunnolla eikä henkilöhahmoihin ehditä syventyä. Jos tarinassa on tarkoitus fokuksena olla enemmän tapahtumat itsessään, tuntuu osa näistä hahmoista täysin turhilta tarinassa. Raatteen Tie olisi toiminut parhaiten jatkosarjana, ei yksittäisenä sarjakuvaromaanina. Silloin se olisi voinut keskittyä kunnolla Taiston tappamisinhoon, Rauhan vahvuuteen vaikeana aikana ja Mannerheimin sotilasjohtajuuteen.

Sillä kuten sanoin, tässä on paljon todella hyviä ideoita ja ajatuksia. Ministerin kommentti Mannerheimin nuorentumisesta sotatilan alkaessa- "Mannerheim on mies joka elää parhaiten sotatilassa, muuten hän näivettyy"  on vahva lausunto. Samoin esille nostettu idea vihollisen asettamiseksi toiseuden tilaan on ajatus joka nostetaan hyvin esiin, kuten myös omien menetysten toiseuttaminen ("ei tapettu, ei murhattu- kaatunut.") ja kertoo paljon siitä, miten ihmiset pystyvät selviytymään epäinhimillisissä tiloissa ja hirviömäisten tekojen ympärillä. Rauhan kommentit "oman paikkansa löytämisestä Martoista" ja Ivan Ivanovitsin vahva kunniantunto olisivat kaikki ansainneet paljon enemmän tilaa, ja Lehtosaaren teksti on näissä, pohtivissa kohdissa parhaimmillaan. 

Mikä kirjassa toimii joka kohdassa on kuitenkin taide. Lukkarisen kynänjälki on sanalla sanoen upeaa. Talvisen Suomussalmen kylmyys hohkaa sivuista, tulitaisteluiden helvetillinen kaaos on vahvasti läsnä ja hän käyttää negatiivista tilaa hyväkseen luodessaan kuva kolkosta ja talvisesta maasta. Tämän hieman karusta ja "suttuisesta" kynänjäljestä huolimatta tapahtumia on helppo seurata ja tapahtumien karuus kuvastuu sitäkin paremmin. Myöskin historialliset henkilöt tunnistaa välittömästi. Tämä karuus ja tyyli kuitenkin hieman sotii kirjoitusta vastaan, sillä Rauha ja Taisto eivät juurikaan jää mieleen ulkonäkönsä suhteen. Tavallaan tämä on toimiva tehokeino; ketä he ovat paitsi tavallisia ihmisiä, tyhjä tila jolla täyttää itsemme, mutta kun heidän varaansa rakennetaan kehyskertomus, olisi toivottavaa että heidät tunnistaisi. Myöskin monissa kohdissa toivoin että teksti oltaisiin valla jätetty pois, ja annettu taiteen yksinään kertoa tarinaa. 

Raatteen Tie on hyvin ammattimaisesti tehty teos. Sen taide on korkeatasoista, sen käsikirjoitus on toimiva ja lopussa on kattava lähdeluettelo. Ehkä sen takia minusta tuntui siltä, että luin historiankirjaa enemmän kuin sarjakuvaa. Kaikesta näkyy että tekijöillä ei ole muuta kuin loputonta kunnioitusta talvisodan marttyyreitä ja veteraaneja kohtaan, asiat esitetään hyvin suoraan ja kertojaääni taustoittaa tilanteita kunnolla. Raatteen Tie on hyvä sarjakuva niille, joita aihe kiinnostaa mutta jotka eivät ole itse tutkineet vielä paljoa. Sotasarjakuvana se jatkaa kotimaista sotakuvauksen kirjoa; sota on helvettiä ja taistelut kovia, mutta kyllä niistä selvitään Suomalaisella sisulla. Arvostan sen ideoita ja taidetta paljon, mutta jäin ehkä toivomaan hieman syvällisempää ja pitempää tarinaa, jossa oltaisiin voitu vielä tarkemmin ja henkilökohtaisemmin pureutua talvisodan tunnelmaan ja ihmisten elämään 105 päivän aikana. Raatteen Tie ei puhutellut minua niin paljon kuin se selkeästi on puhutellut sen luojia, mutta suosittelen silti siihen tutustumista. 

Atte T