1. Jouduin taas tekemään kovan valinnan kahden elokuvan väliltä- joko Logan Lucky tai tämänpäiväinen valintani Lumotut. Päädyin tähän sen pohjilta, että olen arvioinut komedialeffoja aika paljon, mutta tämänkaltaiset trillerit ovat harvinaisempia.
2. En ole nähnyt alkuperäistä vuoden 1971 Lumotut-elokuvaa, saatikka ole lukenut teosta johonka nämä elokuvat perustuvat. En siis voi verrata tai olla vihainen jos elokuva on tehnyt erilaisia tai vääriä valintoja toistensa kesken. Enkä sitä oikeastaan muutenkaan haluaisi tehdä.
Lumotut
Elokuva: Amerikan Sisällissodan raivotessa, Virginialainen nuori tyttö nimeltä Amy (Oona Laurance) löytää haavoittuneen unionikorpraali John McBurneyn metsästä. Hän auttaa tämän Miss Martha Farnsworthin (Nicole Kidman) tyttökouluun turvaan, jonne hänet otetaan varovaisesti tervetulleeksi. Kaikki koululla ovat jollakin tavalla McBurneyn pauloissa, mutta kuinka kauan tämä lumous voi kestää?
Lumotut oli kaikin puolin erikoinen elokuvakokemus. Elokuvan ensimmäisen 40 minuutin ajan ajattelin tämän olevan kenties tylsin ja ärsyttävin elokuva jonka olen nähnyt pitkään aikaan, mutta viimeiset 40 minuuttia olin istuimeni reunalla, seuraten herkähtämättömästi julman tapahtumasarjan päätöstä. Sofia Coppola on tehnyt Lumotuissa uransa teknisesti parhaimman elokuvan, aina ohjauksesta käsikirjoitukseen. Elokuvassa on hyvin satumainen tunnelma; luonnollisesti valaistut, aamu-usvan ja iltaruskon maalaamat metsät ja vanhan plantaasin jylhyys antaa tapahtumapaikalle eristetyn ja toismaallisen fiiliksen joka toimii sen eduksi.
Kaikki näyttelijät elokuvassa antavat hyvän roolisuorituksen, mutta pinnalle tyttökoulun asukeista nousee kolme nimeä yli muiden, ja heidän roolinsa kaikki eroavat merkittävästi toisistaan. Nicole Kidman on vakaa, teräksinen ja äidillinen hahmo, joka huolehtii kaikkien talon asukkaiden huolenpidosta ja on se ääni jota kuunnellaan. Kirsten Dunst on "kahlittu" nainen Edwina Morrow, joka on selkeästi ansassa oman myötätuntonsa ja tiukan kasvatuksen keskellä. Hän on alati hillitty ja tyynen oloinen, mutta pinnan alla kiehuu. Dunst antaa elokuvan parhaan roolisuorituksen, ja häntä ei ollut edes tunnistaa aluksi. Elle Fanning on Alice, kapinallista henkeä huokuva teini, jonka aluksi antagonistinen asenne korpraalia kohtaan muuttu hetkessä kielletyn hedelmän himoitsemiseksi, ja kaikki Fanningin asenteesta ulkomuodon huolittomuuteen huokuu normeja rikkovaa asennetta.
Colin Farrell on varmasti tällä hetkellä ainoa filmitähti, joka pystyy tämänkaltaiseen rooliin ilman ongelmia; alussa hän on viaton, rehellinen ja luotettavan oloinen sotilas, positiivinen roolimalli joka maksaa huolenpidosta auttamalla kotitöissä, mutta hetkessä on hän huokuu raivoa ja vaaraa kaikille hänen ympärillään. Farrell on niin karismaattinen ja traditionaalisen komea sotilaspuvussaan, ettei sinänsä ole ihme että nuoret tytöt varsinkin talossa kaatuvat välittömästi tämän jalkoihin. McBurney on kuitenkin myös uhkaava, varsinkin alitajuntaisesti. Tietyissä kohdissa hänen käytöksestään on nähtävillä saalistajan ja hyväksikäyttäjän maneereja, ja juuri hänen ansiostaan elokuvan tunnelma muuttuu kokonaan puolenvälin tienoilla.
Mutta kuten sanoin, ensimmäiset 40 minuuttia ovat todella, todella puudutavat sellaiset. Se on lähinnä erinnäisiä arkiaskareita ja talon naisväen kilpailua McBurneyn huomiosta. Toki tämä myöhemmin maksetaan takaisin todella ahdistavalla ja jännittävällä loppupuoliskolla, ja on osa koko elokuvan metatason huijausta todellisesta luonteesta, mutta alun kankeus voi olla osalle liikaa. Lumotut on elokuva naisista ja heidän maailmastaan aikana, jossa mies voi olla samaan aikaan lumoava, mutta uhka tälle maailmalle. Sen satukirjamainen tunnelma ja kuvaus antaa mielikuvan juurikin tästä-sadusta, jossa on uhka, hyviä tekoja joista ei saa palkkiota ja opetus lopussa. Lumotut on haastava elokuva; samaan aikaan tylsistyttävän vanhanaikainen tarina joka kiihtyy loppua kohti mentäessä sulavasti yhä uhkaavammaksi trilleriksi. Klassisesta ulkonäöstään ja romanttisesta subtekstistä huolimatta tämä ei ole romanssi tai rakkaustarina, vaan varoittava tarina pettävistä ulkokuorista.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti