Mutta vaikka näistä kaikki ansaitsisivat tarkempaa syyniä ja analyysiä (Star Trekin uuden sarjan arvioin patreon-muurin taakse, ja Rick and Mortyn viimeisimmästä kaudesta kirjoitan ensi viikolla) niin tänään haluan puhua tietynlaisesta tieteisfiktiosta. Tämä kuuluu genren osa-alueeseen josta nautin henkilökohtaisesti hyvin paljon, vaikkakin toinen esimerkeistä ei varsinaisesti kuulu tieteisfiktion pariin sen perustuessa tositapahtumiin. Puhun tänään hieman avaruuselokuvista, tarkemmin sanoattuna The Martianista ja Hidden Figuresista.
Avaruuselokuvilla tarkoitan juuri näitä; tarinoita ja kertomuksia avaruuden tutkimisesta. Nämä ovat aina vedonneet minuun, sillä, noh, AVARUUS. Pidän heittämällä ihmiskunnan hienoimpana saavutuksena kuukävelyä ja avaruuden valloittamisen aloitusta, ja jos minulta kysyttäisiin, niin varoja saisi syytää ilolla NASAn ja muiden avaruushallintovirastojen yhteistyötä (laskin joskus kaikkien resurssit ja budjetit yhteen katsoakseni, paljonko kansanvälisellä projektilla olisi rahaa Mars-matkaa varten). Elokuvat jotka kuvaavat ihmisten kamppailua avaruuden valloituksen kanssa ovat minulle suuria inspiraation lähteitä, ja The Martian ja Hidden Figures ovat parhaimpia esimerkkejä tästä, joskin hyvin eri tavalla.
Puhutaan aluksi The Martianista. Ridley Scottin vuonna 2015 tullut elokuva perustuu Andy Weirin samannimiseen kirjaan vuodelta 2011. Siinä miehitetty marsin lento vuodelta joutuu tekemään hätäpoistumisen planeetan pinnalta hiekkamyrskyn iskiessä. Onnettomuus johtaa kuitenkin siihen, että astronautti ja botanisti Mark Watney (Matt Damon) jää taakse Marsin pinnalle. Alkaa kamppailu aikaa ja Marsia itseään vastaan, kun Watney aloittaa selviytymistaistelun. Samaan aikaan NASA alkaa miettimään, mitenkä yksinäinen astronautti saadaan kotiin. The Martian oli ilmestyessään jymymenestys ja kriitikot sekä yleisö rakastivat sitä. Se on yhä Scottin parhaimpia elokuvia, ja helposti paras sitten Kingdom of Heavenin. Kauniisti kuvattu, erittäin hyvin ja fiksusti kirjoitettu ja sisältää yhden parhaimmista musiikkimontaaseista (David Bowien Starman) ikinä. Damon loistaa pääroolissa, mutta myös sivunäyttelijät kuten Jessica Chastain, Michael Pena, Chiwetel Ejiofor, Donald Glover ja Benedict Wong tekevät loistavia roolisuorituksia.
Ja näiden syiden lisäksi rakastan The Martiania, koska se on rehellisesti tieteen puolella. Tiede esitetään eri muodoissa, mutta aina vain positiivisena voimana. Kukaan ei sano "menimme liian pitkälle/luulimme olevamme jumalia"- paskaa onnettomuudesta, vaan se on juurikin se- onnettomuus, josta Watney ja NASA selviytyvät tieteen ja älykkyyden avulla. Watney kasvattaa perunoita, kerää vettä ja kehittää viestintäkanavan maahan, ja kaikki selitetään sulavasti ja fiksusti elokuvan aikana. Hänen pelastamistyönsä ei ole varma nakki, sillä NASAn täytyy miettiä alati resurssien käyttöä ja julkista mielipidettä, sillä niiden varassa koko järjestö lepää. Mutta kukaan ei ole pahis tai yritä estää tehtävän onnistumista. Ainoa antagonisti koko elokuvassa on Marsin luonto. Watney pelastetaan kansainvälisen yhteistyön ja ankaran tieteilyn tuloksena, ja lopputulos tälle koko traagiselle tarinakaarelle on kriisin yhteentuoma avaruusprojekti, jossa NASA ja CNSA matkaavat yhdessä takaisin Marsiin. The Martian on ylistyslaulu tieteelle, sen tuomille ratkaisuille jopa äärettömän lohduttomissa tilanteissa ja kuinka kamppailu sen nimissä voi yhdistää maailman.
Hidden Figures on hieman erilainen, mutta yhtä toimiva kokonaisuus. Theodore Melfin ohjaama elokuva perustuu Margot Lee Shetterlyn samannimiseen kirjaan, joka perustuu tositapahtumiin. Hidden Figures ei ole siis tieteiselokuva, ei varsinaisesti. Se on faktaa, mutta se sopii The Martianin rinnalle tyylinsä ja teemojensa puolesta ja kuten scifi, se käsittelee hyvin humaania aihetta. Hidden Figures kertoo kolmesta naisesta- nerokaasta matemaatikosta Katherine Johnsonista (Taraji P. Henson), toiveikkaasta insinööristä Mary Jacksonista (Janelle Monae) ja heidän epävirallisesta esinaisestaan Dorothy Vaughanista (Octavia Spencer) jotka työskentelevät NASAlle 1961 avaruuslentojen aikaan lentolaskujen parissa. Katherine saa ylennyksen ja pääsee työskentelemään miehitettyjen avaruuslentojen pariin kiitos taitojensa analyyttisen geometrian parissa. Mutta tätä - sekä hänen ystäviensä- työtä heikentää segregaatiopolitiikka, joka Virginiassa oli vielä vahvasti voimassa.
Kuten The Martian, myös Hidden Figures jätettiin tyhjin käsin Oscar-gaalassa mikä on huutava vääryys, sillä Hidden Figures on erinomainen elokuva. Taraji P. Henson veti viime vuoden parhaimpia roolisuorituksia Katherine Johnsonina, ja se että hän ei saanut edes ehdokkuutta oscareissa on....no, ei yllättävää Akatemian historian tuntien. Mahershala Ali, Jim Parsons ja Kevin Costner tekevät myös kaikki hyvää työtä hyvin erilaisissa rooleissa, ja Allison Schroederin käsikirjoitus on hyvin rakennettu pitkän, piinavan tunteiden piilottelun ja lopullisen räjähdyksen varaan, ja tämän räjähdyksen Henson hoitaa tyylikkäästi ja suurella tunteella.
Hidden Figures, kuten The Martian, on myöskin iso kannanotto tieteen puolesta, mutta aikakaudellisesta kontekstista. Mercury-lentojen suunnittelun takkuilu johtuu alueen tiukasta segregaatiopolitiikasta: Katherinen päivästä osa kuluu 40 minuutin taukoihin, sillä alueella ei ole värillisten WC:tä, ja insinööri Staffordin (Jim Parsons) rasistisen syrjinnän hankaloittaessa tämän työtä. Mary Jackson on kekseliäs insinööri, mutta hän ei voi hakea insinöörin paikkaa NASAlta koska tarvitsee siihen jatkokoulutuksen, jota ei tarjota mustille Virginiassa. Dorothyn johtamat laskijat ovat vaarassa joutua tietokoneen korvaamiksi, ja Dorothy koittaa suostutella esinaistaan Vivian Mitchellia (Kirsten Dunst) antamaan hänelle mahdollisuuden työhön. Jos Hidden Figuresilla on yksi iso teema, on se seuraava: rasismi ja syrjintä hidastavat tiedettä, ja sillä ei ole tilaa modernissa maailmassa. Se oli estää Katherine Johnsonia tekemästä työtään täydellä kapasiteetilla, Mary Jacksonia kouluttautumasta haluamalleen uralle ja Dorothy Vaughania etenemästä urallaan eteenpäin. Mutta heidän päättäväisyytensä ja periksiantamattomuutensa sekä tietysti huomattava älynsä ja omistautuneisuutensa aloillaan auttoi heitä onnistumaan ympäristössä, joka on systemaattisesti heitä vastaan. Tiede ei välitä ihonväristäsi, seksuaalisuudestasi tai vakaumuksestasi.
En inhoa montaa klisettä elokuvissa. Kliseet ovat olemassa syystä, ja ne ovat hyviä työkaluja käsikirjoittajalle. Mutta "tiede on pahasta/leikimme jumalaa"-klisee on jotain jota en voi sietää. Se vie nopeasti kaiken mielenkiintoni elokuvaan ja sen näkemykseen tieteen asemasta. Se on jäänne 1800-luvun tieteiskirjallisuudesta ja varhaisista scifi-leffoista 1940-60-luvuilta, jolloin isot loikkaukset aseteollisuudessa ja tieteessä aiheuttivat huolta ihmisissä. Kun elokuvat kuten Transcendence tai Mimic esittävät tieteen jonakin joka sokeuttaa tai johtaa pahoihin asioihin, on minulla ongelma kyseisen leffan kanssa. Mutta elokuvat kuten The Martian ja Hidden Figures juhlistavat ihmisen potentiaalia jonka tiede voi avata. Minä rakastan näiden kaltaisia elokuvia, jotka voivat rohkaista uutta sukupolvea siirtymään tieteellisille aloille, inspiroida tekemään jotain johonka muut eivät usko ja tekemään suuria harppauksia tieteen saralla. Kuvitteellisempi tieteisfiktio on aina toivottavaa, mutta The Martianin ja Hidden Figuresin kaltaiset, tosielämään ja realistisiin skenaarioihin juurrutetut avaruusleffat voivat joskus olla vielä tehokkaampia viestin välittäjiä.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti