The Shape of Water
Elokuva: Mykkä siivoja Elisa Esposito (Sally Hawkins) elää yksinäisessä maailmassa, jossa hänellä on ystäviä, työtä ja nautintoa. Siivotessaan salaisessa laboratoriossa Elisa tapaa tuntemattoman olennon, amphibiaanin (Doug Jones) josta hän löytää lopulta vastakaikua kaipuuteensa. Mutta olento on vankina sadistisen Stricklandin (Michael Shannonin) ikeen alla, joka haluaa oppia olennosta kaiken, mieluiten ruumiinavauksen kautta. Voiko kielletty rakkaus kukoistaa kylmän sodan ilmapiirissä?
Kuten monet Del Toron elokuvista, The Shape of Water on satu joka on tarkoitettu aikuisille. Tässä tapauksessa on kyse sadusta rakkaudesta, erilaisuudesta ja sisäisestä voimasta. The Shape of Water on eroottinen satufantasia kylmän sodan teatterilla, ja Del Toron hienoimpia elokuvia. Vaikka elokuva tapahtuukin Yhdysvaltojen Baltimoressa, näyttää se enemmän sadunomaiselta kaupungilta euroopassa, ja vaikka kyseessä on kylmää sotaa käsittelevä tieteiselokuva, kuulostaa se enemmän ranskalaiselta taide-elokuvalta. Tällainen genrejen ja tyylien sekoittelu antaa The Shape of Waterille täysin uniikin ilmapiirin, vahvistaen koko elokuvan sadunomaista tunnelmaa. Tarinan mystinen alku veden täyttämässä unessa on kuin portti toiseen todellisuuteen; askel fantasian maailmaan.
Sally Hawkins loistaa pääroolissa, ja Elisa on protagonistina parhaimmasta päästä. Omaan elämäänsä päällisin puolin tyytyväinen Elisa on hurmaavan iloluontoinen, mutta kaiken tämän alta paistaa myös yksinäisyys, ja kaiho rakkautta kohtaan. Vaikka Elisa ei ole vahvan saatikka sitten muuten konventionaalisen naissankarin näköinen, on hänessä sisäistä voimaa jonka tämän hyvin tuntevat ihmiset näkevät. Elisan osa ei ole myöskään kasvaa tarinassa, vaan hän muuttaa ihmisiä ympärillään teoillaan. Hänen läheiset ystävänsä eivät tunne sääliä häntä kohtaan, eikä hän haluakkaan sitä. Tämä on erilainen ja paljon kaivattu päähahmon malli, ja Hawkins on täysillä mukana kaikessa. En voi myöskään olla kehumatta aina mahtavaa Doug Jonesia, joka on tuonut elämän lukuisiin hirviöpukuihin elokuvissa (Abe Sapien Hellboyssa ja Fauni Pan's Labyrinthissa, näin esimerkiksi). Olennon design on huikea, ja Jones onnistuu yhä tuomaan puvun alta esiin hahmon ja roolisuorituksen täynnä nyansseja.
 |
| Giver her the flippin' Oscar or I swear to god I will riot |
Sivurooleihin oltiin ujutettu myös typerryttävä määrä lahjakkaita näyttelijöitä; Octavia Spencer on ihana Elisan työkaveri Zeldana, Richard Jenkins on kaapissa oleva Elisan naapuri Giles ja on kaikin puolin mahtava ja Michael Stuhlbarg kilttinä professori Hoffstettlerina on läpihuutojuttu. Mutta sivukaartista eniten mieleen jää aina täysillä mukana oleva Michael Shannon. Shannon on varmin valinta nykyään näyttelemään pahista, varsinkin jos on kyse 30-50-luvun mieskuvaa kritisoivasta pahiksesta. Strickland on hahmona juurikin tätä läpikotaisin; omaa yhteiskunnan tuomaa valta-asemaansa härskisti käyttävä sadisti idiootti, joka ei näe naisia muuna kuin äänekkäinä palvelijoina ja pitää kaikkea hänen normaaliudestaan poikkeavaa syntinä tai epäsikiöinä. Elisan mykkyydenkin hän onnistuu vain fetisoimaan mielessään, sillä nainen joka ei puhu on tietysti paras mahdollinen nainen. Strickland on helposti yksi vihattavimmista pahiksista elokuvissa pitkään aikaan, ja Shannon ansaitsee kaikki kiitokset tästä.
Del Toro on sanonut, että tämä on ensimmäinen elokuva joka ei reflektoi jotenkin hänen lapsuudenajan pelkojaan. The Shape of Water sen sijaan kuvastaa tämän pelkoja nykyajasta aikuisena. Jos se ei ole vielä auennut, on The Shape of Water elokuva jostakin; tässä tapauksessa erilaisuudesta, varsinkin erilaisesta rakkaudesta. Toiseus on vahva teema elokuvassa; Strickland näkee kaiken "kaksi lasta ja vaimo" kuviosta poikkeavan, omenapiirakalta tuoksuvan americanan poikkeavana, Gilesin pomo antoi tälle nähtävästi kenkää tämän homoseksuaalisuuden takia ja Elisa ja Zelda ovat alati jos jonkinlaisen piikittelyn tai aliarvioinnin kohteena; ja juuri tämän aliarvioinni ja yhteiskunnan tuoman välinpitämättömyyden takia he onnistuvatkin pysyttelemään rasistin, sovinistisen Stricklandin epäiltyjen listalta poissa. Olennon oma toiseus on myös rakennettu huolella. Toki hän on vaarallinen, mutta hän on kotoaan pois raahattu, vieraaseen ympäristöön tuotu vanki jota kidutetaan; tottakai hän reagoi väkivaltaisesti. Mutta tämä toiseus ei ole ainoastaan tämä; tämän kyvyttömyys kommunikoida oikeastaan kenekään muun paitsi Elisan kanssa on iso tekijä. Kieli on ensimmäinen tapa tehdä tuntemattomasta vihollinen. Rasismi, seksismi, homofobia ja luokkaerot; The Shape of Water on kapinaa kaikkea tätä vastaan. Vaikka kyseessä on satumainen elokuva, on se juurrutettu oikeisiin, yhä relevantteihin kipukohtiin.
The Shape of Water on kaunis elokuva. Kaunis on paras sana kuvaamaan tätä, sillä se pätee niin ulkonäköön, äänimaailmaan kuin tarinaankin. Vaikka elokuva on paikka paikoin rujo ja väkivaltainen (Stricklandin sormet, voi hyvä luoja, hänen sormet), ei se ikinä mene liian pitkälle. Jopa kaksimetrisestä kalamiehestä ollaan tehty kaunis, ja tämän ja Elisan yhteiset kohtaukset ovat häpeämättömän eroottisia. Alexandre Desplatin musiikit ovat vain kirsikka tämän kauniin kakun päällä, tuoden niin fantasiamaista iloa kuin klassisten Hollywood- leffojen bombastisuutta elokuvaan. The Shape of Water on jo tässä kohtaa vahva valinta vuoden parhaimpien elokuvien joukkoon, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Kaunis, romanttinen, surullinen, jännittävä ja hurmaava, The Shape of Water on ensisijainen elokuva kaikin puolin. Menkää, ja antakaa sadun viedä mukanaan.
Atte T
PS. Ja kun sanon että elokuva on häpeilemätön, tarkoitan sitä; ei kulu viittäkään minuuttia kun päähenkilö masturboi kylpyammeessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti