Samaistumisen haasteet ja Honda-San

Minä olen joskus silloin tällöin sanonut että olen työskennellyt niin sanotussa nörttikaupassa, tarkalleen Tampereen Fantasiapeleissä. Tänä vuonna näiden töiden alkamisesta on 7 vuotta, ja vaikka en ole enään kahteen vuoteen ollut töissä sielä enään kokonaisvaltaisesti, olen ollut kuvioissa mukana satunnaisesti festarimyyjänä ja jouluapulaisena. Monet teistä ovat saattaneet törmätä tai jopa tutustua minuun näiden töiden kautta. Nykyään kun opiskelujeni takia en ole edes enään samassa maakunnassa, on nämä satunnaisetkin työt hieman vähentyneet. Mikä on ymmärrettävää, joskin hieman sääli. Pidin työstä, olin hyvä siinä ja työkaverini ja vakioasiakkaat olivat ainainen ilo.

Työ oli hyvin perinteistä myyntihommaa pienessä kaupassa, ja nautin kuinka sain olla tekemisessä myyjänä tavaran kanssa josta tiesin jotain. Sarjakuvat, roolipelit ja figupelit tulivat tietysti takaraivosta, mutta myös manga, lautapelit ja lopulta jopa erinnäiset keräilykorttipelit tulivat hyvin tutuksi. Parhaita hetkiä olivat ne, kun joku tuli kysymään jotain, itselleen tai lahjaksi, ja onnistuin suosittelemaan jotain jonka tiesin hyväksi ja sopivaksi. Tämä oli erityisen hieno fiilis sarjakuvien kohdalla, koska sarjakuvamyynti Suomessa on vähän kärsivä ala. Kun pystyt asiakkaan kanssa keskustelemaan sarjakuvista, peleistä ja niitä ympäröivästä kulttuurista, muodostuu helposti luotettavia myyjä-asiakas-suhteita joita arvostin paljon. Nyt olen enemmän suuntamassa kohti akateemista uraa, lähempänä koulutustani, mutta muistelen lämmöllä myyntityötä nörttikaupassa.

Osa teistä ehkä ihmettelette, miksi puhun vanhoista töistäni blogissa jonka pitäisi kertoa tuotteista, ei niiden myymisestä. Tällä kertaa nämä kaksi yhdistyvät erikoisella tavalla, sillä aiheenamme on tänään erittäin harvinainen aihe tälle blogille; anime.

Puhutaan hieman Skull-Face Bookseller Honda-Sanista.

Haluan hieman selventää omaa kantaani animeen sen kuluttajana, sillä se kuinka vähän olen puhunut siitä blogissa on ehkä merkki ristiriitaisesta suhteestani siihen. Aikoinaan olin animen suurkuluttaja- Naruto, One Piece, Bleach, Black Lagoon, Cowboy Bepop, Fullmetal Alchemist & Fullmetal Alchemist Brotherhood- listaa voisi jatkaa. Tämä sitten laantui yhdessä kohtaa, ja myöhempinä vuosina on animejen määrä tippunut ja mielipiteeni ja makuni muuttunut radikaalisti. Katselin Attack on Titania sen ollessa juuri tullut kuuma uutuus, ja se lähinnä tylsistytti minua. Koitin katsoa One Punch Mania, mutta olin nähnyt samat vitsit aiemmin. Jokaisen viime aikojen hittianimen olen skipannut armotta, parilla poikkeuksella. Katsoin kokonaan erinomaisen Aggretsukonin Netflixistä, ja veljeni käskystä katsoimme jouluna My Hero Academian kaikki jaksot, joka olisi varmaan oman anime-kulutukseni kultakautena ollut parasta ikinä. Pidin siitä, mutta siinäkin animen kiertävät tropet, kliseet ja ärsyttävän samanlaiset hahmodynamiikat alkoivat rassata. Myönnän, ongelma on aivan varmasti siinä etten ole seurannut tarpeeksi erilaisia sarjoja, mutta perinteinen anime- estetiikka ei vetoa enään minuun kuin ennen aikaan. Pidän yhä vanhoista sarjoista ja tuoreemmistakin klassikoista, mutta tankkini alkoi olla täysi.

..and that's all he wrote about MHA deal with it

Mutta sitten löysin Skull-Face Bookseller Honda-Sanin, ja myös uutta tilaa tankistani. Tässä oli sarja joka onnistui toimimaan jokaisella osa-alueella, ja joka tarjosi jotain mitä en saa muualta; aitoa samaistumista. Skull-Face Bookseller Honda-San on semi-elämänkerrallinen tarina titulaarisesta Hondasta, luurangosta joka on töissä kirjakaupassa joka erikoistuu sarjakuviin, niin paikalliseen mangaan kuin ulkomaalaisiin sarjakuviin. Sarja on kokoelma lyhyitä skenaarioita Hondan arjessa, valoittaen sekä myyntityössä koettavia absurdeja skenaarioita, japanilaisen manga-myyntiteollisuuden ja kustannuksen arkea sekä sarjan luoja Hondan omia kokemuksia ollessaan töissä kirjakaupassa. Hänen työtoverinsa kuten Lantern-san, Gasmask-senpai ja Armor huolehtivat eri osa-alueista, tuoden esiin eri kustantajien ja subgenrejen myynnillisiä eroja. Jaksot kestävät noin keskimäärin 10-15 minuuttia, ja niitä ei ole paljoa- 12 yhteensä- joten katsoin jaksot putkeen hetkessä. En muista koska olen nauranut animelle näin paljon, ja tuntenut yhtä syvää sidosta sen päähahmoon. 

Skull-Face Bookseller Honda-San on hyvin samanlainen kuin Aggretsukon, sillä molemmilla on absurdi ja naivistinen lähestymistapa animaatioon mutta hyvin aito ja tunnistettava maailma. Aggretsuko käytti söpöjä eläinhahmoja luomaan faabelien kaltaisia vertauksia stressaavassa työympäristössä ja kuinka Retsuko purki tätä stressiä death metal-karaokessa. Suuret työmäärät, ärsyttävät työtoverit, seksistinen pomo- kaikki sai aina purkaa metallimusiikin tuoman tunteellisen katarsiksen kautta, auttaen Retsukoa pärjäämään tättä työelämässä. Tämä tunteellinen puhdistautuminen jollakin tavalla on monille ankarassa työhierarkiassa työskentelevälle tuttua, ja juuri se teki Aggretsukosta niin samaistuttavan. Skull-Face Bookseller Honda-Sanin kohdeyleisö ja kiinnekohta on paljon pienempi kuin Aggretsukonilla, ja Hondan oma ääni sarjassa on paljon kuuluvampi; hän kritisoi sekä kustantajia että japanilaista manga- kulttuuria tavoilla joita näkee todella harvoin mangassa tai animessa itsessään. Honda lähetetään harjoittelemaan hymyilyä alan koulutustilaisuuteen- absurdin painajaismaista, mutta myös hyvä muistutus; kuten hymyily on lihas, myös positiivisuus vaatii työtä. Honda, päinvastoin kuin Retsuko, ei kuitenkaan inhoa työtään, päinvastoin. Hän nostaa esiin manga-fanien intohimon, kirjakaupoissa käymisen ilon ja hyvän olon tunteen minkä kiitollinen asiakas voi saada myyjässä. Skull-Face Bookseller Honda-San tulee rakkauden paikasta, ja on selkeästi sekä Hondan tapa käsitellä omia kokemuksiaan työalalla että antaa takaisin taiteenmuodolle ja sen fanikunnalle. 

On aika harvinaista löytää elokuvaa, tv-sarjaa, sarjakuvaa, animea, mangaa, peliä, mitä tahansa, joka puhuttelee sinua ja sinun henkilökohtaisia kokemuksiasi. Toki monia hahmoja suunnitellaan samaistuttaviksi- syy miksi 90% amerikkalaisten seikkailu/nuortenleffojen päähenkilöistä ovat tylsiä ja laimeita kopioita toisistaan- mutta usein tämä jää yleiselle tasolle- he ovat jokamiehiä. Näitä tehdään sen takia, että ne löytävät mahdollisimman ison yleisön, jotta mahdollisimman moni ymmärtää sarjan protagonistin aseman ja suostuu seuraamaan tarinaa. Vasta viime vuosina olemme alkaneet tekemään jonkinlaista edistystä tällä saralla elokuvien ja tv:n puolella. Ehkä samaistuttava päähenkilö voi olla nainen? Ehkä hän voi olla rodullistettu, ehkä jopa rodullistettu nainen! Kenties joku päivä päähenkilö voi myös olla ei-hetero. Erilaiset kokemukset luovat erilaisia tarinoita, ja eikös sitä kaikki kuitenkin halua- erilaisia, uusia tarinoita? Kuinka monta tarinaa voi saada siitä että Tavallinen MiesPoika saa Voiman ja Voimalla hän voittaa Ison Pahuuden? Tämä on yksi syy miksi en näe syytä repiä pelihousuja joka kerta kun vanha franchise rebootataan naispäähenkilöillä- se on jo lähtökohtaisesti yksi uusi asia, erilainen näkökulma ja samaistumisen lähtökohta. Tarina muuttuu tämän kontekstissa aika lailla. 

Itseasiassa, nyt kun samaistumisesta puhuttiin, niin Honda-san on itseasiassa aika mielenkiintoinen esimerkki tästä. Honda on sarjassa luuranko, ja vaikka hän on nimeltään ja tekstissä mies, on luuranko kuitenkin yksi universaaleimmista tunnistettavista hahmoista. Hondan hahmoon on helppo kuvitella mitä tahansa. Luuranko on kollektiivisesti tunnetuimpia symboleita, joka toimii maailmanlaajuisesti ja kautta sukupuolirajojen. Hondassa on myös toinen lähes universaalisti arvostettava ja samaistuttava piirre; hän on intohimoinen. Vaikka sarja tekee paljon huumoria Hondan työpaikalla kärsimisestä, se myös nostaa esiin hänen oman statuksensa kuluttajana; lopputekstien ultra- söpössä loppuanimaatiossa Honda lukee matkalla töihin, töistä kotiin ja viimeisenä sängyssä. Se että välittää jostain on vahva luonteenpiirre, sillä vaikka et juuri itse pidä samasta asiasta, ymmärrät millaista on fanittaa jotain todella vahvasti. Hahmot jotka avat apaattisia tai eivät välitä juuri mistään ovat usein tylsiä tai teennäisen oloisia. Vilpitön fanius on lähentävää.

...kuten on eksistentiaalinen paniikki ihmiskontaktista.

John Krasinki paljasti hetki sitten julkaistussa haastattelussa, että hän oli kertonut ohjaaja Paul Thomas Andersonille huonosta elokuvasta jonka hän näki. PTA vanhana viisaana sanoi, että "älä sano noin. Älä sano elokuvaa huonoksi, vaan hyväksy että okei, ehkei se ollut minulle tehty." 

Myönnän että Skull-Face Bookseller Honda-San ei ole sarja joka sopii kaikille. Siinä olevat manga-teollisuuden vitsit ovat välillä minullekin vaikeita ymmärtää, ja jos myyntityö tämän kaltaisella alalla ei ole tuttu, voi monet dramaattiset tilanteet jättää kylmiksi. Mutta se puhutteli minua. Näin itseni välittömästi Honda-sanin paikalla, tunnistin tilanteita ja aloin muistelemaan paljon menneitä työvuosiani samalla alalla. Varsinkin Hondan puhuessa myyntityöstä tulevasta hyvästä fiiliksestä, ja kuinka tätä hyvää fiilistä pitää käyttää kilpenä silloin kun huonotapainen asiakas tuntuu tekevän kaikesta kurjaa, nousi mieleeni paljon näitä hyviä fiiliksiä omilta ajoiltani. Modernissa työelämässä positiivisten kokemusten varastointi sisäänsä huonoja päiviä varten on pakollista henkisen selviytymisen takia, ja tämä sarja esittää sen paremmin kuin mikään muu. Skull-Face Bookseller Honda-San muistutti minua siitä, kuinka mielekästä tällainen työ voi parhaimmillaan olla, kuinka jopa Japanissa asti samat työkokemukset voisivat luoda linkin minun ja heidän välilleen ja kuinka tärkeää on se, että teet sitä mistä oikeasti pidät. Ja mikään TV-sarja ei ole saanut minua tuntemaan tällä tavalla. Skull-Face Bookseller Honda-San ei oman tyylinsä ja sisällönsä takia ehkä ikinä saavuta universaalin samaistuvuuden tuomaa massahuomiota, mitä paljon geneerisemmät ja taiteellisesti tylsemmät sarjat saavat harva se vuosi. Se on anime- versio siitä ulkomaalaisesta elokuvasta jonka näit kerran, joka jäi mieleesi ja jota muistelet rakkaudella ja lämmöllä vielä vuosien päästä, koska se puhutteli sinua ja sinun kokemuksiasi. Sanalla sanoen, Skull-Face Bookseller Honda-San on parasta mahdollista viihdettä juuri minulle. Ja se on tarpeeksi.

Aasa T 

PS.  Skull-Face Bookseller Honda-San ottaa kantaa mangakulttuurin näennäiseen ongelmaan oikean representaation kanssa LGB- vähemmistöjen suhteen, ja siinä on mukana homoja hahmoja - ehkä vain sivurooleissa, mutta he ovat sielä ja he eivät ole vitsi vaan asiakkaita joita Honda-san auttaa parhaansa mukaan.