Richard Stanley ohjasi ja käsikirjoitti scifi-kauhu-kulttiklassikon Hardware vuonna 1990, ja seurasi tätä Dust Devil- kauhuleffalla, jonka eteeristä tunnelmaa pidettiin sen suurimpana vahvuutena. Stanley sai näiden jälkeen ison mahdollisuuden: ohjata ja kässäröidä adaptaatio The Island of Doctor Moreau'sta, pääosissa Val Kilmer ja Marlon Brando (kyllä). The Island of Dr. Moreau'sta kertoo kaiken se, että siitä on tehty paljon myöhemmin dokumenttielokuva Lost Soul: The Doomed Journey of Richard Stanley's The Island of Dr. Moreau. Legendaarisen kamalan tuotannon aikana New Line Cinema erotti Stanleyn, ja John Frankenheimer viimeisteli hänen työnsä, lopputuloksen ollessa aikamoinen kalkkuna. Stanleyn ura oli pysähtyä siihen, ja 2000-luvulla hän teki lähinnä dokumentteja ja lyhytfilmejä.
24 vuoden tauon jälkeen, on Stanley tehnyt paluun kokoillan elokuvien pariin, mukanaan Spectrevision, Nicolas Cage ja H.P. Lovecraft.
Color Out Of Space
Tarina: Gardnerien perhe on muuttanut pois kaupungin melskeestä maalle, kauniiseen Arkhamin piirikuntaan. Isä Nathan (Nicolas Cage) kasvattaa alpakoita, äiti Theresa (Joely Richardson) on toipumassa rintasyövästä ja koittaa keskittyä työhönsä ja heidän lapsensa ovat toimettomia. Eräänä yönä meteoriitti syöksyy keskelle heidän pihaansa, huokuen outoa väriä, jollaista ei maan päällä olla ennen nähty....
Kauhukirjailija H.P. Lovecraftin teosten adaptointi elokuviksi on ollut lähinnä kokoelma kohtalaisia epäonnistumisia. Monet ovat inspiroituneet hänen töistään (Stephen King, Ridley Scott, John Carpenter- lista jatkuu) ja ovat tuoneet omien teostensa kautta hänen visioitaan esiin. Lovecraftin tyyli- kosminen kauhu - ei myöskään ole se helpoin kauhun alatyyppi tuoda valkokankaalle kunnolla. Richard Stanley on kuitenkin onnistunut molemmissa; tämä on ehdottomasti paras adaptaatio Lovecraftin kirjoituksista, huokuen alkuperäisen tarinan kosmista hirvittävyyttä ja tuoden kirjailijan painajaismaiset visiot eloon kammottavalla tavalla. Monet Lovecraft- fanit näkevät tämän kehun samalla tavalla kuin videopelifanit, kun joku sanoo "tämän olevan paras tähän mennessä"- ei kovin iso saavutus. Mutta tällä kertaa voin vakuuttaa teille, että puhumme bonafide-vannon kautta kiven ja kannon- loistavasta elokuvasta. Jos Stanley olisi voinut puskea tällaisia elokuvia pihalle 26 vuoden ajan, olemme todellakin menettäneet paljon.
Nicolas Cage on maailman eniten mielipiteitä jakava näyttelijä, joka samalla on mielestäni myös yhä maailman parhaimpia alallaan. Monet nauravat hänen yliampuvuudelleen, mutta kukaan ei pysty samaan kuin hän. Color Out Of Spacen kautta kävi ilmi, että Cage on täydellinen astia Lovecraftin tyylille. Cagen muutos elokuvan aikana on tehty hienosti, ja Cage myy sen katsojalle täysin. Alussa Nathan Gardner on vain hieman honkkeli perheenisä, täynnä vanhaa kunnon isä-energiaa ja intoa alpakkojen kasvatusta kohtaan. Kosmisen ulkopuolisen entiteetin tuoma muutos kuitenkin vaikuttaa myös Nathaniin, ja tämän muutoksen voi aluksi pistää stressin ja huolen piikkiin, kunnes on jo liian myöhäistä. Ironiset Cage- fanit saavat Full HD Cage-kokemuksensa tämän turhautuessa auton sisällä tai paiskoessa syömäkelvottomia supervihanneksia roskiin kuin koristähti, ja ne jotka oikeasti arvostavat Cagea näyttelijänä voivat ihastella, miten Cage onnistuu hetki hetkeltä muuttamaan Nathan Gardneria katsojan silmissä. Lovecraftin kauhu vaatii näyttelijältä kykyä kuvastaa tunteita asioille, joille ei ole selitystä, ja Cage hoitaa tämän erinomaisesti.
Muut Gardnerit eivät jää myöskään Cagen jalkoihin, ja eritoten Joely Richardson ja Gardnerien vanhinta lasta Laviniaa näyttelevä Madeleine Arthur tuovat hyvin esiin saman kauhun tunteen sen edessä, mitä ei voi ymmärtää. Richardson ja Arthur myöskin tuovat esiin ehkä parhaiten Cagen lisäksi sen, mitä väri avaruudesta heille tekee; se muuttaa heitä, mutta muutos ei ole kehitystä. Alussa Lavinia kokee elämänsä olevan paikallaan- hänelle muutto maalle ei ollut mahdollisuus jatkaa, vaan merkki pysähtymisestä. Sama stagnaatio näkyy myös Theresasta, joka kokee muuttuvansa äidikseen- henkilöksi, joka hän ei halua olla- ja Nathanissa, joka nuorena vannoi ettei ikinä asuisi isänsä talossa. Väri ei niinkään tee heistä erilaisia, kun vain syventää heitä itseensä, imien elämän pois. Theresa keskittyy enemmän työhönsä ja nuorimmaiseen lapseensa Jackiin (Julian Hilliard), Cage alkaa muistuttaa isäänsä ja Lavinian okkultistiset taipumukset muuttuvat kevyestä wiccailusta astetta rajummaksi menoksi. Color Out Of Spacen toinen nimellinen päähenkilö on hydrologi ja maanmittari Ward Phillips (Elliot Knight) (jota voi verrata alkuperäisteoksen Ammi Pierceen), joka koittaa parhaansa mukaan selvittää mitä oikein on tapahtumassa. Hän on alkuperäisen tarinan kertojahahmo, mutta nyt hän on enemmän aktiivinen osa kokonaisuutta, ja tervetullut lisä tarinaan.
Lovecraftin tyylille kirjoittajana oli ominaista asioiden epämääräinen kuvailu. Se tekee samalla hänen kauhustaan tehokasta, mutta osittain hänen proosastaan toistavaa; raja tulee vastaan siinäkin, kuinka monta kertaa "jokin on niin kauheaa ettei sitä voi sanoiksi laittaa". Tämä on ongelma, joka jokaisen Lovecraftia adaptoivan pitää ratkaista. Onnekseni voin sanoa, että Stanley onnistui tässäkin erittäin hyvin. Eritoten hänen ratkaisunsa elokuvan nimessä olevan konseptin suhteen on ovela. Väri Avaruudessa kuvailee värin olevan vain spektrumin ulkopuolella. Saksalainen adaptaatio vuodelta 2010 nimeltään Die Färbe ratkaisi tämän kuvaamalla elokuvan mustavalkoisena, lukuunottamatta tietysti väriä. Stanleyn ratkaisu oli käyttää magentaa; väriä jolla ei ole omaa aaltopituutta. Color Out Spacen värimaailma on magentan sävyinen uni, jossa hiljalleen Gardnerien maatila muuttaa muotoaan. Elokuva tekee tämän sulavasti; taustalla oleva puu onkin muuttunut kohtauksien välissä sinivioletiksi, oudot punaiset kukat ovat levinneet pihalle ja puiden pinta vääristyy. Myöskään kehollista kauhua ei olla unohdettu, ja vähän väliä sain vääntelehtia penkissäni sen edessä, mitä Stanleyn ja Lovecraftin kollektiivisesta alitajunnasta siirtyi valkokankaalle.
Olen oikeasti hieman hämilläni siitä, kuinka hyvä elokuva Color Out Of Space oli. Siinä ei juuri ollut tyhjäkäyntiä tai tylsää hetkeä, Stanley tekee hyvää työtä tehdessään Lovecraftin normaalisti hajuttomista ja mauttomista hahmoista aitoja, ja sitten tekee heille hirvittäviä asioita upeiden erikoisefektien saattelemana. Myös musiikki toimii: Colin Stetsonin soundtrack on todella hyvin sovitettu äänimiksauksen kanssa, viheltävien äänien ollessa osa elokuvaa tai irrallinen siitä, riippuen kohtauksesta. Kosminen kauhu usein kuvastaa jotain hirvittävää totuutta tai psykologista tilaa toismaallisten visioiden kautta (Annihilation lienee paras esimerkki viime vuosilta), ja Color Out Of Space onkin elokuva, jossa värin aiheuttama stagnaatio ei ole vain luonnossa, vaan myös ihmisten kykenemättömyydessä muuttua, vaikka ehkä haluaisivatkin tehdä niin. Color Out Of Space on todiste niin ohjajaa Richard Stanleyn taidosta ja hieno comeback takaisin Hollywoodiin kuin myös siitä, että Lovecraftin tekstin voi siirtää nykyaikaan ja se toimii yhä. Stanley on ilmoittanut työstävänsä käsikirjoistusta Dunwichin hirviö- tarinasta. Jos laatu on tällaista, saamme varmasti nauttia Stanleyn visioista valkokankaalla vielä tulevaisuudessakin.
Atte T
PS. Se, että tarinan sankari on afroamerikkalainen mies saa varmasti superrasisti H.P'n pyörimään haudassaan, ja minä nautin tästä.
