Miksi Nicolas Cage

Olen kirjoittanut tätä blogia ihan tarpeeksi kauan, lienee aika tuhota kaikki työ uskottavana elokuvakriitikkona ja elokuvafanina kerralla. Tänään koitan vastata parhaan kykyni mukaisesti kysymykseen, joka on leijunut ylläni niin kauan kun olen aiheesta omannut minkäänlaista mielipidettä. Tässä tämä kysymys dramatisoituna keskustelun muotoon:

"Kuka on sinun suosikkinäyttelijäsi?"

"Nicolas Cage."

"...miksi?"

1. Mies, myytti ja legenda

Nicolas Kim Coppola, paremmin tunnettu nimellä Nicolas Cage, on näyttelijä josta termin "mielipiteitä jakava" käyttö tuntuu liian heppoiselta. Monet inhoavat Cagea suurella intohimolla, pitäen häntä yhtenä huonoimpana näyttelijänä jonka he tietävät. Monille Cage on vitsi, elävä meemi jota ei voi ottaa tosissaan näyttelijänä millään tavalla, ja ainoa tapa nauttia hänestä on ironian kautta. Mutta on myös meitä joiden mielestä Cage on sukupolvensa kirkkaimpia tähtiä, uniikki lahjakkuus jolla on vyöllään erittäin monta täyden kympin suoritusta. Olen kuullut huhuja, että jossain kaukaisissa, maanalaisissa bunkkereissa on myös heitä, joiden mielestä on on ihan ok näyttelijä joka on tehnyt hyviä juttuja mutta ei herätä juuri mitään tunteita, mutta tämä kuulostaa aika uskomattomalta. Cage herättää vahvoja tunteita niin hyvässä kuin pahassakin, ja mielestäni samaan tapaan kuin elokuvien kanssa, tämä tekee hänestä mielenkiintoisen näyttelijän josta puhua. Ei minua kiinnosta tehdä tällaista blogipostausta näyttelijöistä joista yleinen mielipide on positiivinen ja jolla on palkintokaapit täynnä elokuvateollisuuden tunnustuksia tästä. Onhan Daniel Day-Lewiksellä paljon clouttia, mutta ei hän ole Nicolas Cage.

Mistä tässä sitten pitäisi aloittaa? No hänen hyvät elokuvansa tuntuvat loogiselta aloituskohdalta. Kunnia näistä elokuvista ei mene yksin Cagelle tietenkään, mutta hyvä roolisuoritus on hyvä roolisuoritus, ja Cagella on ollut näitä paljon: Raising Arizona, Moonstruck ja Leaving Las Vegas, josta Cage pokkasi uransa tähän mennessä ainoan Oscarin, ovat hänen uransa alkuaikojen draamoja ja komedioita joissa Cage löi itsensä läpi näyttelijänä. 1990-luvulla hänestä leivottiin toimintatähti, ja hän sai tämänkin toimimaan- The Rock, Face/Off ja Con Air ovat 90-luvun toimintaleffojen aatelia, ja ne tulivat kaikki kuukausien sisään toisistaan. Cage teki The Rockin, Face/Offin ja Con Airin peräjälkeen, ja Goodspeed, Troy/Archer ja Poe ovat kaikki täysin erilaisia toimintaleffojen päähenkilöitä. Kellään ei ole ollut näin hyvää putkea näin lyhyessä ajassa. En sano että nämä ovat kaikkien aikojen parhaimmat toimintaleffat tai edes 90-luvun parhaimmat (Matrixin kruunua ei kukaan ole ryöstämässä), mutta 90-luvun toimintaleffojen omassa genressään ne ovat toimivia malliesimerkkejä, ja Cage on hyvä niissä jokaisessa. Tämä ei edes ole nostalgiaa; katsoin ne juuri uudestaan tätä blogipostausta varten, ja ne rokkaavat yhä.

2000-luvulla Cage siirtyi takaisin draaman pariin, mutta samalla hänen nykyinen maineensa alkoi saavuttaa muotoaan. Erityisesti haluan nostaa esiin Spike Jonzen ohjaaman Adaptation-Minun versioni, jossa Cage näyttelee elokuvan käsikirjoittaja Charlie Kaufmania, sekä tämän kuvitteellista kaksoiveljeä Donald Kaufmania. Tämä on viimeisin kerta kun Cage on ollut ehdokkaana Oscar- palkinnolle parhaana näyttelijänä, ja rehellisesti sanottuna hänen olisi pitänyt voittaa se. Cagen Kaufmanit ovat hyvin erilaisia hahmoja ja paljon elokuvasta on Cagen dialogia itse itsensä kanssa, ja hän todella loistaa tässä roolissa. Pian tämän jälkeen tuli National Treasure, joka on varsin pätevä perinteinen seikkailuleffa ja Cage toimii tässäkin hyvänä päähahmona. Lord of War, Matchstick Men, The Weather Man ja lopulta elokuva jossa mahdollisesti Cagen Cagemaisuus nousi äärimilleen: Werner Herzogin Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans, jossa Herzogin Wernerin ja Cagen tyylit menivät yksiin täydellisesti. Olen samaa mieltä edesmenneen kriitikko Roger Ebertin kanssa siitä, että Cagen performanssi elokuvassa on suorastaan hypnoottinen: Lainatakseni Ebertiä: "Cage näyttelee miestä jonka pää on räjähtämäisillään paremmin kuin kukaan sitten Klaus Kinskin."   

  

Tähän listaan voisi vielä lisätä Cagen 2010-luvun hitit kuten Kick-Ass, Joe, Mom and Dad, Mandy, Spider-Man: Into The Spider-Verse ja Color Out of Space, mutta hyvä elokuva ei ole todistus välttämätät mistään; on monia näyttelijöitä jotka ovat hyvissä elokuvissa mukana, mutta joiden kyky näyttelijänä ei herätä puoliksikaan niin paljon mielenkiintoa kuin Cagen. Pureudutaan sitten siihen mikä on tässä blogipostissa pointtina: Cagen taito näyttelijänä.

2. Cagemania 20000

Minä en ole mikään näyttämötaiteen asiantuntija. En ole opiskellut elokuvataidetta missään koulussa, en ole tutustunut dramaturgiaan tai muuhun vastaavaan. Olen täysin itseoppinut leffanörtti joka puhuu vain harrastelijan ja fanin näkökulmasta. Jossain on varmasti joku tosi alaa tutkinut joka osaa sanoa kuinka väärässä olen, mutta ei mietitä häntä juuri nyt. Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä monilla on rajoittunut käsitys siitä, mitä on "hyvä näytteleminen." Kriitikko Film Crit Hulk kirjoitti näyttelemisestä artikkelissa Keanu Reeves and What We Consider 'Good Acting' näyttelemisen olevan yritystä saada katsoja uskomaan näyttelijää. Monille näytteleminen on hahmoon katoamista; tämä on syy miksi Daniel Day-Lewis, Joaquin Phoenix ja Christian Bale saavat paljon suosiota ja kehuja aina kadotessaan rooliin, peittäen itsensä äänen ja itsekidutusta muistuttavan metodinäyttelyn taakse. Ja tämä toimii monille, mutta samalla samanlaista katoamista aletaan vaatimaan kaikilta muilta. Keanu Reeves ei ole ikinä ollut hyvä näistä missään, mutta hänen taitonsa on vilpittömyydessä ja rentoudessa, joka joko saa katsojan rentoutumaan hänen kanssaan kuten Bill & Tedin tapauksessa tai pelkäämään häntä John Wickin kohdalla. Hulk nostaa tekstissään esimerkiksi tämän vastakohdasta Johnny Deppin, jonka monitasoisista roolisuorituksista on tullut verhoja jotka estävät näkemästä ihmistä roolissa; on ääntä, on maskeerausta ja maneereja, mutta Deppin roolihahmojen ihmisyys harvoin näkyy yhtä hyvin kuin Reevesillä. 

Keanu on myös ehdottomasti yksi suosikeistani.

Cagen roolisuorituksissa huomattavaa ei ole juurikaan aksentit tai katoaminen rooliin sinänsä. Cagen koko elämään osittain kuuluu eräänlainen performanssi muutenkin- hän usein näyttelee lievästi eteläisellä affektilla, mutta hän on syntynyt ja kasvanut Californiassa ja on osa Coppolan elokuvasukua, antaen itselleen taitelijanimen "Nicolas Cage" välttääkseen puheet nepotismista (Cage-sukunimi on otettu hänen mukaansa supersankari Luke Cagelta). Cage kutsuu omaa näyttelijätyyliään nouveau shamanic- nimellä, osittain saksalaista ekspressionismia ihmismuodossa. Ethan Hawke kommentoi 2013 että "Cage on ainoa näyttelijä sitten Marlon Brandon joka on tehnyt jotain uutta tässä taidemuodossa." David Lynch kutsui häntä "amerikkalaisen näyttelemisen jazz-muusikoksi."  Cagen näyttelyn tunnetuin muoto monille on juurikin "Cage-out", hänen tapansa "ylinäytellä" ja muuttaa isot tunteet galaksien kokoisiksi ja pienikin tuska tai ilo megalomaaniseksi euforiaksi. Elokuvakriitikko Luke Buckmaster kirjoittaa: "In Cage's hands, cartoonish moments are imbued with real emotion and real emotions become cartoons." Cage vetää aina täysillä, oli kyse sitten pienestä roolista ja hillitystä hahmosta tai isosta roolista ja isoista tunteista. Ja minä uskon häntä joka kerta. Monet ovat sanoneet Cagen "kadonneen" 2010-luvulla ja toivovat hänen paluutaan, mutta minä mietin että paluuta mihin? Hän työskentelee koko ajan, tehden 4-5 elokuvaa vuodessa. Cage rakastaa näyttelemistä, ja hyppää jokaiseen mahdollisuuteen mikä hänelle annetaan. 

Yksi mistä minä pidän paljon Cagen näyttelemisessä on se, että hän harvemmin ottaa mallia kenestäkään. Jokainen Cagen roolisuoritus on uniikki eläimensä, ja ne harvoin muistuttavat mistään aikaisemmasta ja nojaa yleiseen käsitykseen siitä millainen "hyvän roolisuorituksen" on oltava. Ainoa poikkeus on ehkä Kick-Assin Big Daddy, jolle hän antoi erikoisen Adam West- affektin viittauksena hahmon juuriin Batman-parodiana, tai Adaptation jossa hän näytteli oikeaa ihmistä...ja tämän kuvitteelista kaksoisveljeä. Bad Lieutenantissa hänen hahmonsa ei muistuta millään tavalla Harvey Keitelin hahmoa aikaisemmassa Bad Lieutenant- elokuvassa, hänen ääniroolinsa Teräsmiehenä Teen Titans Go To The Movies- leffassa ei ole viittaus mihinkään aikaisempaan Teräsmieheen (korkeintaan muistutus siitä, miltä hänen Teräsmiehensä olisi voinut kuulostaa). Samanlainen vilpittömyys mikä on osa Reevesin roolisuorituksia on mielestäni myös näkyvissä Cagen rooleissa. Osa Cagen roolisuorituksia on eräänlainen spektaakkelin elementti; on hänen roolisuorituksensa missä tyylilajissa tahansa, on aina mielenkiintoista nähdä mitä hän tekee sillä. Mandyssa hän on sekä hiljainen, surumielinen mies joka on löytänyt jonkinlaisen rauhan että raivoava kirvesmurhaaja, joka saavuttaa uudenlaisen rauhan väkivallan myötä. Molemmat toimivat yhdessä erinomaisesti, ja Cage saa katsojan uskomaan näiden molempien olemassaoloon samassa ihmisessä. 

3. In conclusion, Cage is a land of contrasts

Näyttelyn arvottaminen on aina hieman kinkkistä toimintaa. Samaan aikaan me tiedämme välittömästi kun joku ei ole koulutettu näyttelijä, mutta toisaalta kinastelemme maailman loppuun asti (eli ei siis kovin kauaa enään!) siitä, millainen on hyvä roolisuoritus. Ja huonojen roolisuoritusten löytämisessä ja sormella osoittamisessa on omanlaistaan perverssiä iloa. Cage on monien silmissä huono näyttelijä juuri hänen maneeriensa ja yliampuvuutensa takia, mikä on aina ollut mielestäni kummallista; hän ei tee tätä koko aikaa, vaan näiden roolisuoritusten meemiytymisen takia monet ovat unohtaneet Cagen uran hiljaisemmat ja hillitymmät roolisuoritukset, joissa sama energia on kuitenkin yhä nähtävillä. YouTube on täynnä "Nicolas Cage loses his MIND!"- videoita hänen gonzo-energialla täytetyistä rooleistaan. Hän on elävä meemi, tuhannen gif-animaation mies ja kuten monet hänen viimeisimmistä punaisen maton valokuvistaan kertovat, muodin kuningas. Hän käyttää rahansa linnoihin, fossiileihin, sarjakuviin ja eksoottisiin lemmikeihin, ja sitten tekee taas tuhannesti työtä maksaakseen linnansa ja kalliit hupinsa. Kukaan ei ole kuin Nicolas Cage, ja tässä on juuri hänen voimansa.

Kuvassa: muodin kuningas.

Kukaan ei ole kuin Nicolas Cage. Hän on korvaamaton näyttelijänä. Lainatakseni taas Ebertiä; hän on sanonut Cagen olevan "hyvä näyttelijä hyvissä elokuvissa, ja korvaamaton huonoissa elokuvissa." Hänen elokuviaan on vaikea kuvitella kenekään muun tähdittäminä. Terence McDonaghin spesifi maania Bad Lieutenantissa, sisäisen ja ulkoisen habituksen konflikti Face/Offissa, alkoholismin ja tuskan yhdistelmä Leaving Las Vegasissa- on vaikea kuvitella ketään muuta näihin rooleihin. Nykyään näkee niin usein kommentteja, että "tämä näyttelijä on väärä henkilö tähän rooliin"- Cagen kohdalla tätä ei näe juuri koskaan. Näytteleminen on työtä ja hän tekee sitä taiteilijan intohimolla, muistuttaen näyttelemisen olevan juurikin taiteen muoto. Mandy on yhä mielestäni Cagen uudemmista roolisuorituksista parhaimpia esimerkkejä hänen korvaamattomuudestaan: kuka muu olisi voinut tuoda samanlaisen energian, surun ja vihan yhdistelmän joka syö häntä sisältäpäin yhtä viihdyttävästi ja vilpittömästi? Toivon että Mandyn ja Color Out Of Spacen jälkeen Cage saisi taas töitä isommista tuotannoista että saisimme nähdä häntä taas valkokankaalla useammin. En usko että saan kenenkään mieltä muutettua tällä tekstillä, eikä se olekkaan tämän tarkoitus. Haluan vain muistuttaa niitä jotka ovat unohtaneet Cagen arvon näyttelijänä yksinkertaisesta faktasta: Häntä on helppo kritisoida, mutta kukaan ei pysty samaan kuin Nicolas Cage.

Ja siksi hän on minun suosikkinäyttelijäni.

Aasa T   

PS. Tiedän että monet ovat kyllästyneet ikuisiksi ajoiksi Jokeriin, minäkin olen, mutta kuviteltaa mitä Cage saisi aikaiseksi tässä roolissa. Kuvitelkaa.