Aasa Arvostaa: The Mandalorian (Kausi 1)

 The Mandalorian ilmestyi yli vuosi sitten Disney+ -palveluun Yhdysvalloissa, täyttäen hetkessä netin "This is the Way", "I Have Spoken" ja Baby Yoda- meemeillä. Suomalaiset joutuivat kuitenkin heilumaan limbossa sarjan suhteen, sillä kesti yli vuosi ennen kuin Disneyn suoratoistopalvelu oli saatavilla täällä. The Mandalorian oli varmasti monille ykkössyy hankkia jälleen uusi suoratoistokanava; maanläheinen, karu TV- sarja jossa ei ole jedejä, keskittyen sen sijaan Star Warsin alamaailmaan ja kopioiden yhden supersuositun hahmon visuaalisen estetiikan päähenkilökseen. Hetkessä monet arvostelijat ja sivustot hehkuttivatkin The Mandaloriania "parhaimpana asiana jota Star Warsille on tapahtunut sitten originaalien elokuvien". Ja nyt kun olen nähnyt itse koko 1. kauden, voin vain sanoa:

Tässäkö kaikki mitä ihmiset haluavat Star Warsilta?

The Mandalorian (Kausi 1)

Tarina: Yksinäinen Mandalorialainen (Pedro Pascal) toimii palkkionmetsästäjän, keräten mainetta ympäri ulkoreunaa. Hän saa erikoisen, mutta erittäin hyvin maksavan keikan; tuo kohde Imperiumin edustajille, ja saa palkkioksi harvinaista beskar- metallia, jolla hän voi parantaa mandalorialaista haarniskaansa. Kohde paljastuu kuitenkin pieneksi ja oudoksi lapseksi, eikä hän suostu luovuttamana häntä Imperiumin armoille. Mandalorialainen karkaa lapsen kanssa, mutta huomaa pian että Imperium ja muut palkkionmetsästäjät eivät lopeta ajojahtia helpolla.

Alustukseni saattoi kuulostaa siltä, että The Mandalorian olisi huono sarja. Sitä se ei kuitenkaan ole, päinvastoin. The Mandalorian on erittäin hyvänlaatuista avaruus -westerniä joka näyttää hyvältä, omaa tykättäviä hahmoja ja on avoin sekä uusille katsojille että Star Warsin pahimmille mytologianiiloille. Se on kuitenkin vain sitä: hyvää TV- viihdettä, enkä löytänyt siitä juuri mitään käänteentekevää niin Star Warsin kuin TV:n tasollakaan. The Mandalorian tarjoaa katsauksen tämän tarinamaailman pieniin nurkkiin ja koloihin, ja kesti 8 jaksoa ennen kuin kukaan edes sanoi sanaa "jedi" ääneen. Siinä on paljon mistä pitää, mutta kaiken hehkutuksen ja huomion jälkeen odotin ehkä enemmän. Syy sekä laatuun että laadun tasapaksuuteen on miehessä sarjan puikoissa. Jon Favreau tietää mitä tekee, ja kiitos hänen sarja on huomattavasti kevyempi ja hauskempi kuin sen mainokset ja ennakkomateriaali antoi odottaa, mutta visuaalinen nero tai tarinankerronan virtuoosi hän ei koskaan ole ollut. Hyvää perustasolla olevaa puurtamista, jota vierailevat ohjaajat kuten Taika Waititi, Rick Famuyiwa ja Bryce Dallas Howard nostavat ylöspäin.

Asia josta olin eniten huolissani sarjan suhteen oli protagonisti itse, Mandalorialainen, jonka lyhennän nyt sarjan tapaan Mandoksi. Koko mandaloria- idea perustuu täysin alkuperäisen trilogian cooleimman näköisen hahmon Boba Fettin estetiikkaan, jota kymmenet kirjoittajat ovat sitten laajentaneet kokonaisen sivilisaation mittaan. Mando, kuten inspiraationsa Fett, ei ikinä riisu kypäräänsä pois. Tällöin näyttelijän ja käsikirjoittajan tehtäväksi jää keksiä tapa, millä katsoja pääsee kasvottoman protagonistin pään sisälle ilman ihmiskasvojen tarjoamaa tunteiden karttaa. Pedro Pascal onnistuu tässä...kohtalaisesti. Kasvoton protagonisti joka on hiljainen, hillitty ja tunteiltaan rajattu on huono yhdistelmä, mutta Pascal yrittää parhaansa kehonkielellään tuoda jotain tunnetta Mandoon. Onneksi Mandon teot kertovat paljon enemmän hänestä kuin hänen puheensa, ja niiden kautta onnistutaan luomaan jonkinlainen käsitys siitä, millainen persoona kypärän alla on; viileä ja ammattimainen palkkionmetsästäjä, mutta jolla on hyvin selkeä kunniakoodi jonka mukaan hän elää. Tämä ei ole lainkaan huono pohjusta hahmolle, vaikka Mando onkin ehkä lopputuloksena hieman yksitoikkoinen ja ennalta-arvattava. Ja kyllä, "Baby Yoda" on mahdottoman söpö, joskin en tiedä kuinka hyvää tarinankerrontaa on se, että joudumme seuraamaan hahmoja koittamassa keksiä ratkaisua johonkin jonka katsojat käytännössä tietävät jo.  

The Mandalorian loistaa sen laajan ja suurelta osalta erittäin miellyttävän hahmogalleriansa kautta. Carl Weathers on erinomainen Palkkionmetsästäjien Killan johtajana Greef Kargana, esittäen vanhaa, kunniallista konnaa rentoudella. Gina Caranon sotaveteraani Cara Dune on loistava partneri Mandolle, ja minä nautin aina Caranon näkemisestä ihan missä tahansa. Nick Nolte kaikista maailman ihmisistä tekee muistettavan ja jopa raskaan roolisuorituksen Kuiil- nimisenä avaruusolentona yhdessä stunt- näyttelijä Misty Rosasin kanssa. Pidin myös paljon erittäin hauskasta rikollisjoukosta, jossa on mukana Bill Burr, Natalie Tena, Clancy Brown ja Richard Ayoade, jotka toivon näkeväni uudestaan 2. kaudella. The Mandalorianissa on todella paljon hyviä näyttelijöitä hauskoissa rooleissa, ja päinvastoin kuin niin monet muut sarjat, The Mandalorian ei tapa heitä kaikkia pois ensimmäisen visiitin jälkeen, antaen mahdollisuuden kehittyä ja kenties palata myöhemmin sarjaan takaisin. Erityiskunniamaininnat annan Werner Herzogille mukana olemisesta, Giancarlo Espositolle pahisroolista jossa hän on aina kotonaan ja Taika Waititille, jonka tappajadroidi IG-11 oli sekä hauskasti ääninäytelty että erinomaisesti toteutettu, ja Star Wars- nörtti sisälläni nautti IG- yksikön näkemisestä toiminnassa. 

IGGY

Aivan, ja ne viittaukset. Mielenkiintoisesti The Mandalorianin valinnat sen suhteen mitä referoidaan ja esitetään sarjassa kulkevat yllättävän syvällä. Ei kestänyt kauaakaan kun sarja referoi Star Wars Christmas Specialia ja Droidit- animaatiosarjaa vuodelta 1986. Sarja on myös paljon sulavampi tässä, verratuna esimerkiksi Solo: A Star Wars Storyyn ja Rogue Oneen, juurruttaen viittaukset aiempiin nähtyihin ja kuultuihin asioihin tarinaan sisälle kiitettävästi. On varikkodroideja, tuttuja muukalaisrotuja ja sanontoja ja syvempiäkin lore-viittauksia expanded universen faneille. Enemmän kiinnitin oikeastaan huomiota Star Warsin ulkopuolisiin viittauksiin; Mando itse on käytännössä hyvin pitkään "mies vailla nimeä", kulkien viitta/ponchossaan kaupungista kaupunkiin pyssysankarin tavoin. Dollaritrilogia, Seitsemän Samuraita ja Lone Wolf and Cub, joka lopulta omaakin ehkä eniten yhteistä The Mandalorianin kanssa, näkyvät isoina vaikuttajina sarjan episodimaisessa tarinankerronnassa. Isällisyyden ja kasvatuksen teemat kulkevat syvällä sarjassa, ja kahden viimeisen jakson aikana näihin päästään perehtymään hieman syvällisemmin sisälle mistä olin kiitollinen. Vanhemmuuden teemat ovat vanha hattu Star Warsissa, ja teoriassa olisin toivonut sen käsittelevän jotain muuta, mutta fokus kasvatuksessa ja kasvuympäristöissä (nature vs nurture) erottaa sitä edukseen hieman.

Minulle ehdottomasti sarjan mielenkiintoisin puoli oli mandalorialaisten kulttuurin puolella. Mandon asema mandalorialaisena ja haarniska jota hän kantaa ei ole vain esteettinen valinta kopioituna hahmolta jonka koko hahmo oli "cool haarniska ja ääni", vaan osa hänen kulttuurista identiteettiään. Mandalorialaiset ovat maanpaossa elävä kulttuuri, joka kantaa omaa historiaansa ja kulttuuriaan kirjaimellisesti päällään. Haarniskat kertovat heidän identiteetistään, saavutuksistaan ja asemastaan mandalorialaisten hajallaan olevissa yhteisöissä. Kansanmurhan jota kutsutaan "Suureksi Puhdistukseksi" jälkeen mandalorialaiset ovat joutuneet muuttamaan tapojaan ja metodejaan, pitäen kasvonsa piilossa kypärien alla jopa muiden mandalorialaisten kanssa. This is the Way, toistelevat mandalorialaiset toisilleen, ja on epävarmaa onko kyseessä vanhat tavat peräisin ajalta ennen kansanmurhaa vai uusista tavoista jotka ovat syntyneet pakotteen sanelemina. Samalla tämä toimii myös osana Mandon hahmoa; Pedro Pascal kommentoi haarniskan olevan myös symbolinen suojakerroin traumoja vastaan, jota kaikki mandalorialaiset kantavat mukanaan. The Mandalorian yhdistää mandalorialaisiin ideoita niin Amerikan ja Polynesian alkuperäiskansojen kulttuureista, juutalaisten diasporasta ja lukuisista muista maansa menettäneistä kulttuureista, tehden päähenkilön ulkonäöstä ja sitoutumisesta kasvottomuuteen tunnetasoisen osan tarinamaailmaa. Tosin samalla kyseessä on taas yksi esimerkki jossa vähemmistöteemoja käsitellään scifissä pääasiallisesti valkoisten näyttelijöiden toimesta. 

The Mandalorianissa on paljon mistä pitää, kuten varmaan olette huomanneet. On paljon toimintaa, on huumoria, on viittauksia ja on myös hieman syvällisempää tarinankerrontaa. Fakta että koko sarja on lähes yksinomaan kuvattu studiossa on uskomatonta, ja tämä käänteentekevä teknologia lienee avain tulevaisuuden televisiosarjojen ulkonäön kohenemisessa. Se on kaikin puolin toimivaa, hyvin tuotettua TV:tä  mutta epätasainen tahti, Mandon hahmon yksitoikkoisuus ja hieman turhan siistiksi sliipatun tutun turvallinen Disney -estetiikka visuaalisuudessa syö sarjan muuten hyvää potentiaalia. Enkä oikein jaksa uskoa, että tähän tullaan puuttumaan millään tavalla tulevaisuudessa; selkeästi kaikki ja heidän tätinsä ja setänsä tykkäävät tästä sarjasta, eikä se varsinaisesti ole rikki millään tavalla. Minulle modernin Star Warsin pääteos on yhä The Last Jedi, ja tämän rinnalle The Mandalorian ei nouse millään tasolla. Se ei haasta minua katsojana, mutta on silti on mukavaa ja mielekästä viihdettä jossa on hyvää toimintaa, hauskoja vitsejä ja satunnaisia hetkiä jolloin voin osoittaa ruudulle sormella kuin Leonardo DiCaprio Once Upon A Time In Hollywoodissa konsanaan tunnistaessani jonkun viittauksen. Olen iloinen että sarja on olemassa, ja aloin katsomaan toisen kauden ensimmäistä jaksoa heti sen ilmestyttyä, mutta pidän jalkani maassa sarjan suhteen, Suosittelen samaa myös teille. The Mandalorianin 1. kausi on nyt katsottavissa Disney+:ssa.

Aasa T

PS. On oikeasti aika siistiä, että kaikki stormtrooperien näyttelijät sarjassa olivat 501st Legionin, maailman suurimman Star Wars- cosplay-yhteisön jäseniä jotka käyttivät kaikki itse tehtyjä haarniskoita sarjassa. Now that's fan service!