Kuinka ollakkaan, saamme vielä lokakuun puolelle yhden elokuva-arvostelun, ja vielä Halloweenin teemaan sopien kyseessä on kauhuelokuva- tai ainakin siinä on vampyyreja, ja kuka oikeasti haluaa mitään muuta Halloween -elokuvalta?
Vampires vs. the Bronx
Elokuva: Bronxissa nuori Miguel Martinez (Jaden Michael) tekee kaikkensa pelastaakseen paikallisen lähikaupan, joka on sulkemisuhan alla tonttien vuokrien noustessa pilviin. Samaan aikaan Bronxissa on alkanut kadota ihmisiä, varsinkin niitä jotka ovat myyneet kiinteistönsä Murnaun asuntovälitysyhtiölle. Vampyyrit ovat tulleet Bronxiin, mutta miksi?
Aina tasaisin väliajoin voivottelen, kuinka oikeasti hyviä vampyyrielokuvia ei olla tehty pitkään aikaan. Viimeisin jota muistelen lämmöllä oli What We Do In The Shadows, ja siitäkin alkaa olla yhdeksän vuotta. Toki lähitulevaisuudessa Robert Eggers on tekemässä Nosferatu- uusintaansa ja Karyn Kusama on heittämässä hattunsa Draculan pariin ja nämä kuulostavat lupaavilta. Onneksi näitä ikuisuusprojekteja ennen voi ilolla katsoa Vampires vs. the Bronxin, joka on erinomainen riffailu genren estetiikasta, tyylistä ja ideoista joita vampyyrien takana on, ollen samalla erittäin hauska ja viihdyttävä kauhukomedia. Ohjaaja Oz Rodriguez on kunnostautunut lähinnä TV:n puolella, ja tämä on hänen ensimmäinen elokuva-ohjauksensa, eikä lopputulos petä, vaikka kokonaisuus onkin paikka paikoin hieman halvan näköinen ja lopussa varsinkin editointi hieman hutiloitua. Halpuuden kohdalla tosin mietin myös missä kulkee raja halvan tuotannon ja tietentahtoisen riffailun välillä.
Miguel muodostaan ystäviensä Bobbyn (Gerald W. Jones III) ja Luisin (Gregory Diaz IV) kanssa elokuvan pääkolmikon, ja kaikilla heistä on jotain tekemistä tarinassa. Miguel on Bronxin "pikku pormestari", asuinaluetta rakastava nuori jolle lähikauppa on toinen koti ja sen myyjä Tony (The Kid Mero) isän korvike, ja vampyyrien uhka on hänelle hyvin henkilökohtainen. Bobby elää osittain edesmenneen isänsä varjossa, kaikkien olettaen tämän seuraavan hänen huonoja valintojaan, eikä Miguelin arkuus auta tässä yhtään kaikkien syyttäessä Bobbya kolmikon teoista yksinään. Luis on joutunut muuttamaan pois Bronxista, ollen vain kesällä käymässä kotikaupungissaan, ja hän on pesukestävä nörtti ja ryhmän tietopankki. Kaikki kolme nuorta näyttelijää hoitavat homman hyvin, ja pidin eritoten Luisista joka oli käytännössä gootti Ghost- paidassaan lukiessaan samalla Stephen Kingin Painajaista. Remmiin liittyy mukaan myös Rita (Coco Jones), jonka olisi toivonut tulevan mukaan aiemmin, sillä hän ei oikein ehdi tehdä mitään merkittävää avun hakemisen lisäksi.
Vampires vs. the Bronxin menestys tarinana perustui täysin siihen, kuinka katsojat saadaan välittämään ympäristöstä ja yhteisöstä. Kid Meron roolitus isällisenä lähikaupan pitäjänä oli läpihuutojuttu, Imani Lewis instagram- tähti Gloriana toimii osittain tarinan kertojana postaustensa kautta, Chris Redd on hauska koominen kevennys tasaisin väliajoin ja Method Man itse on paikallisen kirkon tiukka pastori, joka epäilee kolmikon olevan koko ajan tekemässä pahaa. Vastapuolella taasen on erinomainen Shea Wigham Murnau- yhtiön edustaja Frank Polidorina ( get it? ), täyttäen tämän tarinan Renfield- roolin limaisena bisnesmiehenä. Polidori haluaa "parantaa ja kehittää Bronxia", ja Wigham on omiaan tällaisessa roolissa. Kauhuelokuvissa sivuhahmot tuppaavat usein olemaan luettelo tappajan menusta, ja jotta katsoja välittää näistä on hahmojen oltava jollain tavallat tykättäviä. Vampires vs. the Bronx onnistuu tässä hienosti.
Vampyyrit tarkoittavat melkein aina jotakin. Toki on esimerkkejä joissa vampyyreistä on riisuttu lähes kaikki merkitys pois, mutta alusta lähtien on vampyyreitä käytetty myös vertauskuvina jollekin; toiseuden pelolle, sukupuolitaudeille, ulkopuolisuudelle ja aatelistolle. Vampires vs. the Bronx käyttää verenimijöitä hyvin spesifiin ahdistustilan kuvaamiseen: gentrifikaatioon eli keskiluokkaistumiseen. Vampyyrit imevät Bronxia kuiviin kauppa ja kiinteistö kerrallaan, ja he ovat valinneet Bronxin syystä; kukaan ei välitä kadonneista ihmisistä pääasiallisesti mustien asuinalueella. Poliisia on turha soittaa, sillä eivät he ennenkään ole ketään Bronxissa auttaneet. Pois muuttaminen ei ole vaihtoehto, ainoa keino on taistella itse sillä kuten Miguel asian sulavan ajankohtaisesti ilmaisee, heidän elämillään on väliä. Ei liene ihme, että Marxilaisessa kirjallisuudessa kapitalismia verrataan vampyrismiin. Vampyyrit käyttävät myös keskiluokkaistamista sen virallisessa muodossa, käyttäen Murnau -yhtiötä ostaakseen kiinteistöjä itselleen johon voivat sitten tulla sisään ilman kutsumista ja ruokkia itsensä talon asukkailla, joka on hilpeän yksinkertainen tapa kiertää vampyyrien klassista rajoitusta. Vampires vs. the Bronx on klassisten vampyyrisääntöjen suhteen traditionalisti, mutta käyttää verenimijöitä kuitenkin uudella ja mielenkiintoisella tavalla.
 |
| "Which way to the gelaterie?" |
Elokuva joka Vampires vs. the Bronxista tulee ensimmäisenä mieleen on vuoden 2011 Attack the Block, jossa on paljon samanlaisia teemoja scifi- kauhuleffan kontekstissa. Liikaa näitä ei voi kuitenkaan verrata, sillä Attack the Block on yksi kuluneen vuosikymmenen parhaimmista scifi -elokuvista, ja Vampires vs. the Bronx on kaikin puolin viihdyttävä pienen budjetin kauhukomedia. Se on paikka paikoin hieman turhankin halvan näköinen ja osa efekteistä on enemmän laiskoja kuin voisi toivoa, mutta kokonaisuus ja tarina jonka se kertoo on viihdyttävä ja kekseliäs. Siinä on samaa energiaa kuin Monster Squadin kaltaisissa kauhukomedioissa, ja se sopii siinä mielessä myös nuoremmille katsojille. Vampires vs. the Bronx on mainio Halloween -elokuva, joka käyttää ylikäytettyjä vampyyreitä fiksusti ja kertoo samalla hauskan ja jännittävän tarinan, jonka pariin uskon palaavani tulevina vuosina uudestaan. Vampires vs. the Bronx on nyt Netflixissä, ja suosittelen sitä kaikille jotka haluavat jotain hieman kevyempää kaikkien vakavien kauhuleffojensa keskellä tänä lauantaina.
"Murnaun asuntovälitys" he he heh
Aasa T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti