Atte Arvostaa: The Secret of Kells & Song of the Sea

Rakastan animaatioelokuvia yhtä paljon kuin supersankarileffoja- niissä on loputon mahdollisuus luoviin tarinoihin, uskomattomiin ympäristöihin ja usein musiikit ja laulut ovat unohtumattomia klassikoita. Viime vuosina kuitenkin valitettava asia on tapahtunut: 2D-animaatio on lähes kokonaan kadonnut elokuvateattereista. 3D-animaatio on nyt jo vuosia hallinnut länsimaista animaatiokenttää, varsinkin Disney ja Dreamworks ovat ottaneet 3D-animaation omaksensa. Vaikka minulla ei sinänsä ole mitään 3D-animaatiota vastaan- päinvastoin, yksi suosikki-elokuvasarjoistani Näin Koulutat Lohikäärmeesi on erittäin kaunis ja hyvä elokuva- on sääli ettei tätä taidemuotoa nähdä nykyään enään niin paljoa.

Onneksi on poikkeuksia- ja näistä parhaimpien joukkoon kuuluu ehdottomasti Irlantilaisen Tomm Mooren elokuvat The Secret of Kells (2009) ja Song of the Sea (2014). Nämä helmet löysin vasta itse tällä viikolla, mutta niistä tuli välittömästi henkilökohtaisia suosikkejani. Molemmat ovat olleet Oscar-palkinnon ehdokkaana, mutta ovat jääneet vaille pystejä- mikä ei sinänsä yllätä kun tietää raadin asenteesta animaatioleffoihin. Tämän blogitekstin häpeilemätön agenda on mainostaa näitä taideteoksia, ja saada mahdollisimman moni tutustumaan tarinoihin Irlannista.

The Secret of Kells 

"I have lived through many ages,

Through the eyes of salmon, deer, and wolf.

I have seen the Northmen invading Ireland,

Destroying all in search of gold.

I have seen suffering in the darkness,

Yet I have seen beauty thrive in the most fragile of places.

I have seen the book;

The book that turned darkness into light..."

The Secret of Kells on Tomm Mooren ensimmäinen ohjaustyö, ja hänelle pitää nostaa hattua hienosta työstä. Secret of Kells on keskiaikainen tarina jonka keskiössä on Kellsin Kirja, euroopan vanhimpia kirjoja. Brendan (Evan McGuire) on innokas 12-vuotias poika joka elää suojattua elämää Kellsin luostarissa Irlannissa. Viikinkien uhka pakottaa Brendanin sedän Apotti Cellachin (Brendan Gleeson) panostamaan kaikki luostarin voimavarat muurin rakentamiseen. Kun vieraileva munkki Aidan (Mick Lally) saapuu luostariin mukanaan Ionan kirja, upeasti kuvitettu evankeliumi. Brendan haluaa auttaa Aidania kuvittamaan kirjan loppuun, mutta Cellach kieltää sen, sillä kaikki tarvitaan muurin rakentamiseen. Kun Brendan karkaa metsään etsimään väriaineita, hän kohtaa Aislingin (Christen Mooney), valkohapsisen metsänkeijun. Brendan on astunut daoine sidhen- haltioiden- maailmaan. 

The Secret of Kellsin tarina on erittäin uniikki, ja jopa yllättää rikkomalla hieman perinteisiä tarinan kaavoja. Vaikka tarinassa on pahiksia kuten hyökkäävät viikingit sekä unestaan herätetty jumala Crom Cruach, nämä kuvataan ennemminkin luonnovoimina- ei persoonaa, ei armoa. Nämä ovat ymmärryksen tuolla puolen. Varsinkin viikinkien kohdalla tämä on erittäin luova ratkaisu- keski-aikaisille Irlantilaisille viikingit olivat outoa kieltä puhuvia taistelussa pelottomia valloittajia, jotka eivät tienneet kristinuskosta ja palvoivat outoja jumalia. Selkeällä motiivilla olevaa persoonallista pahaa ei ole, ja se on aina virkistävää. Keskiössä onkin ennemminkin kulttuurit ja perinnöt. Brendan tulevana munkkina edustaa kristinuskoa- uuttaa tietoa ja sen levittämistä eteenpäin kirjoitusten avulla, näin valaisten synkkää aikakautta. Aisling keijuna edustaa kansanuskontoja ja vanhoja tapoja- metsässä on alueita jonne ei saa mennä ja muinaisia asioita ei saa kaivella esiin. Viimeisenä on Cellach, joka käytännössä edustaa samaa kuin Brendan, mutta sen sijaan painottaa tiedon ja tietäjien suojelua. Nämä kolme hahmoa ovat tarinan keskiössä, ja ovat kaikki mielenkiintoisia ja persoonallisia. Brendan on jokseenkin perinteinen mukava kaveri joka tekee kenties välillä hieman ajattelemattomia ratkaisuja. Cellach on jäykkä ja kurinalainen mutta hyvää tarkoittava isähahmo Brendanille. Kolmesta hahmosta Aisling on uniikein- keijuna hän ei rajoitu ihmisten perinteisiin rooleihin vaan vaihtaa hyvin nopeasti paikkaa ja mielipidettänsä. Energinen ja outo luonne tekee Aislingista mielenkiintoisen hahmon seurata. Ensimmäinen puoli elokuvasta on hyvin perinteistä ihmeellisten asioiden ihailua ja velvollisuuksien pakoilua, mutta puolenvälin jälkeen leffa pistää uuden vaihteen päälle ja meno menee mahtavaksi, paikka paikoin hyvinkin synkäksi. Pidän aina siitä että ns. "lasten elokuvissa" uskalletaan mennä pidemmälle synkkien asioiden kanssa- lapsien sietokykyä usein aliarvioidaan, ja Secret of Kells onnistuu pitämään juuri oikean tasapainon värikkään ja hauska ja synkän ja pelottavan välillä.

Animaatio on ainutlaatuista- 2D-animaatiosta otetaan kaikki irti, käyttäen nin tasaisia ja horisontittomia pintoja yhtiestyössä moniulotteisten hahmojen kanssa. Muodot ovat hyvin pyöreitä ja ihmiset muistuttavat hyvin paljon keskiaikaisten kuvitusten ihmisiä. Jokainen hahmo on oman muotoisensa, ja niinpä hahmot erottaa toisistaan hyvin- Cellach on suunnattoman pitkä mutta samalla kumara, mikä saa hänet aina erottumaan joukosta. Värit vaihtelevat kirkkaista vihreistä tulen punaiseen, varjojen ja valon tukiessa aina oikealla tavalla, luoden kohtauksiin aina oikean tunnelman tarvittaessa. Vaikka päällisin päin taidetyyli näyttää yksinkertaiselta, läheltä katsoen ne ovat täynnä yksityiskohtia- kuten alkuperäisen Kellsin Kirjan kuvitukset. Maailma on täynnä uniikkeja pintoja ja kuvioita, ja tämä elokuva nostaa sen jalustalle.

Musiikit ovat loistavia, käyttäen kelttiläisen musiikkiperinteen parhaimpia puolia. Huilut ja rummut luovat leikkisän tunnelman kohtauksiin jotka sellaista tarvitsevat, kun taas sodan ja taistelun hetkellä säkkipillien sointu tuo juuri oikeanlaisen uhkaavan tunnelman. Onpahan elokuvassa yksi laulukin- äärimmäisen kaunis sellainen, jolla on selkeä oma paikkansa tarinassa. Harvoin laulut nitoutuvat tarinaan ja kohtauksiin niin hyvin kuin tässä elokuvassa. 

Jos jokin asia häiritsi elokuvan aikana niin se oli "monikansalliset munkit". En tietenkään voi olla varma, mutta varhais-keskiaikaisessa Irlannissa tuskin oli afrikkalainen, kiinalainen ja italialainen munkki. Tämä tosin ei häiritse liikaa missään kohtaa sillä nämä eivät ole isossa osassa, ja ovat oikeastaan aika hauskoja ja tuoden yhä lisää persoonaa hahmogalleriaan. Jälkeenpäin luin että munkit olivat luostarissa tuomassa omaa panostustaan Kellsin Kirjaan, tuoden oman alueensa kulttuuria ja kuvitusta kirjaan jonka tarkoitus on  puhuttella kaikkia. Joten tällekkin löytyy syynsä.

The Secret of Kells on kaunis elokuva, jossa on vahva tarina ja mielenkiintoiset hahmot. Sillä ei ole mitään merkittävää moraalia jaettavana- elokuva kertoo hyvän tarinan kulttuurien kohtaamisesta ja hyvien asioiden löytämisestä pimeiden aikojen keskellä. The Secret of Kells on uniikki elokuva jota voin suosittella kaikenikäisille animaation ystäville.

Song of the Sea

"This is an ancient shell that my mother gave me a long time ago. Hold it to your ear and listen carefully. You'll hear the song of the sea."

Song of the Sea jatkaa samoissa maisemissa ja samoilla teemoilla- mutta antaen silti aivan erillaisen tarinan. Ben (David Rawle) on hajonneen perheen vanhin lapsi. Äiti Bronagh (Lisa Hannigan) menehtyi synnyttäessään toista lastaan- Benin pikkusiskoa, mykkää Saoirsea. Heidän isänsä Connor (Brendan Gleeson) on masentunut ja etääntynyt perheestään. Saoirsen löydettyä talosta oudon takin joka muuttaa hänet selkieksi, hyljehengeksi. Kun Saoirse löydetän rannalta kylmissään, vie lapsien mummo heidät kaupunkiin, turvallisempaan ympäristöön. Ben ei tästä pidä, vaan päättää palata kotiin.Ongelmia tulee, kun paljastuu että daoin sidhe on vuosia etsinyt selkietä, joka voi laulullaan pelastaa heidät unohduksesta johonka noita Macha on heidät ajanut. Matka kotiin vaikuttaa pitemmältä kun Ben luulikaan...

Tarinan keskiössä on Ben ja Saoirse, sekä riitaisten sisarusten välien korjaantuminen. Ben ei pidä Saoirsesta, sillä hän syyttää tätä äidin poistumisesta- eikä tätä helpota yhtään isän vieraantuminen pojastaan. Nämä ovat kaikki teemoja jotka ovat tuttuja monille, ja se tekee tarinasta hyvin helposti lähestyttävän kaikenikäiselle yleisölle. Ben on hyvin aidon tuntuinen hahmo- hän riitelee siskonsa kanssa ja ei halua tätä mukaan omiin touhuinsa ja ei todellakaan siedä että tämä koskee hänen tavaroihinsa. Mutta hän ei kuitenkaan ole koskaan liian ilkeä- kun hän pelottelee Saoirsea liikaa, katuu Ben tekoaan selkeästi mutta on kuitenkin liian ylpeä myöntämään sitä. Tällaiset ominaisuudet tekevät hahmoista aidon oloisia. Benin ja Saoirsen matkaa on mukava seurata, ja molemmat kasvavat matkansa aikana päätyen erittäin koskettavaan loppuun. Jälleen kerran elokuvassa ei ole yksiulotteisia pahiksia, vaan heidänkin tekonsa kumpuavat halusta auttaa, joskin täysin väärin keinoin. Song of the Sea kertoo oikeastaan kaksi tarinaa- ja nämä ovat sitoutuneet toisiinsa. Tästä voi saada vihjeitä tarinan aikana, ja lopussa se on viimeistään selvää. Tämä kunnioittaa katsojia ja antaa mahdollisuuden löytää elokuvasta enemmän tarinaa kuin ensisilmäyksellä vaikutti. Kuten edellisessä elokuvassakin keijuilla ja haltioilla on iso rooli tarinassa- ja tässä pikkukansaa on huomattavasti enemmän. On puhetta jättiläisistä, kirouksista ja maan koloissa elevät pikkumiehet esitellään hauskoina, joskin outoina muinaismaailman jäänteinä. Tunnelma ja teemat ovat paljon surumielisempi verrattuna The Secret of Kellsiin, mutta tarinasta huokuu seikkailun ja uuden löytämisen. Kells on synkkä paikka paikoin, Song of the Sea ei kuitenkaan mene ihan niin pitkälle, pitäen tunnelman enneminkin mysteerisenä loppuun asti- joka on sydäntälämmittävä ja jättää hyvän olon pitkäksi aikaa.

Animaatio on kehittynyt huomattavasti edellisestä teoksesta, mutta pitää mukana yhä tärkeät elementit. Maailma on hieman enemmän kolmiulotteisempi, ja ihmisten animointi on noussut myöskin asteella ylöspäin. Hiukset liikkuvat enemmän, kasvoissa on hieman enemmän merkkejä iästä ja liikkeet ovat sulavampia. Myös eläimet näyttävät upeilta- on hylkeitä, pöllöjä sekä Benin lammaskoira Cu. Varsinkin pöllöt joita sekä rakastan ja kammoksun samaan aikaan näyttävät juuri siltä- kauniilta mutta ahdistavalta. Kirjavat ja yksityiskohtaiset pinnat ovat myös edistyneet, tuoden yhä enemmän persoonaa maailmaan. Nykyaikaan sijoittuvassa tarinassa kuvioinnit kallioissa ja veistoksissa tuovat ajatonta fiilistä maailmaan- nämä kivet ovat seisoneet näillä paikoilla tuhansia vuosia ja ihmiset ovat kehittyneet niiden ympärillä. Vaikka muinaisajan uskomukset ovat kadonneet, tarinat ovat vielä muistissa ja ikuisuus ympäröi heitä alati.

Musiikki on edelleen upeaa. Kuten elokuvan nimikin kertoo, löytyy tästäkin laulu- joka on erittäin kaunis ja koskettava. Tämän lisäksi sulavat taustamusiikit luovat tunnelmaa uskomattomalla tavalla. Myös haltiat saavat oman laulunsa, jota ei valitettavasti löydy soundtrackilta. Musiikin tietty melankolisuus ja rauhallisuus toimii hyvin, ja välillä tunnelman sitä vaatiessa nostetaan tahtia ja homma toimii taas. Tittelinä toimiva Song of the Sea on todella kaunis, ja siitä löytyy useampikin versio- kaikki yhtä kauniita.

Song of the Sea on erittäin kaunis ja ajaton elokuva. Se ei nojaa turhiin kikkoihin kuten pop-kulttuuriviittauksiin tai nykytrendeihin, vaan keskittyy kertomaan koskettavan tarinan hyvillä hahmoilla ja uskomattomalla tunnelmalla. Song of the Sea on ehdottomasti viime vuoden elokuvien kärkikastia ja unohtumaton elämys koko perheelle.


Tomm Mooren työtä on ollut ilo todistaa kahden loistavan elokuvan muodossa. Odotan suurella mielenkiinnolla mitä hän saa aikaan seuraavaksi. Irlannin mytologiasta löytyy varmasti vielä tarinoita kerrottavaksi, ja tällaisella ansioluettelolla en voi olla muuta kuin innostunut. On ollut suuri ilo löytää jotain näin kaunista ja omaperäistä aikakautena, jolloin alkuperäiset ideat ovat hieman kiven alla.

Atte T