Sarjakuvien viisi aikakautta, osa 3

On aika jatkaa matkaamme sarjakuvien aikakausien lävitse. Jos olet uusi lukija, tai et ole lukenut aikaisempia osia, aloita täältä. Noniin, jatketaanpa.

Sarjakuvien hopea-aika oli nostanut viittasankarit haudastaan uuteen loistoon. Sankareita ja konnia luotiin jatkuvasti ja seikkailut olivat päätähuimaavia. Mutta kaikkea tätä leimasi tietty...lapsellisuus. Lehdet suunnattiin lapsille, koska Comics Code Authority rajoitti tarinankerrontaa. Mutta tämä alkoi käymään tarinankertojien hermoille, sillä he halusivat kertoa tarinoita jotka sisälsivät muutakin kuin värikkäitä ja hassuja rikollisia, puhtoisia sankareita ja kirkasta auringonpaistetta. Mutta aina tarvitaan joku, joka tekee jotain eri lailla. Gerry Conway ja Gil Kane olivat sellaisia. Hämähäkkimies jahtaa Vihreää Menninkäistä, jolla on panttivankinaan Gwen Stacy, Hämiksen tuolloinen tyttöystävä. Menninkäinen johdattaa Hämähäkkimiehen sillalle. Gwen makaa tajuttomana sillan huipulla. Menninkäinen ja Hämähäkkimies taistelevat, ja Gwen putoaa alas. Hämähäkkimies nappaa hänet seitillään. Snap. 

Gwenin niska katkeaa. Gerry Conway teki kirjoittaessaan jotain, mitä ei oltu tehty siihen mennessä- tappoi pitkäaikaisen hahmon, sankarin tyttöystävän. Hopea-aika alkoi olla ohitse.

Pronssi-Aika (1973-1986)

 Hopea-aika oli värikästä, mustavalkoista ja täynnä hassuja ja uskomattomia asioita. Telepaattisia apinoita, super-koiria ja Jimmy Olsenien planeettoja. Nämä, kuten moni muukin, oli aikakautensa tuotoksia. Mutta ajat muuttuvat. 60-70 luku oli mielenkiintoista aikaa. Sosiaalinen vallankumous pyyhkäisi yli Amerikan. Vietnam ja Watergate muuttivat kansan näkemystä USA:n tilasta yleisen mielipiteen kääntyessä negatiivisempaan suuntaan. Ja tottakai nämä asiat vaikuttivat myöskin sarjakuviin. Moraalisesti arveluttavat tarinat alkoivat yleistyä. Hahmojen väliset ristiriidat tulivat normiksi. Comics Code Authorityn valta alkoi murentua. Stan Lee julkaisi tarinansa huumeiden paheista ilman CCA:n lupaa. Jack Kirby lähti Marvelin tallista DC:lle, ja julkaisi uskomattoman Fourth World-sarjansa. Sarjakuvien Pronssi-aika on alkanut.

CCA:n otteen hölletessä, alkoi aikuisemmat ja kypsemmät tarinat yleistyä. Tämän takana oli tottakai halu kertoa erilaisia ja monipuolisempia tarinoita, mutta myöskin halu tuoda vanhempia lukijoita ostajien joukkoon. Tuomalla tarinoihin aiheita ja teemoja jotka vetoavat muillekkin kuin lapsille, alkoivat sarjakuvat tulla taas aikuisten suosioon. Realismi, moraaliset ja yhteiskunnalliset kysymykset ja seksuaalisuus tulivat jäädäkseen, ja lopulta ne tulisivat nielaisemaan koko teollisuuden kokonaan. Kaula-aukot kasvoivat ja naissankarit kuten Red Sonja pukeutuivat tissipanssariin, ja miehet kuten Conan jättivät vaatteet kotio lähes kokonaan. Myös uskonto alkoi tehdä paluutaan tarinoihin- helvetin armeijat ja enkelit kuten demoni Etrigan ja (kulta-ajalta henkiin herätetty) Aave tulivat jäädäkseen. CCA aikoinaan kielsi valtiovallan kyseenalaistamisen. Tämäkin sai mennä, kun Kapteeni Amerikka jahtasi Salaista Keisarikuntaa- terroristijärjestöä, jonka johtajaksi lopulta paljastui Yhdysvaltojen Presidentiksi (jonka yhdennäköisyys Nixonin kanssa oli silminnähtävä). Tämä järkytti Kapun maailmankuvaa, joka luopui lippukuosistaan ja jatkoi sankarinhommia Nomad-nimen alla. Myöhemmin hän tajusi että hän voi edustaa Amerikan ihanteita ilman että tukee hallituksen toimia, ja palasi vanhoihin väreihinsä.

Erittäin tärkeää tälle ajalle oli supersankarein tasa-arvoisuuden ja monipuolisuuden alkaminen. Marvelin Luke Cage, Hero for Hire oli ensimmäinen tummaihoinen supersankari jolla oli oma lehti. Muitakin kuin valkoihoisia sankareita alkoi näkyä, ja naissankarit saivat arvostusta. Osa näistä oli etnisiä arkkityyppejä trikoissa, mutta parhaimmat näistä jäivät elämään koska kirjoittajat halusivat oikeasti luoda monipuolisuutta. Ryhmä-X:än Storm, Teinititaanien Kyborgi ja Vihreä Lyhty John Stewart ovat tummaihoisia sankareita, jotka ovat isoja nimiä vielä tänäkin päivänä. Naissankarien puolella tämä tarkoitti usein todellisen potentiaalinsa tajuamista. Ihmenelosten Näkymätön Tyttö lopetti panttivankina olemisen, ja muutti nimensä Näkymättömäksi Naiseksi, ja kasvoi yhdeksi Marvelin vahvimmista sankareista. DC:n puolella Haukkatyttö teki saman tempun, ja Haukkanainen liittyi Oikeuden Puolustajiin. Alfalentueen jäsen ja mutantti Pohjantähti oli ensimmäinen avoimesti homoseksuaali Marvelin supersankari. Ja kaikki tämä kulminoitui vahvasti Chris Claremontin Ryhmä-X tarinoissa. Ryhmä-X oli hopea-ajan Marvel-luomuksista huonoiten menestynyt, mutta Claremont nosti mutantit maailmanmaineeseen. Hänen ryhmäkokoonpanonsa oli monipuolinen ja kansainvälinen- saksalainen Painajainen, venäläinen Kolossi, afrikkalainen Storm ja japanilainen Aurinkotuli olivat vain osa uuden Ryhmä-X:än monipuolista kokoonpanoa. He kohtasivat avaruuden muukalaisia ja tappajarobotteja mutta myös rasismia, homofobiaa ja seksismiä. Tämä suuntaus tuli sitemmin Ryhmä-X:än kiinteäksi osaksi.

Sarjakuvia haluttiin muutta, sillä uusista asiakkaista ja uudesta suosiosta haluttiin pitää kiinni. Jotkut muutokset olivat fiksuja ja toivottuja. Batman kavoi enemmän goottilaiseksi tarinaksi ja teemat kuten Arkhamin mielisairaala ja hulluus, Jokerin asema Batmanin arkkivihollisena ja uudet, realistisemmat hahmot valtasivat alaa. Mutta osa tätä zeitgeistiä oli kokeilla jokaista muotioikkua ja trendiä sarjakuvissa, kaivattiin sitä tai ei. Kun disco nousi suosioon nuorison parissa, Marvel loi Dazzlerin, diskovaatteisiin pukeutuvan supersankarin. Breakdance sai suosiota, DC loi Viben (tuttu myös Flash tv-sarjasta) joka on maailman paras breakdance-tähti.Osa näistä on kuollut pois, tai hylänneet unohtuneen trendinsä kuten DC:n Calculator (mies pukeutui taskulaskimeksi) mutta osa on kasvanut kulttisuosiosta maailmanmaineeseen, kuten kaikille tuttu Aaveajaja- stunttipyöristä ja kauhuleffoista inspiraationsa saanut liekkipää.

Aikaisemmin mainitsin aikuisemmat ja kypsemmät tarinat. Tähän kuului kaksi osa-aluetta: pitkäaikaiset tarinakokonaisuudet ja rankat teemat mitä niissä esiteltiin. Tarinat alkoivat yleisemmin olla kahden, kolmen lehden mittaisia tai vielä pidempiäkin. Status quo ei enään ollut stabiili. Gwen Stacy oli 8 vuotta ollut vakihahmo Hämähäkkimiehen arjessa, ja tämän kuolema aloitti muutoksen. Dark Phoenix Saga otti yhden alkuperäisistä mutanteista, Jean Greyn ja kuljetti tämän uskomattoman hahmokehityksen lävitse traagiseen lopputulokseen, jonka vaikutukset näkyvätä yhä tänäkin päivänä. Pitemmät tarinat vaativat enemmän keskittymistä, ja siihen sai silloin sisällytettyä enemmän tarinankerrontaa ja hahmokehitystä. Tähän kuului myös rankempi sisältö. Väkivalta, kauhu, huumet ja ahdistavat tilanteet olivat suosittuja. Frank Millerin kehuttu Daredevil-kausi sisälsi paljon viittauksia huumeisiin, pornoon ja hahmoja kuoli vasemmalta ja oikealta. Jokerin paluu oli paluu myöskin hahmon juurille, ja tänä aikana Jokeri sai kammottavan maineensa. Myös muut hahmot saivat luvan tappaa- Tuomari teki ensiesiintymisensä, ja on tappoi lukuisia ihmisiä tämän jälkeen. Negatiivi-Salama tappoi Iris Westin. Vihreä Nuoli ja Vihreä Lyhty kiersivät ympäri Yhdysvaltoja ja kohtasivat monia Amerikan silloisen tilan ongelmia ja kriisejä, aina rasismista huumeisiin. Huumeet olivat yksiä sarjakuvien iskevämpiä aiheita, ja PSA-sarjikset (Public Service Announcement) jossa nuorisoa varoitettiin pahuuteen johtavista aineista kuten alkoholista ja huumeista alkoi ilmestyä. Eivätkä sankaritkaan päässeet tältä pakoon.

Kuten muutkin päätöspisteet, Pronssi-ajan päätöskohta ei ole sama kaikille. Osa väittää että se ei ikinä loppunutkaan. Toiset taas sanovat että aika vaihtui kun DC uudisti koko linjastonsa 1986 klassikkotarinassa Crisis on Infinity Earths. Mutta useimmat ovat samaa mieltä siitä, että sarjakuvien Synkän Ajan aloitti kaksi teosta: Alan Mooren Vartijat ja Frank Millerin Yön Ritarin Paluu, vuonna 1986.

Ja musta varjo laskeutui sarjakuvataivaan ylle...

Atte T.

Sarjakuvien viisi aikakautta, osa 2

On aika jatkaa matkaamme sarjakuvien aikakausien lävitse. Jos olet uusi lukija, edellinen osa kannattaa lukea tätä ennen. Sen löydät täältä. Noniin, jatketaanpa.

Mutta aluksi pari sanaa aiheesta Comics Code Authority.

Osa on saattanut nähdä tämän lätkän lehdessä. Tämä merkki oli pitkään sarjakuvien vakiovaruste, sillä se kertoi lehden olevan Comics Code Authorityn hyväksymä julkaisu. Lehtiä ilman näitä merkkejä ei näkynyt, sillä jos hyväksyntää ei tullut, ei lehteä julkaistu. Käytännössä Comics Code Authorityn säännöt olivat seuraavat:

Lehdissä ei saanut olla:
- Valtiovallan ja systeemin kyseenalaistamista
- Paljastavia vaatteita
- Huumeita
- Sanoja "Horror" tai "Terror" ei saanut käyttää kansissa
- Jokaisen lehden piti päättyä onnellisesti
- Väkivaltaa & Seksuaalisia teemoja

Tämä käytännössä tappoi kaiken aikuisemman väen mielenkiinnon sarjakuviin, ja niistä tuli lasten luettavaa. Jotkut lehdet kuten Archie Comics pärjäsi hyvin näiden sääntöjen alla, ja DC muokkasi Batmanin, Teräsmiehen ja Ihmenaisen tarinat vastaamaan näitä sääntöpykäliä. Comics Code Authority oli vallitseva voima sarjakuvissa, kunnes sitä vastaan nousi eräs sarjakuvakirjoittaja. Tämä mies oli Stan Lee. Stan kirjoitti 1970 Hämähäkkimies-tarinan joka esitti huumeet erittäin negatiivisessa valossa. Tarinaa kehuttiin, ja jopa USA:n terveysvirasto kehotti ihmisiä lukemaan sen. Mutta CCA ei myöntänyt lehdelle hyväksyntää. Stan Lee ei välittänyt, vaan julkaisi tarinan ilman sen hyväksyntämerkkiä. CCA koki ensimmäisen tappionsa. 80-luvulla CCA oli käytännössä merkityksetön, ja 2000-luvun alussa DC ja Marvel hylkäsivät koodin ja CCA kuoli pois. Mutta sen merkitys sarjakuville on tärkeä- se muokkasi aikakautta, joka tunnettiin nimellä....

Hopea-aika (1956-1973)

Ah, Hopea-aika. Tämä aikakausi on joko naurettavin, lapsellisin ja järjettömin aika sarjakuvien historiassa, tai iloisin, värikkäin ja mielikuvituksellisin aika. Mahdollisesti se oli molempia. II. maailmansodan jälkeen supesankarisarjakuva oli suosionsa menettänyt eilispäivän tähti. Vanhat sotaratsut kuten Batman ja Teräsmies porskuttivat eteenpäin, mutta hekin olivat menetäneet teränsä. Kioskit olivat täynnä romanssitarinoita ja jännityslehtiä, supersankarit olivat poissa. Kunnes tapahtui jotain, joka muutti koko alaa: DC Comics Showcase- lehti julkaisi tarinan, jossa pääosassa oli uusi versio vanhasta sankarista, Salamasta. Barry Allen sai uuden puvun ja uudet viholliset. Tämä lehti oli menestys, ja DC kokeili toimiiko tämä muilla hahmoilla. Seuraavaksi julkaistiin tarina uudesta Vihreästä Lyhdystä, tähdäten enemmän sci-fiin kuin taikuuteen ja sankarina oli pilotti Hal Jordan. Lehti oli menestys. Hopea-aika oli alkanut, ja jokainen lehti nykyään on jotain velkaa tälle ajalle.

Supersankarien suosio nousi räjähdysmäisesti. Uusia sankareita ja vanhojen sankarien manttelinperijöitä julkaistiin innokkaasti, ja tänä aikana perustettiin firma, josta sitemmin tuli maailman menestynein sarjakuvafirma- Marvel Comics. Stan Lee sai tehtäväksensä luoda jotain samanlaista kuin DC:n menestyksekäs Justice League of America. Yhdessä piirtäjälegenda Jack Kirbyn kanssa he loivat Marvelin ensimmäisen menestystarinan- Ihmeneloset. Hopea-aika oli Marvelin parhainta aikaa. Stan Lee, Jack Kirby, Larry Lieber ja Steve Ditko loivat kilpaa hahmoja jotka jäivät klassikoiksi- Hämähäkkimies, Ihmeellinen Hulk, Thor, Rautamies, Tohtori Outo, Kostajat. Marvelin vahva hahmokeskeinen tarinankerronta oli aikanaan käänteentekevä. Nämä sankarit eivät olleet ainoastaan mahtavia- he olivat tavallisia, kuten lukijansakkin. Hämähäkkimies oli teini-ikäinen sankari, ainoa luokkaansa joka kohtasi ikäluokkansa ongelmat ja taisteli siinä sivussa värikkäitä superkonnia vastaan. Marvel takoi näinä päivinä perustukset vuosikymmeniä kestäneelle menestykselle.

Mutta Hopea-aika muistetaan sen hassuudesta. Sillä sitä se oli- hassua, värikästä, naurettavaa. Tämä oli kuitenkin sama aika joka antoi meille Batman-televisiosarjan. Camp-huumori ja tyhmimmätkin ideat saivat nähdä päivänvalon, mutta oli näiden seassa oli myös satunnaisia nerouden hedelmiä. Otto Binderin kynästä syntyi Terästyttö, Brainiac, Bizarro ja Kandorin pullokaupunki Teräsmiehen sivuille. Carmine Infantino loi yksin lähes koko Salaman viholliskatraan aina Kapteeni Bumerangista Säävelhoon. Tarinat olivat hyvin mustavalkoisia, ja superkonnat enneminkin hassuja kuin uhkaavia. Tälle ajalle kuului valitettavasti myös naishahmojen muuttuminen. Jos Kulta-ajalle naishahmot olivat kovia ja vahvoja, tällä ajalla naiset ottivat takapenkin paikan. Lois Lane hylkäsi uraohjuksen osansa, ja otti elämäntavoitteeksensa Teräsmiehen kanssa naimisin menon ja kotiäidin uran. Missään tämä outous ei näkynyt paremmin kuin DC:llä. CCA:n pykälät vaikuttivat tarinankerrontaan ja rajoittivat sitä mitä lehdissä sai olla. Mutta lehtieä piti silti tehdä, joten kaikki mikä ei jäänyt CCA:n hampaisiin käytettiin. Tämä johti Teräsmiehen ja Batmanin tapauksessa...outoihin asioihin. Varsinkin Teräsmiehen kohdalla. Joka toisessa lehdessä sai hän uuden supervoiman kuten super-kutominen ja sateenkaarisäteet. Tämä näkyi myös lehtien kansissa. Koska kilpailu oli kovaa, eikä sarjiksista tiedetty mitään ennen julkaisua, lehdet piti myydä kansien perusteella. Sääntö oli simppeli- tarinat olivat hulluja, mutta osa tarinoista tehtiin vastaamaan piirtäjien kansia. Ja mitä hullumpi kansi, sitä parempi tuotto....

Normipäivä Hopea-ajalla.

Toinen asia joka muokkasi Hopea-aikaa oli tiede. 50-60 luku oli aikakausi, jolloin USA oli tieteen pauloissa. Ydinenergia, radioaktiivisuus, avaruuden valloitus- tämä oli aikakausi jolloin tiede näytti tietä, antaen uskoa tulevaan ja luoden ihmekuvia maailmasta joka on tulossa. Avaruus oli viimeinen käymätön korpimaa, ja se oli varmasti täynnä tuntemattomia ihmeitä. Ja tämä tietysti näkyi lehdissä. Batman sai gangsterien rinnalle tieteen luomia rikollisia kuten Myrkkymuratin ja Pakkasherran. Tiedesanastoa heiteltiin lehdissä ja säteily aiheutti kaikkea. Supersankarit kuten Hulk, Hämähäkkimies ja Ihmeneloset saivat voimansa juurikin säteilystä. Aikaisemmin mainittu Vihreä Lyhty muuttui taikalyhdyn omistajasta intergalaktiseksi poliisiksi, joka kohtasi erilaisia avaruusolentoja harva se päivä. Rautamies oli teknologian kärkeä rakentaessaan superhaarniskan ja taistellessaan toisia haarniskasotureita ja...ja...avaruuslohikäärmettä vastaan. Tieteen näkyvyys ei tarkoittanut välttämättä rationaalisuutta tai yleistä järjen voittoa, mutta se antoi meille paljon värikkäitä ja muistettavia hahmoja.

On vaikea sanoa koska Hopea-aika päättyi. Se on hyvin paljon tulkinnasta kiinni. Se alkoi selkeästi CCA:n syntymästä ja Barry Allenin uran alusta. Osa sanoo että hopea-aika päättyi kun Marvelin pitkäaikainen kiintotähti Jack Kirby vaihtoi DC:n puolella 1970. Osa taas sanoo että aika päättyi kun lehtien hinta nousi 15c kappaleelta, 1969.

Minulle ja monelle muulle, hopea-aika vaihtui Pronssi-aikaan iltana jona Gwen Stacy kuoli.

Atte T

Sarjakuvien viisi aikakautta, osa 1

Nyt astutaan hetkeksi pois valokeilasta, mutta jatketaan yhä sarjakuvien äärellä. Tänään ei ole puheenaiheena mikään yksittäinen hahmo tai sarjakuva, ei listaa eikä suositteluja. Tämä on dataa ja historiaa yhdessä paketissa. On aika puhua sarjakuvien viidestä aikakaudesta.

Yes, that's a thing.

Osalle sarjakuvafaneista tämä lienee terminä jo tuttu ennestään. Aina silloin tällöin kuulee puhuttavan "kulta-ajan hahmoista" tai "hopea-ajan juonista" haastatteluissa tai kirjoissa. Kuten monet muutkin taidemuodot, sarjakuvat voidaan jakaa aikakausiin jotka määrittelevät jotenkin sen formaattina. Ja kuten niin monet muutkin asiat sarjakuvissa, tämäkin lähinnä kartoitetaan supersankarisarjisten avulla, sillä juuri supersankarisarjikset ovat omina aikoinaan muokanneet ja uudistaneet taidemuotoa eniten. Aikakaudet määritellään ajankohdan, teemojen, hahmojen, tapahtumien tai yksittäisten tarinoiden perusteella-tai kaikkien näiden mukaan. Supersankarisarjikset ovat olleet olemassa lähes 80 vuotta, ja tämä matka on muokannut sitä vuosien varrella uskomattoman paljon.

Tässä esittelen nämä viisi aikakautta, mitkä tekijät määrittelevät ne ja mistä mihinkä asti ne kestivät. Tietyt hahmot ovat luonnollisesti oman aikakautensa luomuksiam ja tuttuja nimiä tulee tipahtelemaan tämän tekstin lävitse. Saatan myös tehdä viittauksia ja vertauksia tv-sarjoihin ja elokuviin, sillä lienee sanomattakin selvää että aikakausien vaikutus näkyy myös näissä. On myöskin mainittava, että aikakausia on teknisesti enemmän. Yksinkertaisuuden nimissä käytän kiteytetympää  lähestymistapaa.

 Pitemmittä puheitta, on aika aloittaa.

Kulta-aika (1938-1956)

On vuosi 1938. National Allied Publications-kustantamo aloitti uuden sarjakuvan nimeltään Action Comics. Tätä varten kehitettiin myöskin uusia hahmoja. Kaksi Clevelandilaista miestä loivat kaikkein kuuluisimman. Nämä kaverit olivat Joe Shuster ja Jerry Siegel. He loivat Teräsmiehen.

Näin alkoi sarjakuvien Kultainen Aika, sarjakuvien aamunkoi. Tätä aikaisemmin lehtihyllyjä koristi kauhulehdet, pulp-julkaisut, eläinsarjikset, lännensarjat ja etsivät. Nämä hahmot ja genret olivat yhä suosittuja koko Kulta-ajan, mutta tällä ajalla supersankarit nousivat näiden tulevaisuudessa hiipuvien lehtien rinnalle. Nyrkkisankarit kohtasivat sci-fin ja fantasia, ja näistä syntyi supersankarit. Varhaiset sankarit olivat lähinnä kopioita Teräsmiehestä- näistä pitkäikäisin ja suosituin oli Kapteeni Ihme, joka sitemmin tultiin tuntemaan nimellä Shazam. Kapteeni Ihme oli itseasiassa Kulta-ajan suosituin supersankari. Parhaimmillaan hänen nimikkolehteään myytiin 1.3 miljoonaa kappaletta kuukaudessa. Myöhemmin alettiin luomaan hahmoja joidenka voimat erosivat Teräsmiehestä, kuten supernopea Salama (Jay Garrick), taikasormusta käyttävä Vihreä Lyhty (Alan Scott) ja taruista alkunsa saava Ihmenainen. Mutta kuten sanottu, vanhat genret eivät kadonneet, ja niiden yhä vahvaa suosiota päätettiin käyttää hyväksi. Zorron kaltaiset normaalit ihmiset jotka tekivät sankaruuksia tarinoissaan toimivat vahvana innoittajina. Nämä sankarit pitivät naamioita ja viittoja- kuten Batman. 

Tämä aikakausi antoi meille myös apurit. Sarjakuvien kohdeyleisönä oli tähän aikaan vanhempi lukijakunta, ja lapsihahmoja ja komedisia sivuhahmoja lisättiin lehtiin viihdyttämään lapsia. Näistä apureista tunnetuin lienee Robin (Dick Grayson). Lähes jokaisella sankarilla oli hauskanniminen kaveri joutumassa ongelmiin- Vihreän Lyhdyn Doiby Dickles, Muovimiehen Woozy Winks jne. Näistä hahmoista huolimatta monelle tulee yllätyksenä se, että Kulta-aika oli huomattavasti synkempi ja moraalisesti arveluttavampi kuin sitä seurannut Hopea-aika. Teräsmies oli huomattavasti ilkikurisempi, Batman tappoi rikollisia ja Jokeri oli enemmän tappaja kuin hauska pilailija mikä hänestä tulisi tulevien vuosikymmenien aikana. Tämän ajan naishahmot olivat myöskin kovapuheisia, periksiantamattomia uraohjuksia- huomattava ero tulevaan. Tästä syystä ei liene ihme, että juurikin Kulta-ajalla naiset lukivat sarjakuvia enemmän kuin koskaan tähän mennessä. 

Tätä aikakautta muokkasi paljon myös yksi aate- Patriotismi. II. maailmansodan ollessa aivan nurkan takana, monet sankarit suuntasivat katseensa rapakon ylitse kohti vihollista. Kun pelottavat diktatuurit ja mahtavat valtiovallat kalistelivat sapelia ja esittelivät mahtiaan, kaipasi kansa sankareita lyömään nämä pahuuden mestarit maahan. Tämä antoi meille patrioottisen supersankarin arkkityypin- Kapteeni Amerikan. Kuten monet sarjakuvien tekijät, sankaritkin liittyivät palvelukseen ja tekivät osansa oman maansa puolesta. Tämä näkyi myös vastustajissa- natsi Punakallo ja monet muut Saksalaiset, Japanilaiset ja Venäläiset rikolliset olivat vakiovastustajia. Tähän liittyi myöskin vahvasti rasistinen esittämistapa, missä Japanilaiset olivat juuri ja juuri ihmisen näköisiä irvistäviä rumiluksia. Sotien päätyttyä osa näistä hahmoista unohtui, mutta Kapteeni Amerikka ja Punakallo ovat kestäneet ajan hampaan.

Kulta-aika kuitenkin koki päätöksensä juurikin sotien loputtua. Vaikka tätä on vaikea määritellä suoraan, alkoivat supersankarit menettämään suosiotaan sodan jälkeen. Timely Comics (josta sitemmin tuli Marvel) lopetti julkaisun kokonaan 1951. Mutta vahvin päätöspiste on vuosi 1954, jolloin psykiatri Fredric Wertham julkaisi teoksen Seduction of the Innocent. Kirjassaan hän esitti, että sarjakuvat ovat vastuussa Amerikan nuorison korruptiosta, ja niiden lukeminen johtaa rikolliseen elämäntapaan ja seksuaalisiin perversioihin. Tämä oli tietenkin myyntimenestys. Tästä lopputuloksena syntyi Comics Code Authority, ja sarjakuvat siirtyivät Hopea-ajalle.

Tämä mies tiesi mikä oli meille parasta.

Huh. Tulipas tekstiä. Ehkä jatkan aiheesta seuraavalla kerralla. Palataan asiaan piakoin!

Atte T

Valokeilassa, osa 2

On aika taas katsahtaa valokeilaan ja tutustua johonkin sarjakuvahahmoon, ilmiöön tai tekijään joka ansaitsee huomiota. Nykyään supersankarileffat ja tv-sarjat ovat tuoneet esiin paljon suurelle yleisölle tuntemattomia hahmoja, mutta paljon on yhä piilossa. Tässä osiossa tutustutan teidät sarjakuvien rikkaaseen maailmaan.

Mutta ennen kuin pääsemme tämänkertaiseen hahmoon, puhutaanpa hieman Watchmenista.

Kukapa ei tuntisi Vartijoita. Alan Mooren ja David Gibbonsin universaalisti rakastettu klassikko on kaikille tuttu jotain kautta. Sarjakuvafanit muistavat koko genren muuttaneen mestariteoksen. Elokuvayleisö muistaa Zack Snyderin elokuva-adaptaation jonka synkkä maailma, aikuiset teemat ja huikea ulkonäkö toimi monille leffafaneille tapana katsoa supersankareita uudessa valossa. Alan Moore otti klassisia supersankarityyppejä ja hajotti heidät, purkaen ja rakentaen koko supersankarimythoksen uudestaan ja sai ajattelemaan näitä hahmoja ja maailmaa jossa supersankarit elävät. Hahmot kuten Koomikko ja Rorschach ovat nousseet suurenkin yleisön tuntemiksi ikoneiksi, varsinkin naamaroitu psykopaati Rorschach. Mutta kuinka moni tietää, että alunperin Vartijoiden piti olla DC:n hahmoja? Alan Mooren alkuperäisessä versiossa hän halusi käyttää vanhoja Charleston Comics-firman sankareita jotka DC oli juuri ostanut itsellensä. Tohtori Manhattanin piti olla Kapteeni Atomi, Yöpöllön Blue Beetle ja Koomikon piti olla jonkinlainen Nick Furyn ja Peacemakerin yhdistelmä. Entäs Rorschach? No, Rorschachin piti olla....

The Question

On suuri synti että Question on jäänyt elokuvien ja tv-sarjojen ulkopuolelle, koska tästä hahmosta riittäisi tarinoita. Victor Sage on tv-toimittaja KBEL-kanavalla Hub Cityssä. Vic on hyvin innokas toimittaja, joka on ottanut elämäntyöksensä saada kaupungin paha korruptio aisoihin median voimilla, mutta hän on kuitenkin vain yksi mies. Vic ei voi kävellä mihinkä tahansa ja kysellä mitä haluaa, sillä hänet tunnetaan ja liikoja kysymyksiä kyselevät ammutaan Hub Cityssa. Tämä kuitenkin muuttuu, kun Vicin ystävä Tri Aristotle Rodor esittelee hänelle uuden keksintönsä- keinotekoisen ihon, joka hengittää ja jonka voi poistaa yksinkertaisella aerosolilla. Tätä ei kuitenkaan voida käyttää haavojen hoitoon koska sen ainesosat reagoivat myrkyllisesti avohaavan kanssa. Vic kuitenkin keksii aineelle käyttötarkoituksen. Hän peittää kasvonsa iholla, tehden näin itsestään kasvottoman. Hän voi naamion takaa kysyä kysymyksiä. Victor Sage on Question.

"You are going to find out, like Sage did, that some questions can only be asked while wearing a mask. Just as there are some that can only be asked when you remove one."

Question ei taistele värikkäitä psykopaatteja puvuissa tai avaruusolentoja vastaan. Hänen vihollisiaan on korruptio, väkivalta ja rikollisuus ja ihmiset jotka levittävät tätä. Alun perin kun Charleston Comics julkaisi hahmoa oli kirjoittajana ja piirtäjänä hahmon luoja Steve Ditko, joka oli aikaisemmin ollut mukana luomassa Hämähäkkimiestä ja Tohtori Outoa. Ditko tunnettiin Ayn Rayndin filosofian Objektivismin kannattajana, ja Question toimi puhetorvena näille aattellisille ajatuksille. Question kulki alati veitsen terällä aikana jolloin se oli ennen kuulumatonta. Ns. "Sarjakuvien Hopea-aikana" oli supersankarisarjakuvat saavuttaneet uuden huippunsa, ja hauskat ja värikkäät seikkailut olivat normi. Question rikkoi tämän, ja oli armoton sankarina. Hän usein jätti nappaamansa rikolliset kohtalon ja onnen varaan ja ei tuntenut juurikaan omantunnontuskia jos jotain sattui. Mutta tämä ei jatkunut kuitenkaan loputtomiin.

Charleston Comics ostettiin DC Comicsin toimesta, ja samalla heidän vanhat hahmonsa siirtyivät DC:n omistukseen. Nämä hahmot (kuten Blue Beetle ja Kapteeni Atomi) haluttiin tuoda mukaan DC:n sankareiden joukkoon. Question kuului tietysti tähän joukkoon, ja kirjoittajaksi otettiin legendaarinen Dennis O'Neal. O'Neal otti Questionin, ja loi sen hahmon minkä monet hahmon fanit tuntevat. Ensimmäisessä numerossa Question kohtaa Batmanin vihollisen Lady Shivan, ja tämä tappaa Questionin. Väkivaltaisesti. Shivan soturin kunnioitus kuitenkin nousee pintaan, ja vie tämän ruumiin Richard Dragon-nimisen miehen luokse. Dragon herättää Questionin henkiin, ja opettaa tätä hänen levätessään. Question palaa takaisin Hub Cityyn ja omaksuu hieman zeniläisemmän elämänasenteen. Hän ei enään ole niin mustavalkoinen, vaan kokee enemmän tunnontuskia teoistansa ja siitä mitä on jättänyt tekemättä. Moneen otteeseen Question on kulkenut tappajan roolin rajoilla, mutta on onnistunut vetämään itsensä takaisin kuilun reunalta. O'Neal muutti myöskin Questionin kotikaupunkia, Hub Cityä. Gotham on monille se "rikollisten kaupunki." Frank Millerin sanoin: "New York on Metropolis päiväsaikaan, Gotham yöllä." Noh, sarjakuvafaneille vielä pahempi on sen sisarkaupunki, köyhä ja rikollisuuden riivaama Bludhaven. Hub City on vielä pahempi. Se on korruptoitunut joka tasolla, rikollisuus aina väkivaltarikoksista huume-ja ihmiskauppaan rehottaa, ja tällä kaupungilla on vain yksi "sankari", Question.

"I'm not innocent. When I was eighteen, I hit a girlfriend, broke her nose. When I was twenty, I beat up a professor...little man, sixty years old, had asthma. Later, got into fights. I was strong, though, knew I'd win."

"I'm trying to change. I'm ashamed of those things. I don't do them anymore. Last January, I threw a bomb out of a school bus, saved twenty five kids. Then I kept an old woman from being mugged. Then I stopped a couple of thugs from shooting a cop. Do I deserve to die? I'm not innocent. "

Mutta kukaan ei ole kuolematon (paitsi Kuolematon Mies). Vic Sage kohtasi hyvin erikoisen lopun. Hän taisteli vuosia hirvittäviä ihmisiä ja loputonta rikollisuutta vastaan, eikä hän koskaan antanut periksi. Mutta keuhkosyöpä on eri asia. Vuosikaudet tupakkaa vetänyt Question joutui syövän uhriksi, ja alkoi enemmän miettimään omaa perintöään maailmalle. Silloin hän törmäsi Gothamin poliisilaitoksen ex-etsivään Renee Montoyaan. Renee on toinen loistava hahmo, joka on Harley Quinnin tapaan saanut alkunsa Batman-animaatiosarjasta ja nousi nopeasti sarjakuviin poliisilaitoksen vakionaamaksi. Hänen urastansa hienosti kertoi Ed Brubakerin ja Greg Ruckan Gotham Central, sarjakuva josta tulen varmasti puhumaan myöhemmin lisää.  Renee oli kuitenki jättänyt työnsä poliisina koska kyllästyi systeemin toimimattomuuteen. Question otti Reneen siipiensa alle, ja lopulta Victor Sage kuoli syöpään. Mutta maailma oli silti täynnä kysymyksiä joita tarvitsee kysyä. Renee Montoya otti Questionin manttelin yllensä, ja aloitti oman sotansa rikollisuutta vastaan. Hän kohtasi Intergangin, Rikollisuuden Kirkon ja jopa kuolemattoman Vandal Savagen.

Mutta vaikka kuinka rakastan sarjakuvia formaattina, on omasta mielestäni paras Question mitä olen koskaan nähnyt tullut tv:n puolella. Mitä? Juurihan sanoin että miestä ei ole näkynyt elokuvissa tai tv-sarjoissa! Mutta nyt puhutaankin tv-animaatiosarjasta. Justice League Unlimited oli yksiä parhaimpia animaatiosarjoja joita koskaan olen nähnyt, ja yksiä sen suosituimpia hahmoja oli Question. Tämä sarja osoitti että näinkin synkkä hahmo toimii ns. lauantaiaamun animaatiosarjassa. Justice League Unlimitedin Question on salaliittoteorioita hautova ja sosiaalisesti hyvin eristäytynyt sankari, joka kuitenkin oli Oikeuden Puolustajien jäsen. Metsästäjätär tarvitsi apua vähemmän moraalisesti hyväksyttävään tehtävään, ja Question oli valmis auttamaan, koska näki mahdollisuuden salaliiton paljastamiseen. Questionin ja Metsästäjättären välille syntyi aluksi vahva ystävyys joka sitemmin kehittyi rakkaudeksi. Question sai myöskin ensimmäisenä selville salaliiton Oikeuden Puolustajia vastaan, ja uskoi tämän johtavan Teräsmiehen korruptioon ja maailmanloppuun. Hän oli valmis tappamaan Lex Luthorin jotta tämä ei toteutuisi ja Teräsmiehen sielu pysyisi puhtaana. Kun hä jäi vangiksi, ei hän piirrettyjen tasolla erittäin karmivan kidutuksen jälkeenkään kertonut ikinä tietojaan. Itse tutustuin hahmoon tämän kautta, ja ääninäyttelijä Jeffrey Combsin uskomaton taito antoi elämän hahmolle sarjakuvien ulkopuolella tavalla jota on vaikea ylittää.

Question olisi mahtavaa nähdä jossain tälläkin hetkellä pyörivistä supersankari tv-sarjoista. Arrowin maailmaan Question sopisi hyvin, sillä synkkä ilmapiiri ja korruption elementit ovat kuin koti Victor Sagelle. Mutta ongelmana voi olla hahmon paikan puute. Arrowin ja Flashin maailmassa ei tunnetusti ole Teräsmiestä tai Batmania. Mutta Vihreä Nuoli ja Salama ovat korvanneet heidän paikkansa hyvin, Oliverin ollessa rikas, synkkä kostaja ja Barryn ollessa iloisempi ja värikkäämpi kansan suosikki. Question voisi jäädä näiden kahden varjoon helposti. Sen sijaan Gotham -sarjassa Question olisi kuin kotonaan. Kaupungissa ei ole vielä naamioitua sankaria, mutta rikollisia ja korruptiota on sitäkin enemmän. Question voisi toimia kaupungin ensimmäisenä oikeana "supersankarina". Tähän lisätään se, että Gothamissa on esitelty Renee Montoya eikä uutta hahmoa tarvitsisi esitellä kömpelösti. Tämä voisi olla oikeasti hieno paljastus jossain kohtaa, kuinka joku kaupungin puhtaimmista poliiseista olisikin naamioitu omankäden oikeuden jakaja. Mutta ennen sitä meidän täytyy tyytyä klassisiin tarinoihin ja uusiin versioihin naamioidusta sankarista, joka ei ole vastaus maailman ongelmiin. Hän on pelkkä Kysymys.

Dark Knight Strikes Again ei ole hyvä, mutta tämä auttoi.

Tämä oli Valokeilan toinen osa. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä, jotka eivät ole saaneet vielä ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!

Atte T