torstai 12. marraskuuta 2015

Valokeilassa, osa 2

On aika taas katsahtaa valokeilaan ja tutustua johonkin sarjakuvahahmoon, ilmiöön tai tekijään joka ansaitsee huomiota. Nykyään supersankarileffat ja tv-sarjat ovat tuoneet esiin paljon suurelle yleisölle tuntemattomia hahmoja, mutta paljon on yhä piilossa. Tässä osiossa tutustutan teidät sarjakuvien rikkaaseen maailmaan.

Mutta ennen kuin pääsemme tämänkertaiseen hahmoon, puhutaanpa hieman Watchmenista.



Kukapa ei tuntisi Vartijoita. Alan Mooren ja David Gibbonsin universaalisti rakastettu klassikko on kaikille tuttu jotain kautta. Sarjakuvafanit muistavat koko genren muuttaneen mestariteoksen. Elokuvayleisö muistaa Zack Snyderin elokuva-adaptaation jonka synkkä maailma, aikuiset teemat ja huikea ulkonäkö toimi monille leffafaneille tapana katsoa supersankareita uudessa valossa. Alan Moore otti klassisia supersankarityyppejä ja hajotti heidät, purkaen ja rakentaen koko supersankarimythoksen uudestaan ja sai ajattelemaan näitä hahmoja ja maailmaa jossa supersankarit elävät. Hahmot kuten Koomikko ja Rorschach ovat nousseet suurenkin yleisön tuntemiksi ikoneiksi, varsinkin naamaroitu psykopaati Rorschach. Mutta kuinka moni tietää, että alunperin Vartijoiden piti olla DC:n hahmoja? Alan Mooren alkuperäisessä versiossa hän halusi käyttää vanhoja Charleston Comics-firman sankareita jotka DC oli juuri ostanut itsellensä. Tohtori Manhattanin piti olla Kapteeni Atomi, Yöpöllön Blue Beetle ja Koomikon piti olla jonkinlainen Nick Furyn ja Peacemakerin yhdistelmä. Entäs Rorschach? No, Rorschachin piti olla....

The Question



On suuri synti että Question on jäänyt elokuvien ja tv-sarjojen ulkopuolelle, koska tästä hahmosta riittäisi tarinoita. Victor Sage on tv-toimittaja KBEL-kanavalla Hub Cityssä. Vic on hyvin innokas toimittaja, joka on ottanut elämäntyöksensä saada kaupungin paha korruptio aisoihin median voimilla, mutta hän on kuitenkin vain yksi mies. Vic ei voi kävellä mihinkä tahansa ja kysellä mitä haluaa, sillä hänet tunnetaan ja liikoja kysymyksiä kyselevät ammutaan Hub Cityssa. Tämä kuitenkin muuttuu, kun Vicin ystävä Tri Aristotle Rodor esittelee hänelle uuden keksintönsä- keinotekoisen ihon, joka hengittää ja jonka voi poistaa yksinkertaisella aerosolilla. Tätä ei kuitenkaan voida käyttää haavojen hoitoon koska sen ainesosat reagoivat myrkyllisesti avohaavan kanssa. Vic kuitenkin keksii aineelle käyttötarkoituksen. Hän peittää kasvonsa iholla, tehden näin itsestään kasvottoman. Hän voi naamion takaa kysyä kysymyksiä. Victor Sage on Question.

"You are going to find out, like Sage did, that some questions can only be asked while wearing a mask. Just as there are some that can only be asked when you remove one."

Question ei taistele värikkäitä psykopaatteja puvuissa tai avaruusolentoja vastaan. Hänen vihollisiaan on korruptio, väkivalta ja rikollisuus ja ihmiset jotka levittävät tätä. Alun perin kun Charleston Comics julkaisi hahmoa oli kirjoittajana ja piirtäjänä hahmon luoja Steve Ditko, joka oli aikaisemmin ollut mukana luomassa Hämähäkkimiestä ja Tohtori Outoa. Ditko tunnettiin Ayn Rayndin filosofian Objektivismin kannattajana, ja Question toimi puhetorvena näille aattellisille ajatuksille. Question kulki alati veitsen terällä aikana jolloin se oli ennen kuulumatonta. Ns. "Sarjakuvien Hopea-aikana" oli supersankarisarjakuvat saavuttaneet uuden huippunsa, ja hauskat ja värikkäät seikkailut olivat normi. Question rikkoi tämän, ja oli armoton sankarina. Hän usein jätti nappaamansa rikolliset kohtalon ja onnen varaan ja ei tuntenut juurikaan omantunnontuskia jos jotain sattui. Mutta tämä ei jatkunut kuitenkaan loputtomiin.



Charleston Comics ostettiin DC Comicsin toimesta, ja samalla heidän vanhat hahmonsa siirtyivät DC:n omistukseen. Nämä hahmot (kuten Blue Beetle ja Kapteeni Atomi) haluttiin tuoda mukaan DC:n sankareiden joukkoon. Question kuului tietysti tähän joukkoon, ja kirjoittajaksi otettiin legendaarinen Dennis O'Neal. O'Neal otti Questionin, ja loi sen hahmon minkä monet hahmon fanit tuntevat. Ensimmäisessä numerossa Question kohtaa Batmanin vihollisen Lady Shivan, ja tämä tappaa Questionin. Väkivaltaisesti. Shivan soturin kunnioitus kuitenkin nousee pintaan, ja vie tämän ruumiin Richard Dragon-nimisen miehen luokse. Dragon herättää Questionin henkiin, ja opettaa tätä hänen levätessään. Question palaa takaisin Hub Cityyn ja omaksuu hieman zeniläisemmän elämänasenteen. Hän ei enään ole niin mustavalkoinen, vaan kokee enemmän tunnontuskia teoistansa ja siitä mitä on jättänyt tekemättä. Moneen otteeseen Question on kulkenut tappajan roolin rajoilla, mutta on onnistunut vetämään itsensä takaisin kuilun reunalta. O'Neal muutti myöskin Questionin kotikaupunkia, Hub Cityä. Gotham on monille se "rikollisten kaupunki." Frank Millerin sanoin: "New York on Metropolis päiväsaikaan, Gotham yöllä." Noh, sarjakuvafaneille vielä pahempi on sen sisarkaupunki, köyhä ja rikollisuuden riivaama Bludhaven. Hub City on vielä pahempi. Se on korruptoitunut joka tasolla, rikollisuus aina väkivaltarikoksista huume-ja ihmiskauppaan rehottaa, ja tällä kaupungilla on vain yksi "sankari", Question.

"I'm not innocent. When I was eighteen, I hit a girlfriend, broke her nose. When I was twenty, I beat up a professor...little man, sixty years old, had asthma. Later, got into fights. I was strong, though, knew I'd win."

"I'm trying to change. I'm ashamed of those things. I don't do them anymore. Last January, I threw a bomb out of a school bus, saved twenty five kids. Then I kept an old woman from being mugged. Then I stopped a couple of thugs from shooting a cop. Do I deserve to die? I'm not innocent. "

Mutta kukaan ei ole kuolematon (paitsi Kuolematon Mies). Vic Sage kohtasi hyvin erikoisen lopun. Hän taisteli vuosia hirvittäviä ihmisiä ja loputonta rikollisuutta vastaan, eikä hän koskaan antanut periksi. Mutta keuhkosyöpä on eri asia. Vuosikaudet tupakkaa vetänyt Question joutui syövän uhriksi, ja alkoi enemmän miettimään omaa perintöään maailmalle. Silloin hän törmäsi Gothamin poliisilaitoksen ex-etsivään Renee Montoyaan. Renee on toinen loistava hahmo, joka on Harley Quinnin tapaan saanut alkunsa Batman-animaatiosarjasta ja nousi nopeasti sarjakuviin poliisilaitoksen vakionaamaksi. Hänen urastansa hienosti kertoi Ed Brubakerin ja Greg Ruckan Gotham Central, sarjakuva josta tulen varmasti puhumaan myöhemmin lisää.  Renee oli kuitenki jättänyt työnsä poliisina koska kyllästyi systeemin toimimattomuuteen. Question otti Reneen siipiensa alle, ja lopulta Victor Sage kuoli syöpään. Mutta maailma oli silti täynnä kysymyksiä joita tarvitsee kysyä. Renee Montoya otti Questionin manttelin yllensä, ja aloitti oman sotansa rikollisuutta vastaan. Hän kohtasi Intergangin, Rikollisuuden Kirkon ja jopa kuolemattoman Vandal Savagen.



Mutta vaikka kuinka rakastan sarjakuvia formaattina, on omasta mielestäni paras Question mitä olen koskaan nähnyt tullut tv:n puolella. Mitä? Juurihan sanoin että miestä ei ole näkynyt elokuvissa tai tv-sarjoissa! Mutta nyt puhutaankin tv-animaatiosarjasta. Justice League Unlimited oli yksiä parhaimpia animaatiosarjoja joita koskaan olen nähnyt, ja yksiä sen suosituimpia hahmoja oli Question. Tämä sarja osoitti että näinkin synkkä hahmo toimii ns. lauantaiaamun animaatiosarjassa. Justice League Unlimitedin Question on salaliittoteorioita hautova ja sosiaalisesti hyvin eristäytynyt sankari, joka kuitenkin oli Oikeuden Puolustajien jäsen. Metsästäjätär tarvitsi apua vähemmän moraalisesti hyväksyttävään tehtävään, ja Question oli valmis auttamaan, koska näki mahdollisuuden salaliiton paljastamiseen. Questionin ja Metsästäjättären välille syntyi aluksi vahva ystävyys joka sitemmin kehittyi rakkaudeksi. Question sai myöskin ensimmäisenä selville salaliiton Oikeuden Puolustajia vastaan, ja uskoi tämän johtavan Teräsmiehen korruptioon ja maailmanloppuun. Hän oli valmis tappamaan Lex Luthorin jotta tämä ei toteutuisi ja Teräsmiehen sielu pysyisi puhtaana. Kun hä jäi vangiksi, ei hän piirrettyjen tasolla erittäin karmivan kidutuksen jälkeenkään kertonut ikinä tietojaan. Itse tutustuin hahmoon tämän kautta, ja ääninäyttelijä Jeffrey Combsin uskomaton taito antoi elämän hahmolle sarjakuvien ulkopuolella tavalla jota on vaikea ylittää.



Question olisi mahtavaa nähdä jossain tälläkin hetkellä pyörivistä supersankari tv-sarjoista. Arrowin maailmaan Question sopisi hyvin, sillä synkkä ilmapiiri ja korruption elementit ovat kuin koti Victor Sagelle. Mutta ongelmana voi olla hahmon paikan puute. Arrowin ja Flashin maailmassa ei tunnetusti ole Teräsmiestä tai Batmania. Mutta Vihreä Nuoli ja Salama ovat korvanneet heidän paikkansa hyvin, Oliverin ollessa rikas, synkkä kostaja ja Barryn ollessa iloisempi ja värikkäämpi kansan suosikki. Question voisi jäädä näiden kahden varjoon helposti. Sen sijaan Gotham -sarjassa Question olisi kuin kotonaan. Kaupungissa ei ole vielä naamioitua sankaria, mutta rikollisia ja korruptiota on sitäkin enemmän. Question voisi toimia kaupungin ensimmäisenä oikeana "supersankarina". Tähän lisätään se, että Gothamissa on esitelty Renee Montoya eikä uutta hahmoa tarvitsisi esitellä kömpelösti. Tämä voisi olla oikeasti hieno paljastus jossain kohtaa, kuinka joku kaupungin puhtaimmista poliiseista olisikin naamioitu omankäden oikeuden jakaja. Mutta ennen sitä meidän täytyy tyytyä klassisiin tarinoihin ja uusiin versioihin naamioidusta sankarista, joka ei ole vastaus maailman ongelmiin. Hän on pelkkä Kysymys.

Dark Knight Strikes Again ei ole hyvä, mutta tämä auttoi.


Tämä oli Valokeilan toinen osa. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä, jotka eivät ole saaneet vielä ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!

Atte T










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti