Sarjakuvien hopea-aika oli nostanut viittasankarit haudastaan uuteen loistoon. Sankareita ja konnia luotiin jatkuvasti ja seikkailut olivat päätähuimaavia. Mutta kaikkea tätä leimasi tietty...lapsellisuus. Lehdet suunnattiin lapsille, koska Comics Code Authority rajoitti tarinankerrontaa. Mutta tämä alkoi käymään tarinankertojien hermoille, sillä he halusivat kertoa tarinoita jotka sisälsivät muutakin kuin värikkäitä ja hassuja rikollisia, puhtoisia sankareita ja kirkasta auringonpaistetta. Mutta aina tarvitaan joku, joka tekee jotain eri lailla. Gerry Conway ja Gil Kane olivat sellaisia. Hämähäkkimies jahtaa Vihreää Menninkäistä, jolla on panttivankinaan Gwen Stacy, Hämiksen tuolloinen tyttöystävä. Menninkäinen johdattaa Hämähäkkimiehen sillalle. Gwen makaa tajuttomana sillan huipulla. Menninkäinen ja Hämähäkkimies taistelevat, ja Gwen putoaa alas. Hämähäkkimies nappaa hänet seitillään. Snap.
Gwenin niska katkeaa. Gerry Conway teki kirjoittaessaan jotain, mitä ei oltu tehty siihen mennessä- tappoi pitkäaikaisen hahmon, sankarin tyttöystävän. Hopea-aika alkoi olla ohitse.
Pronssi-Aika (1973-1986)
Hopea-aika oli värikästä, mustavalkoista ja täynnä hassuja ja uskomattomia asioita. Telepaattisia apinoita, super-koiria ja Jimmy Olsenien planeettoja. Nämä, kuten moni muukin, oli aikakautensa tuotoksia. Mutta ajat muuttuvat. 60-70 luku oli mielenkiintoista aikaa. Sosiaalinen vallankumous pyyhkäisi yli Amerikan. Vietnam ja Watergate muuttivat kansan näkemystä USA:n tilasta yleisen mielipiteen kääntyessä negatiivisempaan suuntaan. Ja tottakai nämä asiat vaikuttivat myöskin sarjakuviin. Moraalisesti arveluttavat tarinat alkoivat yleistyä. Hahmojen väliset ristiriidat tulivat normiksi. Comics Code Authorityn valta alkoi murentua. Stan Lee julkaisi tarinansa huumeiden paheista ilman CCA:n lupaa. Jack Kirby lähti Marvelin tallista DC:lle, ja julkaisi uskomattoman Fourth World-sarjansa. Sarjakuvien Pronssi-aika on alkanut.
CCA:n otteen hölletessä, alkoi aikuisemmat ja kypsemmät tarinat yleistyä. Tämän takana oli tottakai halu kertoa erilaisia ja monipuolisempia tarinoita, mutta myöskin halu tuoda vanhempia lukijoita ostajien joukkoon. Tuomalla tarinoihin aiheita ja teemoja jotka vetoavat muillekkin kuin lapsille, alkoivat sarjakuvat tulla taas aikuisten suosioon. Realismi, moraaliset ja yhteiskunnalliset kysymykset ja seksuaalisuus tulivat jäädäkseen, ja lopulta ne tulisivat nielaisemaan koko teollisuuden kokonaan. Kaula-aukot kasvoivat ja naissankarit kuten Red Sonja pukeutuivat tissipanssariin, ja miehet kuten Conan jättivät vaatteet kotio lähes kokonaan. Myös uskonto alkoi tehdä paluutaan tarinoihin- helvetin armeijat ja enkelit kuten demoni Etrigan ja (kulta-ajalta henkiin herätetty) Aave tulivat jäädäkseen. CCA aikoinaan kielsi valtiovallan kyseenalaistamisen. Tämäkin sai mennä, kun Kapteeni Amerikka jahtasi Salaista Keisarikuntaa- terroristijärjestöä, jonka johtajaksi lopulta paljastui Yhdysvaltojen Presidentiksi (jonka yhdennäköisyys Nixonin kanssa oli silminnähtävä). Tämä järkytti Kapun maailmankuvaa, joka luopui lippukuosistaan ja jatkoi sankarinhommia Nomad-nimen alla. Myöhemmin hän tajusi että hän voi edustaa Amerikan ihanteita ilman että tukee hallituksen toimia, ja palasi vanhoihin väreihinsä.
Erittäin tärkeää tälle ajalle oli supersankarein tasa-arvoisuuden ja monipuolisuuden alkaminen. Marvelin Luke Cage, Hero for Hire oli ensimmäinen tummaihoinen supersankari jolla oli oma lehti. Muitakin kuin valkoihoisia sankareita alkoi näkyä, ja naissankarit saivat arvostusta. Osa näistä oli etnisiä arkkityyppejä trikoissa, mutta parhaimmat näistä jäivät elämään koska kirjoittajat halusivat oikeasti luoda monipuolisuutta. Ryhmä-X:än Storm, Teinititaanien Kyborgi ja Vihreä Lyhty John Stewart ovat tummaihoisia sankareita, jotka ovat isoja nimiä vielä tänäkin päivänä. Naissankarien puolella tämä tarkoitti usein todellisen potentiaalinsa tajuamista. Ihmenelosten Näkymätön Tyttö lopetti panttivankina olemisen, ja muutti nimensä Näkymättömäksi Naiseksi, ja kasvoi yhdeksi Marvelin vahvimmista sankareista. DC:n puolella Haukkatyttö teki saman tempun, ja Haukkanainen liittyi Oikeuden Puolustajiin. Alfalentueen jäsen ja mutantti Pohjantähti oli ensimmäinen avoimesti homoseksuaali Marvelin supersankari. Ja kaikki tämä kulminoitui vahvasti Chris Claremontin Ryhmä-X tarinoissa. Ryhmä-X oli hopea-ajan Marvel-luomuksista huonoiten menestynyt, mutta Claremont nosti mutantit maailmanmaineeseen. Hänen ryhmäkokoonpanonsa oli monipuolinen ja kansainvälinen- saksalainen Painajainen, venäläinen Kolossi, afrikkalainen Storm ja japanilainen Aurinkotuli olivat vain osa uuden Ryhmä-X:än monipuolista kokoonpanoa. He kohtasivat avaruuden muukalaisia ja tappajarobotteja mutta myös rasismia, homofobiaa ja seksismiä. Tämä suuntaus tuli sitemmin Ryhmä-X:än kiinteäksi osaksi.
Sarjakuvia haluttiin muutta, sillä uusista asiakkaista ja uudesta suosiosta haluttiin pitää kiinni. Jotkut muutokset olivat fiksuja ja toivottuja. Batman kavoi enemmän goottilaiseksi tarinaksi ja teemat kuten Arkhamin mielisairaala ja hulluus, Jokerin asema Batmanin arkkivihollisena ja uudet, realistisemmat hahmot valtasivat alaa. Mutta osa tätä zeitgeistiä oli kokeilla jokaista muotioikkua ja trendiä sarjakuvissa, kaivattiin sitä tai ei. Kun disco nousi suosioon nuorison parissa, Marvel loi Dazzlerin, diskovaatteisiin pukeutuvan supersankarin. Breakdance sai suosiota, DC loi Viben (tuttu myös Flash tv-sarjasta) joka on maailman paras breakdance-tähti.Osa näistä on kuollut pois, tai hylänneet unohtuneen trendinsä kuten DC:n Calculator (mies pukeutui taskulaskimeksi) mutta osa on kasvanut kulttisuosiosta maailmanmaineeseen, kuten kaikille tuttu Aaveajaja- stunttipyöristä ja kauhuleffoista inspiraationsa saanut liekkipää.
Aikaisemmin mainitsin aikuisemmat ja kypsemmät tarinat. Tähän kuului kaksi osa-aluetta: pitkäaikaiset tarinakokonaisuudet ja rankat teemat mitä niissä esiteltiin. Tarinat alkoivat yleisemmin olla kahden, kolmen lehden mittaisia tai vielä pidempiäkin. Status quo ei enään ollut stabiili. Gwen Stacy oli 8 vuotta ollut vakihahmo Hämähäkkimiehen arjessa, ja tämän kuolema aloitti muutoksen. Dark Phoenix Saga otti yhden alkuperäisistä mutanteista, Jean Greyn ja kuljetti tämän uskomattoman hahmokehityksen lävitse traagiseen lopputulokseen, jonka vaikutukset näkyvätä yhä tänäkin päivänä. Pitemmät tarinat vaativat enemmän keskittymistä, ja siihen sai silloin sisällytettyä enemmän tarinankerrontaa ja hahmokehitystä. Tähän kuului myös rankempi sisältö. Väkivalta, kauhu, huumet ja ahdistavat tilanteet olivat suosittuja. Frank Millerin kehuttu Daredevil-kausi sisälsi paljon viittauksia huumeisiin, pornoon ja hahmoja kuoli vasemmalta ja oikealta. Jokerin paluu oli paluu myöskin hahmon juurille, ja tänä aikana Jokeri sai kammottavan maineensa. Myös muut hahmot saivat luvan tappaa- Tuomari teki ensiesiintymisensä, ja on tappoi lukuisia ihmisiä tämän jälkeen. Negatiivi-Salama tappoi Iris Westin. Vihreä Nuoli ja Vihreä Lyhty kiersivät ympäri Yhdysvaltoja ja kohtasivat monia Amerikan silloisen tilan ongelmia ja kriisejä, aina rasismista huumeisiin. Huumeet olivat yksiä sarjakuvien iskevämpiä aiheita, ja PSA-sarjikset (Public Service Announcement) jossa nuorisoa varoitettiin pahuuteen johtavista aineista kuten alkoholista ja huumeista alkoi ilmestyä. Eivätkä sankaritkaan päässeet tältä pakoon.
Kuten muutkin päätöspisteet, Pronssi-ajan päätöskohta ei ole sama kaikille. Osa väittää että se ei ikinä loppunutkaan. Toiset taas sanovat että aika vaihtui kun DC uudisti koko linjastonsa 1986 klassikkotarinassa Crisis on Infinity Earths. Mutta useimmat ovat samaa mieltä siitä, että sarjakuvien Synkän Ajan aloitti kaksi teosta: Alan Mooren Vartijat ja Frank Millerin Yön Ritarin Paluu, vuonna 1986.
Ja musta varjo laskeutui sarjakuvataivaan ylle...
Atte T.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti