Ööh, hups.
Noh, pääpointti on se että Joulu on minulle hyvin iso asia. Rakastan sitä enemmän kuin mitään muuta juhlapyhää. Pidän joululauluista, pidän joulukoristeista ja jouluruuasta. Tämä on, kuten monille muillekin, vuoden parasta aikaa. Ja kun kerta joulukuu alkoi, ajattelin että voisin kirjoittaa jotain hieman aiheeseen liittyvää. Joulusarjiksia? Ei niitä ole niin montaa hyvää että viitsisi kehua. Noh, entäs jos vain jokaisena joulukuun päivänä aattoon asti esittelisin jonkun hyvä sarjakuvan josta en ole aikaisemmin täällä puhunut? Se kuulostaa paremmalta. Eli, tästä päivästä lähtien esittelen päivittäin yhden sarjakuvan jonka lukemista suosittelen lämpimästi. Kiitos omien kiireiteni menetin ensimmäisen päivän, ja on mahdollista että tulen olemaan kiireinen tulevinakin päivinä. Tänään ja mahdollisesti tulevaisuudessakin käsittelen kaksi sarjakuvaa maksaakseni menetetyistä päivistä. Valmistautukaa 24 päivään täynnä sarjakuvia, tämä alkaa nyt.
Giant Days
Susan, Esther ja Daisy aloittivat opiskelut yliopistossa, ja heistä tuli nopeasti ystäviä. Kuten monet muutkin nuoret jotka ovat juuri päässeet pois kotoa itsenäiseen elämään, tämä on mahdollisuus kolmikolle kehittyä ja löytää itsensä uudelleen. Tähän lisätään vanhoja vihollisia, rakastumista, torjumista, sovinismia, hometta ja alkoholia ja käsissä on mielenkiintoinen sekasorto.
John Allison on tunnettu monista nettisarjakuvistaan, kuten Bad Machinery ja Scary Go Round-teoksista. Nämä sarjakuvat on tunnettu kepeästä ja nopeasta huumoristaan jotka saavat lukijan nauramaan joka ruudulla. Giant Days on tämän huumorin ja tarinankerronan kaunis luomus. Tätä tukee paljon Lissa Tremainin hyvin "disney"-tyylinen piirrustusjälki joka tuo vielä lisää lämpöä ja viattomuutta tarinaan. Kolme päähenkilöä ovat hauskoja ja samaistuttavia, ja vaikka osa perustuukin stereotyyppeihin, eivät nämä ole kuitenkaan pilkallisia stereotyyppejä. Huumori on sulavaa ja yllättää aika ajoin nokkeluudellaan. Giant Days ei ole eeppinen seikkailu, kauhea tapahtumasarja eikä dramaattinen tarina vaan palanen kolmen ihmisen elämästä ja katsaus positiivisempaan maailmaan menettämättä sen realismia ja iskevyyttä.
The Legend of Zelda: Link to the Past
Nuori Link herää yöllä ukkoseen ja taistelun ääniin. Päässään hän kuulee Prinsessa Zeldan hätäkutsun. Hän juoksee läheiseen linnaan, vain nähdäkseen setänsä kuoleman velho Agahnimin käsissä. Agahnim haluaa kaapta Prinsessa Zeldan, jotta hän voisi rikkoa oven tämän maailman ja pimeyden maailman välillä. Alkaa ajojahti pitkin valtakuntaa, jossa Link kohtaa eriskummallisia olentoja, liittolaisia ja lopulta löytää itsensä uskomattomista tilanteista.
Koottu Nintendo Power-lehdessä jatkuvana sarjana ilmestyneistä osista, Link to the Past on adaptaation samannimisestä videopelistä. Shotaro Ishinomori sai työksensä kirjoittaa ja kuvittaa 12-osaisen tarinan, ja teki uskomatonta työtä. Tämä on kuin hyvintehty Disney-elokuva. Siinä on huumoria, siinä on toimintaa, siinä on jännitystä ja jopa vähän karumpaakin materiaalia ja näyttää uskomattomalta. Huumori varsinkin on hyvin isolla sijalla tarinassa, mutta se ei kertaakaan syö tarinan dramaattisilta kohtauksilta mitään pois. Taide kulkee samaa tietä. Kun Link on ystäviensä kanssa on taide kevyttä ja hauskan näköistä, mutta kun hän taistelee lohikäärmeitä vastaan tai kulkee läpi jäätyneen aavikon halki on värit ja tunnelma ainutlaatuisia. Jos et ole Zelda-fani, tämä voi silti olla hankinnan arvoinen teos pelkästään sen taiteellisen näkemyksen vuoksi. Mutta kaikille Legend of Zelda-faneille tämä on ehdoton pakkohankinta.
Kaksi takana, 22 edessä. Hyvää Joulunalusaikaa kaikille!
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti