Mutta sitten tuli Viidakkokirjan vuoro.
Syvällä Intian sademetsissä asuu ihmispentu Mowgli (Neel Sethi) yhdessä susien kanssa. Häntä kouluttaa susien kanssa metsästämään viisas musta pantteri Bagheera (Ben Kingsley). Tämä elämä saa jäädä taakse kun verenhimoinen tiikeri Shere Khan (Idris Elba) saapuu ja vannoo tappavansa ihmispennun ennen kuin tämä ehtii kasvaa isommaksi. Mowgli lähtee pois susien luota ja törmää erilaisiin viidakon eläimiin kuten lipevään Kaa-käärmeeseen (Scarlett Johansson), leppoisaan Baloo-karhuun (Bill Murray) sekä Bandar-Login kuningas Louieen (Christopher Walken). Mutta kun Shere Khanin uhka vaanii yhä suurempana, täytyy Mowglin päättää onko hän ihminen vai eläin.
Viidakkokirja yksinkertaisesti sanottuna toimii. Se on täydellinen remake, näyttäen mallia siitä kuinka tällainen elokuva pitää tehdä. Se ei muuta tarinan perusideaa, se korjaa alkuperäisen heikkoja kohtia, ja uudet lisäykset sopivat alkuperäisen tarinan tyyliin. Jon Favreau näyttää taas kyntensä loistavana ohjaajana ja tämä on ehdottomasti miehen uran parhaimpia- ellei jopa paras-elokuva. Uskomaton näyttelijäkaarti jossa kukaan ei jää toisen jalkoihin, kaunis ja klassinen soundtrack sekä käänteentekevä CGI auttavat loistavaa tarinaa toimimaan entistä paremmin. Tarina ei ole kovinkaan monimutkainen tai ei omaa mitään käänteentekeviä twistejä tai metatekstejä, mutta niille joilleka tarina on tuttu pienet mutta älykkäät muutokset tuntuvat vaikuttavilta, paikoitellen jopa shokeeraavilta mutta hyvässä mielessä. Hahmot tai kohtaukset joidenka tarkoitus alkuperäisessä oli mitätön on joko minimoitu tai muutettu vastaamaan elokuvan tarpeita- eritoten muutokset elefantteihin oli yllätys joka toimi paremmin kuin hyvin. Elokuvassa on jopa lauluja- kaikkien rakastama Bear Necessities ja oma suosikkini I Wan'a Be Like You, jonka Shermanin veljekset kirjoittivat uudestaan vastaamaan elokuvaa, ovat hienosti esitettyjä ja sopivat tunnelmaan täysin.
Mitä voinkaan sanoa näyttelijöistä? Ben Kingsley, Bill Murray, Scarlett Johansson, Idris Elba, Giancarlo Esposite, Lupita Nyong'o, Christopher Walken- tämä on unelmaporukka joka toimii yhdessä täydellisesti. Mutta ennen kuin alan puhumaan näistä legendosita, nostan hattuni aluksi uudelle kyvylle Neel Sethille. Nuori näyttelijä tekee vaikuttavan suorituksen Mowglina, tuoden vahvasti mieleen Disneyn animaatioelokuvan version aina kehonkielestä tapaan jolla hän puhuu. Mutta Sethi ei ainoastaan ole samanlainen, vaan lisää myös omaansa hahmoon. Mowgli on eläinten kasvattama, tästä ei ole kysymystäkään. Hänen kulkee välillä nelinkontin jos tarve vaatii, kulkee luonnossa...luonnollisesti ja ulvoo susien kanssa. Mutta Mowgli kuten tarina ovelasti huomauttaa: Mowgli ei ole pelkkä eläin. Hän on ihminen, ja tämän mukana tulee uteliaisuus, älykkyys, kyky luovaan ajatteluun ja ongelmanratkaisuun. Ja kun ottaa huomioon että Sethillä ei varsinaisesti ollut vastanäyttelijää hänen ollessa ainoa joka ei ole tietokone-efekti on näyttelijäsuoritus hatunnoston arvoinen.
Kuten sanoin aikaisemmin, unelmaporukka toimi täydellisesti. Nämä ovat ammattinäyttelijöitä joilla on pitkä ja näyttävä ura takana ja se näkyy kaikista hyvin. Erityisesti Bill Murrayn Baloo-karhu oli mainio yllätys. Murray on paperilla loistava valinta mutta itse hieman pelkäsin, sillä Murrayn ääninäyttely ei ole vakuuttanut tähän mennessä. Mutta Baloo kuulostaa juuri sopivan lungilta oikeassa tilanteessa ja hätääntyneeltä ja murtuneelta kun tämän asenne on saattanut jonkun vaaraan. Hän on hyväntahtoinen hahmo joka ei kuitenkaan ole täysin altruistinen kuten monet Murrayn parhaimmista hahmoista. Itse jään mielenkiinnolla odottamaan myös mihinkä suuntaan Lupita Nyongo'n ura on kulkemassa. Hänen kaksi viimeisintä isoa elokuvaansa ovat molemmat olleet käytännössä ääninäyttelyrooleja- tämä ja Force Awakensin Maz Kanata, ja tämä rooli oli täynnä lämpöä ja tuntoa, eikä Mowglin ottoäiti Raksha jää tällä osastolla kakkoseksi. Hän on äiti ja huoltaja, mutta tarvittaessa ottaa paikan myös johtajana ollen monipuolinen hahmo pienestä ruutuajastaan huolimatta.
Tämä on Disney-elokuva, ja jokaisen Disney-elokuvan tärkeimpiä hahmoja ovat sen pahikset. Idris Elban Shere Khan on huomattavasti erilainen kuin alkuperäinen, mutta minusta muutos on parempaan suuntaan. Shere Khan on kauhistuttava. Hänen motiivinsa on uusi lisäys mutta kosto ja verenhimoisuus tekevät hänestä vielä uhkaavamman ja persoonallisemman uhan pienelle pojalle. Mowgli ei ole tehnyt hänelle mitään, Mowgli ei voi mitään hänelle eikä ole uhka hänelle- ja Shere Khan haluaa vain tappaa hänet. Shere Khan on kuin sademetsän sosiopaatti sarjamurhaaja, jonka hunajainen ääni (Idris Elban merkkituote) valaa pelkoa ja epäilyä jokaisen kuulijan korviin. Hän ei ole vain lihaskimppu petoeläin ravintoketjun huipulla, mutta myös älykäs ja manipuloiva juonittelija joka ei jätä kaikkea vain fyysisten taitojensa varaan. Sivupahiksena ja historiankertojana toimiva Kaa on myöskin erilainen versio animaation hykertelevästä käärmeestä. Scarlettin ääni tuo hahmoon tiettyä kiellettyä ja alkukantaista. Kaa hypnotisoi uhrinsa oudoilla silmillään ja hurmaavalla, viekoittelevalla äänellään joka hiipii uhkaavasti pitkin selkäpiitä. Mutta hahmon osuus on ehkä ainoa josta en ole varma toimiiko se. Kaa jostain syystä tietää Mowglin alkuperän ja miksi Shere Khan vihaa häntä, vaikka asuukin kaukana Mowglin ja Bagheeran kotiseuduilta. Miten? Miksi hän kertoo sen? Tämä on hieman tönkkö kohta muuten hyytävässä kohtauksessa. Ja sitten on oma suosikkini, Christopher Walkenin Kuningas Louie. Animaation Louie on hauska, lauleskeleva swengikuningas joka haluaa olla ihminen ja asua ihmisten kanssa. Tässä elokuvassa Kuningas Louie, suunnaton gigantopithecus orangin sijaan on apinoiden kuningas, muinainen olento joka haluaa tulen jotta hän voisi hallita viidakkoa yksinvaltiaana. Hänestä näemme ihmismäisyyden pelottavat puolet. Louie on älykäs, ehkä älykkäin metsän eläimistä, ja tämän mukana tulee vallanhimo, ahneus ja suuruudenhulluus. Walkenin ääni on juuri sopiva itsevarman ja ylpeän mutta itsestään selkeästi liikoja luulevan Louien rooliin. Louien design on uskomaton. Hän on elämää suurempi ja vanha apina jonka liikkeet ja pitkät kourat tekevät hänestä oudon ihmismäisen ja siten hyvin karmivan hahmon. Ja hän laulaa. KAHDESTI. Walken-fanit, olemme taivaassa. Louiessa olisi ollut potentiaalia olla pääpahis kokonaiseen elokuvaan, ja jatko-osahan on kuulemma jo suunnittella...
Tuntuu että yritän jotenkin etsimällä etsiä jotain kritisoitavaa elokuvasta Kaan tarinatuokion lisäksi, mutta en kyllä taida mennä sinne. Tarina ei ole kovinkaan syvällinen tai ei ole vertauksellinen sen enempään kuin alkuperäinenkään (Kiplingin kirja on eri asia) mutta se on hyvä ja viihdyttävä. Sen CGI-efektit joista elokuva käytännössä muodostuu on tämän hetken parasta, jossa varjot ja ympäristö elää eläinten ja luonnon mukana tehden jokaisesta hetkestä likaisen ja siten aidon oloisen. Baloon kasvot ovat hieman liian antropomorphiset ja Murray-maiset, mutta toisaalta Walkenin piirteet jättiläisapinassa toimii hyvin. The Jungle Book on ehdottomasti tämän vuoden kauneimman näköisiä elokuvia ja kuin palkintoja erikoisefekteistä ja kuvauspaikkasuunnittelusta jaetaan myöhemmin, ei tarvitse kahdesti miettiä kenelle ne pytyt kuuluvat. The Jungle Book nousi nopeasti korkealle omien Disney-suosikkieni joukossa ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Se on perhe-elokuva täynnä huumoria, toimintaa, lämminhenkisiä kohtauksia ja upeita erikoisefektejä. Tämä on elokuva jota katsoessa muistat miksi Disney on sadunomaisten tarinoiden mestari ja viimeiset hetket elokuvassa tuovat mieleesi sen nostalgian jota heikommat remaket ovat epätoivoisesti yrittäneet tavoitella. The Junge Book ei ole ainoastaan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, vaan ylittää sen ja kehotankin kaikkia katsomaan tämän elokuvateatterissa vielä kun voitte. Se on lipun hintaa arvokkaampi kokemus.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti