keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Popcult Helsinki: Sarjiksia Leffafaneille!

Popcult Helsinki järjestettiin toisen kerran viime viikonloppuna 9-10.4 Helsingin Kulttuuritalolla, ja tänä vuonna pääsin itsekkin osallistumaan rientoihin. Kaksi päivää täynnä cosplayta, luentoja, myyjiä, photoshootteja, rahan kulumista ja yleistä väsymystä. Ja se oli mahtavaa.  Tapasin tuttuja, tein uusia tuttavuuksia ja vietin paljon aikaa nauraessa kaverien kanssa. Helsingin Kulttuuritalo oli mainio tapahtumapaikka, vaikka välillä tuntuikin että talo natisi liitoksissaan väen paljoudesta. Pienistä kömmähdyksistä ohjelmapuolella huolimatta Popcult Helsinki oli menestys ja ehdottomasti suosikkejani Suomen tapahtumaskenessä.

Minä ja Ossi Ahlapuro *squee*


Kuten kuvasta näkyy, kunniavierasohjelma oli hauska tilaisuus jossa ääninäyttelijän alan ykköset Ossi Ahlapuro ja Mari Riikonen puhuivat kokemuksistaan alalla ja kertoivat anekdootteja pitkältä uraltaan. Sain myöskin tavata kunniavieraat ja vielä nimikirjoitukset muistoksi! Suosikkini kaikista ohjelmista oli kuitenkin nimihirviö Nörttikulttuurin nousu ja (t)uho: Muistiinpanoja akateemiselta tutkimusmatkalta nykynörttiyden sydämeen. Asiantuntevat ihmiset puhumassa aiheesta jonka tarkka määrittely on ollut hankalaa jo kauan, akateemisesti ja fiksusti kuunnellen ja ottaen kantaa yleisön kommenteihin. Tätä kuunteli mielellään vähän kauemminkin, ja tuntui että aika olisi melkein loppunut kesken ja juttua riittänyt vielä.

Luentoni aloitushetkillä oli jännitys katossa.

Mutta kuten lupasin ohjelmassani 'conissa,  laitan blogiini ohjelmani sisällön. Niille jotka eivät tiedä mistä puhuin, tässä kiteytys: Elokuvateatterista Sarjiskauppaan-luennolla jaoin vinkkejä niille, jotka haluavat aloittaa Marvelin ja DC:n sarjisleffoista innostuneena sarjakuvien lukemisen. Sarjakuvien lukemisen aloittaminen voi olla iso askel, tai ainakin tuntua siltä. Tässä pisteessä DC ja Marvel ovat tehneet sarjakuvia vuosikymmeniä ja tarinoita on enemmän kuin jaksaa laskea. Kuten ohjelmassani sanoin, on olemassa yksi sääntö:

Jokainen sarjakuva on ensimmäinen.

Mitä tällä tarkoitan on se, että paras tapa aloittaa sarjakuvien lukeminen on mennä sarjakuvakauppaan, valita lehti joka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja aloita siitä. Jos kirjoittaja on tehnyt työnsä pitäisi jokaisen lehden olla hyvä aloituspiste. Mutta koska kirjoittajat eivät AINA tee töitään kunnolla (nykyään tämä tuntuu enemmän vakiolta kuin koskaan ennen...) on hyvä kuunnella ehdotuksia sarjakuvista. Ja koska olen lukenut niin paljon hyviä kuin huonojakin sarjakuvia ja nähnyt jokaisen supersankarielokuvan tähän mennessä, koen olevani vähintäänkin pätevä antamaan vinkkejä niille jotka nauttivat elokuvista ja haluavat jatkaa tätä obsessiota sarjakuvien puolelle.

Kuten luennollani, käyn lävitse ehdotukset elokuvastudioiden mukaan. Aluksi MCU, sitten DCEU. Tämän lisäksi bonuksena lisään ehdotukset Spider-Man ja X-Men-sarjakuvista kiinnostuneille, koska mielenkiintoa aiheeseen esiintyi luennon jälkeen.

Iron Man


-Extremis (Warren Ellis & Adi Granov) Tony Stark kohtaa tieteen luoman hirviön jonka tarkoitus on tappaa Rautamies. Tarina esittää hyvin Tonyn futuristin luonteen ja halun kehittyä oli hinta mikä tahansa ja myöskin tuo Rautamiehen syntytarinan nykypäivään. Adi Granov on hyperrealistisen ja puhtaan taiteen mestari ja oli myös Iron Man (2008) elokuvan taiteellisia suunnittelijoita.

-Iron Man: War Games (John Byrne & John Romita Jr) Stark-yhtiöiden ajautuessa huonoon jamaan tuntuu siltä että kaikki ovat häntä vastaan. Vanha vihollinen hyökkää, ja toinen juonii kaukaisessa Kiinassa, Mandariini on palannut. Aukaisee Tonyn arkielämän huolia mutta myös miehen ongelmanratkaisukykyä. Rautamiehen arkkivihollinen Mandariini on elämää suurempi uhka ja saa sinut kiroamaan Iron Man 3:sen suuntaan nyrkkiä puiden.

-Invincible Iron Man (Matt Fraction & Salvador Larroca) Tony kohtaa kaikkien aikojen kovimman haasteensa: Omien tekojensa seuraamukset. Norman Osborn, Mustat Kostajat, edesmenneen Obadiah Stanen seonnut poika Ezekiel, Mandariini ja nykyaikaistetut vanhant viholliset Rautamiehen pahisgalleriasta käyvät kaikki vuoron perään miehen päälle. Nykyaikainen, innovatiivinen ja
yhtenäinen.

The Incredible Hulk

-Indestructible Hulk (Mark Waid & Leniel Yu) Bruce Banner ja hänen hirviömäinen alter egonsa siirtyvät SHIELD-turvallisuusjärjestön kelkkaan käyttääkseen kykyjään parhaiten. Sisältää paljon seikkailuja villeissä maisemissa ja scifi/agentti-puuhastelua yllin kyllin.

Thor

Thor (J. Michael Straczynski, Matt Fraction ja Kieron Gillen & Olivier Coipel) Ragnarökin vanavedessä Thor ja muut jumalat alkavat heräämään uudelleen ja asuttamaan maapalloa. Paljon epiikkaa, sydäntä ja huumoria sekä naispuolinen Loki. It's all good.

Mighty Thor (Walter Simonson) Simonsonin Thor-rupeama joka kesti 4 vuotta toi mukanaan paljon elokuvissa nähtyjä hahmoja ja ideoita, kuten hieman vähemmän ilmiselvästi paha Loki ja hahmot kuten Malekith ja Kurse. Eittämättä Thorin historian paras jakso ja sarjakuvahistorian parhaimpia, yhtenäisimpiä tarinakokonaisuuksia. Thor muuttuu sammakoksi ja se on mahtavaa.

Captain America

 Kapteeni Amerikan Kuolema & Mies Joka Osti Amerikan (Ed Brubaker & Steve Epting) Nimestä huolimatta looginen aloituspaikka loistavan taustoitustyön ja uuden alun vuoksi. Steve Rogersin jouduttua salamurhan uhriksi, ottaa entinen Talvisotilas Bucky Steven paikan Kapteenina. Mutta millainen on hänen Amerikkansa ja mihinkä hän uskoo? Paljon kylmän viileää agenttitoimintaa ja kiitos Eptingin, taide osuu yksiin tunnelman kanssa.

Captain America: The Winter Soldier (Ed Brubaker & Steve Epting) Samat tekijät, samat kehut. Kun Punakallo löytyy kuolleena asunnostaan, aloittaa Steve tutkimuksen löytääkseen hänet surmanneen mysteerisen salamurhaajan "Talvisotilaan."

The Avengers

New Avengers (Brian Michael Bendis & David Finch ja Frank Cho) Kostajien hajottua tapahtuu uhkarohkea massapako Rykerin superrikollisvankilasta. Joukko sankareita menee estämään, ja näistä koostuu Uudet Kostajat: Kapteeni Amerikka, Rautamies, Hämähäkkimies, Luke Cage, Hämähäkkinainen, Neiti Ihme, Wolverine ja Vartiomies. Sisältää mielenkiintoisia teemoja, upeaa taidetta ja paljon juonia. Ja skitsofreenin Teräsmiehen nimeltä Vartiomies. 

Kostajat: Saarroksissa (Roger Stern & John Buscema) Kostajien ollessa levällään eri uhkien perässä, hyökkää Paroni Zemo ja hänen Pahuuden Mestarinsa Kostajien kartanolle. Yllättävän rankkaa ja väkivaltaista ilman että verta tai muita ruumiinnesteitä näkyy, sillä psykologinen väkivalta ja iskut joita emme näe ovat vaikuttavia. Sternin kirjoituksen huippuhetkiä.

Guardian of the Galaxy

Guardians of the Galaxy (2008) (Dan Abnett, Andy Lanning & Various Artists) Ensimäinen nykyaikainen versio tiimistä jonka näimme elokuvissa. Star-Lordin johtamat Galaksin Vartijat taistelevat vanhaa vihollistaan Badoonia ja monia muita uhkia vastaan. Laaja ja monipuolinen hahmogalleria joissa mukana mm. Telepaatti alien-ihmishybridi ja kamppailulajien mestari Mantis, Avaruuden vahvin telepaatti Kuukäärme, telepaattinen ja hyperälykäs Venäläinen avaruuskoira Kosmo ja kvanttirannekkeilla varustettu Phyla-Vell, Kuukäärmeen tyttöystävä.

Guardians of the Galaxy (2013) (Brian Michael Bendis & Steve McNiven) Uudistettu versio leffan hahmoilla...plus mukana menossa Tony Stark! Avaruuslomalle lähtenyt Rautamies liittyy kööriin mukaan ja Galaksin Vartijat joutuvat heti ongelmiin Badoonien, Galaktisten Keisarikuntien Neuvoston ja Angelan kanssa. Hauska, värikäs ja toiminnantäytteinen.

Ant-Man

Ant-Man: Second-Chance Man (Nick Spencer & Ramon Rosanas) Scott Lang, Muurahaismies, on avioeron käynyt ja työtön supersankari. Jollakin tavalla pitää laskut maksaa ja tytärtä tavata, joten Muurahaismies menee töihin...tai ainakin koittaa. Maantasolla kulkevaa mutta viihdyttävää tarinankerrontaa hyväsydämmisestä mutta hieman reppanasta supersankarista. Ehdoton suosikkini kaikista Muurahaismies-tarinoista.

Muita:


-Hawkeye: My Life As A Weapon & Little Hits (Matt Fraction & David Aja) Kostajien tavallisimman jäsenen tavallista elämää Brooklynissä. Hän keittää kahvia, riitelee naapurien kanssa ja uhoaa alakerran Venäläismafialle. Perushommia.

Infinity Gauntlet (Jim Starlin & George Perez) Thanos, hullu titaani, saa Ikuisuuden Rautahanskan valmiiksi ja aloittaa universumin systemaattisen lahtaamisen. Kostajat ja avaruuden sankarit menevät estämään. Eeppinen avaruusooppera joka näyttää miksi fanipojat ovat innoissaan Thanoksen tulemisesta.

Spider-Man: Blue (Jeph Loeb & Tim Sale) Peter Parker muistelee kuollutta ensirakkauttaan Gwen Stacya ja aikoja kun maailma oli vielä yksinkertainen. Kaunis, koskettava ja hauska.

Marvel Knights Spider-Man (Mark Millar & Terry Dodson, Frank Cho) Hieman aikuisempi sarja Hämiksen elämästä. May-tädin katoaminen aloittaa tapahtumasarjan jossa Hämähäkkimies kohtaa niin pahimmat vihollisensa kuin pettymyksen muiden sankarien puolelta. Yhtenäinen ja viihdyttävä sarja jonka pahemmat kompastukivet peittää alleen upea taide.

Astonishing X-Men (Joss Wheadon & John Cassaday) Kyllä, SE Joss. Kykloopin johtamat mutantit koettavat uuden ryhmän kanssa jalkautua kansan pariin ja tulla sankareiksi joita he voivat arvostaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Paljon hyviä ideoita niin toiminnan kuin tarinankerronan kohdalla. 

Ja sitten DCEU eli DC Extended Universe:

Man of Steel

Superman: Birthright (Mark Waid & Leiniel Yu) Teräsmiehen kasvutarina. Clark Kent kiertää maapallolla oppimassa itsestään ja ihmiskunnasta, ja palattuaan Smallvilleen on valmis aloittamaan sankaroinnit. Valitettavasti vanhalla ystävällä Lex Luthorilla on jotain tätä vastaan. Fiksu, realistinen tarina joka ei kuitenkaan menetä tippaakaan idealismistaan tai lämmöstään.

Teräsmies: Miehet Terästä (Grant Morrison & Rags Morales) New 52-rebootin jälkeinen Teräsmies on hieman erilainen; enemmän riehakas ja vähemmän partiopoika. Mutta hän tekee silti hyvää Metropoliksessa, ja kun galaktinen keräilijä nimeltä BRAINIAC saapuu, tarvitsee maa Teräsmiestä. Uudenlainen mutta mielenkiintoinen versio Teräsmiehen alkuajoaista.

Batman v Superman: Dawn of Justice

Kingdom Come (Mark Waid & Alex Ross) Tulevaisuudessa supersankarit ovat erilaisia. Väkivaltaiset antisankarit ovat korvanneet vanhat sankarit- tämä kuitenkin muuttuu kun nämä "sankarit" onnistuvat tuhoamaan Kansaksen ja Teris ja kumppanit palaavat eläkkeeltä tuodakseen järjestyksen...ja menevät liian pitkälle. Ovela ja älykäs tarina eri aikakausien kohtaamisista joak ei todellakaan jää upean taiteensa varjoon.

Suicide Squad


Suicide Squad & New Suicide Squad (Adam Glass, Sean Ryan & Federico Dallochio, Jeremy Roberts) New 52-rebootin versio ryhmästä on lähinnä elokuvien ryhmää. Harley Quinn, Deadshot, Kapteeni Bumerangi ja nopeasti vaihtuva muu ryhmäkokoonpano kohtaavat joukon erilaisia uhkia itsemurhatehtävilllä. Ensimmäinen sarja kärsi liian vaihtelevasta piirrostyylistä ja osittaisesta takkuilusta tarinoissa, sitä seurannut sarja lähes täydellinen.

Siinähän sitä! Toivottavasti näistä on teille iloa tulevaisuudessa jos sarjakuvat houkuttelevat ja et tiedä mistä aloittaa. Seuraavaksi luvassa elokuva-arvosteluja sekä pohdiskelua taas sarjakuvien maailmasta.

Atte T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti