Atte Arvostaa: Warcraft

Ennen kuin menemme itse arvosteluun, pitänee mainita kaksi asiaa. Kun viimeksi kirjoitin fantasiaelokuvista ja fantasian eri muodoista jota niissä esiintyy, en maininnut minkälainen fantasia on minun mieleeni. Olen high fantasyn häpeilemätön ystävä. Mitä enemmän monimuotoisuutta, eri rotuja, taikuutta, hirviöitä ja lennokasta toimintaa sen parempi. Game of Thronesin kaltainen mutapaskafantasia toimii myös, mutta ei koskaan voita korkealentoista ja värikästä veljeään.

Toisekseen, tämä elokuva on revitty kriitikoiden toimesta kappaleiksi. En ole nähnyt yhtä ainuttakaan valtamedian arvostelua joka olisi ollut tälle suotuinen. Osa on jopa haukkunut sitä yhdeksi aivottomimmista elokuvista tällä vuosituhannella. Tämä yleensä ei povaa hyvää. Mutta toisaalta sarjan faneilta kuulut kommentit kielivät toista tarinaa. Mitä minä tästä ajattelin?

Warcraft

Elokuva: Sota saapuu Azerothiin. Örkkinoita Gul'Danin (Daniel Wu) johdolla örkkien joukot hyökkäävät ihmisten maille. Kuningas Llane (Dominic Cooper) ja hänen kenraalinsa Lothar (Travis Fimmel)  hakevat apua Azerothin suojelijalta Medivhilta (Ben Foster). Samaan aikaan örkkipäällikkö Durotan (Toby Kebbel) on huolestunut örkkiveljiensä ja oman perheensä tulevaisuudesta korruptoituneen Gul'Danin vallan alla. Voivatko örkit ja ihmiset elää yhdessä, vai tuhoaako sota ja pimeät voimat molemmat puolet?

Warcraft on ehkä puhtaimpia fantasiaelokuvia mitä olen kuunaan nähnyt. Se ei esitä olevansa mitään muuta ja elää ja hengittää warcraftin maailman mythosta ja fiilistä. Tämä voi olla ongelma niille joille maailma ei ole tuttu tai jotka haluavat selityksen kaikille. Mutta minun tapauksessani tämä oli vain bonusta. Warcraft on erittäin viihdyttävä elokuva. Se ei ole täydellinen ja siinä on joitakin tahditusongelmia ja käsis ei ollut tyylipuhdas mutta perhana vieköön minulla oli hauskaa tätä katsoessa. Taistelut ja hiljaiset kohtaukset oltiin tasapainotettu hyvin eikä kertaakaan tullut sellaista oloa että kumpa jompaa kumpaa olisi enemmän/vähemmän. Elokuvan onnistumisen kannalta tärkein elementti- kiistan ei puolten esittäminen tasavertaisessa valossa- oli onnistunut. Kummallakin puolella olevilla hahmoilla oli selkeät motiivit ja periaatteet jotka muokkasivat heidän toimintoajaan- vastuuntunto, kunnia, rakkaus ja huoli perhettä kohtaan, kuuliaisuus ja oikeus- nämä tunteet tekivät hahmoista eläviä ja antoivat konfliktille sielun. Toiminta näytti hyvältä. Örkit olivat kaikessa massiivisuudessaan uskomaton näky juurikin taisteluissa jossa pienemmät mutta vikkelät ihmiset olivat auttamatta altavastaajan asemassa. Ohjaaja Duncan Jones (Edesmenneen David Bowien poika) ei ole tehnyt liiemin toimintaelokuvia mutta tämä puoli sujui häneltä oikein hyvin.

Örkeistä puheen ollen: Kaikki örkit Warcraftissa on tehty CGI:lla. Tämä on loogista, sillä warcraftin örkit ovat huomattavasti isompia kuin ihmiset tai muiden elokuvien örkit. CGI:n taso tässä elokuvassa on uskomatonta. Näin realistista ja pikkutarkan aitoa työtä en ole nähnyt ikinä. Kertaakaan en ajatellut että hahmot eivät oikeasti olisi tuossa tai hän ei kosketa oikeasti mitään. Hahmot ollaan ensin tehty perinteiselle maskeerauksella ja mallinteolla ja vasta aidon mallin pohjalta tehty efektiksi. Näin asiat kuten ihon pinnan tekstuurit, hikipisarat, valo ja varjot näyttävät aidoilta ja kosketeltavilta filmissäkin. Sama pätee koko elokuvan yleiskuvaan: hahmot eivät seisoskele vihreissä huoneissa vaan elokuvassa on käytetty aitoja lavasteita ja luonnollisia ympäristöjä. Ja detaljin taso on myöskin hurja. Jokainen örkki on eri näköinen ja erilailla varustettu ja jokaisella korulla, lävistyksellä ja arvella on on paikkansa luodessaan örkin luonnetta. Oli myöskin ilo nähdä kunnon fantasiaeeppokselle ominaista taikuuden käyttöä kunnon efekteillä ja jokainen loitsu oli näyttävä.

 Näytteijäsuoritukset ovat oikein kiitettäviä. Travis Fimmel pelaa paljolti samoilla korteilla kuin Vikings-sarjassa ja Lothar onkin enemmän viekas ja älykäs soturina kuin välttämättä vahva ja suoraviivainen. Toby Kebbel on loistava näyttelijä jota tungetaan koko ajan vääriin rooleihin. Tämä ei ole väärä rooli ja Durotan on hyvin humaani (heh) hahmo hänen käsissään. Selkeästi motion capture-näytteleminen on hänelle sujuvaa hommaa. Gul'Dan oli Daniel Wun käsissä oikein uhmaava ja niljakas ilmestys ja hän osasi pelata hahmon uhkaavuutta ja tiettyä pateettisuuta tarvittaessa. Ben Foster näytteli Medivhin roolin yllättävänkin sulavasti ja tyylikkäästi ja tämä sopi hahmon tyyliin hyvin! Iloinen yllätys oli myös Ben Schnetzer ja hänen hahmonsa Khadgar, joka oli aluksi hieman tumpelon oloinen velho joka paljastui sitemmin aktiiviseksi toimijaksi ja hän veti roolinsa täysillä. Mutta tämän kokoisessa hahmogalleriassa kaikki eivt päässeet esille kunnolla ja kaikki näyttelijät eivät pistäneet parastaan peliin Ruth Neggan kuningatar Taria oli vähän unessa ison osan elokuvasta ja Rob Kazinskyn Orgrim ei saanut tarpeeksi tilaa antaa hahmollensa minkäänlaista luonnetta. Hän toimi ja eli lähinnä Durotanin mukana. Hänestä paljastui kyllä asioita mutta ne tulivat hieman puskan takaa. 

Mutta minulle elokuvan parhaita puolia oli ehdottomasti Garona, näyttelijänään upea Paula Patton. Garona oli se joka kulki hahmona mielenkiintoisimman polun elokuvan aikana. Hän aloittaa hyvin alhaalta ja nousee sieltä, mutta hänen valintansa elokuvan aikana ovat ne joilla on eniten merkitystä. Hän ei ole örkki eikä hän ole liioin ihminen.Garona seisoo kahden maailman rajalla tietämättä missä asua. Elokuva ohjailee hyvin katsojaa olettamaan asioita mutta kuten kunnon warcraft-tarina ei tämä ole todellakaan ainoa vaihtoehto ja olosuhteet vaikuttavat kohtaloon vahvasti. Paula Patton oli omiaan tässä roolissa, omaksuen kasvuympäristönsä örkkien liikkumistavan ja ilmehdinnän. Ja hän ei myöskään jää kenellekkään kakkoseksi taisteluissa ja onkin elokuvan taistelukohtausten kohokohtia. Warcraftissa on muutenkin loistavia, vahvoja naishahmoja. Durotanin vaimo Draka (Anna Galvin) on mahtava örkkinainen jonka raskaus ja asema äitinä ei lainkaan heikennä tätä, päinvastoin. Draka ei anna tuumaakaan periksi ja kun pahin mahdollinen tapahtuu ja kuolema uhkaa hänen klaaniaan on hän raivoisa. Neggan suorituksesta huolimatta Taria on hyvä hahmo jonka osa ei ole vain olla kuninkaan vaimo. Hän ottaa osaa strategisiin keskusteluihin, tekee asioita omien motiiviensa mukaan ja on lopussakin vielä vahvana kaiken jälkeen. Ja sekä Stormwindin armeijassa että örkkien laumoissa on paljon naisia sotureina taistelemassa miesten rinnalla.  

Elokuvan suurin ongelma on sen epätasapainoisessa käsikirjoituksessa. Tarina itsessään on hyvä enkä varsinaisesti jäänyt kaipaamaan mitään suurempaa ja syvällisempää tarinaa, mutta mitenkä tämä tarina kerrotaan oli hieman köykäinen. Jotkut kohdat tulivat hieman turhan nopeasti, kun taas toisaalla viivyteltiin ehkä liiankin. Tarinaa oli paljon ja sitä selkeästi oltiin tiivistetty ja nopeutettu ettei elokuva veny kolmituntiseksi. Veikkaan että Warcraftista voi myöhemmin ilmestyä pidennetty versio jossa on puuttuvaa materiaalia ja joka on pidempi mutta hieman tasapainoisempi leikkausten ja tarinankerronnan suhteen. Siinä on myös joitain kohtauksia ja juonikuvioita joita en ihan allekirjoita järkeenkäyvinä ja niitä ei oltu pohjustettu elokuvassa tarpeeksi.Nämä ongelmat ovat merkittäviä ja voivat vaikuttaa vahvasti siihen kokemukseen mikä elokuvasta lopulta jää katsojalle.

Voin täysin ymmärtää jos Warcraft ei ole mieleesi. Se elää hyvin paljon omassa maailmassaan ja pelaa sen säännöillä. Mutta minulle tämä elokuva oli juuri sitä mitä siltä odotinkin: vihdyttävä. Warcraft on visuaalisesti tämän vuoden näyttävin elokuva heittämällä jättäen synkät varjot ja realistisuuden romukoppaan ja keskittyen mieluummin valon täyttämään ja riehakkaaseen maailmaan jossa jättimäiset örkit ja taikuus hallitsevat. Muusikistä vastannut Ramin Djawadi on uransa huipulla ja musiikit Warcraftissa ovat mahtipontisia ja luovat kohtauksiin uskomatonta tunnelmaa. Siinä on paljon upeita ja henkeäsalpaavia hetkiä jotka ovat olleet warcraftin tavaramerkkejä alusta alkaen. Örkkien lauma kaikessa kokonaisuudessaan, jokainen eri näköisenä heiluttamassa julmia aseitaan pimeän portaalin varjossa! Stormwindin kaarti seisomassa ylväänä ja ottamassa rohkeasti vastaan kaiken mitä heitä vastaan heitetään! Ironforgen kääpiöitä! Haltioita! Tässä ei myöskään säästellä veressä eikä väkivallassa ja kaikki hahmot eivät palaa elävinä kotiin, pelin hengen mukaisesti. Tämä on ollut warcraftin tavaramerkki aina. Sen kirkkaasta ja puhtoisesta ulkonäöstä huolimatta se on väkivaltainen ja paikkapaikoin jopa hyvin synkkä tarina. Warcraft ei myöskään jätä siviilejä huomioimatta sodassaan, ja onkin erityisen hieno fiilis kun fantasiaelokuvan ison taistelun fokus ja hienoin osuus on juurikin viattomien suojaaminen, ei tappaminen. Elokuva petasi jopa tulevaisuutta lopussa ja toivonkin että Warcraft saa tarpeeksi tuulta allensa että jatko-osa saadaan tehtyä. Ohjaaja Duncan Jones on useasti sanonut että warcraftissa ei ole kyse hyvästä ja pahasta vaan sodasta. Tämä on totta sillä vaikka örkit ovatkin taistelua janoavia on heillä kunniansa ja ihmisillä on paha tapa marginalisoida kaikki örkit julmiksi hirviöiksi. Tämä oli vasta alkua, ja tulevaisuus tuo tullessaan ne hahmot, konfliktit, tapahtumat ja draaman minkä vuoksi warcraft on niin suosittu yhä tänäkin päivänä. Warcraft on puhdasta fantasiaa niin hyvässä kuin pahassakin ja vaikka se ei olekkaan välttämättä kaikkien makuun sopiva, suosittelen sitä silti. Toista samanlaista elokuvaa ei ole ollut vähään aikaan (jos koskaan) nähtävillä isolla kankaalla.

Tämä oli ilmeeni lähtiessäni pois teatterista.