Niille jotka eivät tunne sarjaa: Westworld perustuu kirjailija Michael Crichtonin kirjoittamaan ja ohjaamaan samannimiseen scifi-leffaan vuodelta 1973. Westworld on virtuaalihuvipuisto, suunnaton kaistale villiä länttä jossa ihmiset voivat elää kaikki haluamansa villi länsi-fantasiat, olivat ne kuinka syntisiä tai murhanhimoisia tahansa. Tämän mahdollistavat Isännät, hyperkehittyneet robotit jotka ovat vastuussa kävijöiden viihtyvyydestä...ja heillä ei ole hajuakaan siitä. Isännille Westworld on kaikkeus, ja he luulevat olevansa ihmisiä oikeassa maailmassa. Aina kun Isäntä kuolee tai hänen elämänsä menee vieraiden puolesta päin helvettiä, hänet korjataan ja hänen muistinsa pyyhkitään. Yksi Isännistä nimeltä Dolores (Evan Rachel Wood) löytää isänsä hulluuden partaalta ja pian puiston salaisuudet alkavat avautua taso kerrallaan.
Okei, hauska ja luova idea kivalla visuaalisella twistillä, mutta lopputulos on aika helppo päätellä: robotithan nousevat lopulta kapinaan, ihmiset ovat hirviöitä, ihmiset keskustelevat ihmisyyden rajasta? Perinteistä kauraa robottiscifin mittapuulla. Ja tässä piileekin Westworldin nerokkain puoli. Sitä ei kiinnosta nämä aiheet varsinaisesti. Se olettaa että yleisö tajuaa tämän olevan odotettu johtopäätös, ja sen sijaan se keskittyy muihin asioihin. Westworld on sen maailman ja tilanteen käsittelyä sen eri hahmojen kautta. Missä alkuperäinen elokuva keskittyi lähinnä sen ihmishahmoihin ja heidän reaktioihinsa asioihin, tv-sarja kertoo tarinaa niin kävijöiden kuin Isäntien näkökulmasta. Isännät eivät näe oman elämänsä syklistä kauhua. He heräävät aamulla, lähtevät kotoaan ja ovat täysin kävijöiden armoilla. Kävijät saattavat ampua heidät, raiskata heidät, hakata heidät- he saavat tehdä ihan mitä he haluavat. Ja aamulla he heräävät uudestaan, lähtevät kotoaan ja kaikki alkaa alusta. Ja hei eivät muista mitään. Osa Isännistä alkaa kuitenkin näkemään ripauksia omasta elämästään, luullen näitä kuitenkin vain painajaisiksi ja uniksi. Ja katsoja voi vain seurata tätä ja odottaa vallankumousta....onhan se tulossa? Vieraat kokevat maailman narratiivien kautta, jotka ovat käsikirjoitettuja skenaarioita jossa kävijä pääsee Isäntien johdolla kokemaan villin lännen tunnelmaa. Intiaanien hyökkäys, pankkiryöstö, desperadojen metsästystä vuorilla, ilakointia ilotalossa: Westworld on ehkä vieraille uskomaton, vapauttava eeden, mutta on Isännille se on pelkkää jatkuvaa helvettiä.
Sitten on ihmiset. Kestää hyvin kauan ennen kuin kukaan alkaa puhumaan Isäntien tietoisuuden tasoista tai heidän elämänsä moraalisuudesta. Vieraat kuten Mies Mustissa (Ed Harris) ja Logan (Bern Barnes) ovat käyneet puistossa monta kertaa, niin monta että sen tarjoamat narratiivit vain kyllästyttävät heitä ja he hakevat jotain alkukantaisempaa tai syvällisempää. Loganille tämä tarkoittaa naimista, ryyppäämistä ja lahtaamista, Miehelle tämä on Westworldin tarkoituksen etsimistä, jonkun suuremman pelin tavoittelua. Uusi kävijä William (Jimmi Simpson) taasen on vielä paikan lumoissa ja Loganin himokkaat tavat häiritsevät häntä tämän tutkiessa maailmaa ensimmäisen kerran. William on harvoja hahmoja joka osoittaa edes hieman mielenkiintoa Isäntien olotilaan mutta oman saamattomuutensa ja introvertin luonteensa vuoksi ei ota agendaa itselleen, ainakaan kovin nopeasti. Ja ihmiset jotka ovat vastuussa Westworldin pyörityksestä ovat kiinnostuneet ainoastaan sen mekaanisesta toimivuudesta sekä oman työnsä perfektoinnista. Puiston perustaja Ford (Anthony Hopkins) on ihmishahmoista elusiivisin. Häntä on äärettömän vaikea lukea, ja osa tästä johtuu Hopkinsin luontaisesta imagosta ja äänensävystä. Westworld on hänen luomuksensa ja hänen visionsa on hyvin selkeä mutta samaan aikaan osittain piilossa. Käytösvastaava Bernard (Jeffrey Wright) pallottelee Fordin ja muiden työntekijöiden välillä koittaen pitää Isäntiä toiminnassa, vastata Fordin tavoitteisiin ja pitää laadunvalvojia tyytyväisenä. Narratiivipuolen Sizemore (Simon Quartermain) keskittyy vain toinen toistaan groteskimpien narratiivien suunnitteluun halutessaan antaa kävijöille aitoja kokemuksia jossa "he näkevät itsensä sellaisena kuin he ovat". Ford moittii häntä tästä, sanoen että narratiivit kertovat vain millainen Sizemore on.
Välihuomautus: En ikinä ole nähnyt televisiosarjaa tällaisella näyttelijäkaartilla: Ed Harris, Anthony Hopkins, Jeffrey Wright, James Marsden, Jimmi Simpson, Ben Barnes, Evan Rachel Wood, Tessa Thompson, Thandie Newton, Ingrid Bolse Berdal, Rodrigo Santoro- kaikki erittäin taitavia ja monipuolisia näyttelijöitä jotka antavat kaikkensa. Jeffrey Wright on Westworldin parhaimpia puolia ja näyttelijänä ei saa todellakaan yhtä paljon arvostusta kun hän ansaitsee. Bernardin pienet liikkeet, tapa puhua rauhallisesti mutta ilman että se on tylsää ja tapa putsata lasejaan tekee hänestä aina kohtauksen kiintotähden, ellei Anthony Hopkins ole samassa kohtauksessa mukana. Hopkins on hyvin rauhallinen myöskin, mutta hän on jostain syystä....karmiva. Kuin Hannibal Lecter olisi vetämässä huvipuistoa, mutta ilman että katsojalla olisi tietoa mistään mitä hän olisi tehnyt. Jotkut puhuivat pahaa Rodrigo Santorosta ja hänen roolisuorituksestaan Hector-desperadona, mutta kuten vieras hänelle huomauttaa: "En ikinä pitänyt sinusta. Vaikutat arpinesi ja mustine kuteinesi joltain studion vaatimalta pahishahmolta." Hänen on tarkoitus olla kliseinen, yksiulotteinen ja hieman tylsä ja Rodrigo hoitaa homman kotiin hienosti.
Kuten monissa HBO:n esittämissä draamasarjoissa, Westworldissa väkivalta, seksi, alastomuus ja muu hauska on esillä ja vahvasti. Tämä oli yksi asia mikä minua piti pitkään poissa Westworldista. Game of Thrones fetisoi mielestäni liikaa väkivaltaa ja alastomuutta ja niiltä puuttui tarkoitus, muu kuin vain shokeraata yleisöä ja antaa silmänruokaa katsojakunnille. Minua ei enään kiinnostanut katsoa samanlaista shokkiarvolla koristeltua synkistelyä. Mutta tapa millä Westworld käsittelee näitä raadollisia elementtejä on erikoinen. Heti alusta lähtien katsojan naamalle heitetään alastomia ruumiita, ampumista ja puukottamista. Mutta kukaan heistä ei ole aito. Alastomuus ja väkivalta on jätetty Isännille, eikä yksikään ihminen ei ole näytettävästi alasti samaan tapaan kuin robotit ovat. Westworld turruttaa katsojan tottumaan väkivaltaan ja alastomuuteen robottien kohdalla, mutta se sopii koko tarinan ideaan ja taustalla olevaan teemaan. Westworld ei pyri shokeeraamaan yleisöään näillä elementeillä vaan oikeilla juonenkäänteillä jotka nojaavat hahmoihin. Jopa osa vieraista on kyllästynyt loputtomaan irstailuun ja väkivaltaan ja he haluavat jotain syvällisempää puistolta.
Onko subteksti tullut jo selväksi? Westworldin puisto on kuin HBO:n televisiosarja muutettuna huvipuistoksi. Se on täynnä väkivaltaa, seksiä, suuria juonia ja ihmisten kärsimystä. Westworldin Isäntien elämät ja juonet olisivat sinällänsä vain keskinkertaisia, raadollisia villin lännen tarinoita, mutta katsoja näkee myös tuotantotason. Kuten aiemmin lainasin Fordia: "tämä tarina ei kerro vieraista mitään, vain kertojastaan." Westworld piikittelee HBO:n sarjoja ja niiden eksessiivistä väkivaltaa ja seksuaalisuutta mutta ei syytä katsojia niiden seuraamisesta. Se turruttaa katsojan väkivaltaan ja alastomuuteen kertoakseen niitä käsittelevää tarinaansa ilman että katsojan huomio kiinniittyy niihin. Game of Thrones sai paljon (ansaittua) kuraa niskaansa tavasta millä se käsittelee naisia kohtaan kohdistuvaa traumaattista väkivaltaa, niin fyysistä kuin seksuaalistakin. Westworld on samalla linjalla, mutta sen sijaan että se dramatisoisi tai fetisisoi näitä tarinoita, se kutsuu katsojan tarkkailemaan niiden narratiivisia rakenteita. Heidän elämänsä ei ole "elämää" vaan tarinaa jota joku muu kirjoittaa ja ohjaa. Me emme katsojina ole muita kuin vieraita Westworldissa jotka katsovat tätä traumaa ja kärsimystä. Vasta myöhemmin he ottavat ohjat käsiinsä omista tarinoistaan ja katharsiksen tunne on huomattava. Westworld ei tee mitään vain kutkuttaakseen katsojien tiettyjä osia, vaan sitoo kaiken sen monimutkaiseen ja monitasoiseen tarinaan.
Westworldin toistuva visuaalinen vinkki on automaattipiano. Kohtaukset alkavat sen naksahtaessa käyntiin, monimutkaisen koneiston alkaessa soittamaan etukäteen kirjattua kaunista sävelmää. Näkymättömät sormet painelevat sen koskettimia katsojan kuunnellessa sen soittoa. Mutta piano ei soita itsessään mitään ilman että joku ohjelmoi sen tekemään jotakin. Samaan tapaan Isäntien elämät ovat täynnä hetkittäistä rauhaa ja kauneutta jonka vieraat tulevat tahraamaan, ja ne on ohjelmoitu olemaan vain nautintoa ihmisille. Mikä tahansa muu sarja tai elokuva keskittyisi ihmishahmoihin, heidän pohtiessaan missä ihmisyyden raja kulkee. Westworld on tätä fiksumpi. Se jättää pohdinnan katsojalle, ajaen hänet mielentilaan jossa hän välittää enemmän Isännistä kuin ihmisistä, sillä katsojan ajatukset ovat väistämättä heissä ja heidän elämänsä arvossa. Näin Westworld voi keskittyä uusiin ideoihin ja tarinansa eri käänteiden kertomiseen rauhassa. Westworld koukuttaa katsojansa juuri oikealla tavalla; kiinnyt hahmoihin, haluat selvittää Westworldin puiston taustalla kulkevan mysteerin ja se pistää ajattelemaan ihmisyyttä, robotiikkaa ja moraalia, luottaen siihen että katsoja on tarpeeksi fiksu ajattelamaan itse. Westworld on jännittävä, viihdyttävä, surullinen, raadollinen, hauska, innostava ja ajatuksia herättävä tv-sarja joka on helposti HBO:n parasta tarjottavaa tällä hetkellä. Seuraava kausi on tulossa 2018, ja odotan sitä ennakoivalla pessimismillä; kuinka tästä voi muka päästä enään ylöspäin?
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti