Tämän sanottuani, aloitetaan.
Tolkienilainen Fantasia- kaiken alku
1937, J.R.R Tolkien julkaisi ensimmäisen Keski-Maahan sijoittuvan kirjansa. Hobitti- Eli Sinne ja Takaisin oli hyvinkin paljon aikaisempien vuosikymmenien lastenkirjojen ja satujen kuten Ihmemaa Ozin tyylinen teos; yksinkertainen seikkailu hauskoilla hahmoilla. Mutta Tolkien lisäsi tarinaan kuitenkin myös aitoa kritiikkiä sotaa ja ahneutta kohtaan, korostaen tätä päähenkilö Bilbon näkemysten kautta. Bilbo oli Tolkienin arvostaman tavallisen englantilaisuuden symboli; laiskanpulskea, mukavuuksista pitävä mutta rehellinen ja uskollinen ystävilleen. Tolkien laajensi teemaa lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaistussa Taru Sormusten Herrassa (1954-55). Siinä Frodon ja Samin matka Sormusten Sodan läpi on varsinkin helposti tulkittavissa allegoriaksi tavallisen ihmisen sysäämisestä sodan kauheuksiin; tunne jonka Ensimmäisessä Maailmansodassa palvellut Tolkien tunsi varmasti hyvin.
Tämä oli yksi monista tekijöistä joka teki Taru Sormusten Herrasta menestystarinan. Hyvät hahmot, kiinnostava ja sitova tarina täynnä tunnetta, draamaa ja tragedisia kohtaloita sekä värikäs ja monimuotoinen maailma joka imi lukijansa mukaan välittömästi. Haltioita, kääpiöitä, enttejä ja ihmisten kansoja joidenka kaikkien kulttuurit olivat erilaisia, vastassaan örkkien, peikkojen, hiisien ja muiden pahuuden olentojen armeijat jotka muodostivat selkeän ja tunnistettavan uhan tarinaan. Vähän Beowulfia, hieman William Shakespearea, jonkin verran Lordi Dunsanya ja tietysti myös Kalevalaa, ja kaikki sekoitettuna anglo-saksisesta kulttuuriperinnöstä poimittuihin elementteihin. Taru Sormusten Herrasta ei ollut ensimmäinen joka yhdisteli tunnettuja kulttuurituotteita yhteen fantasiagenressä, mutta se teki sen parhaiten, ja saavutti yleisönsä globaalissa mittakaavassa. Vailla ongelmia se ei kuitenkaan ole.
 |
| "MacBeth olisi parempi jos Macbethin olisi tappanut nainen!" -Tolkien |
Ennen kuin tartun tähän aiheeseen tarkemmin, sananen: Tolkien, Walt Disney ja muut tietyn aikakauden edustajat ovat saaneet nykyään suitsutusta yllensä milloin mistäkin syyttestä; ehkä mielenkiintoisin hot take aiheesta jonka kuulin tutulta on se, että Tolkien oli anti-semiitti joka ihannoi natseja. Ja haluasin joka kerta huutaa isoon ääneen:
Tarkista faktasi.
Noniin, jatketaan.
Oli kyseessä sitten aikakauden disonanssi, Tolkienin eurosentrinen käsitys tai tätä innottaneiden teosten vastaava kanta, on tapa jolla vihollinen on toiseutettu Taru Sormusten Herrassa vähintäänkin ongelmallinen. Toiseus on tapa erottaa samaistuttavat hahmot ei-samaistuttavista, viedä inhimillisyys pois kohteelta. Toiseus on normaaliuden vastakohta. Jos katsomme aluksi sankareitamme; Hobitit ovat englantilaista maalaisväkeä, Aragorn on jalon kuninkaallisen suvun viimeinen vesa, haltiat ovat kultahiuksisia ja kauniita, rohanilaiset blondeja viikinkejä hevosten selässä ja Gondorin kuninkaaton kuningaskunta on viimeinen puolustus idässä olevaa pahaa vastaan. Paljon vaaleita, länsimaalaisiin arkkityyppeihin perustuvia sankarihahmoja. Vastassa taas on örkit, joita Tolkien kutsuu pääasiallisesti tummaihoisiksi ja barbaarisiksi, ja Sauronin joukoissa palvelee myös itäläiset ja eteläiset, joidenka kulttuuripohjat ovat joko hunneissa tai arabeissa. Peter Jacksonin elokuva-adaptaatio teki varsinkin jälkimmäisestä hyvin suoran viittauksen. Tolkienin mukaan eteläiset eli haradrim olivat yhtä julmia kuin örkit.
Tämä ei sinänsä ole yllättävää; vastaavanlainen eurosentrinen näkemys kulttuureista oli helppo tapa tehdä vihollisesta tunnistettava osa yleispääomaamme, tunnistettavia kulttuurisia teemoja (Aarne) joita käyttää välikätenä maailman selittämisessä. Yleispääoma on helppo väline fiktiossa, ja sitä ollaan nykyään opittu käyttämään hieman paremmin. Mutta se on huomioitava osa tarinaa silti, ja vaikka Tolkienin ratkaisut eivät aikakauden huomioonottaen ole yllättäviä, on se jäänyt vaikuttamaan omalta osaltaan fantasian kehitykseen- tai sen puutteeseen. Ja Tolkien ei ollut edes tuon summittaisen aikakauden kirjailijoista pahimmasta päästä; olen valmis kritisoimaan Tolkienin ratkaisuja, mutta haluan myös muistuttaa että puhumme pasifistista, anti-imperialistisesta, teollistumista väheksyvästä ja natseja vihaavasta miehestä, joka myöskin huomasi pohjoismaisten myyttien yhteläisyyden natsi-ideologian kanssa. Hän ei ole samalla viivalla esim. H.P Lovecraftin ongelmallisuuden kanssa. Mutta Tolkienin ongelmallinen perintö jäi valitettavasti elämään.
Rotu- biologia vastaan sosiaalinen konstruktio
Taru Sormusten Herra käyttää termiä rotu (race) jo tarinan prologissa, asettaen termin osaksi tarinaa. Tolkienin fantastiset rodut- hobitit, haltiat, kääpiöt, örkit näin esimerkiksi- on tarinassa luokiteltu eri rotujen edustajiksi, ei eri lajeiksi. Kuten kirjailija Helen Young huomioi; rotu Keski-Maassa on objektiivisesti oikea asia, ei sosiaalinen konstruktio. Haltiat, kääpiöt ja muut ovat biologisesti erilaisia olentoja, perustaen vahvasti Carl Linneauksen kehittämään taksonomiseen luotteluun, joka myöhemmin innoitti valitettavasti eugeniikan ja rotuopin aatteita, jonka mukaan toiset homo sapiensit ovat parempia, fiksumpia ja vahvempia, kuin toiset. Tämä ei ollut Tolkienin taka-ajatus; hän ei luonut haltioita ja kääpiöitä tarinaansa ajatellen näiden arvoa rotuina, sillä koko tarinan idea on siinä, että kuka tahansa voi tehdä hyvää, langeta ja palata takaisin.
Mutta Tolkien innoitti kuitenkin kaikkia muita, ja tämä valitettava terminologia jäi elämään. Termi "tolkienilainen fantasia" tarkoittaa käytännössä kaikkea fantasiaa, joka pohjustaa oman maailmansa, olentonsa ja tavan toimia Keski-maahan. Lista on pitkä; Dragonlance, Shannaran perintö, Elfquest, Forgotten Realms, Warhammer, Ajan Pyörä, Pernin Lohikäärmeritarit, Dragon Age, Elder Scrolls- korkean fantasian perintö juontaa juurensa vahvasti Tolkieniin. Mutta se, missä tämä rotuihin perustuva rakenne nousi eniten esille ja joka ei ole onnistunut pääsemään irti vanhasta varjosta on Dungeons & Dragons, jossa jokaisella rodulla on selkeät fyysiset ja mentaaliset statistiikat erottamassa heidät toisistaan. Taas jälleen haluan painottaa; tämän taustalla ei varmastikkaan ole pahaa tahtoa tai halua seurata rotuopin periaatteita. Tämä on tapa erotella hahmoja pelimekaanisen rikkauden nimissä. Mutta se silti käyttää termiä "rotu" erottelemaan kansoja biologisten, jopa moraalisten teijöiden, perusteella. Ja D&D:n oma perintö on jaettu monien fantasiapelien kesken.
Mutta unohdetaan nämä statistiikat ja fyysiset erot hetkeksi, ja keskitytään sen sijaan kulttuuriin. Yksi tolkienilaisen fantasian rotuihin liiittyvä ongelma voi olla se, että niitä käytetään korvaamaan oikeita vähimmistökansoja. Taas haluan käyttää esimerkkinä jotain, josta pidän hyvin paljon: World of Warcraftin erinnäiset horde-faktion rodut on koodattu erinäisten välikäsien kautta kuvastamaan oikeita kulttuureja. Koska on kyseessä Blizzard, tämä tarkoittaa aina yksinkertaisinta mahdollista tunnistettavaa välikättä. Taurenit ovat toteemeineen ja estetiikkansa puolesta hyvin lähellä Amerikan alkuperäiskansoja, trollit jostain syystä puhuvat vahvalla karibia-aksentilla ja hääräävät voodoon parissa ja neutraali kansa pandarenit- noh, ei varmaan tarvitse selittää. Oikeilta kansoilta on otettu vain heidän estetiikkansa elementtejä, sen sijaan että he itse olisivat edustettuina pelissä. On niitäkin jotka lukevat Warcraftin örkit allegoriana juutalaisiin tai afrikkalaisiin; orjuutettu kansa, omaa kotiaan etsimässä. Oikeat kansat ja vähemmistö-representaatio on piilotettu fantasian taakse.
Ja vielä kerran lopuksi; en syytä ketään fantasia-tai Tolkien-fania rasistiksi, tai syyllistä sinun nautintoasi D&D:stä tai mistä tahansa muusta näihin vanhoihin tropeihin pohjautuvasta fantasiasta. Minä rakastan suurinta osaa tänään käytetyistä esimerkeistä. Mutta nämä ongelmat ovat olemassa, vaikka et välttämättä näe niitä samalla lailla. Minä en ole ainoa joka nämä on huomannut, en todellakaan. Suosittelen lukemaan Paul B. Sturtevantin artikkelin Race: The Original Sin of Fantasyn, jota olen itse lainannut tässä tekstissä jonkin verran, sekä Jessica Langerin esseen The Familiar and Foreign: Playing (Post)Colonialism in World of Warcraft, joka puhuu fantasiapelien toiseuden kulttuurista. Koska vielä kerran; sinä voit tykätä jostakin, ja samalla tutustua sen kulttuuriseen impaktiin ja dissektoida sen heikkouksia ja ongelmallisia puolia. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan perinteistä kriittistä ajattelua.
Kolmannessa ja viimeisessä osassa tätä tekstisarjaa puhumme modernista fantasiasta, näiden juurien peittämisestä sekä palaamme takaisin kaiken tämän alkaneeseen nimittäjään.
Atte T
 |
| @Kibbitzer |
Mutta Tolkien innoitti kuitenkin kaikkia muita, ja tämä valitettava terminologia jäi elämään. Termi "tolkienilainen fantasia" tarkoittaa käytännössä kaikkea fantasiaa, joka pohjustaa oman maailmansa, olentonsa ja tavan toimia Keski-maahan. Lista on pitkä; Dragonlance, Shannaran perintö, Elfquest, Forgotten Realms, Warhammer, Ajan Pyörä, Pernin Lohikäärmeritarit, Dragon Age, Elder Scrolls- korkean fantasian perintö juontaa juurensa vahvasti Tolkieniin. Mutta se, missä tämä rotuihin perustuva rakenne nousi eniten esille ja joka ei ole onnistunut pääsemään irti vanhasta varjosta on Dungeons & Dragons, jossa jokaisella rodulla on selkeät fyysiset ja mentaaliset statistiikat erottamassa heidät toisistaan. Taas jälleen haluan painottaa; tämän taustalla ei varmastikkaan ole pahaa tahtoa tai halua seurata rotuopin periaatteita. Tämä on tapa erotella hahmoja pelimekaanisen rikkauden nimissä. Mutta se silti käyttää termiä "rotu" erottelemaan kansoja biologisten, jopa moraalisten teijöiden, perusteella. Ja D&D:n oma perintö on jaettu monien fantasiapelien kesken.
 |
| Hi there, original drows who were basically evil black elves. |
Mutta unohdetaan nämä statistiikat ja fyysiset erot hetkeksi, ja keskitytään sen sijaan kulttuuriin. Yksi tolkienilaisen fantasian rotuihin liiittyvä ongelma voi olla se, että niitä käytetään korvaamaan oikeita vähimmistökansoja. Taas haluan käyttää esimerkkinä jotain, josta pidän hyvin paljon: World of Warcraftin erinnäiset horde-faktion rodut on koodattu erinäisten välikäsien kautta kuvastamaan oikeita kulttuureja. Koska on kyseessä Blizzard, tämä tarkoittaa aina yksinkertaisinta mahdollista tunnistettavaa välikättä. Taurenit ovat toteemeineen ja estetiikkansa puolesta hyvin lähellä Amerikan alkuperäiskansoja, trollit jostain syystä puhuvat vahvalla karibia-aksentilla ja hääräävät voodoon parissa ja neutraali kansa pandarenit- noh, ei varmaan tarvitse selittää. Oikeilta kansoilta on otettu vain heidän estetiikkansa elementtejä, sen sijaan että he itse olisivat edustettuina pelissä. On niitäkin jotka lukevat Warcraftin örkit allegoriana juutalaisiin tai afrikkalaisiin; orjuutettu kansa, omaa kotiaan etsimässä. Oikeat kansat ja vähemmistö-representaatio on piilotettu fantasian taakse.
 |
| "Stay away from the voodoo, mon." |
Ja vielä kerran lopuksi; en syytä ketään fantasia-tai Tolkien-fania rasistiksi, tai syyllistä sinun nautintoasi D&D:stä tai mistä tahansa muusta näihin vanhoihin tropeihin pohjautuvasta fantasiasta. Minä rakastan suurinta osaa tänään käytetyistä esimerkeistä. Mutta nämä ongelmat ovat olemassa, vaikka et välttämättä näe niitä samalla lailla. Minä en ole ainoa joka nämä on huomannut, en todellakaan. Suosittelen lukemaan Paul B. Sturtevantin artikkelin Race: The Original Sin of Fantasyn, jota olen itse lainannut tässä tekstissä jonkin verran, sekä Jessica Langerin esseen The Familiar and Foreign: Playing (Post)Colonialism in World of Warcraft, joka puhuu fantasiapelien toiseuden kulttuurista. Koska vielä kerran; sinä voit tykätä jostakin, ja samalla tutustua sen kulttuuriseen impaktiin ja dissektoida sen heikkouksia ja ongelmallisia puolia. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan perinteistä kriittistä ajattelua.
Kolmannessa ja viimeisessä osassa tätä tekstisarjaa puhumme modernista fantasiasta, näiden juurien peittämisestä sekä palaamme takaisin kaiken tämän alkaneeseen nimittäjään.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti