Suosikkisi on ongelmallinen

Sorvi kutsuu. Mutta ensin, muutama sana: Ilmoitin twitterissä, että työstän isoa tekstiä josta haluan mahdollisimman hyvän, ja siksi siinä kestää. Tämä on hyvin totta, ja kiireisen viikon takia se myöhästyy vielä hieman lisää. Jotta blogin hiljaisuus ei ole liian pitkä, hakkaan tähän väliin yhden vähän lyhyemman tekstin. Tämä jatkaa aiemman "Hahmovikojen ääressä"- tekstin teemoja, joten tämä on sen...spin-off jatko-osa?

Puhutaanpa hieman ongelmallisesta taiteesta.

Tämä on sana joka varsinkin nykyään on huomattavasti enemmän esillä, ja luulenpa että osa teistä lukijoistani tuntee tämän termin hyvin ja ehkä pyörittelee jo silmiään. Ongelmallisella tarkoitetaan jotain, joka sisältää elementtejä ja tekijöitä jotka tässä tapauksessa taiteessa tekevät siitä hieman kyseenalaisen. Usein sitä käytetään sulavana kattoterminä, neutraalina ilmaisuna sille jos jokin tekijä taiteessa häiritsee sen tarkkailijaa, varsinkin jos tarkkailija ei halua sanoa suoraan ongelmaa. Tästä on paljon erilaisia muotoja; onko kyse elokuvan sisäisestä, narratiivissa olevasta ongelmasta, tuotannossa olevasta ongelmasta tai metatason ongelmasta- ongelmalliset elementit voivat olla moninaisia.

Yleisin ja helpoiten nähtävä ongelmallisuus nousee jostain tarinan elementistä. Helppo esimerkki on nostaa esiin vanhoja elokuvia, kirjoja, sarjakuvia tai pelejä jotka on tehty vanhojen arvojen aikaan; rasismi Marvelin propaganda-sarjakuvissa kuten Captain America ja Avengers-lehdissä, seksismi ja naisia objektisoiva kulttuuri elokuvissa kuten varhaiset James Bondit ja...mikä tahansa muu elokuvasarja, tämä ei ole kovinkaan harvinaista vieläkään. Mutta tämä on helppo sivuuttaa vain sanomalla että hei, ne on tehty valaistumattomalla ajalla jolloinka sellaisia ei mietitty. Okei, Mutta entäs uudemmat esimerkit? Marv Wolfmanin ja George Perezin klassisessa Teen Titans-tarinassa The Judas Contract (SPOILEREITA) nuori supersankari Terra paljastuu Teinititaanien vihollisen Deathstroken vakoojaksi ryhmäss. Tämän lisäksi Deathstroke ja Terra olivat myös harrastaneet seksiä toistensa kanssa. Terra oli, kuten muutkin Teinititaaneista, alaikäinen. Ja tarina ei missään kohtaa tuomitse keski-ikäistä Deathstrokea pedofiliasta, vaan keskittyy siihen kuinka Terra on todella, todella paha ja julma ja kuinka Deathstrokekin piti häntä pahana. Tämä sarjakuva on vuodelta 1984, mutta se adaptoitiin animaatioleffaksi viime vuonna. Tämä juonipätkä pidettiin seksiä lukuunottamatta mukana, jatkaen George Perezin ongelmallista visiota Terrasta hahmona.

"..so that when you see her for the first time wearing full-make up
and dressed in a provocative outfit, it does jab you a bit; "Whoa, good god!
This little girl is a slut."" - George Perez (2007)

Toinen versio on sellainen, jota ei huomata ongelmalliseksi tai tarkoiteta edes kovinkaan shokeeraavaksi totuudeksi. Näiden taustalla voi olla jopa tahto tehdä hyvää ja käsitellä tärkeitä asioita, mutta jokin narratiivissa menee vain pieleen. Bright on selkeä esimerkki tällaisesta. Tarinan keskiössä on rotuun ja poliisiväkivaltaan liittyvät teemat, mutta se hukkuu huonojen metaforien ja ajattelemattoman rinnastuksen mereen. Toinen sarjakuvaesimerkki on Rick Remenderin Uncanny Avengers- sarjan ensimmäisen tarinakaaren viimeisen lehden viimeiset hetket. Uncanny Avengers #5 lopussa mutantti Havok pitää isoa puhetta lehdistölle. Siinä hän sanoo inhoavansa termiä "mutantti" ("the M-word") ja haluaa että häntä ei määritellä sen mukaan. Hyvä idea; vähemmistöjen (minkä paraabeli Ryhmä-X ja mutantit ovat ja tulevat aina olemaan) jäsenet eivät määrittele itseään pelkästään vähemmistönä, vaan omaavat muitakin ominaisuuksia. Mutta miten teksti itsessään sanoo on että vähemmistöjen ei pitäisi määritellä itseään lainkaan vähemmistö-identiteetin kautta. Olemalla vain "Alex", Havok mukautuu siihen maailmaan jota häneltä halutaan- maailma ilman mutantteja, ilman omasta erilaisuudestaan ylpeitä vähemmistöjä. Väärän lähestymistavan takia kääntyy alkuperäinen viesti päälleen.

Mutta sitten on ehdottomasti yksi nykyään (valitettavasti) yleisimmistä muodoista; ongelmasta tuotantotasolla, kun ongelma on taitelijassa itsessään. Elokuvat ohjaajilta kuten Woody Allen tai Mel Gibson; miehiltä jotka ovat joko seksuaalisen häirinnän tai/ja rasismistaan huolimatta tehneet isoja elokuvia ja heitä kehutaan alati. Vaikka viime vuonna seksuaalihäirinnästä paljastuneet näyttelijät ovat menettäneet ennen vakaata asemaansa elokuvateollisuudessa, ei tämä ole vaikuttanut mitenkään eräiden uriiin. Johnny Depp on yhä isojen studioiden käyttämä näyttelijä jolla on rooleja merkittävissä franchiseissa, vaikka hänen historiansa perheväkivallan parissa on hyvin dokumentoitu. Mutta otetaan esimerkki joka on aiheuttanut minulle paljon päänsärkyä; viime vuonna tulleista elokuvista yksi suosikeistani oli Manchester By The Sea, jolle annoin hehkuttavan arvion Pointti-lehdessä viime keväänä. Tämä oli elokuva josta pidin paljon, ja puhtaan näyttelijätyön ansiosta Casey Affleck ansaitsi Oscar-pystinsä. Mutta samaan aikaan, Casey Affleckia on syytetty paljon seksuaalisesta häirinnästä ja tätä ollaan hiljaa pyyhitty maton alle studion puolesta. Pidän yhä elokuvasta, ja uskon että Affleck ansaitsi palkintonsa performanssin puolesta, mutta samaan aikaan palkinnon antaminen hänelle kaiken tämän jälkeen ja faktojen oltua hyvin tiedossa...en ihmettele lainkaan Brie Larsonin ilmettä jakaessaan palkintoja viime Oscar-gaalassa.

Okei, ongelmallista materiaalia riittää ja eri muodoissa. Mikä tämän kaiken pointti oli? Halusinko vain syyllistää ihmisiä jotka tykkäävät ongelmallisesta popkulttuurista kuten God of Warista, Frank Millerin tuotannosta, Johnny Deppin elokuvista tai Ghost In The Shellista (uusi elokuva) tai tulevasta Maria Magdaleena-elokuvasta jossa Jeesus ja Maria ovat blatantin valkoihoisia? Ei. Pääasiallisesti kaikki esimerkit johonka paneuduin tässä jutussa ovat juuri jotakin josta pidän hyvin, hyvin paljon. Judas Contract on parhaimpia Teinititaanit- tarinoita, Uncanny Avengers oli eeppinen, hauskasti kirjoitettu ja hyviä hahmoja vilisevä supersankariromppa ja Manchester by the Sea esitti surua ja yhteiskunnan tuomia paineita surun käsittelyssä loistavalla ja herkällä tavalla. Mutta en myöskään kiellä etteivätkö nämä kaikki sisältäisi ongelmallisia elementtejä jollakin tasolla. Tämän myöntäminen on vain tervettä, eikä se tarkoita että koko tuote on täysin vailla meriittejä. Nörttikulttuurissa vallitsee paikoitellen se, että asiat nähdään aina yhden osan määrittelemänä kokonaisuutena. Taide ei voi olla täydellistä. On tärkeää huomioida heikkouksia ja kritisoida sitä mistä pitää- suosikkisi on ongelmallinen, ja se on ihan jees.

Atte T

PS. Bright on (Joel Edgertonia lukuunottamatta) läpikotaisin hanurista, eikä tämän rotuongelmiin liittyvät ongelmat ole ainoa naarmu lasissa. En halua että minun mielipidettäni Brightista ymmärretään väärin ylemmän lausunnon jälkeen.