Atte Arvostaa: Pokemon: Detective Pikachu

En ole maininnut tästä kuin ehkä muutaman kerran, mutta minä pidän Pokemonista todella paljon. Alkuperäiset Gameboyn pelit olivat tärkeitä ponnahduslautoja enemmän strategiseen pelaamiseen, kuten oli myös Pokemon-keräilykorttipeli. Pokemon-anime oli lapsuuteni tärkeimpiä sarjoja, ja muistan hämärästi itkeneeni katsoessani ensimmäista Pokemon-elokuvaa. En ole nyt moneen, moneen vuoteen seurannut pelejä tai animaatiosarjaa mitenkään ahkerasti, mutta Pokemonin idea on aina viehättänyt ja on ollut hienoa nähdä kuinka franchise on pysynyt näinkin elinvoimaisena. Luonnollisesti, idea live-action Pokemon-elokuvasta on aina ollut kutkuttava, ja nyt se on mahdollista nähdä ihan omin silmin elokuvateatterissa!

Pokemon: Detective Pikachu

Elokuva: Isänsä menettänyt Tim Goodman (Justice Smith) saapuu ihmisten ja Pokemonien asutamaan Ryme Cityyn. Tämän kotoa Tim löytää hämmentävän, puhuvan Pikachun (Ryan Reynolds) joka oli hänen edesmenneen isänsä Pokemon-partneri. Vastahakoinen Tim ja maailmanluokan etsivä Pikachu alkavat selvittämään mitä hänen isälleen tapahtui, mihin Pikachun muisti meni ja mitä Ryme Cityssa oikein tapahtuu.

Vaikka äsken toitotinkin suurta Pokemon- rakkauttani, niin Detective Pikachu- videopeli (johon elokuva perustuu) ei ollut tuttu ennestään. En tiedä pelistä juuri mitään, mutta aploodeeraan sitä kenenkä idea oli yhdistää Pokemon ja Film Noir- etsivätarina ripauksella cyberpunkkia. Detective Pikachu on hilpeän outo ja hauska elokuva, joka todellakin kumartaa Pokemonin oman pitkän perinteen lisäksi dekkarielokuville. Kaksi elokuvaa jotka siitä eniten tuli mieleen olivat Blade Runner ja Kuka Viritti Ansan, Roger Rabbit? Detective Pikachu ei ole yhtä sisällöllisesti rikas, ja varsinkin lopussa se menee vähän turhan hötöksi ja merkityksettömäksi että sitä oikeasti voisi verrata näihin kahteen, mutta visuaalisuus ja tyyli emuloivat näitä hyvin. 

Tämä kohtaus oli niin hauska ja NIIN OUTO

Ensimmäisiä asioita joita huomioin Detective Pikachussa oli kuinka monipuolinen näyttelijäkatras siinä oli. Justice Smith hoitaa hyvin vieraisiin vesiin joutuneen tavallisen kaverin roolin, ollen hieman yhtä eksynyt ihmettelijä kuin monet katsojistakin, ja kuten film noiriin kuuluu, on hänelläkin taakkaa ja katumusta kannettavana. Ryan Reynolds on, kuten arvata saattaa, yhtä iloa Pikachun roolissa, ja juuri kontrasti Pikachun ultrasöpön ulkokuoren ja Reynoldsin suorasanaisen ulosannin kanssa on niin hauskaa. Kathryn Newton tiesi ehkä paremmin kuin kukaan muu (Bill Nighyn lisäksi) millaisessa elokuvassa hän on, ja reportteri Lucy Stevens on välillä kuin suoraa kliseisistä dekkareista revitty tähtireportteri kuuman jutun jäljillä. Ken Watanabe, Karan Soni ja Omar Chaparro täyttävät rosteria ystävällisen poliisin, parhaan ystävän ja laittoman pokemon-stadiumin pyörittäjien rooleissa, kaikki hoitaen hommansa hyvin ja tehden maailmasta sitä kautta elävämmän tuntuisen. 

Pokemonit itsessaan on toteutettu erittäin hyvin, ja erikoisefektien taso on muutenkin elokuvassa varsin korkealla. Tässä auttaa paljon se, että vain muutama Pokemon kerrallaan on varsinaisessa fokuksessa, ja useampien ollessa mukana on usein hämärää tai nopeassa liikkeessä, jossa mahdollinen tökköily voidaan piilottaa. Designit ovat kaikki vanhoja tuttuja ja tunnistettavia välittömästi, ja vaikka kaikki eivät ole siirtyneet ihan aukottomasti (katson sinua, Gengar), on suurin osa erittäin hyvän näköisiä. Vanhalle Pokemon- fanille oli todella siistiä nähdä Arcaninen, Gyaradosin ja Charizardin kaltaisia todella siistejä Pokemoneja menossa mukana. Tosin loppuvaiheessa aloin kiinnittää huomiota siihen, että varsinkin massakohtauksissa samoja Pokemoneja oli paljon, mikä kielii siitä mihin designeihin oltiin nähty enemmän vaivaa ja mitä oltiin hiottu loppuun asti.

Maailma jota nämä ihmishahmot ja Pokemonit asuttavat on mielenkiintoinen. Detective Pikachu, kuten melkein kaikki parhaat Pokemon- projektit, ei yritä luoda liikaa kontakeja oikeaan historiaan ja maailmaan, pysyen kaukana kysymyksistä kuten "mitä Pokemonit tekivät maailmansodassa" tai pitäen viittaukset oikeaan maailmaan minimissään. Ryme City, ihmisten ja Pokemonien yhteiselon paratiisi, on hyvin kyberpunk- henkinen sekamelska, yhdistäen genren tutun ja turvallisen japani-estetiikan film noir- miljööseen hämärien kujien, vilkkaiden katujen ja vanhojen rakennusten toimesta. Elokuva on kuvattu filmille, ja se näkyy positiivisesti; kaupungin vaihtelevat värimaailmat tuntuvat syvemmiltä ja vahvistavat entisestään haluttua tyyliä. Erityisesti Lucy Stevensin esittelykohtaus hyötyy tästä, ja kohtaus on kuin suoraan genren klassikoista revitty kuvakulmineen ja valaistukseltaan.

Kuitenkin, kuten monet kriitikot ovat huomauttaneet, on tarina vähän niin ja näin. Se alkaa erittäin lupaavasti, siinä on kunnon mysteerin ainekset ja nopeita käänteitä ja vaarallisia tilanteita riittää. Ongelma on se, mihin se kulminoituu ja mikä kaiken motiivi oli. Kun koko elokuvan estetiikka ja tyyli imitoi film noiria, on loppuvaiheen notkahdus totaalisen esoteeriseen scifi- skenaarioon todella outo ja valitettavasti ei oikein sovi elokuvan rakentamaan murhamysteeriin ja muistinmenetykseen. Toisaalta, "murhamysteeri ja muistinmenetys" Pokemon-elokuvassa on jo itsessään ihan pirun outoa, joten ehkä kyse on vain...eri tyyppisestä outoudesta? Pikachun roskadekkarien puhetapa, tämän heittelemät vitsit jotka vaihtelevat Ed Gein- viittauksista tämän kahviaddiktioon, Omar Chaparron näyttelemä paidaton salipäällikkö sekä loppupahiksen...juttu tekivät Detective Pikachista jälkikäteen ajateltuna todella erikoisen kokonaisuuden. Ainakaan Detective Pikachua ei voi syyttää tylsyydestä missään kohtaan, ja se että Avengers: Endgamen yliampuvuus, Hellboyn valitettavat ratkaisut ja Bumblebeen robotin ja tytön rakkaustarina eivät edes vertaudu Detective Pikachun outouteen on sulka sen hatussa. 

Tämä outous ja sen vaikutukset elokuvan loppuun eivät kuitenkaan pilanneet kokemusta minulta. Tällaisia outouksia harvoin näkee muualla kuin Netflixissä tai adult swimillä, joten arvostan loputtomasti Detective Pikachun  omistautumista.....itselleen. Se ei ole tylsä eikä turvallinen by the book-  videopelileffa. Henry Jackman ansaitsee extra kiitokset Pokemon- pelien syntikka-melodioita mukailevasta soundtrackistaan, ja tiesittekö että John Mathieson, Gladiaattorin ja Oopperan Kummituksen kuvaaja kuvasi tämän elokuvan? Kuten sanoin, outoa. Oli miten oli, Detective Pikachu on ilahduttava elokuva. En tiedä mitä Pokemoneista täysin ulalla oleva henkilö saisi tästä irti, se mahdollisesti vain tuplaisi koko show'n outousfaktorin, mutta kaltaiselleni fanille nostalgia ja rakkaus Pokemonia kohtaan vain auttoi rakastamaan tätä uniikkia ja erikoista otusta. Detective Pikachu ei ole mitä odotat, mutta se voi silti olla rahasi arvoinen.

Atte T

PS. Okei, seuraavaksi tuotte sitten mukaan Rakettiryhmän, mukaanlukien Jessien, Jamesin ja Meowthin. PREPARE FOR TROUBLE- MAKE IT DOUBLE kassatuotot, siis.