keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Atte Arvostaa: Toy Story 4

Koko idea Toy Story 4:sta oli minusta huono, tai vähintäänkin tylsä. Toy Storyt ovat jotenkin kummallisesti olleet kaikki Pixarin kärkimateriaalia, ja (silloisen) trilogian päätösosa Toy Story 3 oli vielä niin tehokas lopetus elokuvasarjalle, kuvastaen aikuisuuden ja lapsuudesta irtipäästämisen teemoja tunteikkaasti ja tyylikkäästi. Mutta Toy Story 4 silti tehtiin, ja minun kiinnostukseni oli kovin vähäinen.

Milloinkohan minä opin olemaan aliarvioimatta Pixaria....


Toy Story 4



Elokuva: Andyn vanhat lelut Woody (Tom Hanks), Buzz (Tim Allen) ja kumppanit ovat nyt Bonnien (Madeleine McGraw) leluja, ja arki on taas täynnä leikkiä. Woody on ottanut omaksi tehtäväkseen Bonnien onnellisuuden takaamisen esikoulun alkaessa. Tästä tulee erityisen haastavaa, kun Bonnien sekalaisista roskista tekemä rakas lusikkahaarukka Forky (Tony Hale) halajaa takaisin roskakoriin, ja perheen lähtiessä roadtripille joutuu Forky ja Woody pulaan, jossa he tarvitsevat vanhan ystävän apua.



Pixar aloitti 2010-luvun elokuvasarjansa Toy Story 3:lla, ja lienee vain oikein että he päättävät sen Toy Story 4:llä, ja Pixarin hieman töyssyiseen vuosikymmeneen (johon mahtuu silti studion ehkä parhaimmat elokuvat) Toy Story 4 on myös hieno, nostava päätös. Toy Story 4 on hauska, animaatioltaan upea, surullinen ja lopulta myös yllättävä päätös (please let this be the end) leluleffa-sarjalle. Kuten kaikki aiemmat Toy Storyt, tässä on sisältöä sekä lapsille että aikuisille, ilman että kyse on mistään aikuisten tajuamasta kaksimielisestä huumorista tai tökeröistä referensseistä- Stephany Folsomin ja Andrew Stantonin käsikirjoitus on täynnä hyvää huumoria ja Josh Cooleyn ohjauksessa komiikka saa loistaa, luoden oikeaa kontrastia surun ja eksistentialististen teemojen kanssa. 



Jos Toy Story- elokuvilla on joku keskeinen teema ja idea, on se Woodyn kamppailu oman tarkoituksensa ja kammottavan tarkoituksettomuuden kanssa. Andyn jälkeen Woody tarttuu kiinni Bonnieen, joka on hiljalleen jättämässä Woodya taakseen, antaen valmiiksi hieman neuroottiselle Woodylle vain yhden tehtävän: varmistaa että muut ovat sielä häntä varten, eritoten vähän vastahakoinen Forky. Woody tarvitsee tämän tehtävän, sillä tarpeettomuus on hänelle painajainen. Vastapallona tähän on Toy Story 3:sta ennen kadonnut posliininen lammaspaimen Bo Peep (Annie Potts), josta on tullut niin sanottu "hylätty lelu", lelu ilman lasta. Bo tosin on löytänyt tästä loputtoman vapauden ja omanarvon tunteen joka ei perustu toisten tarpeisiin, vaan hänen omiin haluihinsa. Elokuvassa kulkee siis oikeastaan kaksi tarinaa päällekkäin; konkreettinen tarina siitä kuinka Woody koittaa pelastaa Forkya milloin mistäkin, ja tunnetasolla liikkuva tarina siitä kuinka Bo Peep koittaa pelastaa Woodya tämän omilta, kahlehtivilta olettamuksilta. 



Kuten joka kerta, uusia hahmoja lisätään soppaan tuomaan näkökulmia, huumoria ja toimimaan vastavoimina. Forky on omanlaisena ilo, joskin hän jäi omissa kirjoissani auttamatta muiden, hauskempien hahmojen jalkoihin. Tätä puolta edustivat varsinkin huikea parivaljakko Ducky ja Bunnie (legendaariset Keegan- Michael Key ja Jordan Peele), joiden unelmat väkivaltaisista suunnitelmista kasvoivat alati hilpeimmiksi. Yksi iso syy minulle katsoa tämä leffa alkuperäiskielellä oli kuitenkin Keanu Reevesin näyttelemä kanadalainen surmanajaja- lelu Duke Caboom, jonka dramaattinen menneisyys toimi hänen kanssaan enemmän komedisena lisänä. Ja kyllä, hän sanoo "Woah". Mukana menossa on myös antiikkikaupassa pölyä keräävä nukke Gabby Gabby (Christina Hendricks), joka omaa Woodyn tapaan vahvan kaipuun tarkoitusta varten, ja kuten Woody, on valmis lähes mihin tahansa saadakseen sen. 



Animaatio on, kuten ehkä odottaa saattaa, puhdasta kultaa. Jo alussa olevan prologin aikana sai ihastella Pixarin animaatisotudion uskomatonta perfektionismia pelkän sateen ja juoksevan veden animoinnissa. Toy Story 4:ssa toimintaa ja nopeita tilanteita riittää, ja animaatio on täysin mukana. Pienet asiat kuten lelujen tuottamat äänet kävellessä tai miten he ylipäätänsä kävelevät ja liikkuvat ovat kauttaaltaan uniikkeja, ja tavat miten erilaisia lelujen toimintoja ja niveliä esitetään on kiehtovan tarkkaa. Myöskään ei olla unohdettu jännitystä ja tiettyjen lelujen ominaista karmivuutta, ja tätä roolia ovat täyttämässä vatsastapuhuja-nukke Benson ja tämän identtisten kopioiden armeija, joiden nykivä nilkutus ja äänetön kähinä tekevät niistä vähintään symbaali-apinan ja Sidin lelujen tasoisia kauhistuksia. Patrick Linin kuvakulmat ja selkeä paikan tuntemus sekä Jean-Claude Kalachen upea valaisu tekevät tästä kaikesta todella upean näköistä, ja on hauskaa muistella sitä että alkuperäinen Toy Story tehtiin osittain sen takia, että silloinen CGI- animaation taso ei antanut realistista ilmaisua muille kuin muovisille lelu-ukkeleille. 



Lopetukset ovat hyvä asia. Kaikki parhaat tarinat lopulta päättyvät, ja mukavat, konklusiiviset loput antavat katsojalle sulkeumaa. Siinä mielessä Toy Story 3 oli osuvampi lopetus, ollen juurikin lopetus yhdelle tarinalle ja alku toiselle, jota me emme ehkä olisi saaneet nähdä. Toy Storyjen katsojat kasvoivat Andyn kanssa, joten lopetus jossa Andy jättää lelunsa taaksensa on hyvä kohta lopettaa. Toy Story 4 tarjoaa kuitenkin lopetuksen Woodyn hahmolle, joka on kuitenkin varsinaisesti näiden elokuvien päähahmo. Hän ei ole kaikkien näiden vuosien jälkeen onnistunut päästämään irti Andysta, päästämään irti omasta tarpeestaan hakea merkitystä omalle olemassaololleen muiden kautta. Nämä ovat niitä aikuisia teemoja joita Pixar on pitänyt mukana parhaimmissa elokuvissaan aina alusta lähtien, ja Toy Story 4 ei petä siinä suhteessa lainkaan. Toy Story 4 ei ehkä kokonaisvaltaisesti yllä ihan kahden edeltäjänsä tasolle, mutta lisään sen ilomielin Pixarin 2010- luvun parhaimmiston joukkoon Inside Outin ja Cocon rinnalle. Toy Story- elokuvasarjan typerryttävän korkea taso jatkuu yhä, ja Pixarin 2020- luku siintää edessäpäin. En malta odottaa!

Atte T  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti