Atte Arvostaa: Sosialisti ja Nihilisti & Valas

Tänä viikonloppuna on taas Helsingin Sarjakuvafestivaalit, Suomen toiseksi parhaimmat sarjakuvafestarit. Festarit ovat aina paras paikka tutustua kotimaisten julkaisujen terävimpään kärkeen, ja kesän valitettavan tauon jälkeen myös minä palaan kotimaisten sarjakuvien arviointiin. Tänään vuorossa kaksi teosta, festareiden jälkeen tulee ainakin yksi lisää vielä. Jos SINULTA on tulossa uusi kirja ulos viikonloppuna, nykikää hihasta festareilla niin pistetään arvostelua pystyyn!

Nyt asiaan.

Sosialisti ja Nihilisti

Sarjakuva: Helsinki, 1948. Sosialisti ja runoilija Arvo Turtiainen koittaa saada runoudesta kiinni, ja tapaa nihilistisen kuvataiteilija Henrik Tikkasen. He eivät voi sietää toisiaan, joten he lähtevät yhdessä eurooppaan etsimään sosialismia, aikumuksenaan tehdä matkateoksen reissusta. Sodan jäljet ovat kuitenkin tiukassa molemmissa miehissä, eikä maisemanvaihto ehkä auta vanhoihin arpiin. 

Sosialisti ja Nihilisti on sarjakuvataitelija Aapo Kukon kuuden pitkän vuoden työn tulos, ja tämä näkyy teoksesta. Taustatyön määrästä kertoo paljon kirjan lopussa oleva lähdeluettelo sekä Ville Hännisen 11- sivuinen "jälkisanat" osuus joka käsittelee taiteilijoiden elämää. Työ on tehty hyvin, sillä Sosialisti ja Nihilisti on aito ja kouriintuvan tuntuinen teos, johon Kukon Hugo Pratt- vaikutteinen taide sopii täydellisesti. Kahden oikeasti eläneen ihmisen elämää ei kuitenkaan kuvata pelkästään karun realismin vaan myös unenomaisen houreen kautta, joka auttaa kuvastamaan Turtiaisen ja Tikkasen eroja ja asennoitumisia sekä traumoja joita he ovat kokeneet. 

Turtiainen ja Tikkanen ovat, kuten kuvaus sanoo, sosialisti ja nihilisti. SKP:n jäsenkirjaa kantava Turtiainen palveli talvisodassa komppaniapäällikkönä, mutta ei jatko-sodassa suostunut palvelukseen, vastustaen Suomen liittolaisuutta Hitlerin kanssa. Siitä hyvästä hän vietti vankilassa 4 vuotta. Kuuluisasta suvusta tullut Tikkanen, 20 vuotta Turtiaista nuorempana, meni innokkaana nuorena vapaaehtoisena jatko-sotaan, joka kuitenkin traumatisoi hänet pahasti ja josta hän pakeni itseaiheutetun ampumahaavan verukkeella. Turtiaselle jatko-sota oli vapaudenriisto aatteen nimissä, joka tosin vain vahvisti häntä. Tikkaselle sota oli kuolemaa, hävitystä ja tuskaa ilman merkitystä. Hän ei rakasta mitään, mutta vihaa lähes kaikkea- varsinkin sosialismia, sillä hänelle se edustaa vain Neuvostoliittoa ja sodan muistoja. Kukko saattaa lukijan tehokkaasti näiden kahden hahmon pään sisälle, ja varsinkin Tikkasen häilyvä terveys esitetään kuvituksen kautta upeasti. 

Taide on, kuten aiemmin mainittu, hyvin symbioosissa tekstin ja tarinan kanssa. Pratt- vaikutteet näkyvät, mutta Kukon tyyli on enemmän realismia kuin romantiikkaa. Kuvituksessa on tiettyä unenomaisuutta- ensimmäinen asia mikä tulee mieleen kuvauksista taloista ja kahviloista on muistot taloista ja kahviloista, mikä sopii hyvin elämänkerta-teokseen. Unenomaisuus näkyy tietysti myös lukuisissa muisto- ja unikohtauksissa, jotka avaavat näiden kahden miehen aiempia elämänkokemuksia ja ristiriitaisuuksia keskenään. Mustavalkoinen väriskaala antaa myös Kukon käyttää negatiivista tilaa hyväkseen, joka loistaa varsinkin talvisodan metsien tai lumisen Helsingin kuvauksessa. 

Sosialisti ja Nihilisti on komea teos kahdesta ihmisestä joista itse en ollut aiemmin kuullut, mutta josta nyt haluan lukea enemmän. Tämä on elämänkerta-sarjakuvaa parhaimmillaan: sen sijaan että jumitetaan jokaisessa yksityiskohdassa lapsuudesta aikuisuuteen ja teoksen sivumäärä alkaa olemaan huolestuttavan suuri (looking at you, Blankets), Sosialisti ja Nihilisti kuvaavat merkittävää ja mielenkiintoista, sekä suhteellisen lyhyttä, jaksoa kahden hyvin erilaisen taitelijan elämässä. Jos joku innostuu joskus tekemään näistä kahdesta elokuvaa, on Sosialistissa ja Nihilistissä mainio pohja tälle. Kahden riutuvan valkoisen miehen tarina ei ole mikään kekseläin aihe 2010-luvulla, mutta kun teos on tehty hyvin niin se on tehty hyvin. 

Did someone say suffering white men?

Valas

Sarjakuva: Valaanpyyntialus Pequod lähtee New Bedfordin satamasta, mukanaan nuori Ishmael, merimies etsimässä seikkailua ja työtä. Pequodilla on kuitenkin vain yksi tavoite, laivan kapteeni Ahabin tavoite- etsiä ja surmata Moby Dick, valkoinen valas. Kuinka moni kuolee ennen tätä?

Valas on, kuten voi varmaan päätellä, sarjakuva-adaptaatio Herman Melvillen klassikkoteos Moby Dickistä. Tämän adaptaation tekijä on Janne Toriseva, monipuolinen sarjakuvan sekatyömies Oswaldin ja Häämatkan takaa. Tätä teosta voisi kuitenkin kutsua Torisevan magnum opukseksi, sillä aihe on ollut hänen mielessään jo 2011. Lopputulos on, kuten alkuperäisteoskin, massiivinen, mielenkiintoinen, syvällinen, ongelmallinen ja ahdistava, sekä hyvässä että pahassa. Melvillen eeppos ei ole helpoin kirja adaptoitavaksi mihinkään muotoon, ja Toriseva on tehnyt monia leikkauksia, sekä toisaalta lisäyksiä, jotka luovat uudenlaista sisältöä ja hetkiä tarinaan. Varsinkin tarinan kauhu-ulottuvuutta on korostettu, joka oli toimiva lisäys. 

Valaassa riittää hahmoja, joiden merkityksiä ja osuutta tarinassa on muutettu hieman. Ishmael ja tämän best bro Queequeg ovat yhä monissa tapahtumissa keskiössä, mutta myös muistinsa menettänyt umpirasisti merimies Steelkit on keskeisemmässä asemassa, muodostaen eräänlaisen kilpailija-suhteen Ishmaelin kanssa. Mitä kirjasta uupuu on lista hahmoista, sillä niitä on paljon ja varsinkin jos alkuperäisteos ei ole niin tuttu, niin nimet ja asemat laivalle menevät helposti sekaisin. Joitakin hahmokohtaloita on yhdistetty toisiin, joitakin hahmoista on poistettu tarinasta- perus adaptaation työkaluja jotka suurilta osin selventävät ja tekevät tarinasta hieman helpomman seurata sarjakuvamuodossa. 

Tosin olen niin tottunut Gregory Peckin versioon Ahabista että en
ollut aluksi tunnistaa Ahabia tarinasta.

Torisevan piirrosjälki on hyvin pelkistettyä tietyissä asioissa, lähinnä siinä miten hän piirtää ihmisiä. Niissä ei juuri ylimääräisiä piirteitä ole ja muodot ovat simppeleitä, jossa näkyy Torisevan tausta sarjisstrippien parissa. Mutta tässä pelkistetyssä lähestymismuodossa on kuitenkin vahvuutensa, sillä Torisevan tapa kuvata tunteita- kauhua, vihaa, pelkoa, surua- yhdessä kuvan ja teksti kanssa tekee Valaasta jännittävän lukukokemuksen. Varsinkin kun kapyysipoika Pip palaa ulapalta selvästi järkensä menettäneenä, nousee kauhun ilmapiiri laivalle hienosti juuri tämän tyylin kautta. Laivalla vallitseva ilmapiiri senkun synkkenee tarinan edetessä, ja se näkyy jokaisen hahmon kasvoilla. En muista koska viimeksi kirjan taide olisi jäänyt näin vahvasti kummittelemaan mieleeni, mutta löysin itseni usein miettimässä tiettyjä kuvia ja ja hetkiä tarinassa juuri tämän piirrostyylin takia. 

Tarvitsen surkeasti joko toimivan skannerin tai paremman kameran

Valas on säilyttänyt Melvillen alkuperäiset teemat ja ideat mukanaan: Ihminen vastaan luonto, Jumalan olemassaolo, hyvä ja paha, kohtalo vastaan valinnanvapaus, rotu ja luokka, miesten väliset suhteet sekä tietysti pakkomielteet. Ahabin koko elämä- ja sitä kautta hänen miehistönsä kohtalo- on sidottu Moby Dickiin, tämän pakkomielteen ajaessa koko laivan turmioon. Argumentti muuttumattoman kohtalon puolesta näkyy matkalla alati, ennustettujen loppujen koittaessa juuri odotetuilla tavoilla fatalistisessa kohtalon kehässä. Nämä ja monet teemat toimivat sarjakuvassa hyvin, mutta valitettavasti myös Melvillen vähemmän... modernit ideat on yhä mukana; Pequodilla palvelee lukuisia ei-valkoisia miehiä, kuten polynesialainen Queequeg ja Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluva Tashtego, joiden kuvaus "jaloina villeinä" on otettu suoraan alkuperäisteoksesta. Myös rodullisten slurrien käyttö teoksessa häiritsi- tiedän, Melvillen teos on kirjoitettu sinä ja sinä aikakautena ja kuvastaa sen ja sen aikakauden menoa, ja että Melville oli näiden aikakausien mittapuulla paljon suvaitsevaisempi kuin muut ja niin pois päin. Mutta tämä on myös adaptaatio, jossa tekijällä oli vapaus valita miten hän haluaa esittää hahmot nykyaikana, ja tämä on valitettava heikkous teoksessa. Kyse on kuitenkin enemmän alkuperäisteoksen taakasta, joka on siirtynyt adaptaatiossa mukaan.

Valas on hankala teos, mutta niin on myös Moby Dick. Se säilyttää lähes kaiken siitä mikä tekee alkuperäisteoksesta niin mielenkiintoisen ja osan niin sanottua suurta Amerikkalaista romaania, samalla lisäten sarjakuvan kuvakerronan kautta siihen omaa tunnelmaa. Torisevan taide sopii lopulta todella hyvin Moby Dickin kääntämiseen sarjakuvamuotoon, ja näin massiivisen teoksen kanssa punainen lanka pysyy mukana koko ajan. Kyseessä ei ole mikään helppo tai leppoisa teos, lisätystä huumorista huolimatta; valastus esitetään juuri niin brutaalina työnä kuin se olikin, teemat ja tavat kuvata rodullistettuja ja painajaismainen tunnelma tekevät Valaasta raskaan lukukokemuksen, hyvässä ja pahassa. Valas on mielenkiintoinen eläin kotimaisen sarjakuvan kentällä, ollen adaptaatio hyvin tunnetusta tarinasta ison maailman malliin kotimaisin voimin. Valas on, kuten Melvillen teoskin, suuri, kutkuttavan jännittävä ja välillä ongelmallinen eeppos, jonka lukeminen on vaivan arvoista. 

Atte T