perjantai 16. heinäkuuta 2021

Valokeilassa, osa 13

On taas (hyvin pitkästä aikaa) aika katsahtaa valokeilaan, ja tutustua johonkin sarjakuvahahmoon, ilmiöön tai tekijään joka mielestäni ansaitsee huomiota. Nykyään supersankarileffat ja TV-sarjat ovat tuoneet esiin paljon suurelle yleisölle tuntemattomia hahmoja, mutta yhä on paljon piilossa. Tässä osiossa tutustutan teidät sarjakuvien rikkaaseen maailmaan.



Vuonna 1963, Stan Lee ja Jack Kirby kynäilivät tarinan "At the Mercy of Rama-Tut - The Pharoah from the Future!" Fantastic Four -lehden numeroon 19. Tarina kertoo miehestä nimeltä Nathaniel Richards, joka syntyi 31. vuosituhannella. Nathaniel Richards eli rauhan maailmassa, mutta hän oli pakkomielteinen niin sanotun sankarien ajan tarinoista, varsinkin Ihmenelosten edesottamuksista. Richards omasi saman sukunimen kuin ryhmän johtaja Reed Richards, ja hän alkoi tutkimaan heitä enemmän. Richards rakensi lopulta aikakoneen, jolla hän matkasi menneisyyteen. Hän kuitenkin ajoi hieman ohitse, ja päätyi vuoteen 2960 eaa. Hänen aikakoneensa teki pakkolaskun, jonka seurauksena Richardsin näkökyky vaurioitui. Aikakoneen mukana tuotujen robottien ansiosta Richards valtasi pian egyptin, ja aloitti valtakautensa faarao Rama-Tutina. Rama-Tut paransi näkönsä yrteillä, ja tarina näistä yrteistä säilyi nykyaikaan asti, joka johti Ihmeneloset matkustamaan ajassa taaksepäin Egyptiin löytääkseen nämä yrtit, jotta he voisivat parantaa ystävänsä Alicia Mastersin näön. Rama-Tutin vartijat ja faarao itse onnistuivat vangitsemaan Ihmeneloset. Reed, Möykky ja Johnny orjuutettiin, ja Susan Stormista piti tulla Rama-Tutin puoliso. Möykyn ansiosta Ihmeneloset onnistuivat pakenemaan, ja faarao Rama-Tutin valtakausi tuli päätökseensä, tämän paetessa aikakoneelleen. Hänen keksintönsä jäivät kuitenkin Egpytiin, josta ne löysi mutantti nimeltä En Sabah Nur, joka vahvisti itseään niiden avulla, muuttaen itsensä Tuhoksi. 



Ja tästä alkoi tarina, jonka seuraamuksia näemme yhä sarjakuvissa ja pian myös elokuvissa. 

1963 Kirbyn ja Leen tarinassa "Kang the Conqueror" (Avengers #8), Kostajat saavat hätäilmoituksen Rick Jonesin johtamalta "teiniprikaatilta", että outo alus on laskeutunut maahan. Tästä aluksesta astelee ulos mies nimeltä Kang Valloittaja, joka ilmoittaa tulleensa valtaamaan Maa-planeetan sen surkeilta puolustajilta. Kang oli jo valloittanut oman vuosituhannensa maailman, ja halusi uuden haasteen jota sankarien ajan supersankarit hänelle edustivat. Kostajat (Kapteeni Amerikka, Thor, Muurahaismies, Rautamies ja Ampiainen) koittavat taistella Kang Valloittajaa vastaan, mutta hän on voittamaton, vangiten Kostajat alukseensa ja esittäen vaatimuksensa; maan mahtavimmatkaan sankarit eivät voi häntä pysäyttää, joten maailman on antauduttava hänen edessään. Rick Jonesin ja teiniprikaatin avulla Kostajat kuitenkin vapautuvat, ja hyökkäävät Kangin kimppuun uudestaan, tällä kertaa tietoisina siitä että hänen supertekninen pukunsa antaa hänelle teknologisen edun. Kangin puku tuhotaan, ja häpäisty aikamatkaaja palaa takaisin omalla vuosituhannelleen. Kang palasi kerta toisensa jälkeen yrittämään sekä maailman valloituista että Kostajien tuhoamista. Tarinassa Celestial Madonna (Avengers #127-135, 1977-1978), Kang saapuu etsimään niin kutsutun "taivaallisen madonnan" jonka hän päätteli olevan joko enigmaattinen Mantis, supersankari Purppuranoita tai tämän mentori Agatha Harkness. Kang kaappasi kaikki kolme sekä osan Kostajista, ja vetäytyi vanhaan päämajaansa Egyptiin, jonne hän oli vuosituhansia sitten perustanut päämajan. Kostajien jäsen Miekkamies herätti Pyramidissa stasis -unessa nukkuvan Rama-Tutin, ja Kang ja Rama-Tut taistelivat, ja lopulta he katosivat limboon ajan tuolle puolelle, josta heidät löysi mies nimeltä Immortus.




Immortus oli 31. vuosituhannen absoluuttinen yksinvaltias, joka nuoruudessaan oli valloittanut koko universumin, mutta nyt piti itseään lähinnä ylläpitäjänä, jättäen hallinon muille. Immortus tapasi kolme toismaallista olentoa joita kutsuttiin nimelltä Ajan Vartijat (Time Keepers), jotka antoivat hänelle tehtävän suojella aikavirtaa. Immortus kävi pelastmassa Kangin ja Rama-Tutin, vangiten faaraon ja auttaen Kangia palaamaan takaisin taisteluunsa Kostajien kanssa. Kang palkitsi Immortuksen vangitsemalla hänet. Kangin taistelu Kostajia vastaan päättyi huonosti ja Valloittaja paiskautui takaisin omaan aikaansa. Kostajat vapauttivat Immortuksen, joka kiitoksena antoi vastauksia Purppuranoidalle ja Visionille heidän menneisyydestään, ja myöhemmin vihki nämä kaksi Kostajaa aviopariksi. Kuitenkin, Immortus pelasi pitkää peliä. Hänen tehtävänsä oli suojella aikavirtaa, ja hän teki mitä tahansa sen eteen. Tarinassa Avengers Forever (AF 1-12, 1998-1999) Immortus koitti tappaa Rick Jonesin, mutta Kang Valloittaja pelasti Kostajien ystävän ja hälyytti supersankarit apuun. Immortus paljasti, että Rickin supervoima "Destiny Force" johtaisi ihmiskunnan galaktiseksi supervallaksi. Immortus käytti vuosia manipuloidakseen ihmiskehitystä, pitäen heidät maa-planeetalla jotta Ajan Vartijat eivät tuhoaisi maata. Ajan Vartijat päättävät lopulta tuhota maan, mutta Kostajat päihittävät heidät taistelussa Ajan Lopussa. Kangin apu Rick Jonesille oli osoitus siitä, ettei tämä aika-terroristi ollut vain megalomaaninen valloittaja, vaan ihminen joka ymmärsi millaista on olla nuori ja pelokas omasta voimastaan.



16-vuotias Nathaniel Richards oli lapsinero, joka sai kasvaa rauhan ja hyvinvoinnin aikana. Häntä kuitenkin vaivasi koulukiusaajat, jotka saivat hänet epäilemään itseään ja tuntemaan syvää vihaa. Kerran kun hänen kiusaajansa olivat Nathanielin kimpussa, saapui Kang Valloittaja. Kang pelasti Nathanielin pahalta vammalta, joka olisi johtanut Nathanielin vakavaan sairaalahoitoon ja samalla ajanut hänen vanhempansa konkurssiin hoitojen kanssa. Kang näytti Nathanielille tulevaisuuden; hänestä tulisi yksi päivä Kang Valloittaja. Nathaniel kauhistui, sillä hän ei halunnut tulla diktaattoriksi. Nathaniel varasti Kangin teknologian, ja karkasi 2000-luvulle, hakeakseen apua Kostajilta. Nathaniel saapui huonoon aikaan, sillä juuri tuolloin Kostajat olivat lopettaneet Purppuranoidan psyykkisen romahduksen takia, jonka johdosta oli kuollut Kostajat Vision, Haukansilmä ja Muurahaismies (Scott Lang). Visionin jäänteiden avulla Nathaniel löysi suunnitelman, jonka Vision oli luonut tätä ennakoiden; lista nuorista sankareista, joista voisi tulla Kostajien seuraava sukupolvi. Vuonna 2006 julkaistussa Young Avengers -tarinassa Sidekicks (Young Avengers 1-6) Nathaniel etsi käsiinsä Eli Bradleyn alias Patriootin, muodomuuttaja Teddy Altmanin alias Hulkkion ja  mystikko Billy Kaplanin eli Wiccanin. Nathaniel itse otti tittelin Iron Lad, ja heistä tuli Nuoret Kostajat. Kang lopulta löysi heidät, sillä jos Iron Lad jäisi 21. vuosituhannelle, hänestä ei ikinä tulisi Kang Valloittajaa. Aikalinjojen hajotessa Iron Lad tappoi Kangin, ja lähti takaisin tulevaisuuteen ottamaan paikkansa Kangina, vannoen kuitenkin olevansa parempi. Hänen haarniskastaan syntyi uusi Vision, joka jakoi monia Nathanielin muistoista. Myöhemmin Iron Lad palasi takaisin, tutkittuaan aikavirtoja ja etsien tapaa välttää muodomuutoksensa Kangiksi. Iron Lad kauhistui kuullessaan, että Kostajat aikoivat tappaa Purppuranoidan ja ehkä myös Wiccanin heidän voimiensa tähden, ja pelasti Nuoret Kostajat ja Purppuranoidan Kostajien, Ryhmä-X:än ja Magneton välisestä taistelusta. Taistelussa Tohtori Doomin kanssa Nuori Kostaja Cassie Lang alias Stature kuolee, ja Iron Lad haluaa viedä rakastamansa sankarin tulevaisuuteen pelastaakseen hänet. Vision estää häntä, ja Iron Lad tuhoaa Visionin. Kauhistuneet sankarit tajuavat nähneensä sen hetken, miten Nathaniel Richardsista syntyi Kang Valloittaja. 



Kun Rama-Tut pakeni Ihmenelosia vuonna 2960 eaa, hänen pakonsa ei ollut täydellinen. Aikakone paiskasi hänet (silloiseen) nykyaikaan, jonne hän jäi jumiin. Rama-Tut tutki tätä aikaa hetken, ja Tohtori Doomista inspiroituneena hän verhoi itsensä haarniskaan ja antoi uuden nimen itselleen: Scarlet Centurion. Centurionin aikakone pystyi enään vain pieniin harppauksiin, mutta hän käytti tätä ajaakseen Kostajat kaaokseen, noutaen menneisyyden Kostajat taistelemaan nykyisiä sankareita vastaan valheiden ja teknologiansa aivopeseminä. 



Kun Kang Valloittaja ensimmäisen kerran hävisi Kostajille, hän päätti perustaa sillanpääaseman 1900 -luvulle, josta hän voisi tarkkailla ja tutkia tätä aikaa itse. Vuonna 1901 Kang perusti kaupungin Wisconsiniin nimeltä Timely, esittäen sen perustajaa Victor Timelya. Samalla Kang rakensi linnoituksensa Chronopoliksen aikojen väliseen risteykseen, josta hän pystyi tarkkailemaan sekä omaa aikaansa, Kostajien aikaa että Victor Timelyn aikaa. Aikanaan Victor Timely kuoli, ja hänen paikkansa otti Victor Timely Jr. vuonna 1929. Tämä Victor Timely auttoi tutkija Phines Hortonia luomaan keinotekoisen ihmisen, ensimmäisen Liekin, jonka pohjalta Ultron myöhemmin rakensi Visionin. Vuonna 1980 oli Victor Timely III Timely Industriesin kautta onnistunut luomaan teknologisia saavutuksia, joita käytti muun muassa Ihmeneloset. 



Kang Valloittaja perusti myöhemmin Kangien Neuvoston, lukuisista aikavirroista koostuneen ryhmän Kangeja joiden tarkoitus oli vahtia Kangin toimia, pitää aikalinjaa turvassa ja tuhota Kangeja jotka eivät taipuneet heidän tahtoonsa. Tämä paljastui lopulta Immortuksen juoneksi, jonka tarkoituksena oli varmistaa että Kangista tulisi joku päivä Immortus. Ja kyllä, te jotka ajattelette sitä; Rick and Mortyn Council of Ricks perustuu mitä luultavammin juuri tähän ideaan.



Kun Kang Valloittaja hävisi ensimmäisen kerran Kostajille, hän päätti voittaa heidät etukäteen muuttamalla maailmanhistorian kulkua vuosisatoja aikaisemmin. Kang aikamatkusti 500-luvulle, voitti Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarit ja aloitti maailmanvalloituksen tekno-ritariensa avulla. Kosminen olento nimeltä Uatu Seuraaja huomasi tämän, ja ilmoitti Ihmenelosille Kangin suunnitelmista. Möykky taisteli Kangin tekno-ritareita vastaan Liekin vapauttaessa Merlinin jonka taikojen avulla sankarit ajoivat Kangin takaisin omalle vuosituhannellensa.

Tässä tarinassa ei sinänsä esitellä mitään uutta Kangista,
mutta haluan mainita sen koska Tekno-Ritarit ja Merlin.


Immortus sai pyhän tehtävänsä suojella aikavirtaa Ajan Vartioilta, jotka linkittyivät byrokraattiseen aikajärjestöön nimeltä TVA - Time Variance Authority. Nämä olennot eivät syntyneet itsestään, vaan heidät loi TVA:n viimeinen työntekijä joka asuu ajan lopussa; He Who Remains. Vuoden 2021 Loki -sarjan viimeisessä jaksossa He Who Remains kertoo olevansa aika-ja ulottuvuusmatkaaja, joka tunnettiin monilla nimillä. Kerran, hän oli Valloittaja. Loki-variantti Sylvie tappaa hänet, vapauttaen multiversumin hänen ikeestään ja avaten tien He Who Remainsin varianteille Maahan-199999. 



Ja tämä, arvon lukijat, on Marvel Cinematic Universen Vaihe Neljän seuraava iso antagonisti. Hän on Kang Valloittaja, Rama-Tut, Immortus, Iron Lad, Victor Timely ja Scarlet Centurion. Ja hän ei ole tulossa. Hän on jo täällä.


Aasa T


PS. Kangilla oli myös hyvä arc animaatiosarjassa Avengers: Earth's Mightiest Heroes, joka kaikessa rehellisyydessä on ehkä paras ja helpoiten seurattava versio Kang Valloittajan edesottamuksesta tähän mennessä. Sarja on muutenkin hyvä ja löytyy Disneyplussasta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti