tiistai 21. joulukuuta 2021

Aasa Arvostaa: Spider-Man: No Way Home

Ennen kuin menin katsomaan kolmannen Marvel Cinematic Universen hämisleffan, päätin katsoa uudestaan alkuperäisen hämisleffojen trilogian. Sam Raimin 2002-2007 ohjaama elokuvasarja on (loppua lukuunottamatta) yhä minulle loistava esimerkki siitä, miten tehdä sarjakuva-uskollista, viihdyttävää ja merkityksellistä supersankariviihdettä. Nyt supersankarielokuvien täyttämässä maailmassa, arvostin jopa Spider-Man 3:sta enemmän kuin ennen - se ei ehkä ole ihan koherentti, mutta ainakaan se ei ole koskaan tylsä - ja aivoni menivät hieman rullalle kun tajusin että Iron Manin ja Spider-Man 3:en välissä ei ollut kuin vuosi. Mutta nuo kaksi ensimmäistä hämisleffaa erityisesti, Spider-Man ja Spider-Man 2 ovat yhä parhaat (live-action) elokuvat Hämähäkkimiehestä, ja on sääli että sekä Amazing Spider-Man 1 & 2 saatikka MCU:n hämisleffat eivät ole yltäneet näiden tasolle. 

Tai, eivät yltäneet ennen tätä. 

VAROITUS! Tulen tekemään juonipaljastuksia elokuvasta koskien tiettyjä hahmoja joiden mukanaolo on aikalailla tunnettua tietoa mutta eivät varsinaisesti ole näkyneet markkinoinnissa, sillä muuten puhuisin vain todella ympäripyöreästi ja kaarrellen ja teksti olisi todella lyhyt. Teitä on varoitettu.  


Spider-Man: No Way Home




Tarina: Peter Parkerin (Tom Holland) elämä on pilalla. Hänen salainen identiteettinsä on paljastunut koko maailmalle, häntä syytetään Mysterion kuolemasta ja tämä huomio vaikuttaa myös hänen lähimmäisiin, vaaranten yhteisen tulevaisuuden. Epätoivoisena hän pyytää apua Tohtori Strangelta (Benedict Cumberbatch), josko tämä voisi loitsulla muuttaa tapahtuneen. Peter ei tajua millaisilla panoksilla hän pelaa ja mitä hän on menettämässä, ja loitsun mennessä mönkään alkaa vieraita saapua Peterin maailmaan...




Okei, sanon sen suoraan. No Way Home ei ole yhtä hyvä kuin Raimin kaksi ensimmäistä hämisleffaa, eikä se tietenkään yllä Into the Spider-Versen tasolle. MCU:n omat kompastuskivet ovat yhä olemassa, ja No Way Home ei ikinä lennä ihan yhtä korkealle kuin edeltäjänsä juuri niiden takia. Samalla se kuitenkin päihittää helposti kaksi aiemmpaa MCU:n Hämisleffaa ja on muutenkin yksi MCU:n mielenkiintoisimmista ja viihdyttävimmistä elokuvista sitten Endgamen. Spider-Man: No Way Home on erittäin mukava yllätys kahden "ihan kivan" hämisleffan jälkeen. Ohjaaja Jon Watts ei ehkä ole kovin uniikki tai mieleenjäävä tyyliltään, mutta hän tuntee hahmonsa tässä kohtaa hyvin ja miten tämän maailma ja toimii, ja tämä itsevarmuus näkyy läpi tarinan hienosti, nostaen protagonistinsa lopulta tarinan tärkeimmäksi henkilöksi vaihtuvien isähahmojen sijaan. Oli hienoa myös nähdä elokuvan lopussa erityiskiitos tuottaja Avi Aradille, joka on ollut mukana tekemässä näitä elokuvia verkkoveijarista viimeisen 20 vuoden ajan. 




Asia jonka tajusin tätä elokuvaa katsoessani Hollandin Peter Parkerista: Hänellä ei ole ikinä ollut Ben-setää. Spekulaatio Ben-sedän oudosta puutteesta on ollut osa keskustelua näiden elokuvien ympärillä; miksi Ben-setää ei mainita, kuka näyttelisi häntä, miksi Peterin elämän tärkein motivaatio on näin kokonaan poissaoleva ja niin pois päin. No Way Homen aikana tajusin, että tämä on hyvin tietoisesti poistettu tarinasta, ja näemme vasta nyt sen vaiheen Peterin elämässä joka oikeasti määrittelee hänet. Peterin motivaatio olla supersankari on sama kuin monella muullakin; hän voi olla, mutta Peter ei ole sisäistänyt vielä kaikkia tuon elämän vaaroja. Peterin hahmoa on aina määritellyt hänen nuoruutensa näissä elokuvissa, sekä jonkinlainen suunnan puute jota Tony Stark ja muut isähahmot ovat koittaneet hänelle antaa. Tämä on se elokuva missä Peter kasvaa lapsesta aikuiseksi, ja sisäistää todella lauseen "suuri voima tuo suuren vastuun" kauniisti ja traagisesti, joka on olennaista Hämähäkkimiehen tarinassa. Holland on parempi No Way Homessa kuin koskaan aikaisemmin, näyttäen tämän kasvun elokuvan aikana hienosti. Alussa hän oli vielä se Peter joka halusi saada kaiken, mutta loppua myöten hän tajuaa voimansa ja asemansa tuoman vastuun ja astuu uuteen lukuun Hämähäkkimiehenä. Niille jotka pelkäsivät, että Cumberbatchin Tohtori Strangesta tulee taas uusi parrakas isähahmo Peterille, ei syytä huoleen. Strangen rooli elokuvassa on tärkeä mutta pieni, ja hän ei muodosta samanlaista suhdetta Peteriin kuin muut ennen häntä. 



 
Isoin markkinointikikka oli kuitenkin muiden Hämähäkkimies- leffojen antagonistien mukaan tuomisessa. Alfred Molinan Tohtori Mustekala, Willem Dafoen Vihreä Menninkäinen, Jamie Foxxin Elektro, Rhys Ifansin Lisko ja Thomas Haden-Churchin Hiekkamies ovat kaikki täällä, ja pakko se on myöntää, olihan se hienoa nähdä heitä. Varsinkin Raimin elokuvasarjan pahikset ovat aina olleet erittäin hyvin tehtyjä; Molinan Tohtori Mustekala on yksi parhaiten toteutettuista superkonnista ikinä, Willem Dafoe on Willem Dafoe, kukaan ei ole yhtä hyvä kuin hän ja Thomas Haden-Churchin Hiekkamies on traaginen rikollinen jonka ainoa motivaatio on rakkaus tytärtään kohtaan. Jamie Foxx sai nyt kunnon mahdollisuuden näytellä Elektroa uudestaan *karmaisevan* Amazing Spider-Man 2:en jälkeen ja hänellä oli selkeästi hauskaa ja olen sitä vähemmistöä joka ei vihaa Ifansin Liskon ulkonäköä ja tyyliä. Hiekkamies ja Lisko jäävät sivuraiteille tässä kuuden viiden koplassa, ja toisaalta niin jäävät kaikki muutkin joiden nimi ei ole Willem Dafoe. Dafoe on uskomaton, tuoden 100% saman energian joka hänellä oli 20 vuotta aiemmin roolissa, saman traagisuuden Normanin elämässä ja todistaen lopullisesti, että hän on ainoa ja oikea henkilö näyttelemään Vihreää Menninkäistä. Menninkäinen on Peter Parkerin vaarallisin ja henkilökohtaisin vihollinen, oli kyse sitten mistä universumista tahansa, ja Dafoe tuo kaikkensa rooliin jälleen kerran. Paljon on vuosien aikana tehty pilkkaa Dafoen Menninkäisen asusta, mielestäni hieman suotta, mutta lopulta mikään naamari tai proteesi ei ikinä toimi yhtä hyvin Menninkäisen painajaismaisen ulkoasun eloontuomisessa kuin Dafoen riivatut kasvot. En voi kehua Dafoeta liikaa, hän todellakin on Hollandin ohella tämä elokuvan tähti. 

66-vuotias Dafoe vaati tehdä taistelukohtauksensa itse,
laittaen hänet listalle "julkkikset joiden kanssa en haastaisi riitaa."



Ja sitten he tulivat. No Way Homen huonoiten pidetty salaisuus, Tobey Maguire ja Andrew Garfield uusimassa roolinsa Peter Parkerina toisista maailmoista. Kun Garfield ilmestyi elokuvaan, muistin että vaikka en pitänyt hänen elokuvistaan, hänen Hämähäkkimiehensä oli kuitenkin varsin tykättävä ja mielenkiintoisesti erilainen verratuna kahteen muuhun. Garfieldin Peter on kuitenkin menettänyt eniten kaikista Peteristä, ja tämän epäonnistuttua pelastamaan Gwen Stacy, on katkeruus muuttanut hänet väkivaltaisemmaksi ja itseinho huokuu hänestä monessakin kohtaa. Maguiren Peter puolestaan on kolmikosta tasapainoisin, vanhempi Peter joka sai elämänsä kuntoon lopulta ja jota ajaa puhtaasti halu auttaa muita. Maguire tuo hyvin Raimin elokuvien Peterin luonteen yhä esille, mutta hän on myös selkeästi kasvanut ajan mittaan itsevarmemmaksi. Näiden kahden kautta No Way Home tuo esiin sen pääteeman: kasvaminen, vastuu ja uhraukset. Sekä Garfieldin että Maguiren Peter on menettänyt paljon, ja he ovat kasvaneet hieman eri suuntiin, ja Hollandin Peterin kärsiessä omien tekojensa takia on hän heidän risteyskohdassaan. Mitä tarkoittaa olla Hämähäkkimies? Mitä tarkoittaa "suuri voima tuo suuren vastuun"? Peter on vasta nyt todella astumassa siihen maailmaan jossa Maguiren ja Garfieldin Hämähäkkimiehet ovat eläneet; maailma joka muodostuu menetyksestä nousevasta surusta ja supersankariuden kalliista hinnasta. Tämä on miten tällaisia cameoita pitääkin tehdä; siten, että niillä on merkitystä. Samalla Garfieldin ja Maguiren Hämähäkkimiehet saavat myös itse solmia katkonaisia lankoja loppuun elämästään, ja erityisesti Garfield loistaa tässä, saadessaan mahdollisuuden tehdä sen mihin hän ei itse ikinä kyennyt. 




Mutta MCU:n perinteiset ongelmat ovat yhä mukana, ja lähinnä tämä koskee teknistä puolta. Lopputaistelu on, kuten arvata saattaa, pimeässä käytävä nahistelu jossa on lähinnä harmaata ja kylmää sinistä värimaailmaa. Taistelu itsessään on varsin viihdyttävä (aina kun Dafoe mätkii jotakuta niin sen tuntee) ja hetki kun kaikki kolme Hämistä alkavat pelamaan hyvin yhteen toimii, mutta visuaalinen ja elokuvallinen elementti oli tuossa hetkessä kovin köyhä. Oli outoa nähdä Maguire, Molina, Dafoe ja Haden-Church MCU:n tylsässä ja yksipuolisessa kuvauksessa, kun on tottunut näkemään heidät Sam Raimin vision ja legendaarisen Bill Popen kuvauksen alaisina. Michael Giacchinon soundtrack on varsin mainio, joskin muistettavin osuus No Way Homen musiikeissa oli se kun se nosti esiin teemoja vanhoista Hämisleffoista (Danny Elfmanin teemamusa Hämikselle on yhä paras laatuaan). Siltikin, No Way Home oli näiden virheiden ja laiskuuksien jälkeenkin ehdottomasti elokuva josta nautin paljon. Tässä elokuvassa on sydäntä, ja suuria tunteita joita ei peitellä vitsien alle hetkeksikään. Erityisesti Holland ja Garfield tuovat tämän tunteellisuuden elokuvaan upealla tavalla, ja näyttelijätyö onkin elokuvassa ykkösluokkaista kautta linjan. No Way Home on se Hämähäkkimies-leffa jonka olen toivonut näkeväni nyt jo kahdesti: elokuva, joka muistuttaa kuinka raskasta ja kurjaa on olla Hämähäkkimies, mutta se on kuitenkin työ jonka jonkun on tehtävä. Jos joku olisi sanonut minulle kuukautta aiemmin, että kolmas MCU:n hämisleffoista on samalla yksi elokuvasarjan parhaimmista, niin en olisi uskonut tätä. Mutta totta se on, ja No Way Home on samalla varmasti yksi tämän vuoden viihdyttävimmistä elokuvista. 

Aasa T 


PS. Muistakaa pysyä aivan loppuun asti! 

PPS. Miksi tämä ei ollut Kuuden Kopla, Hämiksen originaali pahisporukka? Tähän on muutama teoria ja selitys. Kaikki konnat ovat muista ulottuvuuksista, joten MCU:n Hämis-pahiksia ei otettu periaatteesta. Venom Spider-Man 3:sta ei olisi sopinut koska meillä on "parempi" Venom. Jäljelle jää kaksi pahista ASM- leffoista: Harry Osborn ja Sarvikuono. Kuuden Koplassa on menninkäiskiintiö täynnä, joten oikeastaan Sarvikuono on ainoa vaihtoehto. Ja tähän se sitten kaatuikin, sillä Paul Giamattin aikataulu ei sopinut kuvausaikatauluun. Sääli, mutta ymmärrettävä ratkaisu. 


PPPS. Se että Hawkeyen jakso numero 5 tuli samana päivänä kuin No Way Home, ja molemmissa tuli selvä linkki siihen sarjaan - jos ei muuta voi MCU:ssa arvostaa niin ainakin heidän suunnitelunsa on ykkkösluokkaista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti