HUOMIO. EN ENÄÄN SEISO TÄMÄN ARVOSTELUN TAKANA. VIIMEINEN TUOMIO ON TULOSSA.
Hauska sattuma tämän elokuvan kohdalla. Unohdin että se oli edes tulossa! Tajusin vasta muutamia päiviä sitten että ensi-iltahan on perjantaina, ja kiiruulla menin varaamaan lippuja näytökseen. Mutta siitä huolimatta ennakko-odotukseni tätä kohtaan olivat keskiluokkaiset. Trailerit näyttivät ookoolta rymistelyltä, näyttelijäkaarti vakuutti mutta jotain koko hommasta uupui. Niinpä menin elokuviin hyvin neutraalilla mielellä.
Elokuva: Vuosituhansia sitten eli mittaamattoman voimakas olento nimeltä En-Sabah Nur (Oscar Isaacs), maailman ensimmäinen mutantti. Palvojiensa petturuuden vuoksi hän vaipui ikiuneen maan syvyyksiin. Hän kuitenkin herää 1980-luvulla, ja Charles Xavierin (James McAvoy) johtaman Ryhmä-X:än on pysäytettävä hänet ennen kuin hän ajaa maailman perikatoon. Mutta kun vastassa on sekä muinainen mutantti että vanha tuttu Magneto (Michael Fassbender) tuntuu tehtävä mahdottomalta ja maailmanloppu varmalta.
Myönnetään heti alkuun: Tässä elokuvassa on lukuisia ongelmia. Paljon uusia hahmoja pitää esitellä ja niille jakaa ruutuaikaa missä ei ihan onnistutta, vanhoista hahmoista ei osata päästä irti, toiminta ja erikoisefektit ovat välillä turhan päällekäyviä eikä tarina sinänsä ole mitään ihmeellistä. Ryhmä-X on sarjakuvissa aina ollut kiinnostunut pohtimaan asioita tai vakavoitumaan hetkeksi muustakin kuin pelkästä vainosta. Se jää yhä sivuraiteille toiminnan edessä. Mutta tästä huolimatta X-Men: Apocalypse oli hyvä. Siis todella hyvä. Ehkä puhtain Ryhmä-X elokuva jonka olen nähnyt. Sen panokset olivat korkealla, se onnistui integroimaan itsensä 80-lukuun ja sen ajan Ryhmä-X tarinoihin hyvin ja toiminta oli parasta mitä näistä elokuvista on irronnut. Erityismaininta tässä kohtaa pitää antaa säveltäjä John Ottmanille jonka pauhaavat ja maailmanloppua enteilevät sävellykset toivat sitä tarvittavaa painoarvoa jokaiseen Tuhon tekoon ja liikkeeseen.
Tässä kohtaa, aivan kuten edeltäjänsä, McAvoy ja Fassbender ovat yhtä rooliensa kanssa ja näyttelevät kuin viimeistä päivää jokaisen kohtauksensa. Fassbender näyttää jälleen skaalaansa joskin hieman enemmän hiljaisella volyymilla Days of Future Pastin bombastisuuteen verrattuna. McAvoy sen sijaan pääsee irroittelemaan enemmänkin ja tuo sarjakuvien Xavierin eloon antaumuksella. Nicholas Hoult tekee varman perussuorituksen Petona, mutta yleensä mainio Jennnifer Lawrence tuntuu nukkuvan läpi oman suorituksensa paikkapaikoin. Vasta lopussa hän löytää taas sen innokkuuden mitä First Classista oli havaittavissa. Sitten on Evan Peters. Ongelmani tämän hahmon kanssa on puhtaasti sarjakuvapohjainen. Age of Ultronin Elohopea oli luonteeltaan ja asenteeltaan enemmän sarjakuvien ylpeän nokkava nopsajalka. Toki tämä Elohopea näyttää hyvältä ja on hauska, mutta hahmo sarjakuvista se ei ole. Tästä huolimatta Evan varastaa shown taas loistavassa uusinnassa Days of Future Pastin kuuluisimmasta kohtauksesta. Halajan tämän elokuvan Blu-rayn ja selityksen mitenkä kaikki oikein tehtiin!
Ja sitten uudet hahmot. Klassiset hahmot kuten Storm, Kyklooppi, Jean Grey ja Painajainen palaavat tyylillä takaisin, jättäen uudemmat ja vähemmän nähdyt hahmot varjoonsa valitettavasti. Kodi Smit-McPheen Painajainen on lähempänä sarjakuvien hauskaa pitävää ja hieman hönttiä seikkailijaa kuin aikaisempi versio ja parempi näin. McPheella ei tosin ole paljonkaan sanottavaa ja toimii kevennyksena kohtausten sitä vaatiessa. Ty Sheridanilla oli oma työnsä tehdä kiistanalaisesta Kykloopista tykättävä ja mielenkiintoinen hahmo. Hän onnistuu siinä osittain, joskin elokuva tuhlaa ehkä hieman liikaa aikaa hänen subjuoneensa. Tosin hänestä näkyy Kykloopin dynaamisuus ja ehkä myöhemmin hänestä voi tulla Ryhmä-X:än johtaja kuten kuuluukin. Unohduksiin ja varjoihin jää Lana Condorin Jubilee suureksi harmikseni. Condor ottaa kohtauksistaan kaiken irti minkä saa mutta se ei ole tarpeeksi. Alexandra Shipp näyttää alussa hyvää karismaa ja asennetta Stormina mutta viettää valitettavasti loppuelokuvan lähes mykkänä. Samaan kategoriaan jää myös kuvankaunis Psylocke ja kasariheviä kuunteleva Enkeli. Mutta mielestäni uusista hahmoista mieleen jäi parhaiten Jean Gray. Sophie Turner näyttelee häntä hyvin luonteikkaasti ja tyynesti, mutta hänestä näkyy kuinka pinnan alla kuohuu. Lopua kohten mentäessä alkaa meno hänen kohdallaan vain parantua.
Sitten on aika puhua nimikkohahmosta eli Apocalypsesta. En jaksa enään huomioida kommenteja tämän ulkonäöstä tai koosta tai muusta sellaisesta. Hahmot näyttävät erillaisilta elokuvissa kuin sarjakuvissa, selvä homma. Oscar Isaacs on viime vuosina näyttänyt kyntensä laaja-alaisena näyttelijänä ja oli kieltämättä outoa nähdä Isaacs maailmanlopun skaalan pahiksena Star Warsin reippaan sankariroolin jälkeen. Mutta sitä Isaacs onkin- elämää isompi. Hänen karismansa kaiken proteesin ja haarniskan alta huokuu yhä, ja jokainen lause tämän suusta tuntuu karmivalta. Hän puhuu pehmeästi ja vihjaillen kuin paholainen mikä sopii tämän muinaiseen luonteeseen. Mutta kun tarvitaan on hänen äänensä ja mahtipontiset eleensä täydelliset. En-Sabah Nur ei ole monimutkainen pahis tai mikään monisyinen, samaistuttava hahmo. Hän on luonnonvoima tai Jumalan vitsaus, jotain jota ei voi ymmärtää tai jonka kanssa ei voi neuvotella. Hän on, sanalla sanoen, Tuho.
Mutta kuten aikaisemmin sanoin, virheitä löytyy. Keskellä elokuvaa oleva vankilareissu on kehno väliviivytys, joskin se toimii uuden mutanttikolmikon ryhmäytyksenä ja treenauksena. Aluksi niin monipuolinen näyttelijäkaarti osoittautuu tylsän perinteiseksi Jubileen ja Stormin jäätyä ärsyttävästi taka-alalle. Wolverine on täysin turha lisä elokuvaan vaikkakin sisäinen ahmafani kiljaisi innosta nähdessään tutun sarjisversion miehestä. CGI on paikkapaikoin kökön näköistä ja jotkut toimintakohtaukset ovat turhan feikin näköisiä. Mutta kaikesta näistä huolimatta...X-Men: Apocalypse on ehkä aidoin Ryhmä-X elokuva tähän mennessä. Se ei ehkä teknisellä tasolla ole First Classin veroinen, mutta puhtaassa 80-luvun Ryhmä-X hengessä se voittaa kaikki muut mutanttileffat mennen tullen. Sen toiminta on dynaamista ja paikka paikoin hyvinkin rujoa, liikkuen k-luokitusten rajamailla luiden rutistessa ja veren valuessa. Loppua kohden meno vain kovenee ja viimeiset 20 minuuttia ovat X-Men leffasarjojen parhaimpia. On hienoa nähdä joukko supersankareita taistelemassa yhdessä yhtä vahvaa vihollista vastaan kirkkaassa ympäristössä jossa toiminnasta saa selvää. Viimeiset hetket saavat uskomaan että X-Men-elokuvasarja saattaa joskus nousta Marvelin rinnalle värikkäänä, hauskana ja toiminnantäytteisenä supersankariviihteenä. X-Men: Apocalypse ei ole täydellinen, mutta silti erittäin viihdyttävä toimintaleffa josta vanhan koulukunnan mutanttifanit varmasti tulevat riemastumaan.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti