Mutta ensin, puhutaanpas hieman Carmine Infantinosta.
Carmine Infantino oli Brooklyniläinen sarjakuvapiirtäjä jonka työtä ja painoarvoa nykyaikaiselle supersankarisarjakuvalle harva tietää. Infantino työskenteli 40-luvulla satunnaistöissä eri sarjisfirmoilla kuten Timelylle (josta tuli sitemmin Marvel) ja Fawcetille (jotka julkaisivat Shazamia) kunnes 1947 hän löysi vakipaikkansa DC Comicsilla. Ensimmäisessä sarjiksessaan hän loi Mustan Kanarialinnun hahmon, ja siitä lähtien Dinah Lance on ollut fanien suosikkihahmoja. Mutta 1956 hän päätti muutta sarjakuvien imagon kokonaan ja aloitti tietämättään sarjakuvien hopea-ajan. Showcase #4 loi Salaman hahmon uudestaan Barry Allenin muodossa. Infantinon design Salamalle oli futuristinen, sci-fi-henkinen mutta yksinkertainen ja oli jotain millaista ennen ei oltu nähty. Robert Kanigher ja Gardner Fox vastasivat tarinoista, mutta Infantinon taide kertoi tarinaa kirjoittajien kanssa tasavertaisesti ja hän oli paljon mukana hahmojen luomisprosessissa. Tämä tyyli ja design innoitti monia ja Salaman tyyliä kopioi niin Vihreä Lyhty kuin Hämähäkkimieskin. Hän uudisti Batmanin lookin 66' tv-sarjan tyyliseksi, loi Batgirlin hahmon ja sarjan suosio nousi uskomattomiin lukuihin. Stan Lee tarjosi Infantinolle töitä Marvelilta 22 000 taalan hintaan, mutta DC antoi hänelle taidejohtajan pestin ja hän pysyi DC:n tallissa. Myöhemmin hänestä tuli DC:n kustantaja ja päätoimittaja, ja hänen hellässä huomassaan DC siirtyi kulta-aikaasa sellaisten nerojen kuin Denny O'Neilin, Neal Adamsin ja Jack Kirbyn tehdessä töitä Infantinon johtamina. Infantino kuoli 2013, jättäen taaksensa mittaamatton määrän luovuutta. Carmine Infantino oli DC.lle mitä Stan Lee oli Marvelille, mutta hänen vaikutuksensa oli paljon laajempi. Hän loi modernin supersankarin estetiikan, joukon DC:n tunnetuimmista hahmoista ja Salaman laajan pahisgallerian, johon kuuluu mm. Negatiivi-Salama, Gorilla Grodd, Kapteeni Pakkanen, Peilimestari ja...
Kapteeni Bumerangi
"G'day. Name's Captain Boomerang. Here's WHY."
Kapteeni Bumerangin pitkä ura Salaman vihollisena alkoi tämän jälkeen. Hän alkoi kehittelemään erilaisia bumerangeja taistellakseen maailman nopeinta miestä vastaan. Räjähätäviä bumerangeja, veitsenteräviä bumerangeja, äänibumerangeja, yliäänibumerangeja ja aikamatkustus-bumerangeja. Digger, kuten niin monet muutkin Salaman vihollisista, on vain tavallinen ihminen. Hänen ollessa vankilassa ties kuinka monennen kerran, auttoi kaksi muuta superkonnaa häntä pakenemaan. Nämä kaksi olivat Peilimestari ja Kapteeni Pakkanen, kaksi muuta tavallista ihmistä joidenka aseistus auttoi heitä taistelemaan Salamaa vastaan. Monen Salaman vihollisen idea tai temppu perustuu siihen mitenkä taistella salamannopeaa miestä vastaan. Kylmä hidastuttaa kaiken- Kapteeni Pakkanen! Et voi juosta peilikuvaasi pakoon- Peilimestari! Vaikka kuinka nopea Salama onkaan, ei hänkään voi torjua sitä mitä ei näe- kuten palaavaa Bumerangia. Ja niin Peilimestari, Kapteenit Pakkanen ja Bumerangi, Helleaalto, Säävelho, Hyrrä ja Pillipiipari muodostivat Rogues-ryhmän. Rogues toimi yksinkertaisella mutta toimivalla periaatteella. He tekisivät rikoksia suojellen toistensa selustaa Salamalta ja sitten jakaen potin keskenään tasan. Roguesin rikosaalto pyyhkäisi yli Central Cityn ja Keystone Cityn pankkien ja gallerioiden, ja Bumerangi oli vihdoin löytänyt paikan johonka hän kuuluu, ja oli onnellinen.
Tietenkään tämä ei voinut jatkua. Bumerangi ajautui pian uusiin ongelmiin. Hän jäi kiinni, mutta tällä kertaa hän ei viety Rautahuipun vankilaan Central Cityssa vaan Belle Reven huippuvankilaan. Sielä hänet "värvättiin" mukaan ohjelmaan jossa hänen taitojaan tarvittaisiin. Tämä salainen ohjelma oli nimeltään Iskuryhmä X-eli Suicide Squad. Suicide Squadin riveissä hän vaihtoi luotettavat toverinsa Rogueissa itsetuhoiseen Deadshottiin, umpihulluun Lumoajattareen, vakavamieliseen Bronze Tigeriin ja pomottavaan Kenraali Flaggiin. Tällöin alkoivat Diggerin sisäiset synkät puolet nousta pintaan. John Ostrander teki Diggeristä uskomattoman ärsyttävän, itseriittoisen, seksistisen rasistin joka loi koko ajan jännitettä tilanteeseen ja ryhmän tasapainoon. Digger valitti koko ajan kaikesta, mutta hoiti suurimmassa osassa tehtävistä silti tonttinsa kunnolla. Hän myöskin osoitti olevansa fiksumpi kuin monet antavat ymmärtää- hän huijasi Slipknotin räjäyttämään rannekepomminsa vain nähdäksensä toimivatko ne oikeasti, teki rikoksia incognito pukeutuen Peilimestariksi ja pelasti tilanteen parikin kertaa nopealla ajattelullaan. Mutta nämä olivat lyhyitä pätkiä sielä täällä, ja suurimman osan ajasta hän oli yksinkertainen ja lyhytnäköinen kriminaali. Hän on oli ryhmän jäsen yli kaksikymmentä vuotta eikä kuollut kertaakaan.
"You blood bike! Nobody laffs at Captain Boomerang!"
2000-luvulla Diggerin elämä siirtyi erilaisiin kuvioihin. Suicide Squad-lehti oli lopetettu ja hänen esiintymisensä Salaman lehdissä oli vähentynyt. Kapteeni Bumerangi oli muuttunut niin monen muun hahmon tapaan vitsiksi synkässä ja huumorittomassa maailmassa. Hänen tunnetuin esiintymisensä tuli Brad Meltzerin kiistanalaisessa sarjakuvassa Identity Crisis. Digger oli tässä uransa loppupuolella oleva renttu, ylipainoinen narkkari jolle muut pahiksetkin nauroivat. Mutta hänellä oli yksi positiivinen puoli- hänellä oli poika. Identity Crisiksen pars osuuus oli Diggerin yritys päästä takaisin poikansa Owenin elämään. He juttelivat, Digger opetti poikaansa heittämään bumerangeja ja hän kertoi tarinoita uraltaan. Mutta tapansa mukaan Digger innostui liikaa, ja koetti palata takaisin vanhaan ja otti vastaan salamurhaduunin. Kohde oli Robinin (Tim Drake) isä Jack Drake. Bumerangi tappoi hänet, mutta kuoli saaminsa haavoihin Draken aseesta. Owen otti hänen paikkansa Kapteeni Bumerangina ja osoitti olevansa isänsä veroinen, joskin paljon moraalisempi mies. Sitten koitti Synkin Yö, ja kuolleet nousivat haudoistaan taistelemaan eläviä vastaan mustien voimasormusten avulla. Digger oli näiden zombien joukossa, ja hän tappoi oman poikansa jonka jälkeen Kapteeni Pakkanen tappoi hänet vuorostaan. Kun Valkoinen Lyhty nostatti joukon sankareita ja pahiksia takaisin elävien kirjoihin suurempaa tarkoitusta varten, oli Kapteeni Bumerangi heidän joukossaan. Hän halusi tietää miksi juuri hän palasi henkiin eikä hänen poikansa tai parhaan ystävänsä Pakkasen sisko, ja ajautui taas moniin uusiin ongelmiin. Mutta samalla hän sai jotain uutta- supervoiman. Hän pystyi luomaan erilaisia bumerangeja tyhjästä, ja käytti niitä saadakseen vastauksia.
New 52-reboot jatkoi tämän uuden metaihmis-version käyttöä mutta tällä kertaa hän oli eksklusiivisesti Suicide Squadin jäsen. Samoin hänen tiettyjä luonteenpiirteitään oltiin viilattu taaksepäin. Hän oli yhä suupaltti ja loputtoman itseriittoinen, mutta hän oli suvaitsevaisempi muita kohtaan. Digger käytti myöskin hänen petollista ulkokuortaan ja mainettaan hyväksi soluttautuessaan terroristijärjestö Basiliskiin kaksoisagenttina. New Suicide Squad-sarjassa hän pääsi taas parrasvaloihin ryhmän stabiilina jäsenenä. Hänen roolinsa muuttui hyvin hauskaksi ja kunnioittavaksi- hän oli vanhaa kaartia. Bumerangi oli ryhmän pitkäaikaisin jäsen ja se antoi hänelle aseman ryhmän vanhana äijänä. Häntä paljon kovemmat konnat ihmettelivät ryhmän toimintaa ja sen jäsenten kaoottisuutta Diggerin nostaessa jalkansa tuolille ja myhäillessä. Tämä oli hieno veto ja nosti hattua Kapteeni Bumerangin pitkälle menneisyydelle Suicide Squadin parissa. Ja nyt kun DC:n Rebirth-reboot aloitti sarjan alusta, oli hän taas ryhmä perustajajäsen Deadshotin ja Harleyn kanssa.
"NOBODY DOUBLE CROSSES CAPTAIN BOOMERANG!"
"Oh, again? This seems like bloody recurring nightmare!"
Sitten tuli Suicide Squad-elokuva. Jai Courtney ei ollut näyttelijävalinta josta olin alunperin innoissani. Häntä ei tunneta mieleenjäävyydestä tai monimuotoisuudestaan enkä pidä häntä kovin persoonallisena tai miellyttävänä. Toisaalta, miellyttävyyden puute on osa Diggerin hahmoa. Nämä huolet olivat kuitenkin turhia, sillä Kapteeni Bumerangi on siirtynyt valkokankaalle täydellisesti. Hän on itsekäs, raukkamainen valehtelija ja rikollinen. Hänen kommentinsa muista konnista olivat hauskoja, hän oli puolet ajasta kaljatölkki kädessä ja hän jopa pääsi käyttämään räjähtävä bumerangia elokuvassa. Jai Courtney oli todella hyvä tässä roolissa ja jäi mieleen helposti vaikka rooli ei ollutkaan iso. Alun esittelyosuus kiteytti hyvin kasaan miksi pidin tästä versiosta. Häntä kutsuttiin Kapteeni Bumerangiksi, hän oli petollinen, ahne mies ja mutta hänkään ei pääse karmaa karkuun. Hänen tarinansa loppukin oli täydellinen "Kapteeni Bumerangi"-loppu. Jäin toivomaan että näen tulevaisuuden DCEU:ssa lisää Jain versiota Bumerangista.
"Well well, looks like 12 pounds of shit in a 10 pound bag." -Rick Flagg
Kapteeni Bumerangi on pahis josta en voi saada tarpeekseni. Hän on uniikki hahmo, ja vaikka hän oikeassa elämässä olisi luultavasti sietämätön, sarjakuvien sivuilla ja ruudussa hän on loputtoman hulvaton. Rakastan tämän aseistusta (bumerangit ovat aina olleet mielestäni siistejä), hänen designinsa toimii ja-ja- en tiedä! Jostain syystä Digger Harkness kiinnostaa minua hahmona suunnattomasti. En oikein osaa selittää sitä! Hän ei ole kovin syvällinen hahmo kuten Beta-Bill, hän ei ole poliittisesti mielenkiintoinen kuten Animal Man ja Question eikä hän ole yhtä urheilullinen ja reilu kuten Batroc. Hänessä on kyllä puolia joista voisi tehdä mielenkiintoisia tarinoita. New 52-jatkumossa Bumerangista tehtiin hieman erilainen, vähemmän rasistinen mutta enemmän elämänjanoinen. Hän piti lapsista (kenties Owenin muisto elää hänen sydämessään) ja ei omista isoja luuloja itsestään tai asemastaan. Hän tietää olevansa käytännössä merkityksetön, mutta tietää myös että maailma ei ole hänelle velkaa mitään. Hän elää täysillä, tappaa kenet haluaa ja ryöstää kenet haluaa. Kapteeni Bumerangi ei halua valloittaa maailmaa, tappaa Salamaa, tuhota multiversumia tai muutenkaan tehdä mitään pahaa kaikille. Hän haluaa vain oman osansa tästä maailmasta eikä anna kenenkään estää häntä.
Kapteeni Bumerangi ei ole jalo, rehellinen eikä erityisen rohkea. Mutta hän on oma itsensä, eikä pyytele sitä koskaan anteeksi.
Tämä oli Valokeilan seitsemäs osa. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä, jotka eivät ole saaneet vielä ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!
Atte T
Aikaisemmat osat:
Valokeilassa, osa 1
Valokeilassa, osa 2
Valokeilassa, osa 3
Valokeilassa, osa 4
Valokeilassa, osa 5
Valokeilassa, osa 6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti