lauantai 11. helmikuuta 2017

Atte Arvostaa: The Lego Batman Movie

The Lego Movie oli tullessaan 2014 aikamoinen yllätyshitti. Toki trailerit lupasivat hauskaa elokuvaa, mutta kukaan ei odottanut niin pintapuolisesti kaupallisen oloiselta elokuvalta mitään kovin suurta. The Lego Movie oli kuitenkin uskomattoman hauska, kekseliäs, yllättävä ja jopa fiksu oman sanomansa esittämisessä, unohtamatta tietenkään upeaa ja pikkutarkkaa animaatiota. The Lego Movien valttikortteja oli Batman, häikäilemätön parodia Christian Balen mörisevästä ja synkistelevästä roolista joka oli välitön yleisösuosikki. Ja nyt hän on saanut oman spinoff-leffansa:

The Lego Batman Movie

 

Elokuva: Batman (Will Arnett) on maailman paras supersankari. Gotham City on täynnä rikollisia, mutta ei edes Jokeri (Zach Galifianakis) pärjää Batmanille.Mutta kun Batman loukkaa Jokerin tunteita viimeisen kerran, on aika nostaa panoksia. Voiko Batman selvitä tästä yksin?


Kortit pöydälle: olen hyvin, hyvin kyllästynyt post-Frank Millerin synkkään, murjottavaan ja tylsämieliseen Batmaniin. Vain hyvin harva kirjoittaja nykyään osaa kirjoittaa Batmania muullakin tavalla, ja elokuvat ovat vuodesta 2005 lähtien jumittaneet tässä. Otin siis ilolla vastaan The Lego Batman Movien perusidean, joka oli parodia tästä Batmanin hallitsevasta versiosta. Ja The Lego Batman Movie toimii hyvin, todella hyvin. Lego-leffan animaatioohjaajasta ohjaajan paikalle noussut Chris McKay pallottelee komediaa ja aitoa draamaa hyvin. Leffassa tunnelma kohtauksissa voi muuttua hetkessä koomisesta hartaaksi ja koskettavaksi hetkessä, joskus ehkä turhankin nopeasti. Mutta juuri nämä tunnelmanmuutokset antavat The Lego Batmanille sen sydämen ja rakenteen; komedia toimii parhaiten jos se rakennetaan draaman kanssa yhdessä, ja kuten The Lego Moviessa, The Lego Batman Movie on muutakin kuin vitsejä ja komediaa. Vaikka sitäkin riittää paljon, sillä nauroin ensimmäisestä hetkestä lähtien elokuvan loppuun asti.


Will Arnetin parodia mörisevästä Batmanista on yhä loistava, ja tällä kertaa hän saa käyttää sitä täydellä potentiaalilla. Mutta kuka tahansa voi möristä ja koittaa imitoida Balea, Arnett osaa paljon muutakin. Batman mörisee hakatessaan konnia, käyttäessään mikroaaltouunia tai katsellessaan perhepotretteja Waynen kartanossa, ja se vaatii erilaista möreyttä ollakseen uskottavaa. Michael Cera on erittäin hauska hyperaktiivisena ja elämäniloisena Dick Graysonina ja hän pelaa todella hyvin yhteen Arnetin Batmanin kanssa. Galifianakis katoaa Jokerin rooliin hyvin ja Ralph Fiennes voisi minun puolestani näytellä Alfredia myös muissakin Batman-leffoissa. Itseäni jäi hieman harmittamaan, että paljon puhuttu Billy Dee Williams Kaksinaaman roolissa oli vain sivujuonne, jonka äänen kuulee ehkä vain kerran tai kaksi. Conan O'Brian oli Arvuuttaja, mutta hänellä on ehkä vain kaksi vuorosanaa. Nämä julkkisäänet ovat ihan kivoja, mutta eivät tuo elokuvaan juurikaan mitään.


Kuten aikaisemmin sanoin, The Lego Batman on puolitoistatuntinen vastalause nykyaikaiselle, "realistiselle ja fiksulle" Batmanille jota yleisölle ollaan syötetty The Dark Knight Returnsista lähtien. Sen pohjana on rakkaus Batmania ja sen mythosta kohtaan kaikissa sen muodoissa, mutta se myös kritisoi sen erinnäisiä esiintymismuotoja. Se ei sano että The Batmanin tai Dark Knightin versio Batmanista on väärä tai huono, vaan että Batman on paljon muutakin kuin synkkä, huumoriton erakko. Tätä ollaan aina perusteltu menetyksestä johtuvasta traumasta, mutta The Lego Batman kääntää tämän kolikon ympäri ja oikeasti tekee tällä idealla jotain. Ilman perhettä, ystäviä ja taistelutovereita Batmanista jäljelle jää vain synkistelevä ääliö joka, Barbaraa lainaten, "hakkaa mielisairata halloween-puvuissa kadulla". The Lego Batman Movie nostaa paljon esiin Batman mythoksesta; Lähes kaikki Batmanin viholliset Kalenterimiehestä Baneen ja Myrkkymuratista Kastikekuninkaaseen tekevät lyhyen cameon, se tekee viittauksia jokaiseen Batman-elokuvaan aina 40-luvulle asti, nostaa omalla humoristisella tavallaan esiin Jokerin ja Batmanin välisen seksuaalisen jännitteen ja ennen kaikkea, korostaa Bat-perheen tärkeyttä Batmanin elämässä. Se ei ylenkatso mitään Batmanissa, vaan ottaa kaiken omakseen.



Aivan The Lego Movien tasolle elokuva ei kuitenkaan yllä. Vaikka sekin käytti salamannopeaa vitsailua ja vaihtuvia tilanteita komedian keinonaan, The Lego Batman Movie on ehkä hieman liiankin nopea. Parissakin kohtaa toivoin että se olisi hetkeksi pysähtynyt yhteen kohtaan pidemmäksi aikaa ja näyttänyt enemmän eteenpäin menemisen sijaan. Animaatioltaan se on lähes sataprosenttisesti samaa tasoa kuin edeltäjänsä, mutta joissakin kohtaa heikompi animaatio näkyy. Kolmas näytös elokuvassa on huikea, hullunhauska ja toiminnantäytteinen megaspektaakkeli, mutta jäin itse ehkä kaipaamaan enemmän Batman-juttuja ison taistelun sijaan.

Kapteeni Bumerangi. My life is complete.


"Batmanin rikas historia antaa vapauden esittää hänet hyvin erilaisessa valossa. Toki tämä versio on kevyempi, mutta se ei ole lainkaan huonompi tai epätodellisempi  juuriltaan kuin synkkä kostaja huutamassa äidin ja isän nimeen." Tämä on lainaus Batman: The Brave and the Bold-tv sarjasta joka perustui vahvasti 60-luvun Batman-tarinoihin ja sai joltain Batman-faneilta hyvin kylmän vastaanoton. Mielestäni tämä sopii  osuvasti myös The Lego Batmaniin. Se on kokoperheen viihdettä jossa vitsit, popkulttuuriläpät ja slapstick naurattavat joka kerta ja dramaattisemmat hetket hiljentävät koko salin. Niille jotka tuntevat Batmanin vain elokuvista ja ehkä peleistä se tarjoaa kuvan erilaisesta Batmanista ja vaihtoehdon DC:n elokuvia hallitsevalle synkkyydelle. En ole varma onko The Lego Batman Movie kenties paras Batman-elokuva tähän mennessä (sen loppupuolen valinnat heikentävät tätä hieman) mutta se on heittämällä paras DC:n supersankarielokuva sitten vuoden 2008. Lorne Balfen soundtrack on täysin samalla linjalla elokuvan kanssa, keräten vaikutteita ja teemoja Batmanin soundtrackeilta läpi vuosien luoden upean kuuloisen äänimaailman elokuvaan. The Lego Batman Movie on erittäin hauska, viihdyttävä ja yllättävä seikkailupläjäys, mutta on myös katsaus maailman suosituimman supersankarin maailmaan ja tapoihin millä häntä voidaan ja ehkä pitäisi esittää. Kaikki on mahtavaa, ja niin on myös Lego Batman. Katsokaa ja ihastukaa.

Atte T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti