Vaianan katsominen sai minut taas pohtimaan moderneja Disney-elokuvia ja niiden kehitystä. Mainitsin arvostelussani post-modernin Disneyn, ja tajusin että ehkä kaikki eivät tiedä mistä on kyse. Disneyn elokuvakaanonin, kuten melkein kaiken, voi jakaa aikakausiin jotka auttavat määrittelemään sen sisältöä. Sarjakuvien viisi aikakautta on esimerkki tästä. Nämä aikakaudet käsittelevät niin Disneyta kuin animaatioelokuvia yleensäkkin, mutta nyt käsittelen niitä vain Disneyn näkökulmasta. Kultainen aikakausi on Disneyn alkuajat ja läpimurto, jolloin II. maailmansodan aikana ja jälkeen animaation tarve alkoi nousta Amerikkalaisessa kulttuurissa. Synkällä aikakaudella animaatio muutti elokuvista televisioon ja kiinnostus klassisia satuja kohtaan alkoi laskea. Walt Disney itse kuoli myös tänä aikana, jolloin tuotanto hidastui huomattavasti. Disneyn hienoin hetki oli kuitenkin tuloillaan. Disney-renesanssi on aika jolloin Disney saavutti suurimmat voittonsa; Pieni Merenneito, Kaunotar ja Hirviö, Leijonakuningas- kaikki huippumenestyksiä aikoinaan. Kaunotar ja Hirviö oli Oscar-ehdokas parhaaksi elokuvaksi ja Leijonakuningas oli pitkään menestynein animaatioleffa ikinä. Tämä kesti kymmenen vuotta, ja sen jälkeen alkoi modernin Disneyn aika. Renesanssin menestykset olivat eilispäivää ja käsinpiirretty animaatio alkoi kuolla pois.
Mutta sitten koitti vuosi 2008. Muutoksen tuulet puhalsivat, sillä vanhojen Disney-legendojen Ron Clementsin ja John Muskerin johdolla tuotettiin pihalle ensimmäinen käsinpiirretty animaatioleffa viiden vuoden tauon jälkeen. Prinsessa ja Sammakko oli monellakin tapaa merkki tulevasta. Se perustui vanhaan satuun, mutta muutti sen juonta ja tapahtumapaikkaa radikaalisti. Tapahtumapaikkana oli 20-luvun New Orleans ja Tina oli ensimmäinen arfoamerikkalainen Disney-prinsessa, ja leffa jopa otti huomioon (heikosti, mutta otti) hänen rotunsa ihmisten kohdellessa häntä erilailla. Prinsessa ja Sammakko ei ollut myyntimenestys, mutta sai hyvät arvostelut ja sen ideat toimivat. Post-modernin Disneyn aika oli alkanut.
Prinsessa ja Sammakko & Tangled- puolet ja puolet
Prinsessa ja Sammakko näytti upealta, mutta tarina oli hieman turhan vanhanaikainen ja jokseenkin kliseinen. Elokuva oli kyllä hyvä, ja Prinsessa ja Sammakko on henkilökohtaisia suosikkejani. Elokuva jossa oli kekseliäs ja uudenlainen tarina oli Tangled (2010). Tangled otti vain kaksi elementtiä alkuperäisestä tarinastaan (Tähkäpään satu, eli pitkähiuksinen tyttö lukittuna tornissa) ja kehitti sen ympärille oman, eloisan maailman täynnä hauskoja hahmoja sekä tarinan jota oli vaikea ennakoida. Sen laulut ja ääninäyttely ei kuitenkaan ollut edellisen elokuvan tasoa, ja sama päti myöskin sen animaatioon. Tietokoneanimaatio näytti paremmalta kuin se oli näyttänyt koskaan aiemmin, mutta kun edellinen elokuva oli niinkin kaunis ja loistavasti animoitu, tuntui Tangled hieman köyhältä siinä mielessä. Nämä kaksi olivat elokuvat joidenka välissä selkeästi oli se täydellinen Disney-elokuva, ja mielestäni näissä näkyy yhdessä tulevien Disney-elokuvien menestyksen merkit.
Tätä seurasi Nalle Puh- elokuva, joka oli kuin hatunnosto klassiselle Disney-animaatiolle. Se oli viimeinen käsinpiirretty animaatioelokuva Disneylta, ja oli kaunis ja kevyt elokuva Nalle Puhin seikkailuista klassiseen malliin. Merkittävin asia mitä siitä voi sanoa on se, että sen mainioista lauluista vastasi Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez, joista tulen puhumaan myöhemmin lisää.
Wreck-It Ralph- uutta ja erilaista
Wreck-It Ralph oli iso juttu. Sen mainokset painottivat sitä kuinka Disneyn animaatioleffassa oli mukana klassisia videopelihahmoja kuten Sonic, Mario, Tohtori Robotnik, M. Bison ja Zangief. Videopelit teemana oli myöskin uusi, ja se näyttikin olevan jonkinnäköinen rakkauskirje videopelien kulta-ajalle (kuten sanoin, kaikesta on olemassa aika). Lopputulos oli hauska ja hyvä leffa, mutta ei vastanut kaikkia sille annettuja odotuksia. Aiemmin mainitut hahmot ovat pelkissä cameo-rooleissa, ja siinä on jonkinverran genren kliseitä ja heikkouksia. Loppu varsinkin jättää paljon toivomisen varaan. Mutta Ralph ja Vanellope ovat hauska pääpari, ja elokuva on muutenkin hyvin komediallinen vielä jopa Disneyn mittapuulla. Oma suosikkihahmoni oli kuitenkin Jane Lynchin näyttelemä kersantti Calhoun, jonka "synkin taustatarina ikinä" oli ehkä hauskin asia ikinä. Wreck-It Ralph asetti myös modernille Disneylle teeman, eli oman outoutensa hyväksyminen ja siitä voimaantuminen. Ralph ei ole pelin sankari, mutta voi silti olla hyvä tyyppi. Ei tämä uutta ollut, mutta tämä vakiinnutti sen taas. Samoja teemoja itsensä hyväksymisestä tultiin näkemään tulevissa elokuvissa. Wreck-It Ralph oli hengähdystauko ja tuulehdus uutta tuulta, tietyssä mielessä. Se ei ollut musikaali, se ei ollut satufantasia eikä siinä ollut prinsessoja...paitsi yksi mutta sekin tuntui enemmän vitsiltä.
Frozen- Disneyn paras hetki
Muistan Frozenin tullessa sen kuinka huonoja sen trailerit olivat. Vain yksi trailereista herätti minkäänlaista mielenkiintoa sitä kohtaan, ja sekin oltiin suunnattu Kiinan markkinoille. Puhuva lumiukko ja poro sekoilemassa lumessa? Ugh. Mutta sitten näin elokuvan, ja sanokaa mitä haluatte, mutta Frozen on parasta mitä post-moderni Disney on tuottanut. Sen animaatio on upeaa, sen tarina on loistava, sen musiikit ja laulut todella kauniita ja ääninäyttely on ykkösluokkaa. Se on vanha, klassinen satuelokuva mutta kertoi sen kautta hyvin nykyaikaisen ja erilaisen tarinan jonka keskiössä ei ollut romanttinen rakkaus vaan sisarusten välinen rakkaus. Se ottaa kantaa oman studionsa elokuvien traditioon rakkaudesta ja kääntää sen päälaelleen opettaen samalla nuoremmalle yleisölle tärkeän opetuksen luottamuksesta. Ja laulut! Mainitsin aiemmin Kristen Anderson-Lopezin ja Robert Lopezin ja he ovat ne kaksi jotka kirjoittivat Frozenin laulut. Let it Go:n ansaitun suosion lisäksi mielestäni For the First Time in Forever ja Love is an Open Door jäivät soimaan päässä pitkäksi aikaa ja toimivat tarinassa hyvin. Frozen yhdisti post-modernin Disneyn lukuisat ideat yhteen onnistuneeksi kokonaisuudeksi ja on yhä maailman myydyin animaatioelokuva ikinä.
Big Hero 6 ja Zootropolis - supersankareita ja faabeleita
Big Hero 6 on jopa modernien Disney-leffojen kohdalla erikoinen elokuva. Se perustuu Marvelin sarjakuvaan, se on hyvin perinteinen supersankarileffa eikä rekonstruktio kuten Ihmeperhe oli ja se on....jotenkin pliisu. Big Hero 6 oli kyllä ihan hauska ja Baymax oli välitön klassikko, mutta Hiron kaverit ovat kovin yksiulotteisia, sen tarina oli tosiaan hyvin peruspulla-supersankarikamaa ja jopa sen iso twisti tuntui köyhältä. Big Hero 6 oli supersankari-origin story joka näytti nätiltä. Huomattavasti merkittävämpi elokuva oli sitä seurannut Zootropolis. Zootropolis toi takaisin antromorphisten eläinten kautta kerrottavan faabelin eli eläinsadun, 11 vuoden tauon jälkeen. Eläinsatujen kautta usein koitetaan opettaa jonkinlaisia elämänopetuksia, eikä Zootropolis ole eri maata. Se on hyvin ajankohtainen ja jopa poliittinen elokuva, joka käsittelee kaikkea rotupolitiikasta poliisiväkivaltaan ja seksismiin. Judy Hopps ja Nick Wilde täydentävät tässä hyvin toisiaan eivätkä kumpikaan ole liian täydellisiä tai kritiikin ulkopuolella näistä aiheista puhuttaessa. Ainoa missä se jää hieman heikolle on loppu, jossa on vain pahis ja pahiksen voittaminen. Tarina olisi ehkä hyötynyt enemmän moraalisesti harmaammasta lopusta, mutta toimi se näinkin. Zootropolis viimeistään oli todiste siitä, että Disney oli valmis menemään uusille alueille elokuviensa kanssa.
Vaiana ja tulevaisuus
Vaianasta juuri puhuinkin, ja varmasti monet ovat käyneet katsomassa sen. Vaiana oli mielenkiintoinen elokuva, kun ottaa huomioon että Zootropolis tuli samana vuonna. Se siirtyi sosiaalipoliittisesta kommentoinnista takaisin satufantasia äärelle, mutta kääntäen katseensa kohti kaukaisempia maita ja kulttuureja. Polynesialaiset kulttuurit ja tarinat olivat hienosti esillä elokuvassa niin visuaalisuuden kuin tarinan puolesta, näyttelijöistä suurin osa oli tältä kulttuurialueelta kotoisin ja musiikit olivat yhdistelmä maorien perinteitä ja Lin-Manuel Mirandan nerokkuutta. Se nousee mielestäni Zootropoliksen yläpuolelle sen loistavan lopun takia, ja halusin välittömästi sen loputtua nähdä lisää tarinoita Vaianasta ja Mauista.
Mutta mitä Disneyn tulevaisuus pitää sisällään? Ensi vuonna tulee ensimmäinen post-modernnin Disney-ajan jatko-osa, Wreck-It Ralph 2 sekä satufantasia Gigantic, perustuen Jaakko ja pavunvarsi-satuun. Olin aluksi huolestunut kun uutiset Wreck-It Ralphin, Frozenin ja jopa Zootropoliksen jatko-osista alkoivat tipahdella. Nämä tarinat loppuivat hyvin, en tiedä tarvitsevatko ne jatko-osia. Tämän lisäksi Disneylla on legendaarisen huono maine jatko-osiensa kanssa. Mutta tämä on samaan aikaan mahdollisuus tutkia näitä maailmoja ja niissä esitettyjä teemoja uudestaan. Rakkauden ja romantiikan eri muotoja Frozenin kautta, populismia ja ihmisoikeuksia Zootropoliksessa ja niin pois päin. Ja uutiset Wreck-It Ralph 2:en juonesta viittaavat tähän. Elokuvassa Ralph ajautuu internettiin- tämä jo pelkästään avaa vaihtoehtoja käsitellä vaikka mitä hahmojen kautta ja samalla kertoa tarinan jonka vain Disney osaa kertoa. Nämä elokuvat antavat meille osviittaa Disneyn tulevaisuudesta, ja näky on mielestäni erittäin lupaava.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti