Mutta aluksi, puhutaanpa hieman Gothamista.
Kun 2014 Fox-kanava aloitti Gotham-tv-sarjansa, olin aika innoissani. Sarja joka kertoo Gothamin poliisivoimista ennen Batmania on hauska idea, jolla voidaan luoda kuva rikosten piinaamasta kaupungista ja minkälaisia poliiseja sieltä tulee. Jim Gordon on hyvä protagonisti, puhdas poliisi Gothamin historian likaisimpana poliisiaikana. Poliisiasema on täynnä erilaisia hahmoja joita voi käyttää hyväksi ja gangsteriosastolta löytyy paljon uniikkeja hahmoja käytettäväksi. Nuori Pingviini oli ehkä kuitenkin sarjan paras keksintö; samalla kun seuraamme Jim Gordonin sotaa rikollisuutta vastaan näemme myös Oswald Cobblebotin matkan pikkukonnasta superrikolliseksi. Ja jos sarja haluaa, voisi se heittää mukaan pienen luokan Batman-vihollisia kuten Zsazzin, Mustan Hämähäkin tai ehkä Anarkyn. Mainoksissa oli vetävä slogan: "Ennen Batmania, ennen Pingviiniä, ennen Kissanaista- oli Gotham." Gotham on muutakin kuin Batmanin elämän näyttämö, hienoa työtä!
Mutta hyvin pian Gotham näytti kuitenkin todellisen luontonsa. Se ei ollut kiinnostunut kertomaan tarinaa Gothamista ilman Batmania ja superkonnia. Sen sijaan sarja kertoo nuoren Bruce Waynen aikomuksista kostaa vanhempiensa kuolema, selvittää Wayne-yhtiöiden salaisuus, kouluttaa itsensä taistelijaksi ja ystävystyä mysteerisen Selina Kylen kanssa. Se kertoo Pingviinin monimutkaisesta ja vuoristomäkimäisestä juonesta syöstä gangsteri Fish Mooney vallasta ja lopulta nousta "Gotham kuninkaaksi" ja pitää kiinni vallastaan kaikin keinoin. Se kertoo Theo Galavanin kostosta Waynen sukua kohtaan ja hulluuden noususta Gothamissa ja Sisäisen Tutkinnan agendasta ja Jim Gordonista aina välillä ja AAAAAAARGH! Gotham on pelkkä sekamelska, joka esittelee tuotantokausi kerrallaan Batmanin vihollisia joista iso osa on nyt Brucea hyvät 15-20 vuotta vanhempia. Pakkasherra, Hullu Hatuntekijä, Arvuuttaja, Azrael, Tiikeritär, Nukentekijä, Kalkkarokäärme, Zsazz, Flamingo, Roman Falcone, Kaksinaama-nämä kaikki ja pari muutakin ollaan jo esitelty aikuisina ihmisinä sarjassa. Ainoastaan enigmaattinen Robin Lord Taylor Pingviinin roolissa jaksoi pitää minua kiinnostuneena, mutta sekään ei riittänyt enään viime kauden kohdalla. Ja Gothamista entistä surullisemman tekee se, että Gothamin poliisitoimista emme varmaankaan tule näkemään tv-sarjaa vähään aikaan. Mikä on todella suuri sääli, sillä todella, todella hyvä televisiosarjan saisi tehtyä sarjiksesta nimeltä....
Gotham Central
Gotham City on kaupunki siinä missä mikä muukin. Aurinko nousee aamulla, laskee illalla ja ihmiset menevät kouluun, töihin ja sitten kotiinsa. Mutta Gothamissa on myös rikollisuutta, joka ei tunne armoa tai seuraa mitään järkeä. Batman suojelee, mutta hän ei kerkeä kaikkialle. Gothamin poliisivoimat tekevät kaikkensa, ja sen etsivät ratkovat rikoksia jotka eivät tunnu tekevän järkeä. Mutta sellainen on Gotham.
Ed Brubakerin ja Greg Ruckan luoma Gotham Central on poliisisarjan ja supersankarifiktion saumaton yhdistelmä. Se kesti noin 40 numeroa ja ilmestyi vuosina 2003-2006 ja sinä aikana voitti sekä Eisner-palkinnon että Harvey-palkinnon parhaasta sarjasta. Se ei kerro Batmanista tai Robinista, ei Batgirlistä eikä todellakaan Harley Qunnista. Se kertoo Gothamin Poliisin etsivistä jotka ratkovat henkirikoksia joihin välillä liittyy jokin Batmanin maailman hullu elementti, mutta välillä kyseessä on "normaaleista" rikoksista. Batman esiintyy sarjassa, mutta hän näkyy aniharvoin ja aina varjoissa. Edes Jim Gordon, ilmiselvin hahmo tähän sarjaan, ei esiinny kuin sivuhahmona. Gotham Central on tarina poliiseista kentällä, jotka uhraavat joka päivä henkensä Gothamin kaduilla.
Gotham Centralissa on hyvin laaja ja alati vaihtuva hahmogalleria. Batman-animaatiosarjasta sarjakuviin noussut Renee Montoya toimii yhdessä vakavan ja kyynisen Crispus Allenin kanssa tehokaksikkona, joidenka kivenkova ammattilaisasenne ja lievä antisosiaalisuus erottaa heidät muista etsivistä. Vanhat parrat Sarge Davies ja Nelson Crowe pohtivat välillä filosofisia sekä viiksien merkitystä nykypäivänä ja kovia kokenut Marcus Driver luulee olevansa pariaan Josie Macia fiksumpi mutta on kovasti väärässä. Siviilivirkailija Stacie vastailee puhelimiin, on näkymätön muille ja kääntää öisin päälle lepakkosymbolin kapteeni Maggie Sawyerin käskystä. Jokainen hahmo on mielenkiintoinen, erilainen ja välittömästi tunnistettava tärkeimmän ulottuvuuden kautta: luonteen. Crispus on synkkä, äkkipikainen ja huumoriton, Driver piilottelee traumaa huumorin ja ammattimaisuuden takana ja Maggie Sawyer pitää yllä kovaa ulkokuorta jonka ansiosta hän on saavuttanut asemansa ja häntä ei enään kutsuta "Metropoliksen tytöksi". Renee Montoya on pitkän linjan etsivä, noussut katukytästä ja "Gordonin lellikistä" mutta menettämättä uskoaan poliisiin....tai Batmaniin.
Gotham Central muodostuu kahden-neljän osan tarinoista jossa valitut hahmot ovat pääosassa ja he selvittävät jonkun rikoksen. Rakenteeltaan tarinat toimivat kuten mikä tahansa poliisisarja The Wiresta Kovaan Lakiin, jossa rikokset ja skenaariot antavat tilaisuuden kertoa hahmotarinoita. In Line of Duty aloittaa koko sarjan; etsivä Charlie kuolee Pakkasherran käsissä, mikä johdattaa etsivät tämän perään ja paljastamaan hänen suuremman juonensa kaupungin varalle...jonka Batman estää. Useita ihmisiä kuolee ennen kuin Batman saa hänet kiinni. Tämän jälkeen Charlien vanhasta tapauksesta nousee esiin uusia todisteita murhaan johon saattaa liittyä arsonisti-superrikollinen. Kissanainen on epäiltynä murhasta ja tämä kiristää etsivä Josieta auttamaan maineensa puhdistuksessa. Omia suosikkejani on UnreSolved jossa vanhan rikoksen uhri tappaa itsensä, joka johtaa karmivaan paljastukseen ja Harvey Bullockin paluuseen, sekä Soft Targets jossa joulun kiireisimpänä viikkona tarkka-ampuja alkaa ampumaan satunnaisia ihmisiä kaupungissa, aloittaen pormestarista. Sitten etsivät löytävät tämän ajastetut aseet ja läppärin...
SIVUHUOMIO. Jokeri on hahmo jota on ylikäytetty ihan liikaa. Varsinkin New 52-Batmaneissa Jokerista tehtiin aivan liian iso uhka ja häneen alkoi kyllästyä. Mutta Gotham Centralin realistisessa ja rajussa maailmassa Jokeri toimii kuin ihme. Gotham Centralin ote hahmoon oli innoite Dark Knightin Jokerin takaa ja se näkyy. Hän on karmiva! Jokeria ei olla yritetty muuttaa miksikään muuksi kuin mitä hän on. Hän laukoo huonoja vitsejä, hauskoja vitsejä ja tappaa vailla sääliä. Samoin se tapa miten hahmot puhuvat hänestä, reagoivat häneen on iso tekijä tässä. Ja kun poliisit tapaavat Jokerin, on piirtäjä Michael Larkin versio Jokerista...ihminen. Ja se tekee hänestä pelottavan.
Mutta tunnetuin ja palkituin kaikista tarinoista on Half a Life. Renee Montoya on ollut fanien suosikkihahmoja 90-luvulta lähtien tämän esiinnyttä Batman-animaatiosarjassa. Latinopoliisi joka lyö ensin ja kyselee sitten, noussut peruskytän paikalta etsiväksi ja on pitänyt omiaan Batmanin pahimpia vihollisia vastaan. Ja kuten monet Batman fanit tietävät, hän on myöskin lesbo. Tämä on se tarina jossa hänet pakotetaan kaapista ulos ja missä tämän paljastuksen monia tasoja tarkastellaan. Nykyään sarjakuvissa tuntuu että maailma on aina 100% okei homoseksuaalisuuden kanssa- mikä on siis hyvä asia- mutta Gotham Central on eri asia. Poliisiasemalla on oma maailmansa, ja niissä piireissä erilaisuus ei ole aina hyvästä. Ja Renee on vuosia kamppaillut arvostuksensa kanssa. Häntä on kutsuttu Gordonin lellikiksi, Batmanin apuriksi ja kaikeksi muuksikin. Ja hänellä on myöskin ollut syy pitää se puoli elämästään piilossa. Reneen perhe on katolilaisia, ja hän pelkää menettävänsä rakastavan perheensä, harvoja asioita joihinka hän voi luottaa. Hänellä on hyvä keskustelu ulostulemisesta Maggie Sawyerin kanssa joka oli aikaansa edellä. Tähän lisätään stalkkeri, vanha vihollinen ja savuava ase ja Half a Life on parhaita DC-tarinoita joita kuunaan on julkaistu.
Gotham Central ei ole iloinen tarina millään tasolla. Larkin taide on realistista ja yksinkertaista, Brubakerin ja Ruckan tarinat synkkiä ja raadollisia. Gotham Central on myöskin aikuisimpia tarinoita joita olen lukenut. Tällä en tarkoita nyt väkivaltaa ja synkkyyttä vaan tapaa millä tarinaa kerrotaan. Gotham Central on dialogipohjaista tarinankerrontaa. Poliisitutkinta muodostuu kysymyksistä ja kaikki siinä välissä on hahmojen välistä keskustelua joko persoonallisista asioista tai rikostutkinnasta. Se ei ole toimintaa, räjähdyksiä tai nopeaa ja flippanttia vitsailua. Hahmot puhuvat kuin oikeat ihmiset- Ed Brubakerin suurin vahvuus- ja se tekee tarinasta realistisen oloisen. Tähän tosin sopii täydellisesti se, että Batmanin konnista tai kollegoista ei tehdä synkkiä tai realistisia vaan he ovat yhtä räikeitä ja värikkäitä kuin muissakin sarjiksissa. Tästä syntyy hyvä kontrasti joka tekee tarinasta aidon tuntuisen mutta samalla juurruttaa sen DC:n maailmaan eikä se tunnu irtonaiselta.
Poliisitoimi Gothamissa ei voi olla helppoa. Vuosia tv-sarjat, elokuvat ja sarjakuvat ovat antaneet Gothamin poliisivoimista huonon kuvan. Käytännössä ainoa pätevä työntekijä vuosien ajan on ollut Jim Gordon. Mutta kun alkaa miettiä Gothamia, niin se on luonnollisesti poliiseja vastaan. Rikos on yleistä aina, ja tietyt tapahtumat ovat muuttaneet yleistä ilmapiiriä. Rikosperheet kuten Falconet ja Maronit ovat hallineet lahjuksilla ja kiristyksellä. Sitten tuli Batman, joka paransi ilmapiiriä...hetkeksi. Hulluus vallitsee Gothamissa, niin isossa kuin pienessäkin mittakaavassa. Ja se on arkipäivää. Kun Charlie kuolee Pakkasherran käsissä, Driver joutuu kertomaan tämän kuolemasta hänen vaimolleen jonka on tunnistettava ruumis. Pakkasherra tappaa lisää, ja kun Batman saa hänet lopulta kiinni ei Driver tai kukaan muukaan saa tyydystä siitä. Ja he sanovat toisilleen: "Sellainen on Gotham." Tuo lause toistuu sarjakuvan aikana useasti, sillä se on heille tapa pysyä järjissään maailmassa joka ei tee mitään järkeä. Heitä ei olla koulutettu kohtaamaan superrikollisia tai toimimaan omankäden oikeutta jakavien supersankarien kanssa. Poliisivoimat on korruption kynsissä, hyviä ja likaisia kyttiä ei aina erota. Miehet kuten Corrigan voivat jatkaa laittomuuksia sinisen hiljaisuuden muurin takaa kun hyvä poliisit kuolevat palveluksessa. "Sellainen on Gotham." Gotham Centralin loppu kuvastaa koko sarjaa täydellisesti ja ei ole onnellinen loppu. Mutta kaikesta tästä negatiivisyydestä huolimatta-ja osittain sen vuoksi- Gotham Central on parhaimpia sarjoja joita on koskaan tehty. Se on jännittävä, se tarttuu lukijaan kiinni eikä päästä irti ja pakottaa hänet välittämään näistä etsivistä maailmassa jossa jokainen päivä voi johtaa tuskaan, suruun tai kuolemaan. Se on DC:n parhaimpia luomuksia, pakkolukemistoa kaikille Batman-faneille ja merkittävä teos supersankarisarjisten historiassa.
Atte T
Gotham Centralissa on hyvin laaja ja alati vaihtuva hahmogalleria. Batman-animaatiosarjasta sarjakuviin noussut Renee Montoya toimii yhdessä vakavan ja kyynisen Crispus Allenin kanssa tehokaksikkona, joidenka kivenkova ammattilaisasenne ja lievä antisosiaalisuus erottaa heidät muista etsivistä. Vanhat parrat Sarge Davies ja Nelson Crowe pohtivat välillä filosofisia sekä viiksien merkitystä nykypäivänä ja kovia kokenut Marcus Driver luulee olevansa pariaan Josie Macia fiksumpi mutta on kovasti väärässä. Siviilivirkailija Stacie vastailee puhelimiin, on näkymätön muille ja kääntää öisin päälle lepakkosymbolin kapteeni Maggie Sawyerin käskystä. Jokainen hahmo on mielenkiintoinen, erilainen ja välittömästi tunnistettava tärkeimmän ulottuvuuden kautta: luonteen. Crispus on synkkä, äkkipikainen ja huumoriton, Driver piilottelee traumaa huumorin ja ammattimaisuuden takana ja Maggie Sawyer pitää yllä kovaa ulkokuorta jonka ansiosta hän on saavuttanut asemansa ja häntä ei enään kutsuta "Metropoliksen tytöksi". Renee Montoya on pitkän linjan etsivä, noussut katukytästä ja "Gordonin lellikistä" mutta menettämättä uskoaan poliisiin....tai Batmaniin.
Gotham Central muodostuu kahden-neljän osan tarinoista jossa valitut hahmot ovat pääosassa ja he selvittävät jonkun rikoksen. Rakenteeltaan tarinat toimivat kuten mikä tahansa poliisisarja The Wiresta Kovaan Lakiin, jossa rikokset ja skenaariot antavat tilaisuuden kertoa hahmotarinoita. In Line of Duty aloittaa koko sarjan; etsivä Charlie kuolee Pakkasherran käsissä, mikä johdattaa etsivät tämän perään ja paljastamaan hänen suuremman juonensa kaupungin varalle...jonka Batman estää. Useita ihmisiä kuolee ennen kuin Batman saa hänet kiinni. Tämän jälkeen Charlien vanhasta tapauksesta nousee esiin uusia todisteita murhaan johon saattaa liittyä arsonisti-superrikollinen. Kissanainen on epäiltynä murhasta ja tämä kiristää etsivä Josieta auttamaan maineensa puhdistuksessa. Omia suosikkejani on UnreSolved jossa vanhan rikoksen uhri tappaa itsensä, joka johtaa karmivaan paljastukseen ja Harvey Bullockin paluuseen, sekä Soft Targets jossa joulun kiireisimpänä viikkona tarkka-ampuja alkaa ampumaan satunnaisia ihmisiä kaupungissa, aloittaen pormestarista. Sitten etsivät löytävät tämän ajastetut aseet ja läppärin...
SIVUHUOMIO. Jokeri on hahmo jota on ylikäytetty ihan liikaa. Varsinkin New 52-Batmaneissa Jokerista tehtiin aivan liian iso uhka ja häneen alkoi kyllästyä. Mutta Gotham Centralin realistisessa ja rajussa maailmassa Jokeri toimii kuin ihme. Gotham Centralin ote hahmoon oli innoite Dark Knightin Jokerin takaa ja se näkyy. Hän on karmiva! Jokeria ei olla yritetty muuttaa miksikään muuksi kuin mitä hän on. Hän laukoo huonoja vitsejä, hauskoja vitsejä ja tappaa vailla sääliä. Samoin se tapa miten hahmot puhuvat hänestä, reagoivat häneen on iso tekijä tässä. Ja kun poliisit tapaavat Jokerin, on piirtäjä Michael Larkin versio Jokerista...ihminen. Ja se tekee hänestä pelottavan.
Mutta tunnetuin ja palkituin kaikista tarinoista on Half a Life. Renee Montoya on ollut fanien suosikkihahmoja 90-luvulta lähtien tämän esiinnyttä Batman-animaatiosarjassa. Latinopoliisi joka lyö ensin ja kyselee sitten, noussut peruskytän paikalta etsiväksi ja on pitänyt omiaan Batmanin pahimpia vihollisia vastaan. Ja kuten monet Batman fanit tietävät, hän on myöskin lesbo. Tämä on se tarina jossa hänet pakotetaan kaapista ulos ja missä tämän paljastuksen monia tasoja tarkastellaan. Nykyään sarjakuvissa tuntuu että maailma on aina 100% okei homoseksuaalisuuden kanssa- mikä on siis hyvä asia- mutta Gotham Central on eri asia. Poliisiasemalla on oma maailmansa, ja niissä piireissä erilaisuus ei ole aina hyvästä. Ja Renee on vuosia kamppaillut arvostuksensa kanssa. Häntä on kutsuttu Gordonin lellikiksi, Batmanin apuriksi ja kaikeksi muuksikin. Ja hänellä on myöskin ollut syy pitää se puoli elämästään piilossa. Reneen perhe on katolilaisia, ja hän pelkää menettävänsä rakastavan perheensä, harvoja asioita joihinka hän voi luottaa. Hänellä on hyvä keskustelu ulostulemisesta Maggie Sawyerin kanssa joka oli aikaansa edellä. Tähän lisätään stalkkeri, vanha vihollinen ja savuava ase ja Half a Life on parhaita DC-tarinoita joita kuunaan on julkaistu.
Gotham Central ei ole iloinen tarina millään tasolla. Larkin taide on realistista ja yksinkertaista, Brubakerin ja Ruckan tarinat synkkiä ja raadollisia. Gotham Central on myöskin aikuisimpia tarinoita joita olen lukenut. Tällä en tarkoita nyt väkivaltaa ja synkkyyttä vaan tapaa millä tarinaa kerrotaan. Gotham Central on dialogipohjaista tarinankerrontaa. Poliisitutkinta muodostuu kysymyksistä ja kaikki siinä välissä on hahmojen välistä keskustelua joko persoonallisista asioista tai rikostutkinnasta. Se ei ole toimintaa, räjähdyksiä tai nopeaa ja flippanttia vitsailua. Hahmot puhuvat kuin oikeat ihmiset- Ed Brubakerin suurin vahvuus- ja se tekee tarinasta realistisen oloisen. Tähän tosin sopii täydellisesti se, että Batmanin konnista tai kollegoista ei tehdä synkkiä tai realistisia vaan he ovat yhtä räikeitä ja värikkäitä kuin muissakin sarjiksissa. Tästä syntyy hyvä kontrasti joka tekee tarinasta aidon tuntuisen mutta samalla juurruttaa sen DC:n maailmaan eikä se tunnu irtonaiselta.
Poliisitoimi Gothamissa ei voi olla helppoa. Vuosia tv-sarjat, elokuvat ja sarjakuvat ovat antaneet Gothamin poliisivoimista huonon kuvan. Käytännössä ainoa pätevä työntekijä vuosien ajan on ollut Jim Gordon. Mutta kun alkaa miettiä Gothamia, niin se on luonnollisesti poliiseja vastaan. Rikos on yleistä aina, ja tietyt tapahtumat ovat muuttaneet yleistä ilmapiiriä. Rikosperheet kuten Falconet ja Maronit ovat hallineet lahjuksilla ja kiristyksellä. Sitten tuli Batman, joka paransi ilmapiiriä...hetkeksi. Hulluus vallitsee Gothamissa, niin isossa kuin pienessäkin mittakaavassa. Ja se on arkipäivää. Kun Charlie kuolee Pakkasherran käsissä, Driver joutuu kertomaan tämän kuolemasta hänen vaimolleen jonka on tunnistettava ruumis. Pakkasherra tappaa lisää, ja kun Batman saa hänet lopulta kiinni ei Driver tai kukaan muukaan saa tyydystä siitä. Ja he sanovat toisilleen: "Sellainen on Gotham." Tuo lause toistuu sarjakuvan aikana useasti, sillä se on heille tapa pysyä järjissään maailmassa joka ei tee mitään järkeä. Heitä ei olla koulutettu kohtaamaan superrikollisia tai toimimaan omankäden oikeutta jakavien supersankarien kanssa. Poliisivoimat on korruption kynsissä, hyviä ja likaisia kyttiä ei aina erota. Miehet kuten Corrigan voivat jatkaa laittomuuksia sinisen hiljaisuuden muurin takaa kun hyvä poliisit kuolevat palveluksessa. "Sellainen on Gotham." Gotham Centralin loppu kuvastaa koko sarjaa täydellisesti ja ei ole onnellinen loppu. Mutta kaikesta tästä negatiivisyydestä huolimatta-ja osittain sen vuoksi- Gotham Central on parhaimpia sarjoja joita on koskaan tehty. Se on jännittävä, se tarttuu lukijaan kiinni eikä päästä irti ja pakottaa hänet välittämään näistä etsivistä maailmassa jossa jokainen päivä voi johtaa tuskaan, suruun tai kuolemaan. Se on DC:n parhaimpia luomuksia, pakkolukemistoa kaikille Batman-faneille ja merkittävä teos supersankarisarjisten historiassa.
Tämä oli Valokeilan seitsemäs osa. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä, jotka eivät ole saaneet vielä ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti