Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja on adaptoitu kirjoittajalegenda John le Carren samanimisestä romaanista vuodelta 1974. Eläkkeelle ajettu MI6-agentti George Smiley (Gary Oldman) palaa takaisin vakoojien maailmaan, kun pakoileva agentti Ricki Tarr (Tom Hardy) kertoo uskomattoman väitteen: Circuksessa, MI6:en ylimmässä johdossa, on myyrä Neuvostoliiton palveluksessa. Smiley ja hänen luottomiehensä Guillam (Benedict Cumberbatch) alkavat selvittämään totuutta kaiken takaa, ja samalla perehtyvät MI6:en dramaattisiin käänteisiin; entisen Circusin johtaja Controlin (John Hurt) ulosajo ja kuolema, agentti Jim Prideauxin (Mark Strong) katastrofaalinen operaatio Budabestissa, uuden johtajan Percy Allelinen (Toby Jones) valtaannousu ja tämän kontroversiaalinen tiedonjako-operaaatio witchcraft sekä huhu siitä, että Circusin jäsen Bill Haydonilla (Colin Firth) on salasuhde Smileyn vaimon kanssa. Ja kuka on salaperäinen Karla?
Jopa vakoojatrilleriksi tämä on paljon sivujuonteita ja juonikoukkoja. Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja vaatii katsojaltaan paljon, mutta palkitsee myös sen joka pysyy mukana siinä mitä tapahtuu. Peter Straughanin ja Bridget O'Connorin skripti on myöskin hyvin hajanainen ja vuorostaan syöttää tätä informaatiota tasaisin väliajoin. Se käyttää hyvin hyväkseen dialogikoukkuja siirtyessään kohtauksesta toiseen; sen sijaan että matkat paikkojen välillä kuvattaisiin tai täytettäisiin dialogilla, kohtauksen päätös johtaa luonnollisesti toiseen. Smiley sanoo Guillamille että onko kukaan käynyt Controlin talolla, ja ennen kuin kukaan edes vastaa leikkaa elokuva siihen kun Smiley ja Guillam saapuvat Controlin talolle, ja kohtaus vastaa kysymykseen hahmon puolesta. Näissä käsikirjoitus, ohjaus ja kuvaus toimivat yhdessä kuin hyvin öljytty kello. Ekspositiot kuten kuvatekstit siitä missä ollaan, dialogi henkilöhahmojen olinpaikoista tai elämäntilanteista loistavat poissaolollaan, ja kaikki on tehty joko ovelalla kuvauksella ja leikkauksella tai hiljaisilla, sanattomilla kohtauksilla. Hoytema jatkaa pohjoismaisen melankolian ja pelkistetyn karuuden käyttöä kuvaustekniikoissaan, antaen elokuvalle jälleen realistisen mutta uniikin visuaalisen puolen. Varsinkin hitaat, venytetyt paljastukset joita ei odota, ovat yhä Hoyteman työn tavaramerkki ja loistava tapa tehdä kohtaussiirtoja.
Vakoojaelokuvat usein pidättelevät tietoa katsojiltaan elokuvan sisällä; päähenkilöt eivät tiedä kaikkea, ja se mitä päähenkilö tietää on sama kuin se minkä katsoja tietää. Mutta Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja ei ole kuni useimmat vakoojaelokuvat. Se hallitsee tiukasti informaatiovirtaa ja syöttää katsojalle tietoa ja käänteitä haluamassaan järjestyksessä. Faktat jotka katsoja tietää ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen ovat seuraavat: 1. Control uskoo että Circuksessa on myyrä, ja Unkarilainen loikkari voi kertoa tämän identiteetin. 2. Prideaux kuitenkin kävelee ansaan, ja hänet ammutaan. 3. Tämä skandaali johtaa Controlin ja Smileyn ajamiseen ulos Cirkuksesta, ja sitemmin Controlin kuolemaan. Mutta Prideauxin väijytys näytetään uudelleen ja uudelleen, joka kerta paljastaen jotain uutta siitä mitä lopulta tapahtui ja ketkä kaikki olivat paikalla. Keskusteluja Controlin ja muiden agenttien välillä esitetään eri valossa ja eri henkilöiden kautta. Tällainen tarinankerronta perustuu paljolti siihen että katsoja seuraa elokuvaa, ja tarkkaavainen katsoja tajuaa mitä on tapahtumassa ja mitenkä nämä erilliset skenaariot liittyvät toisiinsa.
Sama pätee George Smileyn kanssa. Smiley on elokuvan kivikasvoinen protagonisti. Smileyn luonne ja elämäntapa esitellään hyvin alussa. Hän ei ole tunteikas päinvastoin kuin pomonsa Control, hän ei ole kärkäs kuten Alleline tai charmantti kuten Haydon. Smiley asuu yksin, ei liiemmin sosialisoi ja on kaikin puolin hieman kiusallisen oloinen mutta siisti, rehellinen herrasmies. Mutta koska hänkin oli Circusin huipulla, ei hänkään ole täysin puhtoinen. Hänen elämäänsä määrittelee kaksi asiaa; rakkaus vaimoaan Annea kohtaan ja pakote saada Karla kiinni ja pysäyttää tämän toiminta. Kumpaakaan Annea tai Karlaa ei näytetä suoraan elokuvassa. Emme tiedä miltä he näyttävät, ja kohtaukset heidän kanssaan kerrotaan aina jonkun toimesta. Smileylle nämä kaksi ovat sokeita paikkoja, obsession kohteita joita käytetään hyväksi häntä vastaan sekä Karlan että Smileyn itsensä toimesta. Ja Alfredsonin nerokas idea olla ikinä näyttämättä näitä kahta obsession kohdetta puolestaan kiinnittää katsojan mielenkiinnon näihin arvoituksiin, ja jatkaa elokuvan tapaa hallita tietoa mitä katsojalla on. Ja kun Controlin lista mahdollisista vakoojista paljastuu, tulee varjo jopa Smileyn hahmon ylle, sekoittaen pakkaa lisää.
"Alleline..pappi, Haydon...lukkari. Talonpoika on Roy Bland. Esterhase ei ole kuppari, sanotaan häntä köyhäksi. Ja kerjäläinen on....Smiley. Yksi heistä on myyrä." -Control
Ja kaikki tämä informaation rajoitus, satunnainen jaonta ja tilanteiden muuttaminen tietoa lisäämällä palvelevat Pappi, lukkari, talonpoika, vakoojan perimmäistä tunnelmaa: se on ahdistavan autio, vainoharhainen ja kylmä. Kuka on myyrä? Onko Circuksella omia agendoja? Mitä tapahtui Ricky Tarrille ja Jim Prideauxille ja kuka petti heidät? Tämä on elokuva vakoojista, ja mitä tällainen elämä tekee ihmiselle. Kehenkään ei voi luottaa, henkilökohtaisia uhrauksia täytyy tehdä alati ja ainoa asia millä on merkitystä on Neuvostoliiton voittaminen. Smiley ja Control ovat tämän elämäntavan suurimmat uhrit. Vanhojen miesten kasvoilta näkyy elämän uurteet, ja Smileyn kylmä ulosanti on selitettävissä tämän elämän jälkinä. MI6:en päämaja ja ihmiset sielä peilaavat tätä ideaa; käytävät ja tilat ovat kuin järjettömiä, tunteettomia katakombeja ja labyrinttejä, värit ovat harmaita ja ruskeita ja kaikki tunteet on puhdistettu ja korvattu vain yhdelle päämäärällä-vihollisen voittamisella. Kuinka kamalaa tämä elämä pitkällä mitalla on? Hyvä mittari tälle on erotettu työntekijä Connie (Kathy Burke) joka nostalgisoi kunnian ajoista, jolloin englantilaisilla oli oikeutta olla ylpeitä, kunnes Smiley muistuttaa että kyseessä oleva aika oli II.maailmansota. Ja kun Smiley kertoo myyrän olemassaolosta, pyytää Connie ettei Smiley ikinä kerro hänelle siitä; hän haluaa muistaa kaikki ystävänsä sellaisina kuin he olivat, pitäen muistojaan parempana kuin tosiasioita.
Politiikka on myös osa tätä tarinaa, mutta ei sillä tavalla kun ehkä uskoisi. Toki itä/länsi-jako on iso osa elokuvassa, onhan se aikakauden merkittävimpiä tekijöitä, mutta se esitetään yllättävän harmaassa valossa. Smiley sanoo Karlan olevan fanaatikko, mutta luultavasti Karlan mielestä Smiley on samanlainen. Mutta Pappi, lukkari, talonpoika, vakoojan politiikka on sidottu aikakauden sosiaaliseen politiikkaan. Toki kaikki päähenkilöt ovat valkoisia, hyvässä sosiaalisessa asemassa olevia miehiä, mutta tämä on osa sitä. Elokuva pyörittää yksinäisyyden, naisten aseman ja homoseksuaalinen tukahduttamisen teemoja tapahtumien ympärillä. Kaikki Circuksen miehet ovat yksinäisiä ja tuntuvat sietävän toisiaan vain työn vuoksi ja tekevät lopullisia uhrauksia työnsä vuoksi, kuten Peter Guillam joka eroaa puolisostaan ettei Circus voi käyttää sitä hyväkseen. Tämä yksinäisyys näkyy ahdistuksena ja paranoiana, luoden myrkyllisen ilmapiirin joka huokuu kaikkialle heidän ympärillään. Connie asuu yksin ihmisten ympäröimänä, eikä ikänsä ja mennen uransa vuoksi pysty samaistumaan muiden elämään. Guillamin puoliso on myöskin mies, ja tämä on perimmäinen syy miksi hän joutuu kylmästi eroamaan tästä. Prideauxin ja Haydonin välillä on tunteita, mutta heidän asemansa ja elinaikansa estää heitä vastaamaan näihin tunteisiin, ja biseksuaalin Haydonin playboy-asenne on helposti luettavissa tämän kielletyn rakkauden julkiseksi piilotteluksi. Naiset elokuvassa ovat kovassa käsittelyssä; Connie on saanut potkut ilman mitään syytä ja selitystä, venäläinen informantti Irina (Svetlana Khodchenkova) on aviomiehensä nyrkin alla ja joutuu kokemaan kidutusta ja Smileyn vaimo Anne on kokonaan Smileyn näkökulman määrittelemä ja loppujen lopuksi pelinappula. Jos Pappi, lukkari, talonpoika, vakoojalla on joku suuri paha joka vaikuttaa hahmojen elämään, on se lopulta aikakauden sosiaaliset rakenteet.
Elokuvan alussa Smiley käy hankkimassa uudet silmälasit. Se on piilotettu tämän arjen askareiden joukkoon, mutta tämä on vahvasti elokuvan ideassa kiinni. Lasit ovat paljon esillä elokuvan aikana- ne ovat fokus Smileyn hahmossa kuvauksen suhteen. Takaumissa hän työntää alati vanhoja lasejaa nenältään ylöspäin. Smiley ei nähnyt ennen kunnolla mitä on tapahtumassa, mutta nyt kun hän on ulkopuolella hän näkee kokonaiskuvan. Samaan tapaan katsojan pitää tarkkailla irrallisen tuntuisia osia osana laajempaa kokonaisuutta, pohtia mitkä ovat näiden hahmojen heikkoudet ja kuka vetelee naruista Circuksessa. Ja kaikkea tätä tukee todella hyvät roolisuoritukset, varsinkin Gary Oldman ja Mark Strong loistavat kahdessa hyvin erilaisessa roolissa molempien näyttelijöiden saralla: Oldman on hiljainen ja tunteeton ja Strong ei esitä pahista vaan elämänsä pieksemää, rehellistä miestä. Ja kun Oldman lopulta rikkoo tämän jäykän ja hillityn ulosantinsa, tuntuu se siltä kun hän olisi pidätellyt sitä sisällään koko elokuvan ajan. Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja on hyvin tehty elokuva, joka luottaa katsojaan ja tämän kykyyn seurata tapahtumia ilman että jokaista käännettä ja tilanteen muutosta ei selitetä erikseen. Siinä ei ole toimintaa, mutta se on jännittävä. Ketään ei ajeta takaa autoilla, mutta ajojahdin tunnelma on alati läsnä. Ja kun lopulta myyrä paljastuu ja elokuva saavuttaa "onnellisen loppunsa" on musiikkivalinta niin kauniisti riitasoinnussa tapahtumien kanssa siksi, että tämä jatkuva tragedia lasketaan voitoksi vakoojien raa'assa maailmassa, eikä se tule loppumaan kenenkään osalta kovinkaan pian.
"Sinun täytyy ymmärtää, Smiley, että he tappavat minut."
"Ketkä?"
"He. Tai me. Kuka ikinä saakaan minut ensimmäisenä. Minä olen syytön, ainakin tähän."
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti