Mutta aluksi, puhutaanpa hieman Ryhmä-X:stä.
Ryhmä-X omaa hyvin kirjavan historian, jopa supersankarien mittapuulla. Stan Leen ja Jack Kirbyn luoma alkuperäisryhmä oli vielä hyvin perinteinen supersankariryhmä ongelmineen ja hahmoineen. Mutta tämä ei ollut enään kovinkaan iskevää, ja Ryhmä-X:än tulevaisuus oli 70-luvulle siirtyessä vaakalaudalla. Mutta Len Weinin avulla Ryhmä-X selvisi uudelle vuosikymmenelle, ja pian mukaan tuli legendaarinen Chris Claremont jonka ohjauksessa mutanteista tuli Marvelin suosituimmat sankarit Hämähäkkimiehen rinnalle. Ryhmä-X muuttui samaa uniformua pitävistä tylsimyksistä moniväriseksi ja monikulttuuriseksi ryhmäksi, ja mukaan tuli tulevat fanisuosikit: Storm, Wolverine, Painajainen, Kitty Pryde ja monia muita. Claremont kirjoitti Ryhmä-X sarjakuvia 17 vuotta, jonka jälkeen työt siirtyivät muille. Jos 70-80 luku oli Ryhmä-X:än kulta-aikaa, oli kasarin loppu ja 90-luku sen synkimmät hetket. 90-luku oli myös alkutahti koko sarjan monimutkaistumiselle. 2000-luvulla eri kirjoittajat koittivat luoda omaa jalanjälkeään mutanttien historiaan eri lopputuloksilla. Grant Morrisonin synkkä ja erikoinen aika sai faneja, mutta sen mustavalkoinen moraalisuus häiritsi monia (ja syystä, varsinkin Magneton tapauksessa) mutta Joss Wheadonin Astonishing X-Men sai todella hyvän vastaanoton ja sitä pidetään modernina klassikkona. Mutta 2000-luku oli kuitenkin kokonaisuutena todella sekava X-kaanonin suhteen. Hahmoja kuoli ja tuli takaisin, isoja kriisejä joista harva toimi millään tasolla, mutanttien suhteet maailman kanssa paranivat hetkeksi ja pahenivat saman tien. Mutta 2011 alkoi sarja, joka oli todella hyvä, vei mutanttimaailman asioita hieman eteenpäin ja palasi takaisin Ryhmä-X:än juurille ja siihen, mikä näissä hahmoissa vetoaa. Ja jos haluaa hypätä modernien mutanttiseikkailujen kelkkaan, on tämä hyvä kelkka sitä varten:
Wolverine and the X-Men
Wolverine ja Kyklooppi ovat aina olleet vastakkain johtajina. Lopulta kuitenkin Wolverine saa tarpeekseen Kykloopin halusta kouluttaa jokainen mutanttilapsi sotilaaksi ja eristäytyä yhä enemmän ihmiskunnasta. Hän johtaa joukon mutantteja pois Utopia-saarelta takaisin vanhoihin maisemiin, ja perustaa uuden koulun: Jean Greyn Koulu Kyvykkäille Nuorille. Oppitunti on alkanut.
Kirjoittajanero Jason Aaronin (Mighty Thor, sarja jonka pariin palaamme tulevaisuudessa) 42-osainen tarinakokonaisuus Wolverine and the X-Men on modernin Marvelin parhaimpia sarjakokonaisuuksia. Sen fokuksena on taas kouluympäristö sekä nuoret mutantit, ja mukana on paljon tuttuja hahmoja Ryhmä-X:än historiasta, läheltä ja kaukaa. Vaikka sarjassa on useampi kuvittaja (pääasiallisesti Chris Bachalo ja Nick Bradshaw, mutta muitakin on) pysyy sarjan design ja yleisilme yhtenäisenä. Erityisesti Bradshawin upean pikkutarkka kuvitus on omiaan useimmissa taistelukohtauksissa ja isoissa ryhmäkuvissa. Itse rakastan tämän kansia, jotka suunniteltu hyvin ja ovat täynnä hauskoja yksityiskohtia.
Ja kyllä, aloitetaan ilmiselvällä. Wolverine on kieltämättä vuosien aikana kokenut saman kohtalon kuin Batman, eli ylisaturaation. Wolverine on ollut seitsemän eri X-elokuvan päähenkilö, hän on ollut sankari omissa sarjoissaan, useissa ryhmäsarjoissa ja hän on Kostajien jäsen. Wolverine ei myöskään usein saa mitään uutta tai merkittävää tekemistä, ei ainakaan muuta kuin olla "väkivaltainen jäsen" tai olla vastahankainen. Jason Aaron painottaa sarjassa kuitenkin Wolverinen asemaa opettajana ja isähahmona. Vuosien varrella Logan on koulinut useita oppilaita- useimmat nuoria naisia kuten Kitty Pryde, Jubilee, X-23 ja Hisako- ja hänen elämänkokemuksensa antaa hänelle hyvän pohjan tähän. Siinä missä Kyklooppi haluaa kouluttaa taistelijoita, Wolverinen tarkoitus on opettaa nuoria oppilaitaan selviytymään maailmassa. Ja hän ei ole yksin- mukana on aikuisen saappaisiin astunut Kitty Pryde, omaa paikkaansa yhä etsivä Jäämies, hajamielinen ja hieman erakoituva Peto, voimakas joskin hieman synkkä telepaatti Rachel Summers sekä talonmiehenä toimiva eläkkeellä oleva superrikollinen Sammakko.
Entäs sitten oppilaat? Mukana on tietysti iso joukko viime vuosituhannella esiteltyjä nuoria mutantteja kuten Anole, Rockslide ja Hellion, mutta mukana on myös joukko tuoreempia hahmoja jotka toimivat ns. keskushahmoina. Idie Okonkwo alias Oya, nuori nigerialainen tyttö jonka kyky on kontrolloida lämpötiloja. Idietä vaivaa tämän kasvatuksesta nouseva itseinho, joka pitää tämän todellista potentiaalia aisoissa. Broo Broolainen, Alien-ripoff rotu Broodin edustaja, joka päinvastoin kuin muu rotunsa ei ole osa parvimieltä ja on kasvissyöjä sekä pasifisti. Mutaationa suuri älykkyys. Broo on minun lempihahmoni sarjassa. Kubark alias Kid Gladiator, Shiar-alienrodun sotilasjohtaja Gladiaattorin poika joka on vaihto-oppilaana koulussa. Kubark on egoistinen seikkailija, jonka mielipuuhaa on asioiden lyöminen ja maan nynnymäisyydestä valittaminen. Hän on supervahva, osaa lentää ja omaa optiset säteet. Evan Sabanhnur alias Genesis, Ryhmä-X vihollisen Apocalypsen teini-ikäinen klooni joka haluaa olla supersankari. Supervahva, kestävä, osaa lentää ja muuttaa muotoa. Evan on joko Ryhmä-X:än suurin sankari tai lopullinen tuhoaja. Ja sitten on Quentin Quire alias Kid Omega, terroristi ja omega-tason mutantti joka on aiheuttanut lukuisia ongelmia Ryhmä-X:lle. Voimakas telepaatti ja telekineetikko, ja aivan käsittämätön kusipää, jonka ego vetää vertoja jopa Kubarkille.
 |
| Kubark, Evan, Broo, Idie ja Quentin. |
Näissä hahmoissa piilee sarjan sydän. He muodostavat monipuolisen piirin ystäviä, jotka ovat hyvin erilaisia ja joidenka yhteentörmäystä on aina hauska seurata. Vaikka heistä osa onkin itsekkäitä egomaanikkoja ja synkistelijöittä, on Jason Aaronin kuivan huumorin kautta heidän vitsailunsa usein hyvin toimivaa. Ja he eivät tietenkään pysy tällaisina, sillä sarja on täynnä oivaa hahmokehitystä. Idien itseinho ei varsinaisesti katoa, mutta hänen itsetuntonsa kohenee huomattavasti ja hän alkaa olemaan aktiivisempi toimija ryhmässä. Broo vaikuttaa aluksi hyvin tyytyväiseltä oloonsa, mutta hän kamppailee oman väkivaltaisen luontonsa kanssa. Voiko hän pidätellä väkivaltaista verenperintöään aisoissa, vai onko hän vain tikittävä aikapommi ystäviensä ympäröimänä? Kubark laskee hieman suojaustaan jonka hän on rakentanut oman bravadonsa ja pullistelunsa avulla, ja tarina jossa näemme Kubarkin kotonaan kertoo paljon miksi hän on tuollainen. Evan kohtaa paljon pelkoa ja vihaa kohtaansa syntyperänsä vuoksi, ja hänen tarinansa on tasapainottelua vihan ja toivon välillä. Ja sitten on Quentin Quire, jonka "anarkisti"-asennetta puidaan läpi humoristisesti. Lukijan ei ole tarkoitus ajatella että Quentin on välttämättä cool tai siisti, päinvastoin. Quentin on ääliö, mutta kuten kaikissa mutanteissa, hänessäkin on potentiaalia olla jotain parempaa jokin päivä. Remmiin liittyy mukaan myöhemmin joukko uusia mutantteja; Trevor Hawkins alias Silmäpoika, hermoheikko teini jonka keho on täynnä silmiä jotka...näkevät, Jiang Jing alias Keiju, kiinalainen mutantti-ylisuorittaja joka osaa lentää ja muuttua kristalliksi sekä Iara Dos Santos alias Haityttö. Hän on hai. Haityttö on suosikkimutanttini.
On tietysti huomioitava tarinan pahikset, ja Wolverine and the X-Menin pitkäaikaisin ja suurin vihollinen on uusin versio Helvetintulen Klubista. Osaa teistä saattaa muistaa heidät Claremontin sarjakuvista tai loistavasta X-Men: First Class-elokuvasta. Mutta kyseessä on uusi versio, jonka johdossa on...joukko lapsia. Ahneita, hirviömäisen moraalittomia lapsia, johtajanaan 12-vuotias asetehtailija Cade Kilgore. Kilgore on pikkuhirviö joka haluaa tuhota Jean Greyn Koulun sekä mutanttien ja ihmisten väliset suhteet kokonaan, koska se on hyväksi bisneksille. Mukana on myös Frankesteinin suvun nuorin vesa, joka tehtailee tuhoaseita Kilgoren käytettäväksi. Mukana pyörii myös klassisia Ryhmä-X pahiksia kuten Sapelihammas, Mystikko, Wendigo ja Sauron. Tarinan aikana myös käydään lävitse turhauttava Avengers vs X-Men-kriisitarina, jossa tapellaan hetki turhanpäiväisesti sankareiden kesken, ja sitten hieman enemmän syystä Feeniks-Viisikkoa kohtaan (pitkä, tyhmä tarina). Mielenkiintoisesti myöhemmin vihollisena toimii SHIELD, jonka asenne Ryhmä-X:ää kohtaan on viilentynyt huomattavasti Kykloopin perseilyn vuoksi. Mutta pahikset ja niiden turpaan mättäminen ei ole se syy miksi tästä tarinasta niin monet pitävät.
Ei, Jason Aaronin tehtävä ei ollut luoda eeppistä megajuonta tai uutta Magnetoa. Hän on hyvin selkeä tavoitteistaan Wolverine and the X-Men #42 lopussa:
"I wanted to reclaim the tag line that once ran above the title of the original X-Men series: "The Strangest Teens of All!"
And above all else, I wanted it to be fun.""
Ja sitä se onkin. Wolverine and the X-Men on paluu vanhaan, mutta hyvässä mielessä. Se on teinidraamaa, mutta puhaltaa siihen uutta henkeä Jean Greyn Koulun ollessa fantastinen tapahtumaympäristö, Hahmot käyvät läpi romansseja ja riitoja, mutta nämä ollaan myös sidottu hahmokasvuun, varsinkin Idien ja Quentinin tapauksessa. Ja hahmoista kukaan ei ole vakava kivikasvo, kaikille konflikteille on osuva syy ja asiat osataan hoitaa myös puhumalla. Seikkailut eivät ole ylisynkkiä verikekkereitä vaan mielikuvituksellisia ja absurdeja skenaarioita joissa eri hahmot pääsevät hienosti esille. Koulun tilukset paljastuvat Krakoaksi, Eläväksi Saareksi! Kasinohuijaus avaruudessa! Frankesteinin hirviön johtama sirkus saapuu kaupunkiin! Luokkaretki Villiin Maahan jossa madonreiät pulauttelevat pihalle luolamiehiä ja robotteja! Wolverine and the X-Men ei pelkää olla hupsu tai käyttää yliampuvia skenaarioita tarinankerrontaan. Jason Aaron pitää myös aina kiinni jostain aidoista johonka lukija voi tarttua kaiken villiyden keskellä. Hahmoja määrittelevät oman paikan löytäminen ja itsensä kanssa eläminen, ja hyvä kirjoittaja osaa käyttää hulluimpiakin tilanteita tämän kertomiseen. Wolverine haluaa olla hyvä opettaja ja Charlesin uskon arvoinen, ja opettaa nuoria mutantteja selviytymään maailmassa Tämä ei tarkoita pelkästään taistelukykyä, vaan juurikin elämästä nauttimista ja kaikkeen- hyvään kuin pahaankin, varautumista. Aaron lopetti tarinan vielä erittäin hyvin, ja kerrankin Ryhmä-X:än tulevaisuus näytti positiiviselta. Wolverine and the X-Men on sitemmin jatkunut muiden kirjoittajien kynän alla, mutta alkuperäisen sarjan taikaa se ei ole saavuttanut. Se on ollut isoa ja enteilevää ja...tylsää, verrattuna Aaronin lennokkaaseen menoon. Minulle Wolverine and the X-Men on juuri sitä mitä Ryhmä-X:än ja sarjakuvien muutenkin pitäisi olla aina- värikästä, mielikuvituksellista ja ennen kaikkea- hauskaa.
JGS Forever!
Tämä oli Valokeilan kahdeksas osa. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä, jotka eivät ole saaneet vielä ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!
Atte T
Ps.
God I love this series.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti