Valokeilassa, osa 11

On taas aika katsahtaa valokeilaan, ja tutustua johonkin sarjakuvahahmoon, ilmiöön tai tekijään joka mielestäni ansaitsee huomiota. Nykyään supersankarileffat ja tv-sarja ovat tuoneet esiin paljon yleisölle tuntemattomia hahmoja, mutta yhä on paljon piilossa. Tässä osiossa tutustutan teidät sarjakuvien rikkaaseen maailmaan.

Mutta aluksi, puhutaan hieman Jason Aaronista. 


Kun tässä blogissa puhun sarjakuvista ja sarjakuvantekijöistä, aika usein tietyt nimet nousevat esiin. Grant Morrison on ehkä suosikkini alalla tällä hetkellä ja hän on kirjoittanut muutaman suosikkisarjakuvistani. Ed Brubakerin sarjakuvat ovat myöskin olleet esillä. Nyt puhun kolmannesta tekijästä jonka sarjakuvat kerta toisensa jälkeen nousevat omien suosikkieni joukkoon. Esittelin noin vuosi sitten Valokeilassa hänen loistavan X-Men- sarjakuvansa Wolverine and the X-Men. Kyseessä on Jason Aaron. Aaronilla on ollut niin sanotusti hyvä putki päällä jo jonkin aikaa; rikossarjat Scalped ja Southern Bastards ovat molemmat hienoja moderneja lännentarinoita Yhdysvaltojen reunamailta, hänen työnsä Marvelilla kattaa niin Wolverine and the X-Men putken, suhteellisen suositun Doctor Strange- sarjan ja hän sai kirjoitttaa myös Marvelin vuosikausiin ensimmäistä Star Wars- sarjakuvaa joka sekin oli huipputyötä. Tänään haluan kuitenkin puhua eräästä tietystä sarjakuvasta Aaronin resumeessa. Kyseinen sarjakuva sai ilmestyessään aikaan huomattavaa mediahuomiota ja perinteinen valitusyleisö ei vieläkään ole lopettanut aiheesta kitisemistä. Aiheemme on Jason Aaronin Mighty Thor- spesifisti tämä versio:

Jane Foster alias Thor

Teille jotka ette aktiivisesti seuraa sarjisskeneä tai nämä hahmot ovat tuttuja enemmän elokuvien puolelta, hieman taustatarinaa: Jason Aaron on kirjoittanut Thoria jo 5 vuotta. Hän aloitti tittelin Thor: God of Thunder alla, ja tämän sarjan kaksi ensimmäistä osaa käännettiin myös suomeksi: Jumalten Tuho ja Luojapommi aloittivat sarjan Thorille hyvin uudenlaisessa seikkailussa, jossa Thor yhdisti voimansa nuoren ja vallattoman Thorin sekä vanhan Kuningas Thorin kanssa taistelussa Teurastaja- nimistä entiteettiä vastaan, joka pyrki tappamaan jumalat. Tämän jälkeen Aaron aloitti Thor- mythoksen uudelleenkasaamisen; hän esitteli yhdeksän maailmaa uudestaan, ja loi uusia hahmoja edustamaan näitä maailmoja. Tähän kuului myös Maailmojen Kongressi, joka ratkaisisi ongelmat maailmojen välillä Odinin sijaan. Hän toi takaisin vanhoja hahmoja kuten syöpää sairastavan Jane Fosterin, peikko Ulikin ja Malekith Kirotun ja kehitti uudenlaisen vihollisen Thorille, kapitalistisen sadistin ja Roxxon- yhtiön CEO:n Dario Aggerin. Mukana oli myös potentiaalinen uusi mielitietty, S.H.I.E.L.D- agentti Rosalinda Solomon joka jahtasi ekologisia tuhoja tekevää Aggeria. Sanalla sanoen, Jason Aaron ei vain kirjoittanut Thoria vanhoilla säännöillä, vaan loi uutta maailmaa ja mythosta 2010- luvun hengessä.

It was pretty dope.

Sitten hän kirjoitti tarinan nimeltä Original Sin. Piilotetut totuudet sankarien menneisyydestä paljastuivat, ja kaikkitietävyyden saanut Nick Fury (pitkä ja tyhmä tarina) kuiskasi muutaman sanan Thorin korvaan- ja yhtäkkiä hän ei enään ollut Mjolnirin arvoinen. Vasara oli nyt jumissa kuussa, ja ukkosenjumalaa ei enään ollut. Kunnes:

Kyllä, kuussa on happea, why do you ask?

Kun uutinen tästä muutoksesta tuli esiin, muistaen reaktioiden olevan juuri sitä mitä odottaa nörttiyleisöltä. Valitusta siitä nainen on Thor, valitusta siitä että tämä on vain "Marvelin SJW- agendaa", tuhat ja yksi huonoa vitsiä siitä että eikös nimen pitäisi olla Whor ja niin pois päin. Itse olin alusta alkaen tämän idean takana; Uusi Thor näytti siistiltä, arvoitus siitä kuka vasaraa kantoi oli mielenkiintoinen ja Aaron oli aikaa sitten todistanut olevansa loistava kirjoittaja. Luottoni oli ansaittua, sillä Jason Aaron on Mighty Thorin sivuilla laittanut kasaan oikeain mainion sarjakuvaseikkailun josta ei viihdettä, eeppisyyttä ja aitoa sankaruutta puutu. Yksi huomioitava asia; moneen vuoteen ei Thor ole omannut "siviiliminää". Thor on ollut kokoaikaisesti Thor. Haluan pureutua yhteen tiettyyn elementtiin tässä sarjakuvassa, mutta nyt lienee aika puhua siitä kuka tämä uusi Thor oikein on. Kyseessä on toki spoiler viiden vuoden takaa, mutta siitäkin huolimatta- spoilerivaroitus. Okei? Okei.

Kun Thor pelasti maan sankarit ja Asgardian urhot Malekithin johtamilta jättiläisiltä, alkoi Odin ja Odinson (nyt vasaraton vanha Thor; sarjakuvat ovat monimutkaisia!) molemmat omilla tavoillaan selvittämään kuka tämä uusi Thor on. Odinson halusi tietää vain totuuden, mutta Odin ei voinut sietää tätä uutta Thoria. Jason Aaronin käsissä Odin on patriarkaalinen sovinisti, ja ajatus naisesta Thorina hänen ainoan poikansa sijaan oli liikaa hänelle. Taisteltuaan monien muiden naissankarien rinnalla Odinin lähettämää Tuhoajaa vastaan, Thor palasi takaisin Asgardiaan jossa hän palasi takaisin oikeaan olomuotoonsa- Jane Fosteriksi, rintasyöpää sairastavaksi lääkäriksi ja Thorin ex- tyttöystäväksi.

Hyvä supersankaritarina voi muodostua erilaisista osista. Joskus pelkkä lennokas meno ja hauska skenaario riittää pitämään sen ylhäällä, joskis timanttinen juoni ja oikea tapa kertoa on kaiken avain. Mutta kun olet lukenut supersankaritarinoita tarpeeksi, alkaa yhä enemmän näiden hahmojen ja tarinoiden psykologia kiinnostamaan enemmän. Parhaat tarinat ja hahmot kestävät aikaa, sillä heistä löytyy aina mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Tom Kingin Batman on omaa loppuaan ja tulevaisuuttaan spekuloiva mies joka pohtii perintöään. Hämähäkkimies on arjessa pärjäämisen ja hyvien tekojen välissä tasapainotteleva tavallinen skidi. Thorista Jason Aaron on löytänyt- tai enemminkin uudelleen tuonut esiin- tämän syvemmän ulottuvuuden. Kun Stan Lee ja Jack Kirby alunperin 1962 loivat hahmon, oli Thorilla siviiliminä Donald Blake, rampa lääkäri. Ideana oli, että Odin laittoi Thorin asuttamaan Blaken ruumista jotta tämä oppisi nöyryyttä. Tämä idea tuotiin osittain esiin Captain America- First Avenger -elokuvassa;

"Weak man knows the value of strength."

Jane Foster myös sanoo tämän suoraan. 

"The world needs a Thor. That's all that really matters. We need a god who understands what it means to be humbled. To be mortal. A god who knows how precious life is. How delicate. A god who struggles every day to life a worthy life. Who suffers so that no one else will have to."

Mighty Thor on siis tarina syöpää sairastavasta naisesta, joka on hiljalleen kuolemassa. Thorina hän on vapaa tekemään hyvää täysin vapaasti; Thor voi heitellä vuoria, lentää halki avaruuden, luoda sateen kuivan maan ylle, puolustamaan heikkoja ja viattomia ympäri maailman- mutta tämä katkaisee aina hoidon, ja Jane Foster ei parane lääkäreiden tehdessä kaikkensa. Jane tietää, että hänen aikansa on rajallinen. Ennemin tai myöhemmin syöpä vie häneltä hengen, koska syöpä on perseestä, mutta jos hän voi sinä aikana tehdä mahdollisimman paljon hyvää maailmalle, hän tekee sen. Balanssi uskomattoman voiman ja kuolemansairauden välillä on mielenkiintoinen, suhteellisen uniikki Marvelin puolella ja myöskin representaation väline; kuinka monta syöpäsairasta kunnon supersankaria tulee mieleen mainstream- sarjakuvien puolelta? Mukana on myös pelkoa tästä vääjäämättömästä kohtalosta; kun Thor taistelee Feeniksiä vastaan, hän kuiskaa itselleen: "En halua kuolla sängyssä maaten"- ajatus voimattomuudesta jumalaisen voiman jälkeen pelottaa Janea. Usein Thorin kaltaisia loputtoman vahvoja sankareita pidetään tylsinä- jos he ovat niin vahvoja, niin voimallahan kaikki ongelmat voidaan ratkaista? Mighty Thor vastaa tähän osittain kyllä, mutta kyse enemmän siitä kuka tätä voimaa käyttää ja mihin. Kyse ei ole juurikaan siitä voiko Thor voittaa lyömällä tämän vihollisen X, koska luultavasti hän voi, se on ennalta varma lopputulos. Mutta mitä Janen täytyy uhrata että hän voi voittaa vihollisen tekee tästä mielenkiintoista.

Thorin isoimmaksi viholliseksi näissä sarjakuvissa on muodostunut Malekith, mutta vaikka kirottu haltia onkin viihdyttävä pahis, on aiemmin mainittu uusi pahis Dario Agger hieman osuvampi. Agger on kyltymättömän ahneuden ja kapitalismin perikuva; superyhtiön CEO joka kohtelee työväkeään kuin orjia ja pitää kaikkia uhrattavina. Malekith on enemmän ison mittakaavan uhka, eräänlainen korvike uudelleen brändätylle Lokille joka ei enään toimi sataprosenttisena pahiksena. Toki Thor kohtaa monenlaisia vastustajia; tuoreimmassa albumissa hän kohtasi S'hiarr-alieneiden jumalat jotka haastoivat Thorin todistamaan jumaluutensa, ja tässä tarinassa Aaronin kiinnostus uskonnoista ja uskosta oli ehkä eniten esillä. Mutta Dario Agger on temaattinen vastakohta Thorille; rikas mies jolla olisi valtaa ja voimaa tehdä oikeaa muutosta maailmassa, mutta hän käyttää kaiken tämän louhiakseen maapallon hedelmättömäksi ja sitten tehdäkseen saman kaikille muille Yhdeksälle maailmalle Malekithin avulla. Amerikkalainen Agger rahoittaa sotaa ympäri galaksin, jotta hän voi saada niiden luonnovarat omaan käyttöönsä. Thor on supersankari, joka auttaa ihmisiä pyyteettömästi ja hänen vastustajansa on ahne kapitalisti tehtaanomistaja; Aaronin Thor on lähellä alkuperäistä Jerry Siegelin ja Joel Shusterin Terämiestä tässä asetelmassa, mikä tuntuu näin 2010-luvulla jokseenkin freesiltä. Niin, ja hän on myös minotauros. 

Useimmat supersankaritarinat voidaan luokitella voimafantasiaksi. Siitä lähtien kun Clark Kent riisui paitansa ja lensi Teräsmiehenä taivaalle, on tämä ollut kiinteä osa fanikulttuuria. Clark ja Peter Parker ovat tavallisia arjen puurtajia, jotka tekevät ihmeellisiä tekoja. Voimafantasia on osa supersankarien viehätystä, ja se on samaistumisen lieveilmiö. Joskus tämä voimafantasia voi suuntautua negatiivisiin suuntiin. Tämä on se ongelma mikä syntyy kun Tuomarin kaltaisista hahmoista aletaan tekemään liian samaistuttavia; armeija ja poliisivoimat alkavat käyttämään tämän symbolia. Mighty Thor on voimafantasiaa voimattomille, niille joidenka arki on selviytymistä, oli kyse sitten mielenterveysongelmista tai syövän kaltaisesta sairaudesta. Sarjakuvat tarjoavat eskapismia, johon kuuluu mahdollisuus nähdä itsensä fantastisissa tarinoissa. Samalla Thorin ollessa ulkopuolinen myös Asgardissa, on hän altavastaaja vanhoillisessa yhteiskunnassa, mikä on hyvä lisä tähän asetelmaan. Jukstapositio aidon heikkouden ja kärsimyksen ja jumalaisen voiman välillä toimii todella hyvin.

Tiedän että Janen pesti Thorina on väliaikainen. Kyynikot ovat laulaneet tätä laulua siitä lähtien kun hän ensimmäisen kerran tarttui vasaraan. Enemmin tai myöhemmin vanha Thor palaa sankaroimaan omalla nimellään. Tämä on ollut näkyvissä sarjiksessa itsessään; Janen aika Thorina on rajallinen tämän sairauden edetessä. Nämä sarjakuvat ovat tosin niin hyviä, että en oikeastaan välitä. Toki teknisesti loputtomaan jatkuvissa sarjoissa on oma ilonsa, ja haluankin lukea Ms. Marvelia vielä kymmenenkin vuoden päästä, mutta jotkut tarinat on hyvä päättää. Loppu ei ole aina huono asia, ja suljetut tarinat kuten Gotham Central ja Superior Spider-Man omaavat jotain mitä alati jatkuvat tarinat voivat hukata; tarinakaaren ja selkeän teeman. Mighty Thor on ollut yhtä iloa. Thorin kamppailut ulkopuolisena Asgardissa ovat mielenkiintoisia, tämän taistelut ympäri yhdeksän maailman erittäin siistejä, Dario Agger ja Malekith ovat juuri oikeanlaisia kelmejä tähän tarinaan ja Russel Dautermanin taide hivelee silmiä. Thor on juuri oikean sortin sankari; epäitsekäs, mutta taipuvainen virheisiin luottaessaan voimiinsa liikaa, valmis tekemään aina oikean teon, koska Jane jos kuka tietää, millainen arvo jumalaisilla voimilla on.

Usein kysytään leikkimielisesti, että minkä supervoiman haluaisit. Mielekkäämpi kysymys, johon haluan palata tulevaisuudessa, on kysymys joka näkyy myös Mighty Thorin kirjoittamisessa: Jos sinulla olisi supervoimat, miten käyttäisit niitä- tai enneminkin;

Jos olisit jumala, miten käyttäisit voimiasi?

Tämä oli Valokeilan yhdestoista osa. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä, jotka eivät ole saaneet vielä ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!

Atte T  

PS. Tiedän että Thor-leffoja luultavasti tehdään Chris Hemsworthilla niin kauan kun tämä vain jaksaa, mutta haluaisin ehkä nähdä tämän sarjakuvan adaptoitavan Logan- henkiseksi (ei väkivaltaiseksi vaan enemmän pohdiskelevaksi) tarinaksi. Natalia Portman syöpää sairastavana Janena, ystävät ympärillää hyysäämässä, kunnes Mjolnir ilmestyy tämän luokse ja muuttaa tämän Thoriksi. Siihen voisi sitten joko tuoda Dario Aggerin tai Malekithin takaisin kuolleista, tällä kertaa sarjakuva-uskollisempana versiona. Veikkaisin että voisi upota suuriin yleisöihin tehokkaasti, Portman todellakin olisi oikea tähän rooliin ja tämä voisi olla tyyliltään erilainen MCU:n katalogissa. Do it. 

PPS. Menossa mukana myös fanisuosikki Lady Loki, ainakin pienen hetken verran: