Noh:
Ant-Man and the Wasp
Taustaa: Janet van Dyne oli rikkaan tiedemies Vernon van Dynen tytär, joka pyysi Hank Pymilta apua kostaakseen isänsä kuoleman oudon entiteetin käsissä. Janet sai kyvyn kasvattaa siivet kutistuttuaan Pym-partikkeleiden avulla pieneksi, lentäväksi voimanpesäksi. Hänestä tuli Ampiainen, Kostajien perustajajäsen ja myöhemmin myöskin Kostajien johtaja. Ampiaisen loivat Stan Lee, Ernie Hart ja Jack Kirby.
Elokuva: Vankilasta kotiarestissa istuva Scott Lang (Paul Rudd) on muutaman päivän päässä vapaudesta. Hän kuitenkin tempautuu takaisin seikkailuun mukaan lailta pakoilevien Hopen (Evangeline Lily) ja Hankin (Michael Douglas) kanssa, kun heidän yrityksensä saada Hankin vaimo ja Hopen äiti Janet (Michelle Pfeiffer) takaisin kvanttimaailmasta. Valitettavasti eri tahot saavat tietää yrityksestä, ja kilpajuoksu kvanttimaailmaan voi alkaa.
Minä pidin, ja pidän kyllä yhä, Ant-Manista. Se on hauska, kevyt ja lämminhenkinen hömppäleffa, jossa on aitoa sankaruutta sekä mainiota vitsailua supersankaritaisteluiden mittasuhteille. Synkän ja pohtivamman Age of Ultronin jälkeen se teki myös hyvää, ja voisin sanoa että Ant-Man and the Wasp palvelee samaa tarkoitusta taas. Ant-Man and the Wasp on kevyt pieni leffa, joka ei yritä olla kovinkaan mullistava tai merkittävä muussa kuin oman hahmonsa maailmassa. Ant-Man and the Wasp eroaa kuitenkin edeltäjästään, joka oli yksinkertainen heist-leffa; jatko-osa on huomattavasti monimutkaisempi jatkuva takaa-ajo, jossa koko ajan joku on sankarikolmikon kannoilla.
Paul Rudd on erittäin taitava näyttelijä (kyllä, näen sinut, joka vihaa Ruddia viittamassa takana raivokkaasti) ja vaikka Scott Lang ei olekkaan mikään vaikea tai monimutkainen rooli, on hänen välitön tykättävyytensä aina toimivaa. Rudd pääsee kyllä venyttelemään omia lihaksiaan näyttelijänä huikeassa kohtauksessa, joka vaati varmasti Douglakselta ja Lilylta aikamoista pokkaa. Evangeline Lily on syntynyt näyttelemään supersankaria, ja Ampiainen on toteutettu huikeasti, ottaen kaiken irti kokomuutoksien ja lentokyvyn yhdistelmästä. Scott Langin tytär Cassie (Abby Ryder Fortson) on yhä suloinen, ja laajennettu ruutuaika oli kaikin puolin oikea liike.
Sana "pahis" on jotenkin väärä sana kuvaamaan loppujen lopuksi traagista Aavetta (Hannah John-Kamen), josta puhuminen laajemmin on täysin spoileriluokkaa, mutta John-Kamen on roolissa oiva ja jälleen toteutus Aaveen kohdalla toimii joka kerta, ja pahiksena Aave ehdottomasti positiivisen puolella MCU-konnien suhteen. Sonny Burch (Walton Goggins) on toinen takaa-ajaja tarinassa, ja tuntuu olevan elokuvassa mukana vain että Luis (Michael Pena) ja muut saadaan mukaan paremmin tarinaan, ja että sykettä saadaan korkeammalle. Hän ei ole huono, Goggins on aivan liian hyvä näyttelijä ollakseen ikinä huono, mutta hän ei ole kovinkaan merkittävä muuten, tai mieleenjäävä. Sekä Aave että Sonny Burch ovat myös alunperin Rautamiehen vihollisia, joka kertoo hieman Muurahaismiehen vihollisgallerian köyhyydestä sarjakuvissa.
Sonny on tietyssä mielessä Ant-Man and the Waspin ongelma pienoiskoossa; merkityksen tietty puute. Ei sillä etteikö sellaista tarvittaisi välttämättä, mutta jos katsomme aikaisempia elokuvia; Thor: Ragnarok muutti koko hahmonsa kaanonin lähtemättömästi kriittisellä otteella, Black Panther toi kokonaisen uuden maailman ja hahmogallerian MCU:hun ja Infinity War...noh, tietäjät tietää. Toki nyt me kävimme kunnolla kvanttimaailmassa, ja sielä voi mahdollisesti olla paljon tutkittavaa, mutta elokuva varsinaisesti on vain kilpajuoksu tiedevälineiden kanssa. Se on hauska, ja toiminta tykittää hyvällä tahdilla muistaen toiminnan perussäännöt suhteellisen hyvin, mutta lopputuloksena elokuvan loppuessa, on fiilis joka jää käteen hieman tyhjä. Minulla oli hauskaa, mutta Ant-Man and the Wasp ei varsinaisesti antanut minulle hirveästi mitään uutta.
Tuo ei välttämättä ole todellakaan huono asia, ei ainakaan aina. Ant-Man and the Wasp on hauska, ja ehkä sen ei tarvitse olla muutakaan. Kenties kolmas elokuva voi olla Ragnarok/Iron Man 3 -henkinen pelinmuutos, mutta nyt Ant-Man and the Wasp on "vain" viihdyttävä romppa jossa on hyviä vitsejä, hauskaa toimintaa ja mainioita visuaalisia ratkaisuja. Peyton Reed ei ole Marvelin viimeaikaisten ohjaajien mittapuulla mikään alansa mestari, mutta kokonaisuutena homma kuitenkin toimii. Se on sankaruutta, huumoria ja pienellä mittakaavalla leikkimistä taidokkaasti (autokohtaukset ovat kautta linjan huikeita), ja joskus se riittää. Ant-Man and the Waspin suurin vahvuus on yhä sen pienet (heh) mittasuhteet; maailma ei ole vaarassa, eikä edes yksi kaupunki, ja siksi loppu varsinkin on Ant-Man and the Waspissa toimiva ja mukavan ihmisläheinen. Uusin Marvel- leffa ei ole ehkä elokuvasarjan parhaimmistoa, mutta on silti luultavasti kesäleffojen kärkikastia.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti