Mutta aluksi, puhutaanpa hieman superrikollisista.
Kuten kappaleessa kiljua ja derridaa lauletaan:
"Kaikki tahtovat olla se roisto,
Sankareille aina nauretaan"
Kaikki pitävät jostain konnasta. Usein tuntuu siltä että supersankarifanit ovat enemminkin superrikollis-faneja. Kuinka monen lempihahmoja on hahmot kuten Jokeri, Venom, Magneto tai Lex Luthor? Doctor Doom, Kingpin ja monet muut sarjakuvien kylmäveriset konnat nauttivat suurta suosiota, osa nykyään jo sarjakuvafanien piirien ulkopuolella. Elokuvat ovat omalla panoksellaan vain nostaneet pahisten nimeä yhä korkeammalle. Heath Ledger, Tom Hiddleston, Ian McKellen, Tom Cavanagh, Vincent D'Onofrio, Michael B. Jordan ja monet muut ovat ikuistaneet superrikkollisen joko TV-sarjaan tai elokuvaan. Miksi ihmiset sitten pitävät pahiksista, tarkemmin juuri superrikollisista? Johtuuko se kontrastista puhtoiseen sankariin, joka vaikuttaa saavuttamattomalta ihanteelta ja jonka suoraselkäisyys on tylsää verrattuna superrikollisen vapauteen ja maallisiin ihanteisiin. Onko helpompaa nähdä itsensä vastustajassa kuin sankarissa, varsinkin jos olet itse hieman ulkopuolinen? Tämä voi olla syy miksi Batmanin konnat ovat niin suosittuja; rikas ja loputtoman lahjakas kostaja, jonka viholliset ovat hylkiöitä, kiusattuja, traagisia hahmoja, joista useat ovat ajautuneet pahalle tielle yhteiskunnan takia; Killer Croc, Pingviini, Pakkasherra, Hatuntekijä, Myrkkymuratti. Tälläkin fanituksella on omat sisäiset laatikkonsa. Yksi on rakkaus B- ja C-luokan superkonnia kohtaan. Rakkaus hahmoja kuten Batrocia ja Kapteeni Bumerangia kohtaan, jotka eivät ole maailmanvalloitusta yrittäviä megalomaanisia maailmanlopun uhkia, vaan pienempia, arkisempia, hieman työväenluokkaisia rikollisia. Osalle tämän tyyliset konnat ovat aidompia, hauskempia....ylivertaisempia.
Superior Foes of Spider-Man
So this comic, right?
Hämis-Heinäkuu jatkuu yhä, ja tänään puhumme lyhyestä minisarjasta joka ilmesty samaan aikaan Superior Spider-Manin kanssa. Kirjoittaja Nick Spencer, vielä muutaman vuoden päässä Hydra-Kapun kirjoittamisesta, kertoi hauskan, villin, absurdin ja nerokkaan tarinan superrikollisen osasta maailmassa, jossa he eivät voi onnistua. Uusi Kuuden Kopla, Hämiksen perinteinen pahistiimi, jonka Tohtori Mustekala itse loi tuhoamaan Hämähäkkimiehen, on saanut uuden jäsenistön. James Sanders alias Vauhtipiru, pirullisen nopea jaloistaan mikä on hyödyksi kun on käsittämätön ääliö. Overdrive, nimetön pakoautojen mestari ja vähiten omistautunut superrikollinen ikinä. Janice Lincoln alias Kuoriainen, joka on aivan liian älykäs ja järjestelmällinen menestyäkseen tässä porukassa. Herman Schultz alias Tärisyttäjä, ikuinen nyrkkeilysäkki joka ei uskalla lyödä takaisin. Fred Myers alias Bumerangi, ryhmän johtaja, uransa lopussa oleva palkkatappaja jolla on isoja suunnitelmia. Kuudes jäsen voi olla kuka tahansa. Ehkä hän on Dormammu.
Is this a sex thing?
Hahmot ovat siis kokoelma erilaisia matalan uhkatason ja onnistumisen konnia, jotka koittavat saavuttaa jotain elämässään. Entäs sitten tarina? Noh, Bumerangilla on tiedossa keikka, jolla he saisivat rahaa, kunniaa ja valtaa saavuttaakseen ansaitsemansa aseman superrikollisten keskuudessa. Edesmenneen kyborgi-gangsteri Silvermanen pää, jonka omistaja saisi kunniaa ja vallan tämän entisestä rikollisesta valtakunnasta. Tämä on rötösherra Leland "Pöllö" Owlsleyn päämajassa piilossa. Mutta on ongelma. Bumerangi vapautui vankilasta, mikä on hyvä, mutta hänen ehdonalaisvalvojansa on entinen Bumerangin kollega Mach VII. Onneksi Mach VII on helppo huijata, mutta muut Kuuden Koplasta potkivat silti Bumerangin ulos, peläten tämän vaarantavan tehtävän. Kameleontti, supersankareita, superkonnia, juonia, selkäänpuukotusta, ansoja, valehtelua- eikä Silvermanen pää ole kuin vasta alkua.
Trust me!
Superior Foes of Spider-Man on Shane Black -elokuva sarjakuvamuodossa. Toki se myös muistuttaa Spencerin aikaisempia rikossarjoja kuten Thief of Thievesia, mutta rakenne ja elementit tässä sarjakuvassa ovat hyvin lähellä toiminnan mestari Blackin elokuvia kuten Kiss Kiss Bang Bangia ja The Nice Guysia. Absurdin yksinkertainen ja samalla monimutkainen juoni johon päähenkilöt tuntuvat ajautuvan vahingossa, päähahmo selittämässä asioita ja historiaa siitä miten tähän päädyttiin, fiaskoja joista hahmot jotenkin selviävät ihmeen kaupalla, vain päätyäkseen jotenkin pahempaan soppaan. Bumerangi on veistetty samasta puusta kuin Kiss Kissin Harry Lockhart; hän menestyy parhaiten puhumalla, höpöttäen niin gangsterit kuin ehdonalaisvalvojat luottamaan tähän. On joku joka osoittaa järkeä mutta häntä ei kuunnella, pahis joka saa moraalisesti arveluttavat sankarimme vaikuttamaan rehellisiltä kansalaisilta ja romanssi joka ei tule ikinä toimimaan. Jopa silloin kun Kuuden Kopla tuntuu voittavan, ei se tule kestämään kauaa. Shane Blackin elokuvat ovat mustia komedioita, joissa jonkun epäonnistumista seuraa aina toisen epäonnistuminen, ja Superior Foes seuraa tätä lähellä.
S' hot.
Millaista on olla superrikollinen? Elokuvissa konnan ura ei usein kestä kauaa. Hän yrittää, voittaa, ja häviää, usein kuollen lopussa. Mutta supersankarisarjakuva vaatii jatkuvuutta. Suositun hahmon on palattava. Marvelin kulta-ajalla superkonnia luotiin tehdastahdilla, heittäen kaiken seinälle, toivoen jonkun pitävän kiinni. Bumerangi, Kuoriainen, Vauhtipiru ja Tärisyttäjä olivat aikanaan kovia nimiä, oman hetkensä ajan. Nyt he ovat jääneet pysyvempien nimien jalkoihin. Kuka välittää Bumerangista kun on Napakymppi? Kenenkä mielestä Tärisyttäjä on Hämähäkkimiehen arkkivihollinen, kun on Venom ja Menninkäinen? Kuka edes muistaa Vauhtipirua, miestä joka sai Suurmestarilta voimat ja uhkasi kerran koko maailmaa? Kaikki nauravat heille ja kukaan ei pidä heitä uhkana maailmassa, jossa rikollisen arvo on imagossa ja teoissa. Jotkut Kuuden Koplasta unelmoivat suuria; Kuoriainen haluaa olla isänsä kaltainen rikollisjohtaja, nero punomassa juonia alaistensa totellessa jokaista käskyään. Overdrive ei halua olla rikollinen ikuisesti, vaan unelmoi olevansa vielä jokin päivä sankari ja Kostajien jäsen. Tärisyttäjä tyytyisi pienempäänkin osaan. Vauhtipiru ei suunnittele mitään. Bumerangi haluaa voittaa. Edes yhden kerran.
 |
| Bumerangin vanha puku ei juuri ollut kehujen arvoinen. |
Puhuin tämän tekstin alussa työväenluokan rikollisista. Nämä hahmot ovat juuri tätä porukkaa. He ovat arjen puurtajia superrikollisuuden maailmassa; kaikki suuret olivat kerran kuin he. Pankkiryöstäjiä, kidnappaajia, alakastin palkkatappajia, teollisuusvakoojia, muskelimiehiä. Hahmot kuten Salaman vihollisporukka Rogues, joidenka koodisto kieltää poliisien ja naisten sekä lasten tappamisen. Marvelin Romutusryhmä, nyrkkisankarien ja aivottomien öykkärien ryhmä joidenka jumalaiset voimat ovat kenen tahansa palveluksessa. Kuuden Kopla ei peittele omaa keskiluokkaisuuttaan. Ei hienoja pahuuden pesäkoloja, vaan kosteita kellareita. Ei apulaisten armeijoita levittämässä valtaa ympäri kaupunkia. Kuuden Koplan tavoite on ryöstää juttuja ja saada rahaa, ei valloittaa universumia. Tärisyttäjä on ollut tässä pelissä mukana tarpeeksi kauan, että on oppinut arvostamaan yksinkertaisempia tavoitteita. Tämä on hieman toivottoman realistinen näkemys, mutta sellaista on olla osa alempaa yhteiskuntaluokkaa. Isomman tavoittelu voi tuntua mahdottomuudelta. Toisaalta, se voi olla sen arvoista.
 |
| Harva hahmo on yhtä samaistuttava kuin Herman Schultz. |
☠☠☠☠ !
Superior Foes of Spider-Man on hauska, villi, erikoinen ja loputtoman kiehtova katsaus sekä superrikollisuuteen että työväenluokan elämän realitiitteihin, mennen lähes metafiktiiviseksi upea loppuratkaisunsa kanssa. Se vetoaa lukijaansa samalla tavalla kuin Aku Ankka vetoaa; me näemme itsemme Bumerangin tavoitteissa voittaa edes kerran, Kuoriaisen suurissa suunnitelmissa ja elämässä idioottien ympäröimänä, Overdriven "miten minä oikein päädyin tähän tilanteeseen" asemassa, Tärisyttäjän lohduttomuudessa ja Vauhtipirun hedonismissa. He eivät ole hyviä ihmisiä, mutta ainakaan he eivät syö ihmisiä kuten Pöllö tai tapa sankareiden tyttöystäviä Napakympin tapaan. Kyse on aiemmin puhutusta samaistumisesta altavastaajaan; maailmassa jossa Hämähäkkimies ei ole enään pikku-Parker vaan megalomaaninen Ylivoimainen Hämähäkkimies, on superkonnat ilman merkittäviä voimia tai tavoitteita me, koittaen raapia kasaan edes jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Se on kaikessa huumorissaan kalsea ja karu maailma, jossa jokainen on uhrattavissa hetken menestyksen vuoksi. Nick Spencer ei kerro suoraa mitä näille hahmoilla tapahtuu lopulta. Saamme vain yhden version, Bumerangin tarinan. Ehkä he voittivat, saaden kaiken minkä haluavat ja ovat nyt kovimmat konnat ikinä. Tai sitten he olivat sitä koko ajan. Kaikki riippuu siitä, miten voiton määrittelee.
 |
| "Don't stop/ believing~~" |
Tämä oli Valokeilan kahdestoista osa. Sarjakuvat ovat täynnä hahmoja ja ihmeitä, jotka eivät ole saaneet vielä ansaitsemaansa näkyvyyttä, ja minun tehtäväni on nostaa ne valokeilaan. Ensi kertaan!
| Fight Club (1999) |
Atte T
PS. Tärisyttäjä on parasta, ja pidän siitä kuinka Spencer muisti tämän olevan aika kova luu, jolla on keskimäärin enemmän voittoja Hämähäkkimiehestä kuin Tohtori Mustekalalla. Vaikka teksti kutsuu häntä luuseriksi ja pelkuriksi, joka kerta kun Tärisyttäjä joutuu taisteluun on hän kovin vastustaja kentällä. Mitä yritän siis sanoa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti