maanantai 20. elokuuta 2018

Kill Six Billion Demons - jumalainen kasvutarina

Olen jo muutamaan otteeseen sanonut, että minun pitäisi puhua joskus enemmän nettisarjakuvista. Se on vähän jäänyt, mutta nyt halua korvata tämän puutteen katalogissani. Nettisarjakuvat ovat mielenkiintoinen eläin. Ne pysytvät päivittymään tahdilla minkä kanssa printti ei kykene kilpailemaan, eikä niiden tarvitse välittää kustantajien tai kirjaformaattien rajoituksista. Joskus kuitenkin käy niin, että nettisarjakuva nousee pelkästä verkkoilmiöstä myös kirjakauppojen hyllyille, joko uskomattoman suosion tai sopivan formaatin vuoksi. Tänään haluan puhua yhdestä tällaisesta verkkosarjakuvasta, Tom Parkinson- Morganin eeppisestä weird fantasy- tarinasta Kill Six Billion Demons.




Kill Six Billion Demons ansaitsee todellakin tuon etuliitteen eeppinen. Tarinan päähenkiö on 20-vuotias Allison Wanda Ruth, jonka potentiaalinen poikaystävä kaapataan tämän silmien edestä helvetillisten olentojen toimesta, ja samalla hän saa taakakseen naamioidulta mieheltä jumalaisen voimanlähteen, Kuninkaan Avaimen, joka viskaa hänet tuonpuoleiseen. Pian käy ilmi että maailmankaikkeus on suurempi kuin Allison ikinä uskoikaan, jumalat, enkelit ja paholaiset eivät ole sitä miltä ne näyttävät ja Allison harteille siirtyy muinainen ennustus:

"Luomisen kunigas lankesi alas taivaasta, valtansa seitsenpäisen pedon kaappaama. Mutta vanha kuningas tulee valitsemaan uuden, ja hän tulee sytyttämään kolmannen valloituksen. Hänen vierellään on valkoinen ja musta liekki, hänen tulemistaan seuraa 108 palavaa tähteä. Hän kantaa sanan hirvittävää lämpöä otsallaan, merkki hänen herruudestaan. Hän kohtaa pedon- ja tuhoaa tämän. Hän tulee kantamaan hirvittävää halun miekkaa, ja taivaan pilarit järkkyvät hänen tullessaan. Ja hänen nimensä- hänen nimensä tulee olemaan-

Tapa Kuusi Miljardia Demonia."




Bad. Ass. 

Jos alkutilanne vaikuttaa hieman sekavalta ja kryptiseltä, se johtuu vain siitä että se on. Kill Six Billion Demons latoo hyvin varhaisessa vaiheessa uskomattoman määrän taustatietoa ja mytologiaa Allisonin ja lukijan eteen. Jumalan diviini itsemurha, kahden puoliskon taistelu ja rakastelu josta syntyi lapsia ja maailmoja, kamppailua voimasta ja vallasta sekä jumalaisten voimien varastamista. Tämä mytologia on mielenkiintoista, joskin ei mitenkään olennaista tarinan varsinaisten vetovoimien rinnalla. Tämä julmetun yksityiskohtainen ja symbolinen taustatarina on kuitenkin merkki Tom Parkinson-Morganin luovuudesta, joka yhdistelee niin judeo-kristillistä hengellisyyttä buddhalaisuuteen ja hinduismiin, luoden todella toismaallisen ja mielenkiintoisen kuvan taivaasta. Thronen keskusmaailma on samalla erikoinen että suhteellisen yksinkertaisen mallinen. Kuten Allison sen hyvin kiteytti; "Kuulemma jumala on kuollut ja taivasta hallitsee supermafia." Se on John Miltonin Paradise Lost, Jack Kirby's The Demon, Henkien Kätkemä, Elder Scrollsin tuonpuoleinen, Saga ja Journey to the West rullatuna yhteen. Sen takana on yksi kaunis kysymys, johon se vastaa armotta; millainen taivas olisi, jos jumala olisi kuollut? Mitä enkelit ja demonit tekisivät, jos vallanpitäjät olisivat kuin kuninkaita?



Ja tämä maailma on täytetty toinen toistaan kummallisemmilla ja luovimmilla olennoilla. Enkelit, joidenka henkinen ruumin lukitaan kivisiin haarniskakehoihin, luopuen niin sukupuolesta kuin tunteista toimiakseen rauhan vartijoina. Paholaiset, tyhjiön kasvottomat olennot, joillekka ihmiset antavat nimiä ja naamioita, antaen heille vapauden kulkea maailmassa vapaana. Seitsemän Kuningasta, jotka ovat ottaneet vallan multiversumissa, joiden joukosta löytyy niin kuolemattomuuden persikoita syövä noita Mottom, ikuisesti rahojaan laskeva lohikäärme Mammon kuin pysäyttämätön voimanpesä Jagganoth. Allisonin perässä juoksevat 108 palkkasoturia, kuten Maya Teng Meti, eli Murhaa Jumalat ja Kaada Heidän Valtaistuimensa, ovat kaikki uniikkeja ja värikkäitä henkilöhahmoja. Kill Six Billion Demons on täynnä paljon hienoja hahmoja, joihin voi tarttua kiinni lukijana ja seurata heidän matkaansa läpi multiversumin. Ja raapaisin vain pintaa näillä esimerkeillä.



Päähenkilö Allisonin rinnalla kulkevat hahmot ovat sitten luku sinänsä. Oma suosikkini on ehdottomasti Cio (Ciocie Cioelle Estrella Von Maximus III), pieni ja vihainen sininen paholainen, joka toimii Allisonin vaihtelevan myötämielisenä oppaana ja epävirallisena kronikoitsijana, jonka taikavoimien ja maineen takana on erittäin synkkä ja ymmärrettävä historia. 82 White Chain (82 White Chain Born In Emptiness Returns To Subdue Evil, rakastan näitä nimiä), järkähtämättömän oloinen ja tunnollinen enkeli, jonka kamppailu enkelien tiukkojen lakien ja oman minäkuvansa kanssa on mielenkiintoinen ja välillä suorastaan koskettava. Sivuhahmot eivät voi ainoastaan olla tukemassa päähahmoa, vaan myös heidän pitää kasvaa ja kehittyä ja omata omia ongelmiaan, että lukija voi pitää kiinostuksensa heissä pitkässä tarinajatkumossa. Cion kehitys hahmona neuroottisesta hermoilijasta nykymuotoonsa on todellakin ollut matkan arvoinen.

Also; demonit laulaa haasteiden aikana. It's also a goddamn musical.


Allison itse on yksiä parhaimpia protagonisteja joihin olen törmännyt. Allison on ensimmäisen kirjan ajan lähinnä pakokauhun partaalla, koittaen jotenkin pitää itsensä kasassa joutuessaan Los Angelesista yhtäkkiä Thronen mielettömään maailmaan. Mutta hiljalleen Allisonin hermoilu ja pelko kaikesta alkaa tehdä järkeä, kun häneen pääsee tutustumaan kunnolla. Allisonin pelko ei varsinaisesti helpota ikinä, sillä pelko tällaisessa paikassa on täysin luonnollista! Pelko ei kuitenkaan rampauta häntä. Hänen suurin vihollisensa on koko sarjan isoin vihollinen, keskeinen uhka joka vaanii jokaista hahmoa aina Allisonista Cioon ja jopa antagonistisiin Kuninkaisiin, jotka ovat kaapanneet Allisonin mäntin poikaystävän; itseinho.




Itseinho on Kill Six Billion Demonsin kantavin teema. Allison ei usko pystyvänsä juuri mihinkään niin tuonpuoleisessa kuin arjessakaan. Allison oli nuorena animeteini, mutta inhosi itseään, ja myöhemmin muutti opiskellessaan imagonsa ja hiustensa värin voidakseen olla jotain muuta, ja lopulta vihasi myös tätä uutta minäänsä. Parkinson-Morgan on kuvaillut Allisonia hahmoksi joka "tekee aina huonoja valintoja", oli kyse sitten kuolemattoman noitakuningattaren suostuttelemistä "juttelemalla" tai sadististen paholaisten kanssa sopimusten tekemistä. Tämä väärä valinta näkyy myös Allisonin yrityksessä olla jotain muuta kuin pelokas tyttö, josta hänen täytyy kamppailla eteenpäin. Allisonin taistelut taivaan demonien ja jumalaisten olentojen kanssa on viihdyttävää, mutta taistelut joilla on eniten merkitystä käydään Allisonin pään sisällä.

Allisonin pää on hauska paikka.


Myös muut hahmot ovat itseinhon orjia. Cion menneisyys täyttää hänet häpeällä ja tunteella, että hän ei ansaitse ystäviä tai minkäänlaista onnea, ja hänen unelmansa kirjailijana on tapa koittaa päästä pois menneisyyden painosta. Noitakuningatar Mottom on joutunut asemaan jossa hän uskoo olevansa hirviö, ettei hänen alamaisensa ja vihollisensa revi maailmaa kappaleiksi, ja lohikäärme Mammon on aikoja sitten unohtanut miksi hän haali maailmankaikkeuden suurimman aarrekasan, muistaen vain kaikki ne ketkä hän tappoi saadakseen sen. Kill Six Billion Demonsin maailmaa ja sen hahmoja jäytää pysähtyneisyys, kyvyttömyys muuttua ja rikkoa syklejä jotka määrittelevät kaikkien maailmojen olentojen elämää. He vain jatkavat tätä ahneuden, itseinhon ja vallanhimon kaavaa, ellei joku tule ja hajota sykliä, mikä tarkoittaa joko maailmanloppua tai kaiken pelastumista.



 Se ei myöskään ikinä unohda mikä on niin sanottujen aatelisten ja ylempien yhteiskuntaluokkien elämänehto; voima ja väkivalta, ja tuonpuoleinen onkin täynnä sitä, tehden siitä normaalin osan jokapäiväistä elämää. Seitsemän Jumalkuningasta ovat kaikki tehneet- ja osa tekee yhä- hirmutekoja, joilla he pitävät itsensä vallassa. Paholaisista mahtavimmat syövät ihmisiä, ja enkelit ovat radikalisoitumassa murhaaviksi maailmanlopun odottajiksi, jotka haluavat aloittaa luomakunnan alusta. Valtarakenteet ovat olemassa vain sortamista, orjuuttamista ja vallan pönkitystä varten, ja vaikka enkeleistä osa koittaa pitää rauhaa, he eivät ole lahjomattomia tai korruption tuolla puolen. Allisonin hallussa pitämä Kuninkaan Avain on tärkeä siksi, että se järkyttää näiden kuninkaiden balanssia. Pidä kiinni status quosta, vaikka maailma palaisi. Yleinen sanonta maailmassa on "saavuta taivas väkivallan kautta". Kysymys joka leijuu Allisonin matkan yllä onkin se, että mihin suuntaan tämä väkivaltainen tie hänet johtaa, ja miten se muuttaa häntä?



Kill Six Billion Demons on eeppinen tarina jumalista, demoneista, vallasta, enkeleistä, ennustuksista ja viettelyksestä, mutta sen keskiössä on pohjimmiltaan Allisonin kasvutarina, joka irrottaa Cion ja White Chainin omista stagnaation asemistaan muuttumaan, kohtaamaan itsensä ja ehkä kasvamaan ihmisiniä paholaisena ja enkelinä. Allisonin poikaystävän katoaminen on vain kataklysmi tarinalle, joku jonka Allison haluaa hakea takaisin ei siksi että tämä olisi hänen yksi ja suuri rakkautensa, vaan koska toisen pelastaminen hädästä ei pitäisi olla kyseenalaistettava teko. Hän tekee sen koska se on oikein, läpi helvetillisten olentojen taistelukenttien ja kivun ja kärsimyksen. Allison on protagonisti jollaisia pitäisi olla enemmän; hän tekee mikä on oikein, ja vahvimmat konfliktit ovat pään sisäisiä, eikä hän pelkää näyttää tunteitaan. Hän on erityislaatuinen sankari. Kill Six Billion Demons on erityislaatuinen sarjakuva, joka muistaa todella hyvin fantasian potentiaalin tarinankerrontaan; täytä maailmasi ihmeillä ja kauhuilla, ja sitten keskity hahmojen pään sisäisiin ongelmiin. Lopputulos on sarjakuva, joka antaa ravintoa niin visuaalisesti kuin hengellisesti; jumalainen kasvutarina.

Kuinka hyvää Parkinson-Morganin taide on kuvaamaan tunnetta? Aika helvetin hyvää.



Ai niin, ja taide on uskomattoman kaunista. Mutta sen te varmaan huomasittekin jo.

"Tässä teille opetus: jos kohtaat yksinäisellä tiellä jumalan-

tapa hänet."

Atte T      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti