Ja ei se varsinainen elokuvakaan huono ole:
Incredibles 2
On outoa nähdä jatko-osa Incrediblesille. Tarkemmin, on outoa nähdä vasta ensimmäinen jatko-osa, sillä tämä jos mikä Pixarin elokuvista olisi ollut kypsä jatko-osille jo kymmenen vuotta sitten! Se on supersankari/toimintagenren salainen ase; mahdollisuus jatkaa tarinoita helposti keksimällä vain uusia setpiecejä ja värikkäitä hahmoja. Pitkänkin ajan jälkeen Incredibles 2 onnistuu olemaan viihdyttävä jatko-osa, joka jatkaa alkuperäisen tiettyä vakavuutta ja kompleksisuutta tyylillä ja taidolla. Brad Birdin elokuvia on kuulemma riivannut tämän näkemykset objektivismiin, mutta vaikka Incredibles ja Incredibles 2 voidaan tulkita näiden näkemysten kantajiksi, on se hyvin pinnallinen katsaus. Bird on ehkä parhaimpia massaviihdyttäjiä tällä planeetalla, ja ei ole vielä urallaan tehnyt yhtään huonoa animaatioelokuvaa.
Hahmopohjalta katsottuna asetelma jatko-osassa tuntuu hieman köyhältä ympäriflippaukselta; nyt Bob Parr jää kotiin hoitamaan lapsia ja Helen menee supersankaroimaan uudessa puvussa ulkopuolisen tahon siipien alle. Helenin kohdalla tämä vertaus on hieman osuvampi, mutta Bobin tarina eroaa ollessaan aina yhtä luotettava kamppailevan koti-isän tarina. Muuttuva maailma, lapset joita ei ymmärrä ja vauva tuottavat vaivoja, joista Bob ei selviydy oman jääräpäisyydensä ja egonsa takia. Helen on yhä selkeästi koko perheen aivot ja taito rullattuna yhteen, sillä hän ei juuri tee virheitä vaan pitää silmänsä auki ja egonsa tiukasti nuorassa. Bobin käytös ja kateellisuus Helenin seikkailuista on tosin hieman ärsyttävää, ja en ole ihan varma pitäisikö meidän tuntea sääliä vai nauraa tämän tuskalle. Helen ja Bob ovat kuitenkin yhä hauska pari, ja Nelson ja Hunter pelaavat yhä hyvin yhteen ääninäyttelijöinä. Lapsista Dash jää yhä vaille merkittävää tekemistä tai identiteettiä, mutta Violet saa hieman tuskailla enemmän teiniongelmiensa kanssa, eikä ole enään passiivinen emoteini mikä on toimiva muutos.
Brad Bird teki erittäin hyvää työtä ohjatessaan Mission Impossible: Ghost Protocolin, joka on yksi suosikki toimintaelokuviani kautta aikojen. Bird pääsee taas verrytelemään toimintaohjaajan lihaksiaan, sillä erilaiset setpiecet Incredibles 2:ssa ovat poikkeuksetta todella viihdyttäviä. Elastigirlin eri tehtävät ovat hyvin suunniteltuja ja ottavat kaiken irti hahmon supervoimista, oli kyse sitten karkuteillä olevan junan pysäyttäminen tai enigmaattisen Screenslaverin tukikohdan löytäminen. Bird lisää myös panoksia uusien supersankarien kanssa, tuoden uusia voimia ja haasteita tarinaan. Pidän paljon siitä että Incredibles 2 ei ole irronut paljoakaan alkuperäisen estetiikasta; maailma on 1960-luvun retrofuturistinen, jossa ihmeellisiä lentokoneita ja superaseita on joka väliin, mutta kamerat, autot ja yleinen design huokuu 60-luvun tyyliä. Se on ajaton ollessaan silti sidottu tiukasti tiettyyn aikaan ja mielikuvaan.
Incredibles 2 jatkaa myös jatko-osansa tiettyä aikuisuutta; kyse ei ole vain siitä että hahmot juovat alkoholia ja toiminta on hieman perinteistä rajumpaa, mutta myös aiheista joista elokuva haluaa puhua. Iso teema tällä kertaa on mukavuuden ja haasteiden välisessä jukstapositiossa. Ovatko supersankarit vain helpote, kainalosauva joka estää ihmisiä auttamasta itse itseään? Pahis Screenslaverin mielestä näin on, ja tämän tapa käyttää vastaanottimia ihmisten hypnotisointiin on osa tätä symbolista sormellaosoitusta kohti ohjattavia massoja, jotka eivät osaa ajatella itse tai suojella itse itseään, luottaen suojeluksen vastuun supersankareille. Tämä on paha kysymys, sillä supersankarimediaa on aiheellisesti syytetty narratiivien yksinkertaistamisesta, ja tämä on vain sen literalisointi yhteiskunta-ongelmaksi, eikä elokuva kertaakaan kiellä tätä ongelmaa mikä oli mielenkiintoista. Toinen narratiivi on maailman ongelmien poistamisesta oman toiminnan kautta ongelman vihaamisen sijaan, mikä taasen esitetään hieman selkeämmin ja Birdin idealismiin sopivammin. Toiminta, ahdistavat visuaalit sekä puheet lain ja oikean asian tekemisen suhteesta, politiikasta ja idealisteista ja kyynikoista varmentaa Birdin kantaa siitä, että Incredibles 2 ei todellakaan ole vain "kid's movie."
En tiedä onko Incredibles 2 yhtä hyvä kuin alkuperäinen Incredibles, mutta 14 vuotta on antanut studiolle aikaa kehittää animaatiotaan ja elokuva on kaunis kuin mikä. Incredibles 2 on ehkä hieman turhan täynnä kaikkea että se yltäisi edeltäjänsä tasolle, joskin se ei tarkoita etteikö kyseessä olisi viihdyttävä paketti. Fakta että Elastigirl on niin paljon esillä elokuvassa päätoimijana tekee tästä myös yhden merkittävimmistä naisvetoisista supersankarielokuvista, ja yksi leffan hienoimpia kohtauksia on nuoren supersankaritar Voydin (Sophia Bush) fanityttöily Elastigirlin tavatessaan, joka päättyy tämän halatessa idoliaan sanoen vain "kiitos". Supersankarit ovat hieno työkalu tarinankerrontaan, ja Incredibles- leffat ovat tehneet tällä työkalulla kaksi erittäin hyvää leffaa. Incredibles 2 on kaiken tämän odotuksenkin jälkeen toimiva paketti jossa riittää huumoria, toimintaa ja mielenkiintoisia näkemyksiä supersankareista. Ei tämä Cocon veroinen ole, mutta Pixarin viime vuosien tuotannon kärkikastia se on silti.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti