Iron Fist (2. kausi)
Sarja: Kättä vastaan käydyn taistelun jälkeen, Danny Rand (Finn Jones) täyttää tehtäväänsä New Yorkin katujen suojelijana Triadien sodan kytiessä. Kun Davos (Sascha Dhawan) alkaa tekemään yhteistyötä Joy Meachumin (Jessica Stroup) kanssa, alkavat ihmiskohtalot kulkemaan kohti toisiaan, ja taistelu Rautanyrkin hallinasta voi alkaa.
Kuten aiemmin sanoin, ei pohjalta voi päästä kuin ylöspäin, ja showrunnerin vaihdos teki Iron Fistille hyvää. Toinen kausi ylittää alkuperäisen jokaisella saralla, mutta se ei nosta sitä silti pois Netflix- sarjojen alakastista. Se ei ole huono, ja juuri sen takia sen katsominen Iron Fistin ensimmäisen kauden jälkeen oli sellainen ilo, mutta tietyt samat ongelmat piinaavat sitä yhä. Sen katsominen ei kuitenkaan saanut minua juomaan, joten bonusta kaikin puolin. Se on yhtenäisempi, hauskempi, paremmin tehty ja siinä on jopa jonkinnäköinen kantava keskeinen teema. Kausi on myös perinteisiä Marvelin Netflix- sarjoja lyhyempi, vain 10 jaksoa, joka oli kaikin puolin oikea veto.
Finn Jones suoriutuu Dannyna huomattavasti paremmin nyt, ja tämä chillimpi versio hahmosta on miellyttävämpi kuin ensimmäisellä kaudella nähty kiukuttelija. Toki hän on yhä itsepäinen ja aggressiivinen, mutta tällä kertaa nämä esitetään jonkinnäköisinä hahmovikoina, jotka Dannyn pitää voittaa päihittääkseen vastustajansa. Hän on yhä se vähiten mielenkiintoinen hahmo tässä karusellissa, mutta nyt hän ei käy hermoille ihan koko ajan. Myös taistelukoreografiassa ollaan parannettu paljon, joskin rautanyrkkiä käytetään yhä yksinomaan tylsästi. Sarjan loistotähdet ovat kuitenkin sen moninaiset naishahmot; Colleen Wing (Jessica Henwick) pääsee omilleen toimiessaan järjen äänenä ja painiessaan oman velvollisuudentunteensa ja katumuksensa kanssa, ja aina loistava Simone Missick jatkaa erinomaista työtään Mistyna, ja Colleenin ja Mistyn seikkailut ovat sarjan parasta antia. Netflix voisi vain voittaa potentiaalisessa Daughters of the Dragon- televisiosarjassa näiden naissankarien edesottamuksista.
Edellisen kauden yksi harvoja toimivia osia oli Ward Meachum (Tom Pelphrey), joka oli mielenkiintoinen hahmo väärässä sarjassa. Nyt Ward koittaa kaikin puolin olla parempi ihminen, mutta onnistuu siinä vaivoin. Hän on vaihtanut pillerit alkoholiin, ja tämän epätoivoiset yritykset luoda jonkinäköisiä toimivia ihmissuhteita supersankari Dannyyn tai katkeroituneeseen siskoonsa Joy'hin ovat sympaattisen surkeita. Illallinen Dannyn, Colleenin, Joyn ja Davoksen kesken jonka Ward junaili on ihastuttavan kiusallinen. Sarjan uusi hahmolisäys Mary Walker (Alice Eve) on nimeltään tuttu monille sarjisfaneille, ja hän tuo juuri oikeanlaista kaaosta mukaan sarjaan vaikka tuntuukin hieman irralliselta osalta kokonaisuutta. Silti, Alice Eve toimii sekä kilttinä Maryna että enigmaattisena Walkerina, ja minua kiinnostaa nähdä miltä tämän tulevaisuus näissä sarjoissa näyttää.
Oli hyvä että Davos esiteltiin edellisellä kaudella, joten nyt hänen kehityksensä kapulasta rattaissa täydeksi pahikseksi tuntuu luonnolliselta jatkumolta, ja jopa osittain traagiselta. Hän haluaa olla Rautanyrkki monista syistä, kateellisuudesta Dannylle ja eritoten tämän myrkyllisestä perhesuhteesta, jossa hänen isänsä jätti hänet huomiotta ja äiti kielsi hänet hävittyään Rautanyrkin paikan Dannylle. Kaikkien kuoltua on hänen häpeän ja syyllisyydentunteensa vain moninkertaistunut, ja Sascha Dhawan tekee hyvää työtä esittäessään nämä. Davos on mustavalkoiseen moraaliin uskova fanaatikko Marvel netflixin harmaassa maailmassa, ja hyvä esimerkki voiman väärinkäytöstä.
 |
| Tosin toivoisin että hän kutsuisi itseään STEEL SERPENT- nimellä. That's just cool. |
Voimankäyttö ja aggressiot ovat sarjan keskeisiä teemoja. Danny leiskauttaa rautanyrkillä pienestäkin provosoinnista, ja hänet saa helposti ajettua tappeluun. Colleen on jättämässä aggressionsa taakseen ja koittaa löytää uusia keinoja vigilantismin sijaan jolla auttaa yhteisöä, mutta ajautuu silti alati nyrkkkitappeluihin jengiläisten kanssa. Tämä tekee Davoksesta vaarallisen myös; mitä hänen kaltaisensa fanaatikko tekisi rautanyrkin voimalla, jos pelkästään rikollisuuden sietäminen lasketaan rangaistavaksi teoksi? Ansaitseeko kukaan rautanyrkin kaltaista voimaa, ja korruptoiko voima lopulta jokaisen sen kantajista? Kuten Jedit, K'un Lunin mestarien opit tuntuvat täysin järjettömiltä ja luovat vain Davoksen kaltaisia fanaatikkoja, joten liekö lopulta hyvä asia että he tuhoutuivat? Tosin Rautanyrkin tiettyä myyttisyyttä vähän laimentaa se, että nähtävästi sen voimaa voi jakaa eteenpäin viileiden tatuointien muodossa. Iron Fist, kuten Luke Cage aiemmin tänä vuonna, kuitenkin onnistuu muuttamaan oman sarjansa status quota mielenkiintoisesti, antaen paljon koukkuja kolmannelle kaudelle.
Iron Fist kärsii yhä monista ongelmista. Finn Jones ei vieläkään ole se karatemestari mitä sarjakuvien Danny on, kaikki pukeutuvat yhä tylsästi ja valaistus ja kuvaus eivät juuri saa päätä kääntymään. Taistelukohtauksissa ollaan parannuttu huimasti, ja muutama taistelu jääkin mieleen hyvinä tilankäytön harjoituksina, mutta keskiarvollisesti ei Iron Fist näytä puoliksikaan yhtä hyvältä kuin oikeasti hyvä martial arts- sarja Into the Badlands. Mutta parempi on parempi, ja saavutukset täytyy huomioida. Iron Fist on päivittänyt "kauheasta tauhkasta" tasolle "ihan okoo", ja kiitokset kannattaa suoltaa erityisesti monimuotoisten ja erilaisten naishahmojen suuntaan. Colleen, Misty, Mary, Joy ja hajonneiden triadien johtaja Sherry Yang (Christine Toy Johnson) ovat kautta linjan sarjan parasta antia, ja suunta jonka sarja on ottanut on oikea. Iron Fistin toinen kausi ei räjäyttänyt maailmaani, mutta se nosti tasoa sen verran että nyt jopa odotan kolmatta kautta. Iron Fist (kausi 2) on nyt netflixissa.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti